Eutanasia – hyvä kuolema?

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Terhokodin johtaja ja saattohoidon uranuurtajiin kuuluva ylilääkäri Juha Hänninen on julkaissut kirjan eutanasiasta. Käynnistän keskustelun tästä vaikeasta aiheesta kokonaisvaltaista terveyttä käsittelevässä blogissani.

 

Olin tänään (29.8.2012) ihan äsken Juha Hännisen kirjan julkistamistilaisuudessa. Tilaisuudessa oli läsnä tuttu terveystoimittajien joukko. Myös arkkiatri Risto Pelkonen oli tullut kuuntelemaan ja kommentoimaan kirjan antia.

”Mikä on hyvä tapa kuolla?” kysyn Hänniseltä. Hän pitää kysymystä erittäin vaikeana, mutta vastaa kertoneensa omassa hoitotestamentissaan miten hän haluaa kuolla ja toivoo muidenkin miettivän tätä vaihtoehtoa. Hyvä tapa kuolla voi olla sydänkohtaus pohjoiskarjalaiseen tyyliin: ”Meillä kuuluu kuolla sydänkohtaukseen!”

Hyvä kuolema liittyy myös usein kunnian säilyttämiseen. Kulttuurissamme kasvojen menetys on pahinta, mitä voi tapahtua. Hännisen mukaan kuolemassa voi tehdä suuren teon (itsemurha) ja siten säilyttää kasvonsa. Tätä minä en ymmärrä.

Hänninen pyytää ajattelemaan omaa kuolemaa. Hänelle tämä on ehkä helpompaa. Onhan hän nähnyt niin monta kuolemaa. Voiko kuolemaan tottua?

”Hyvä kuolema on vaarallista otsikossa”, huomauttaa arkkiatri Pelkonen ja jatkaa: ”Onko tämä jo eutanasian myymistä?” Arkkiatri ja kirjan kirjoittaja vaihtavat lisää repliikkejä muiden kuunnellessa henkeään pidätellen:

”Milloin kuoleminen alkaa?” kysyy Pelkonen. Hänninen vastaa: ”Olemme aiemminkin pohtineet tätä kysymystä. Kuoleminen alkaa kun ihminen syntyy.”

Hänninen kertoo siitä miten hän nähtyään niin monta hankalaa kuolemaa, osittain päätti kääntää takkinsa. Vastustettuaan saattohoitolääkärinä kohta 20 vuotta eutanasiaa, hän monien yllätykseksi muuttikin kantansa päinvastaiseksi vuonna 2011. Hänen mielestään oli hyvin imartelevaa kun keväällä 2012 Pohjolan lääkäripäivien yhteydessä Yle TV 1 iltauutislähetyksen pääaiheena oli Hännisen takinkäännös.

Hänninen on mahdollisesti tuomassa Suomeen Belgian eutanasiamallia. Asiaa valmistellan jo juristitasolla. Belgiassa lääkäriä ei voi pakottaa tekemään eutanasiaa eikä ketään muutakaan voi pakottaa avustamaan eutanasian toteuttamisessa. Kuolemantodistukseen kirjoitetaan, että potilaan kuolema oli luonnollinen vaikka sitä avustettaisiin. Belgiassa lääkärillä on lain suoma turva toteuttaa eutanasia. Hän ei tee rikosta autaaessaan potilastaan kuolemaan.

Avoimia kysymyksiä riittää:

Mitä on luonnollinen kuolema?

Mistä asioista eutanasiassa saa julkisesti puhua, mikä on tabu?

Laki eutanasiasta – onko sen aika Suomessa juuri nyt?

Mihin sairauteen ihminen saa rauhassa kuolla?

 

Lopuksi vielä Hänniselle viimeinen sana:

”Olen siis muuttanut mieleni ja kääntänyt takkini. Jos se, mitä kuoleva ihminen toivoo on kärsimystensä lopettaminen kuolemalla, tulee hänelle ensin tarjota kaikki vaihtoehdot kärsimyksen lievitykseen. Jos tämänkin jälkeen vain kuolema on mitä potilas haluaa, hänellä tulisi olla siihen mahdollisuus.”

 

 

16 kommenttia artikkeliin ”Eutanasia – hyvä kuolema?

