THL jatkaa huijaamista

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Tämä on todella surullista. Suomalaisin verorahoin ylläpidetään Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitosta (THL). Laitos ei kykene neutraaliin terveystiedottamiseen vaan jatkaa terveyspolitikointia.

 

Kirjoitin aiemmin hyvinkin katkeraan sävyyn THL:n yllättävän valikoivasta terveystiedottamisesta. Moni teistä varmaan ajatteli, että nyt minulta on kadonnut se vähäinenkin järki ihan kokonaan.

Valitettavasti olin oikeassa. Ainakin jos on uskominen professori Mikael Fogelholmia. Ja miksi emme uskoisi? Mikael on pitkän linjan terveysvaikuttaja Suomessa. Kaikkea hän on ehtinyt elämänsä aikana nähdä, mutta ei sentään näin räikeästi tutkimustiedolla huijaavaa ja tietoja pimittävää valtion laitosta.

Sattumalta minulla on ollut jo pitkään tiedossa THL:n oudot terveyspolitikoinnit. Tuskin tämän laitoksen mädänneisyys kaikille tulee yllätyksenä. Moni on ehtinyt vuosien varrella aavistaa, että THL:n ylin johto on läpeensä korruptoitunut ja viis välittää suomalaisten terveydestä. Mutta pitikö vielä pilata suomalaisen terveystutkimuksen maine? Sitä minä en käsitä!

Kun Mikael Fogelholmia haastatellaan maanantain (3.12.2012) Iltalehdessä, lehden sivuilta huokuu sellainen toivottomuuden henki, että sitä harvoin näkee. Näin sanoo Fogelholm:

”Olen sitä mieltä, että nyt nähtyjä muutoksia (kokonaiskolesterolissa) tulkitaan aika reippaasti. Tarvittaisiin tietoa hyvän kolesterolin määrästä. Jostain syystä, jota en ihan ymmärrä, THL on todennut, etteivät he pysty tuottamaan tarkkaa tulosta tästä hyvästä kolesterolista.”

Ja Fogelholm jatkaa:

”Myös viestintäpolitiikka on kummallista, kun tietoja tulee tipoittain.”

Nyt tulee todella ikävää tietoa minulta. En voi paljastaa kaikkia yksityiskohtia, mutta ikävä kyllä THL:n terveyspolitikointi on johtamassa sellaiseen ikävään tilanteeseen, että maamme johtaville terveysviranomaisille (Erkki Vartianen, Pekka Puska, Matti Uusitupa) nauretaan ja heitä pidetään pilkkana, eräänlaisina terveystiedon irvikuvina. Ihmiset ympäri Suomen tekevät mieluummin ihan päinvastoin kuin THL:n johtajat sanovat, vaan sen takia koska kokevat näin kostavansa johtajille heidän outojen, järjenvastaisten lausuntojen takia!

Mikä pelottava skenaario! Usko THL:n johtajiin rapisee ja sanovat he mitä tahansa järkevää, niin toimitaan juuri päinvastoin tai jätetään viesti kokonaan kuulematta ja noudatettua.

Eihän tilanne näin voi jatkua? Me tarvitsemme toimivan THL:n, joka vastaa siitä, että suomalaisten terveys pysyy hyvänä.

THL sanoo suomalaisten kolesteroliarvojen nousseen ja sydänkohtausten ja aivohalvausten riskistä sanotaan, että se on nousussa. Iltalehden toimittaja Johanna Mattinen mainitsee oivallisesti miten kokonaiskolesteroli ei kerro koko totuutta, eli pitäisi kiinnittää myös huomiota hyvän HDL-kolesterolin ja kokonaiskolesterolin suhteeseen.

Itse olen saanut käyttööni alkuperäisaineiston HDL-kolesteroliarvot, joista ei siis THL halua mitään mainita. Alkuperäisaineisto osoittaa, että suomalaisten veren rasva-arvot ovat parantuneet! Yllättäen THL väittää HDL-arvojen parantumisen menneen laboratorion virhemarginaalin piikkiin, mutta älyttömän vähän muuttunut LDL-kolesteroli, sitä pidetään luotettavana laboratorioarvona. Se ihmeiden ihme, että suomalaisten lihominen on pysähtynyt, ohitetaan olankohautuksella. Kummallista, hyvin kummallista.

Selitys tähän kummallisuuteen lienee vähemmän yllättävä, mutta sopimaton THL:n terveysstrategiaan:

Suomalaiset ovat yhä enemmän siirtyneet höttöhiilareista järkevien hiilihydraattien pariin ja karppausbuumi on vaikuttanut siihen ettei enää podeta niin valtavaa rasvakammoa. Uskalletaan taas käyttää luonnollisia rasvalähteitä kasvi- ja eläinperäisistä lähteistä. Tuloksena on LDL-kolesterolin muuttumattomuus (jos pidät 2 sadasosan muutosta nousuna, niin silloin olet yhtä pihalla kuin THL:n huru-ukot) ja HDL-kolesterolin nousu. Veren triglyseridiarvot ovat laskeneet (hyvä asia!), mutta tätä tietoa ei ole vielä paljastettu, eikä myöskään ole kerrottu halaistua sanaa veren apo-A ja apo-B-arvoista. Vasta kun meitä suomalaisia on harhautettu riittävästi, saatetaan jossakin sivulauseessa myöntää, että kyllä siitä karppauksesta oikeastaan seurasi paljon hyvääkin veren rasva-arvoille.

