Mene hyvä mies lääkäriin!

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Syövät ovat yleistymässä kirjoittaa lääkärilehti Lancet. Syöpätapausten määrä on maailmanlaajuisesti voimakkaassa kasvussa. Lancetin tutkimuksessa väitetään, että väestörakenne ja länsimaiset elintavat lähes kaksinkertaistavat syöpätapauksien määrän pitkällä aikavälillä. Lue suolistosyöpään sairastuneen tietokirjailijan selviytymistarina.

 

Terve mies sairastuu

Olin äskettäin mielenkiintoisen kirjan julkistamistilaisuudessa. Terve mies sairastuu suolistosyöpään (Colores, 2012) kertoo toimittaja ja tietokirjailija Antti O Arposen tarinan.

Arponen julkaisee rehellisen ja avoimen päiväkirjansa pitkälti jakaakseen kokemuksiaan syöpähoidoista, rohkaistakseen ihmisiä menemään ajoissa tutkimuksiin ja hänen kirjansa on omalta osaltaan täydentämässä suolistosyöpäyhdistys Coloresin tekemää arvokasta valistustyötä.

Tavallinen perusterve vähän yli 60-vuotias mieshenkilö sairastuu yht’äkkiä. Hänellä havaitaan suolistosyöpä. Elämä menee uusiksi.

Hän selvisi – toistaiseksi.

 

Mene lääkäriin!

”Mene nyt hyvä mies vihdoin lääkäriin!” sanoi Antti Arposen vaimo vaativalla äänensävyllä. Tätä oli edeltänyt kaikenlaista oireilua peräpäässä, mutta eihän terve mies kovin herkästi lääkärin puheille mene.

Selvää oli, että jotakin oli vialla ja vihdoin Arponen löysi itsensä lääkärin vastaanotolta. Siellä vastaanotolla lääkäri kyseli ja tutki, sen verran minkä yleislääkäri voi tehdä. Totesi lopulta, että siellä suolistossa on kasvain. Se saattoi olla pahanlaatuinen, joten kirurgille varattiin aika saman tien.

Arposen päässä pyörivät ajatukset: Voiko se olla syöpä? Siihenhän kuolee! Töissä ei uskalla mitään sanoa. Miten nuo hyvät unenlahjat yht’äkkiä katosivat? En halua kuolla – vielä.

Kirurgi kertoi, että Arposella oli suolessa ylimääräinen kasvain, joka tarkemmissa tutkimuksissa osoittautui pahanlaatuiseksi. Tarvittiin syöpähoitoja, oli kerrottava asiasta työpaikalla ja piti anoa sairauslomaa hoitojen ajaksi.

Arponen kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa miten tämä tieto syövästä otettiin vastaan työpaikalla ja ystäväpiirissä: ”Joo, kun kadulla tuli vastaan ystävä tai työkaveri, hän löysikin jotain tosi mielenkiintoista kadun toiselta puolelta. Syöpäsairasta ei haluttu kohdata. Mitähän syöpään sairastuneelle kertoisi?”

 

Viimeinen koripallopeli

Arponen on koko ikänsä harrastanut liikuntaa ja on hyvässä kunnossa. Pelattuaan pitkään koripalloa 1970-luvulla maakuntasarjassa, hän oli vanhoilla päivillään hakeutunut veteraanikoripalloilijoiden seuraan. Hän oli vanhojen pappojen paras pistemies. Viimeisessä pelissään, ennen rankkojen hoitojen aloittamista, hän heitti viimeisellä minuutilla onnistuneen kaukoheiton. Suoraan sukkaan kolmen pisteen heiton rajalta. Siihen oli hyvä päättää koripalloura.

Eniten Arposta hämmensi se seikka, että hän tunsi olevansa niin hyvässä kunnossa. Päältäpäin kukaan ei voinut aavistaa, että kropassa jylläsi paha syöpä.