  1. Olen 72-vuotias, terve, ei ole suisidaalisia fantasioita. Eutanasia-asiaan minulla on yksinkertainen ratkaisu: haluaisin ihan itse päättää kuolemani ajan – kun saisin vain jostain sopivan kapselin, jonka niellä.
    Tekisin sen tietenkin vain sitten vasta, jos joku parantumaton, kivulias sairaus veisi elämisen halun.
    Nykyistä elämisen laatuani parantaisi, jos tietäisin, ettei minun koskaan tarvitse vuosikausia makailla lääkittynä paskaisissa vaipoissa.

    Christer kommentoi: Hyvä kommentti. Tuollaisesta suhtautumisesta eutanasiaan on kirjassa tietoa. Lehdistötilaisuudessa ylilääkäri Hänninen kertoi seuraavan asian:

    ”Kenties on syytä myös miettiä, miksi avustettu itsemurha tuntuu moraalisesti helpommin hyväksyttävältä kuin eutanasia. Onnko ero psykologinen? Onko se, että annan lasillisen tappavaa juomaa pillillä potilaan itse imettäväksi radikaalisti erilainen teko kuin saman aineen pistäminen suoneen? Kummassakin teon tarkoitus on sama: potilaan kuolema.”

    Tykkää

  2. Hoidettuani kolme viikkoa kuolemaan johtavaa sairautta potevaa tytärtäni,joka oli jo omasta mielestäänkin valmis kuolemaan,kannatan ehdottomasti asiassa itsemääräämisoikeutta.Siis potilaan tahdon mukaan.Kyllä se oli omaisenkin tuskallista seurata viikkotolkulla tyttären hiipumista.Olimme keskustelleet eutanaasiasta ja hän olisi ollut valmis elämänsä lopettamiseen arvokkaasti.Ei siinä ollut mitään ylevää ,kun potilas makaa letkuissa sängyssään kykenemättä kommunikoimaan läheistensä kanssa.Kivut kyllä hoidettiin loppuun saakka morfiinilla,jota omaiset ontoivat ajoittain lisää,kun kipupumpun annostus ei riittänyt.Eihän eläintäkään saa kiduttaa,miksi sitten ihmistä.

    Christer kommentoi: Kiitos arvokkaasta kommentista. Otan osaa tyttären kohtaloon. Ylilääkäri Hänninen kertoi lehdistötilaisuudessa, että hänen uransa vaikeimmat tapaukset liittyivät nuoriin kuolemaa odottaviin kivuissaan kärsiiviin.

    Vaikka minä en itse tue ajatusta eutanasiasta, ymmärrän hyvin miksi tämä keskustelu on niin tärkeää. Hänninen on maan paras asiantuntija puhumaan tästä asiasta. Kirjassa on esimerkkejä vaikeista ihmiskohtaloista. Kannattaa hankkia kirja. Varmaan se pian on saatavilla myös kirjastoissa.

    Tykkää

  3. Olen 76 vuotta ja minulla on monia vakavia sairauksia, syöpäkin. Olen tehnyt aikoja sitten hoito-ohjeen ettei minua pidedä letkuissa ja viivytetä tulevaa kuolemaa. Viimeaikoina olen usein jo ajatellut tulevaa loppua ja kertonut lääkäreilleni etten missään tapauksessa halua kuolla kipuihin. Olen kartonut syöpälääkärilleni ja miniälleni, joka on psykiatri että voin tehdä itsemurhan kun elämäminen on menettänyt tarkoituksensa. Saman olen kertonut vaimolleni ja pojilleni. Kukaan ei ole minua kieltänyt näistä ajatuksista…
    Olen nähnyt syöpään kuolevia ihmisiä suvussani – hoitanutkin loppumetreillä… Miksi ihmisen pitäsi kuolla kivuliaasti?
    Jokaisella pitää olla oikeus myös itsemurhaan, eikä sitä uskonnon tai muun elämänkatsomuksen perusteella tulisi pitää vääränä. Olen ajatuksissani mennyt niin pitkälle että jos päädyn joskus itsemurhaan, niin en tee sitä aseella, vaan lääkeillä kuten Heikinheimo kertoo kirjassaan ” mätämunan muistelmat:
    Ihmettelen vähän Risto Pelkosen epäilevää kantaa armokuolemaan. Minnä olen ymmärtänyt hänet laaja-alaiseksi ihmiseksi ja lääkäriksi. Ehkä hän pelkää että laillinen armokuolema voisi johtaa myös rikoksiin… Pelkääkö hän että voitaisi poistaa päiviltä joku henkilö että päästään perintöihin käsiksi. Minä en kuitenkaan usko että laillistetulla armokuolemalla tehtäsiin suomessa rikoksia.
    Toivon että kysymys etenee eduskuntaan ja tehdään päätös joka mahdollistaa sen että lääkäri voi auttaa poilastaan arvokkaaseen ja kivuttomaan lähtöön.

    matti.kalevi

    Christer kommentoi: Hieno kommentti Matti Kalevi! Arvostan kirjoitustasi suuresti! Lehdistötilaisuudessa arkkiatri Pelkonen oli hyvin sovitteliaalla tuulella ja ymmärsi arvostaa ylilääkäri Hännisen näkemyksiä. Päällimmäisenä jäi mieleen, että arkkiatri jäi kunnioittamaan elämän pyhyyttä. Minäkin pidän arkkiatria hyvin laaja-alaisena ihmisenä. Hänellä on epäilevälle kannalleen syynsä, mutta en usko, että hän paljasti kaikki korttinsa asiasta tuossa lehdistötilaisuudessa. Vähintään sitten kun eutanasialakia ruvetaan valmistelemaan, hän tulee sanomaan painavan ja tarkentuneen mielipiteensä asiasta ilman muuta.

    Olisi mukava tietää mitä muut paikalla olleet terveystoimittajat kertovat tilaisuudesta eri medioissa.

    Kunnioittaen,

    christer

    Tykkää

  4. Suomen vahainkodeissa on yhden Helsingin Sanomissa olleen melipidekirjoituksen mukaan käytössä oikea murha, eli nesteytyksen lopettaminen, toisin sanoin janoon tappaminen.

    En nähnyt tähän kirjoitukseen yhtään vastausta, joutuivatkohan sensuurin kynsiin?

    Christer kommentoi: Tuo kuulostaa ehkä kauheammalta kuin se itse asiassa on, ainakin jos on uskomista Juha Hännistä, sillä hän sai vastata juuri tuollaiseen kysymykseen lehdistötilaisuudessa. Vaikea tilanne minun mielestäni.

    Sinun kannattaa kohdistaa kysymys suoraan Juha Hänniselle.

    Tykkää

  5. Minä taisin olla ensimmäisenä tiedottamassa Juha Hännisen Eutanasia-kirjasta, mutta tässä joitakin muita tiedotteita:

    Nelosen uutiset (29.8.2012)

    http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/suomeen-halutaan-eutanasian-salliva-laki (…Hänninen painottaa, että myös saattohoidon tehostaminen pitäisi kirjata samaan lakiin. Eutanasia ei Hänninsen mukaan voi korvata hyvää saattohoitoa, vaan on osa sitä…
    …Olen kaksikymmentä vuotta seuranut ja hoitanut ja hakenut keinoja auttaa ihmisiä ja huomannut, että kaikkia ei pysty auttamaan riittävän hyvin ja kohdannut myöskin sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua elää sitä viimeistä vaikeaa vaihetta, joka on väistämättä edessä, Hänninen sanoo…
    …Itse olen ajatellut niin, että kuolema on niin tärkeä asia, sekä sille ihmiselle, joka on lähdössä, että niille jotka ovat lähettämässä, ja sen takia ne viimeiset keskustelut ja koko se prosessi, on kyllä hurjan tärkeä asia, kertoo arkkiatri Risto Pelkonen…)

    Kristiina Markkanen, Nelosen uutiset

    ———————————
    Iltasanomat (30.8.2012)

    http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288495625245.html

    Lyhennelmä Nelosen uutisten jutusta.