 

Etäpesäkkeitä ei ole löytynyt

Kirurgi soitti ja kertoi, että etäpesäkkeitä ei ollut löytynyt, eli syöpä ei ollut toistaiseksi levinnyt. ”Kädet ristiin ja kiitos Luojalle!” sanoi Arponen. Tutkimuksia kuitenkin jatkettiin ja mahdollisimman pian aloitettaisiin syöpähoidot ja määrättäisiin leikkauksen ajankohta.

 

3 000 milligrammaa sytostaatteja vuorokaudessa

Internetistä ja painetuista oppaista Arponen luki sytostaattien aiheuttamista haittavaikutuksista. Arponen välttyi kaikkein pahimmilta haitoilta. Voimakasta väsymystä oli kuitenkin ja ruokahalu oli aika huono. Käsien iho kuivui. Närästi. Vatsassa möyrysi. Siellä ne myrkyt tekivät työtään.

Pahinta oli kuitenkin hoidon läpikäynti fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.

Sädehoito alkoi. Se ei tuntunut miltään kun säde läpäisi kropan. Joidenkin ihmisten tukka lähtee päästä. Arponen mietti miten hänen kuontalonsa kanssa käy.

Kun kuusi viikkoa oli annettu säde- ja sytostaattihoitoa, Arponen huomasi heikomman voinnin ensimmäisiä merkkejä. Tunteet olivat pinnassa ja vaimon kanssa tuli hermoiltua.

 

Veridoping auttoi

Odottaessaan leikkausta ja lopetettuaan säde- ja sytostaattihoidot, Arponen huomasi voimakkaan väsymystilansa siten, ettei enää millään jaksanut tehdä kevyttä kävelylenkkiään. Voimakkaan väsymyksen syy paljastui verikokeessa: hemoglobiini oli laskenut todella alas.

Kaksi pussillista punasoluja sai Arposellakin ihmeitä aikaan. Kunto parani huomattavasti ja kävely sujui taas.

 

Letkujen keskellä

Kirjan parasta antia on Arposen värikäs kerronta siitä mitä tapahtui leikkaussalissa ja sen jälkeen sekä tuoreena avannepotilaana harjoitellessaan siellä kotona. Leikkaus oli mennyt hyvin. Teetä ja sympatiaa oli ilmassa kun Arponen taiteili siellä sairaalassa letkujensa keskellä.

Vuosikymmenet terveenä elänyttä miestä risoi siinä vaiheessa eniten se, että oli täysin toisten armoilla. Itse ei voinut tehdä oikeastaan mitään, aina piti kysyä hoitajalta apua. Pystyi vain olemaan sängyssä selällään. Onneksi televisiosta tuli urheilua.

 

Kotiin!

Hieman epävarmoin mielin Arponen lähti kotiin hoitamaan tuoretta avannettaan. Menihän se hoitajan avustuksella sairaalassa jotenkuten, eiköhän kotona selvitä?

Osoittautui, että avanteen käyttöä esittelevät oppaat oli kirjoitettu ja kuvitettu hyvin hienosti, mutta käytännön tasolla huomasi miten vähän oppaista kuitenkin oli apua. Jos ei vaimo olisi auttanut Arposta, olisi käynyt huonosti. Arponen harmitteli aikaista kotiutumistaan. Avanteen hoitoa olisi pitänyt saada harjoitella enemmän.

Helppoa avanteen kanssa eläminen ei ollut, sanokoon lääkärit ja hoitajat mitä muuta tahansa! Korulauseet ja juhlapuheet ovat eri asia kuin käytännön elämä.

 

Shokki!

Eihän tässä näin pitänyt mennä? Muutama viikko leikkauksen jälkeen huomataan imusolmukkeissa jotain erikoista. Voi olla jotain etäpesäkkeen tapaista. Sytostaattihoidot aloitettiin uudestaan! Arponen ei saanut selvää kaikista lääketieteellisistä termeistä, mutta ymmärsi, että syövän leviäminen oli sen verran suuri riski, että hoidot oli aloitettava uudestaan.