    ———————————

    Kotimaa -lehti (29.8.2012, paperilehdessä enemmän)

    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8919-terhokodin-johtajalta-kirja-eutanasiasta

    (…Helsinkiläisen kuolevien saattohoitoon keskittyneen Terhokodin johtaja Juha Hänninen on julkaissut eutanasiaa käsittelevän kirjan. Hänninen kertoo kirjassaan Eutanasia – hyvä kuolema (Duodecim) muun muassa muuttuneesta kannastaan kuolinapuun…
    …Eutanasian toteuttaminen ei voi olla tuskallisempaa ja vaikeampaa kuin seurata vierestä hirvittävää kärsimystä ja kuolemaa, Hänninen sanoo Kotimaa-lehdessä…)

    Simo Alastalo
    ———————————-

    Helsingin Sanomat (29.8.2012)

    http://www.hs.fi/kotimaa/Saattohoitokodin+johtaja+Eutanasiasta+s%C3%A4%C3%A4dett%C3%A4v%C3%A4+laki/a1305596128938

    (…Saattohoitokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hännisen mukaan Suomeen olisi saatava vihdoin eutanasialaki…
    …Yksi kirjan ydinteemoista on, että kuolevalla on oikeus saada apua…
    …Eutanasia on nyt mahdollista Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Hänninen ottaisi lähtökohdaksi Belgian mallin, jolloin eutanasia määriteltäisiin tarkoin laissa…
    …Laki Belgian mallin pohjalta voisi tarkoittaa Suomessa pariasataa eutanasiakuolemaa vuodessa, ehkä vähemmän…
    …Masennus ja dementia poissulkevat eutanasian…”Potilaan täytyy olla kykenevä tekemään päätös. On toki erotettava kuolemiseen usein liittyvistä toivottomuuden tunteista kliininen depressio. Jos masennus saadaan hoidettua, voidaan tilanne arvioida uudelleen.”
    …Kuolinapu ei Hännisen silmissä ole ristiriidassa lääkärin etiikan kanssa, sillä lääkärinvalassa vannotaan paljon muutakin, mikä ei toteudu…
    …Hän näkee realistisena sen, että eutanasialakia alettaisiin vihdoin pohtia eduskunnassa. Sen voimaan saattaminen on kuitenkin vuosien prosessi. Sitä ennen tulisi kohentaa saattohoitoa ja oireita lievittävää hoitoa…

    STT

    ——————————-

    Tykkää

  6. Olisin vielä mielelläni lukenut, mitä Juha Hänninen vastasi tuohon kysymykseen.

    En oikein ymmärrä, jos tuota vähätellään.

    Christer kommentoi: Ei tuota asiaa vähätellä. Ei missään nimessä.

    Pyysin kysymään tätä suoraan Hänniseltä, jottei tulisi lisää mahdollisia väärinymmärryksiä.

    Omassa kirjassaan Hänninen kirjoittaa näin (Huomio, irrallisena voi olla liian rajuakin tekstiä): ”Ei ole helppoa sanoa, ettei anna kuihtuvalle kuolevalle potilaalle ravitsemushoitoa tai kuivuvalle nestehoitoa. Kuitenkin näiden hoitopäätösten tekeminen on juuri sitä, mikä auttaa ihmistä irtautumaan elämästä mahdollisimman tuskattomasti…”

    Tykkää

  7. Olen eutanasiaa vastaan. Ihan siitä syystä koska me ihmiset emme voi valita syntymämme ajankohtaa emmekä kuolinpäivää. Ihmisen elämä on Jumalan lahja. Onko ihmisellä oikeus päättää omasta elämästään ? ” Job 14:5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse. ” Puolustellaan eutanasiaa myös sillä että ” lopetetaanhan kärsivä eläinkin, miksei siis ihmistä ” Eläimen lopettamista ja eutanasiaa ei voi verrata toisiinsa. Eläin ei ole vastuussa teoistaan Jumalalle mutta ihminen on.

    Tykkää

  8. Eutanasiaa olen harkinnut omalla kohdallani jo useasti. Tosin se pitää tehdä itsemurhana ennen kuin on myöhäistä. Mutta jos en itse pysty sitä suorittamaan toivoisin jonkun siinä avustavan sitten kun aika on kypsä. Toivottavasti se o laillista silloin. Tämä on kyllä kysymys joka ei ole helppo. Varmuudella joitakin murhia tulee sivutuotteena. Kyse on kummasta on enemmän haittaa mooraalisestiyhteiskunnalle, parantumattomasti sairaiden kiduttamisesta pidempään mitä olisi tarve vai tieto siitä että joku käyttää tilaisuuden hyväksi ennemmin tai myöhemmin murhatakseen jonkun. Vaikea asia mutta itse vuosia sairastaneena sallisin eutanasian hetkeäkään miettimättä. Lisäksi kipulääkitystä tulisi kehittää eikä lähteä kroonikkojenn kohdalla siitä että siinähän kärsitte, lääkkeet ovat pahasta!