Shokkivaiheesta oli vaikea päästä yli. Olihan Arponen jo ajatellut selättäneensä syöpäpirulaisen. Kattia kanssa, entistä enemmän lääkkeitä ja myrkkyjä kroppaan oikein tippapullon kera. Pelko, ahdistus ja epävarmuus astuivat kuvaan entistä selvemmin.

Sytostaatit veivät makuaistin ja ruokahalun. Hankalaa, mutta siihen oli vain totuttava. Ruokaa piti syödä vaikka ruokahalua ei ollut. Oksentelut alkoivat. Olo oli todella surkea. Arponen oli lukenut, että sytostaatit tuhosivat sekä terveitä että sairaita soluja. Sen seurauksena kropan pahoinvointikeskus nousi kapinaan. Pahoinvointilääkkeistä ei ollut apua.

Oksentelut jatkuivat viidettä päivää peräkkäin. Eihän näin voi jatkaa? Koskaan elämänsä aikana Arponen ei ole ollut näin huonossa kunnossa. Ei koskaan. Hän jättää päiväkirjamerkinnät väliin. Kuolemaa tässä kuitenkin tehdään. Paino jatkaa tippumistaan.

Arponen päätti ottaa selvää mitä sytostaattia hänen suoniinsa oli pumpattu. ”Voi hitto!” purkautui Arposen suusta. Mitkä sivuvaikutukset aineelle olikaan lueteltu! Tuntohäiriöitä, oksentelua, hengitysoireita, hengenahdistusta, kurkkukipua, huimausta, päänsärkyä, ruokahaluttomuutta, makuaistin häiriöitä, anemiaa ja väsymystä. Arponen pystyi allekirjoittamaan kaikki!

 

Täällä sitä vaan lattialla makaillaan!

Arponen osaa pitää lukijan jännityksessä. Saamme lukea miten kävi kun Arponen ensimmäisen kerran elämässään menetti tajuntansa ja häntä vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Arposta oli pitkin päivää vähän väsyttänyt. Hän meni makuulle hetkeksi ja sen jälkeen vessaan tyhjentämään avannepussiaan. Olo tuntui vähän huteralta. Pussissa oli verta. Hän huusi vaimoaan apuun ja sitten hän kupsahti nurin. Hän heräsi ollessaan vessan lattialla selällään ja vaimo soitti ambulanssia paikalle.

Ambulanssikuskin avauskommentti nostatti Arposen adrenaliineja: ”Täällä sitä vaan lattialla makaillaan.” Voimia ei kuitenkaan ollut ryhtyä sanaharkkaan. Ilmeisesti ambulanssikuskin repliikki oli lähtöisin kaikenlaisista juoppokeikoista mitä eteen sattuu, mutta Arposen mielestä potilaaseen olisi pitänyt suhtautua asiallisemmin.

Arposta tuotiin sisään sairaalan iltapäivystykseen ja kirjattiin sisään kirurgisena potilaana. Ikuisena optimistina hän tietenkin oletti, että pian joku lääkäri tulee häntä vilkaisemaan. Turha toivo. Päivystävä lääkäri käväisi hänen luonaan viisi ja puoli tuntia sisäänkirjautumisen jälkeen. Taas Arponen oli monta kokemusta rikkaampi.

Tähystyksessä ei löytynyt mitään kummallista. Kotiin siitä!

 

Minä selvisin!

Arponen pääsi kuin pääsikin vihaamastaan avanteesta eroon. Hän kertoo lopuksi, että hän selvisi syöpäkoettelemuksestaan aika hyvin. Hoidon aikana tukka ei lähtenyt, eikä oksennus lentänyt kuin muutaman päivän ajan. Leikkauksella onnistuttiin poistamaan pahanlaatuinen kasvain.