    Tykkää

  9. Ihmettelen aiemman kommentoijan tavoin: Miksi meidän tulisi saada määritellä kuolinhetkemme kun emme voi vaikuttaa syntymäajankohtaamme?

    Tulisi kehittää kivun lievittämistä ja tukea lääketieteellistä tutkimusta eikä toimia kuoleman edistäjinä. Eutanasia on edullisempi vaihtoehto yhteiskunnalle. Ei ole ihme että asiaa jo valmistellaan.

    Elämä on pyhä.

    Tykkää

  10. Eutanasia on hyvä asia. Ihmisellä pitää olla oikeus päättää elämästään asia on niin henkilökohtainen ja itse asiassa kaikkein henkilökohtaisin asia mitä ihmisellä on.
    Millä oikeudella joillakin olisi oikeus alistaa minut kärsimään joihinkin laitteisiin joita teknologia keksii kaiken aikaa lisää.
    Kärsimyksessä ei ole mitään ylevää.
    Ja viittaukset syntymään niin koen sen asiana johon minä en ole ainakaan syyllinen.
    Sen verran huumoria on nimittäin, lisään viimeiseen toiveeseeni sen, että vaippa perseeni pyyhitään noihin raamatun lauseisiin Jop 14:5.

    Tykkää

  11. Eutanasialla eli armomurhalla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Lääketieteeseen ei kuulu ihmisen kärsimyksen lopettaminen lopettamalla ihminen. Eutanasia on rikoslain määrittelemä murha, jossa toinen ihminen tappaa toisen ihmisen. Kysymys ei siis ole siitä, koska ihmisellä on oikeus armomurhaan, koska sellaista oikeutta ei voi olla eli ketään ei voida velvoittaa murhaamaan toista ihmistä.

    Itsemurha ei ole Suomessa kriminalisoitu, joten eutanasialla ei ole myöskään mitään tekemistä itsemääräämisoikeuden kanssa. Eutanasialla on vain ja ainoastaan tekemistä sen kanssa, koska ihmisellä on oikeus tapppaa toinen ihminen. Koska kysymys on moraalinen ja moraali tarkoittaa sitä, mikä on väärin ja mikä oikein eikä väärässä ja oikeassa ole välimuotoja, on vastauskin yksinkertainen: ei koskaan.

    Poikkeuksen tähän tekee itsensä puolustaminen eli tilanne jossa tapat tai tulet tapetuksi. Tämä on aivan eri asia, koska kenelläkään ei ole velvollisuutta tulla tapetuksi. Tällainen tilanne on käytännössä vain oikeudeton hyökkäys kuten esim. sotatila.

    Jos eutanasia sallitaan, luovutaan samalla siitä, että murhaaminen on väärin. Se että eutanasiaa pitäisi alkaa määritellä tarkkaan, vain alleviivaa sen, että kyseessä on murha. Kun halutaan sallia jotain, minkä tiedetään olevan väärin, pitää sille alkaa tehdä tarkkoja ehtoja. Asiaa voidaan verrata suoraan aborttiin.

    Abortiin asiaa onkin hyvä verrata, sillä kun murhaaminen sallitaan laissa ja samalla sitä yritetään rajoittaa lailla, karkaa asia käsistä, kuten on abortin käynyt. Abortin piti olla ja lain mukaan edelleen pitäisi olla vain ”sosiaalisista syistä” tehtävä toimenpide, mutta käytännössä sen saa kuka tahansa ja abortista on tullutkin ehkäisykeino. Suomessa tehdään 10 000 aborttia joka vuosi.

    Terveydenhuolto on vain niin hyvää, kuin mitä on se etiikka. Mitä tapahtuu terveydenhuollon etiikalle, jos eutanasia sallitaan? Sitä ei käytännössä tarvitse enää olla ollenkaan, vaan esim. taloudellinen tilanne tai jopa ahneus voidaan ajaa terveydenhuollon edelle. Sen sijaan, että vanhoja ihmisiä hoidettaisiin esim. kalliilla syöpähoidoilla, aletaan jossain vaiheessa hoidoista luistaa ja tinkiä ja kun tämän seurauksena potilaat kärsivät, tarjotaan potilaiden avuksi myrkkyruisketta.

    Jos eutanaisa sallitaan, sallitaan murha ja kun murha sallitaan, on sillä suunnattomat moraaliset vaikutukset, ei vain terveydenhuoltoon, vaan koko yhteiskuntaan. Jos eutanasia olisi oikein, ei sitä tarvitsisi erikseen alkaa lailla säädellä, vaan sitä tarjottaisiin kaikille halukkaille. Jos alussa murhaamisen säätely on vielä yhteiskunnallisesti siedettävää, ei kukaan voi taata sitä, että se on sitä myös jatkossa ja näin sen takia, että jos ihmiselämä ei enää ole asia, johon ihmisellä ei ole oikeutta puuttua, on eutanasia raja tulevaisuudessa pelkkä poliittinen päätös ja mehän tiedämme mikä politiikkaa ohjaa: raha.

    Lääketiede ei kykene luomaan moraalia. Eutanasian salliminen on oikeusfilosofinen kysymys, ei lääketieteellinen, eikä kukaan pysty tekemään sellaista loogista oikeusfilosofiaa, jossa yhtäaikaa murhaamisesta saa elinkautisen vankeusrangaistuksen ja yhtäaikaa se sallitaan. Jos ihmisen subjektiinen tahto sallii murhaamisen, tällöin pitää eutanasia sallia kaikille, jotka sitä vain haluavat mistä syystä tahansa. Myöskään ihmisen kärsimystä ei voida mitata siinä mielessä kenellä tulee oikeus eutanasiaan ja kenellä ei, sillä kukaan ulkopuolinen ei voi tietää toisen ihmisen kärsimystä.

    Objektiivisinkin mittari on siis potilaan oma mielipide, jolloin tullaan taas siihen, että eutanasia pitäisi sallia subjektiivisen tahdon ilmaisun perusteella, jolloin tullaan siihen, että murhaaminen on sallittua, jos ihminen sitä itse tahtoo, jolloin ollaan hävitetty koko ymmärrys ihmiselämästä ja sen arvosta ja ihmiselämästä on tullut ikään kuin vain osa yksilön omaisuutta, ei itseisarvo. Tämä on vaarallista sen takia, että itse asiassa kaikkea yhteiskunnassa ohjaa nimenomaan käsitys ihmiselämän arvosta.

    Kun tähän mennään, voidaan poistaa samalla kaikki etiikka terveydenhuollosta ja koko yhteiskunnasta, jos etiikka jollain tavalla liittyy ihmiselämään – ja mikä ei liittyisi. Aivan ensimmäisenä eutanasian sallimisen jälkeen tulisi loogisesti ajaa alas kaikki itsemurhia ehkäisevä työ ja toiminta, kuten mielenterveyspalvelut ja pelastuspalvelut – ja varmaan niin tulee vähitellen itsestään myös tapahtumaan, koska elämällä ei enää ole itseisarvoa eikä tappaminen ole enää jotain, joka on väärin vaan jotain, jota poliitikot voivat säädellä omien ideologioidensa ja valtion taloustilanteen mukaan neljän vuoden välein.

    Tykkää

  12. sk: ”Ihmisellä pitää olla oikeus päättää elämästään asia on niin henkilökohtainen ja itse asiassa kaikkein henkilökohtaisin asia mitä ihmisellä on.”

    Väitteesi on virheargumentti, koska kukaan ei Suomessa estä tai kiellä itsemurhaa. No, on kaksi tahoa: pelastuslaitos ja poliisi. Näkemyksesi perusteella et voi vaatia eutanasiaa, koska siinä annetaan toiselle ihmiselle lupa tappaa toinen ihminen. Näkemyksesi perusteella sinun pitäisi kuitenkin vaatia, että pelastuslaitos ja poliisi lopettavat itsemurhien estämisen.

    Tykkää

  13. ”Eutanasialla eli armomurhalla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Lääketieteeseen ei kuulu ihmisen kärsimyksen lopettaminen lopettamalla ihminen. Eutanasia on rikoslain määrittelemä murha, jossa toinen ihminen tappaa toisen ihmisen. Kysymys ei siis ole siitä, koska ihmisellä on oikeus armomurhaan, koska sellaista oikeutta ei voi olla eli ketään ei voida velvoittaa murhaamaan toista ihmistä.”