Ihan ennalleen hän ei ole toipunut. Hän palasi kuitenkin työelämään. Urheilutermeillä ilmaistuna: ”Taisin selättää suolistosyövän.”

 

Arposen kirjan voi hankkia Suomen suolistosyöpäyhdistykseltä ja näin voi tukea tämän yhdistyksen toimintaa. Suosittelen!

Lisätietoja: http://www.colores.fi/

 

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Mene hyvä mies lääkäriin!

  1. En oikein saanut selville, kärsikö herra Arponen syövästä vai syöpähoidosta.
    Ainakin vaikeusten alkamisajankohdasta päätellen se oli syöpähoito.

    Tykkää

  2. ”Syövät ovat yleistymässä kirjoittaa lääkärilehti Lancet. Syöpätapausten määrä on maailmanlaajuisesti voimakkaassa kasvussa.”

    Niin…mikä tässä oli se uutinen? Syöpä tapaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti aina siitä asti kun syöpä ensi kerran diagnostoitiin.Jos Arposelta ei lähtenyt tukka niin näitä itsestään selviä jorinoita lukiessa se kyllä luultavasti lähtee lukijalta.

    Tykkää

  3. Thor, kiitos kommentista. Arposella todetaan pahanlaatuinen syöpäkasvain paksusuolessa. Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla syöpähoidon eri vaiheista sädehoitoineen, sytostaatteineen ja leikkauksineen. On harvinaista, että tällaisista kokemuksista kertoo mies, yleisempää on, että naiset kertovat esim. rintasyövästään.

    Tykkää

  4. ”Viinakin voi auttaa suolistoa” -nimimerkkiä käyttävälle suosittelen mielenkiintoisten juttujen kirjoittamista ihan itse. Eivät kaikki osaa kirjoittaa hyvin, te taidatte osata, ainakin arvostella, kirjoituksia.

    Otin tuon tuoreen Lancet -lehden uutisen tuon juttuni yhteyteen vain ankkuroidakseni Arposen tarinan karuun totuuteen jonka keskellä tutkijat ovat ymmällään. Näyttää todellakin siltä kuin syöpäsairaudet olisivat rajussa kasvussa.

    Hyvää päivänjatkoa teille!

    Tykkää

  5. PSA seulonta pelastaa 1 tuhannesta . Se riittää. Kun satuin olemaan se 1. Kallistahan se on kuten mammografiakin. Eturauhassyöpään kuolee noin 800 miestä tänäkin vuonna. On mukava olla selviytyjä vaikka hetken.

    Tykkää

  6. Tämäkin on osa pelottelua. Sillä terveydenhuolto pelaa ja pitkälle.
    Eräs tuttavani kertoi, että kun hän meni vaivansa takia lääkäriin, alkoi verenrasvojen mittailu ym toissijaista oheistoimintaa. Varsinaiseen vikaan ei panudeuttu. Eli kyllä jonkin hoidettavan diagnoosin todennäköisesti saat, kun menet lääkäriin. Ehkä pitkäaikaislääkitys (tarpeeto?), tulee mukaan kuvaan.

    Tykkää

  7. Hienoa, että mies kertoo tarinansa ja siitä kuinka tuttavat reagoivat eri lailla, jopa kadun puolta vaihtaen. Meillä olisi oppimista sairaan kohtaamisessa. Voisimme vaikka sanoa vain, että ”mukava nähdä!” kuin välttää kohtaamista. Sairaan potilaan yksi vaikea asia on syrjääntyminen, johon ystäväpiiri vaikuttaa. Yleensä rakkaimmat ymmärtävät ja tukevat ehdoitta, se auttaa pitkälle, mutta kaikilla sairaalan potilailla ei ole perhettä tukemassa, silloin ystäväpiirillä on iso henkinen merkitys, joka voi jopa pelastaa ihmisen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s