    Ensinnäkin, lääketieteellä on tekemistä sellaisten asioiden kanssa jotka sen piiriin määritellään. Tätä et päätä sinä.

    Toisekseen, eutanasia ei ole murha: edellinen tapahtuu kohteen tahdosta, jälkimmäinen kohteen tahtoa vastoin/sitä edes kysymättä.

    ”Itsemurha ei ole Suomessa kriminalisoitu, joten eutanasialla ei ole myöskään mitään tekemistä itsemääräämisoikeuden kanssa.”

    Kaikki henkilöt jotka haluaisivat itsensä tappaa eivät pysty siihen. Näin ollen he tarvitsevat tähän apua muilta.

    ”Koska kysymys on moraalinen ja moraali tarkoittaa sitä, mikä on väärin ja mikä oikein eikä väärässä ja oikeassa ole välimuotoja, on vastauskin yksinkertainen: ei koskaan.”

    Erheelliset premissit. Tottakai meillä on välimuotoja. Murha on väärin, ok. Onko kuitenkaan väärin surmata esim. Hitlerin kaltainen, kansanmurhaa toteuttava hahmo – ja ehkäistä siten n kpl viattomien murhia?

    ”Jos eutanasia sallitaan, luovutaan samalla siitä, että murhaaminen on väärin.”

    Ei luovuta. Premissit väärin –> johtopäätös väärin.

    ”Abortin piti olla ja lain mukaan edelleen pitäisi olla vain “sosiaalisista syistä” tehtävä toimenpide, mutta käytännössä sen saa kuka tahansa ja abortista on tullutkin ehkäisykeino. Suomessa tehdään 10 000 aborttia joka vuosi.”

    Verrattuna Suomessa tapahtuvien yhdyntöjen vuosittaiseen määrään, ei aborttia voi luonnehtia ehkäisykeinoksia.

    ”Mitä tapahtuu terveydenhuollon etiikalle, jos eutanasia sallitaan? Sitä ei käytännössä tarvitse enää olla ollenkaan, vaan esim. taloudellinen tilanne tai jopa ahneus voidaan ajaa terveydenhuollon edelle.”

    1. Taloudellinen tilanne tai jopa ahneus ajaa jo nyt tietyssä määrin terveydenhuollollisten näkökohtien edelle.

    2. Kalteva pinta. Voi toki olla, että kuvittelemasi kauhuskenaario tapahtuu. Mutta sitä emme voi tietää tässä ja nyt. Sen sijaan tiedämme jo nyt olemassaolevan epäkohdan: kaikilla täysvaltaisilla ihmisillä ei ole perustavanlaatuista oikeutta päättää omasta elämästään ja kuolemastaan, vaan osa heistä joutuu kitumaan siksi että kristillinen moraali. Ei millään tavoin liberaalin oikeusvaltion arvolle sopiva tilanne.

    ”Jos eutanasia olisi oikein, ei sitä tarvitsisi erikseen alkaa lailla säädellä, vaan sitä tarjottaisiin kaikille halukkaille.”

    Ehhehehe? Esim. autoilu on ”oikein”, mutta silti sitä säädellään lailla. Niinikään kirurgiset operaatiot ovat ”oikein”, mutta niitäkin säädellään lailla. Mitä oikein halusit sanoa?

    ”Eutanasian salliminen on oikeusfilosofinen kysymys, ei lääketieteellinen, eikä kukaan pysty tekemään sellaista loogista oikeusfilosofiaa, jossa yhtäaikaa murhaamisesta saa elinkautisen vankeusrangaistuksen ja yhtäaikaa se sallitaan.”

    Premissit väärin –> johtopäätös väärin.

    ”sillä kukaan ulkopuolinen ei voi tietää toisen ihmisen kärsimystä. ”

    Mutta haluamalla pitää eutanasian kriminalisoituna sinähän NIMENOMAAN katsot tietävästi toisen kärsimyksestä & sen ratkaisuista!

    ”Objektiivisinkin mittari on siis potilaan oma mielipide, jolloin tullaan taas siihen, että eutanasia pitäisi sallia subjektiivisen tahdon ilmaisun perusteella”

    1. Eutanasia ei tule perustumaan pelkästään subjektin mielipiteeseen, vaan hoitavan lääkärin/lääkäreiden tuottamaan tietoon siitä että tila todellakin on sellainen kuin se on.

    2. Päätös siitä miten tilan kanssa toimitaan on toki potilaan oma mielipide – kuten hoitotoimenpiteet ylipäätään JO NYT ovat täysvaltaisten aikuisten kohdalla.

    Viestisi oli hyvä esimerkki siitä miten puutteellisella logiikalla ja tietotasolla eutanasiakysymystä lähestytään.

    Tykkää

  14. Nykyään on tullut jonkinlaiseksi kieroutuneeksi ihanteeksi ja pakkomielteeksi, että potilaan tulee viettää viimeiset viikkonsa jossain euforisessa morfiinihumalassa.
    Narkkareille tuo varmaan kelpaa, mutta muitakin vaihtoehtoja pitäisi olla.

    Ketään lääkäriä ei pitäisi pakottaa eutanatsiaan – ei myöskään abortin tekemiseen.

    Kun eutanatsia laillistetaan, käytäntö on osoittanut että kaikki hienot periaatteet lepsuuntuvat hyvinkin nopeasti kuten Belgiassa ja Hollannissa on jo käynyt. Aivan samantekevää mitä lakiin on kirjoitettu. Hiukankin ongelmia potilaan kanssa niin lääkäri sen kun päästää tämän päiviltä ( ja osa omaisista varmaan huokaisee ahnaasti, kun pääsee lopultakin käsiksi perintöomaisuuteen.. ). Paitsi että lääkärin ei edes tarvitse omaisille kertoa sitä, että tappoi potilaansa eutanatsialla.

    Toinen iso ongelma on, että on aivan liian helppoa piilottaa kaikenlaiset hoitovirheet eutanatsiaan. Eutanatsian mainitsematta jättäminen kuolintodistuksessa pitää ehdottomasti kriminalisoida.

    Kolmas ongelma on, että kuntien on aivan liian helppo säästää hoitokuluissa patistamalla hoitoväki suosimaan eutanatsiaa.

    Tämä saattaa tapahtua myös valtion tasolla, kuten ns. Obamacare-ohjelmassa: erityinen lautakunta ”death panel” päättää sen mitä hoitoja lääkärillä on lupa antaa ja raja vedetään siihen mihin on milloinkin varaa. Elikkä siinä vaiheessa kun maa lakkaa lainaamasta tai painamasta rahaa ja joutuu maksukyvyttömäksi, aletaan tosissaan listimään sairaita ja ihan laillisesti, tai pahimmillaan lain pakottamana. Varoittavana esimerkkinä olkoon se, että Obamacare lainsäädäntö sisältää huomattavassa määrin samoja sanankäänteitä kuin Saksan vastaava lainsäädäntö 30-luvulla (mikä osaltaan selittää sen miksi lakia USA:ssa vastustetaan).

    Neljäs ongelma on se, että kun eutanatsiasta tulee käypä vaihtoehto, alkaa moraalittomien nuorten ja aikuisten keskuudessa nousta sellainen ilmapiiri ja ”vitsien” heitto, että jos joku on sairaana tai vähälahjainen tai iäkäs tai edes lähestymässä eläkeikää, aletaan hienovaraisesti painostaa kyseistä henkilöä ja omaisia esittämällä vihjeitä eutanatsiasta. Mitä hienovaraisemmin tämä tapahtuu, sitä pirullisempaa se on, koska omaisia ja potilaita loukataan silloin todella syvästi. Ja sellaisia paskiai.., korjaan, ihmisiä on joukossamme aivan liian monta, jotka tuollaista ”huumoria” viljelevät, jopa johtavissa asemissa. Osa ”aikuisista” tulisi harrastamaan kyseistä huumoria myös paljon karkeammalla tasolla, enkä halua mitenkään vähätellä heidän tyylinsä loukkaavuutta. Ensimmäisenä eutanatsialistalla olisivat tietenkin vääräuskoiset ja väärän puolueen kannattajat ja muut homofobikoiksi leimatut rasistit ja vastaavat.

    Tykkää

Jätä kommentti