Suomalaiset! Älkää päästäkö THL:n johtajia helpolla! Nyt on aika olla aktiivinen. Tietoa ei saa näin räikeästi ja tipoittain paljastella. Jos on niin, että suomalaiset tervehtyvät nauttimalla enemmän hyvälaatuisia rasvoja ja vähentämällä hiilihydraattien saantia, niin mikä häpeä tuon kertominen on?

Pysyttekö järjissänne? Kysyn tämän siksi, sillä nyt tulee aika hassu paljastus THL:n suunnalta. Finriski-aineisto on vielä analysoimatta karppausvaikutuksen suhteen! Ruokavaliosta ollaan tekemässä isoa raporttia, jonka kanssa tullaan julkisuuteen sitten joskus. Ei tällainen peli vetele, THL! Faktat esiin! Me maksamme tiedoista verorahojen muodossa. Ne ovat meidän tietojamme. Me haluamme tehdä hyviä valintoja jatkossa. Päästäkää tiedot julkisiksi – vihdoinkin!

Kommentoikaa! Ottakaa selvää! Reagoikaa!

240 kommenttia artikkeliin ”THL jatkaa huijaamista

  1. ”Nyt kun firmatkin ovat palkanneet pr-väkeä sosiaaliseen mediaan / nettimaailmaan ja THL:lläkin on imagonkohotuskampanja meneillään, epäilen, että Mie on palkattu tähän tehtävään.”

    Kehottaisin varovaisuuteen esittäessäsi tuonkaltaisia väitteitä. THL:n toiminnalle on käsittääkseni tiukat säännöt ja ohjenuorat ja niihin tuskin kuuluu ns. nettiprikaatien toiminnan rahoittaminen.

    Kuten olen aiemmin maininnut, olen täällä puhtaasti ajanvietteen vuoksi anonyyminä yksityishenkilönä. En edusta täällä ketään tai mitään paitsi itseäsi enkä myöskään saa minkäänlaista taloudellista korvausta mistään asiaan liittyvästä.

    Voinemme jatkossa jättää nämä spekulaatiot poies. Jos lopetat provosoinnin, provosoituminen loppuu. Niin yksinkertaista se on.

    Christer kommentoi: Tätä on pakko kommentoida. Etköhän sinä Mie ole aika lailla väärässä väittäessäsi, että THL:n toiminnalle on tiukat säännöt ja ohjenuorat. THL on uskomattoman HUONOSTI hoitanut valistustehtävänsä. Se tässä harmittaa kaikkein eniten, että minulta (ja muilta terveystietoisilta Suomen kansalaisilta) vaaditaan ilmaisena työpanoksena omavalvontaa tarkistellessani THL:n tiedotuslinjaa (lue: Terveyspolitikointia). Johtavassa asemassa oleva hyvin palkattu terveysvaikuttaja THL:ssä saa puhua palturia kolesteroliarvoista ja karppauksesta ja sydäntaudeista ja rokotuksista jne. Kun porukassa kysytään perusteluja esimerkiksi tähän Finriski2012-tutkimukseen, saamme vain kuunnella humisevaa hiljaisuutta norsunluutornista.

    Herää nyt vihdoinkin todellisuuteen, Mie! Suomessa terveysviranomainen aloittaa lauseella ”Uusimpien tutkimusten mukaan suomalaisten hyvä kolesterolikehitys on kääntynyt huonompaan suuntaan ja nyt on pelättävissä, että satoja suomalaisia kuolee sydänkohtaukseen…”, silloin uusimman tutkimuksen (Finriski2012) taso on niin heikko, ettei sitä voisi edes pro graduksi hyväksyä! Lausunto julkaistaan suuressa valtakunnallisessa lehdessä ja parhaimpaan TV:n katseluaikaan. Suurin osa suomalaisista on pitkään uskonut suomalaisia hyvin palkattuja terveysviranomaisia. Usko alkaa pikkuhiljaa kuitenkin rapisemaan kun suoranaista tiedon pimitystäkin esiintyy. Auktoriteettiasemaa käytetään väärin. Kun tietoa sitten näiltä sählääjiltä THL:ssä tivataan lisää, he menevät vaiti! Tolkutonta touhua, jota tämä turpaduunari ei voi jättää pelkäksi pieneksi huitaisuksi. EI tämä terveyspolitikointi Finriski2012 -tutkimuksen johdosta selvitetään perusteellisesti.

    Mie, käsi sydämellä: Oletko tyytyväinen Finriski2012 -tutkimuksen uutisointiin?

    Tykkää

  2. ”Mistä keksit nuo lainausmerkit “puolueettomiin”.”

    Lainausmerkkien tarkoitus lienee edelleen osoittaa se että kirjoittaja lainaa osaa toisen tekstiä. Minä lainasin tämän termin ”puolueeton” sinulta ja osoitin sen lainausmerkeillä.

    ”Käsittääkseni lainausmerkit pitää laittaa teollisuuden rahoittamiin “puolueettomuuksiin”.”

    Mikäli mainitun/mainittujen tutkimusten metodologiset ongelmat ja/tai muut epäkohdat osoitetaan seikkaperäisesti, niin juu. Yleistasoinen toteamus ei riitä. Tutkimuksen validiteetti arvioidaan ensisijaisesti tutkimuksen itsensä perusteella, rahoittajat ja/tai sidosryhmät/eturyhmät astuvat kuvaan vasta kun tämä primäärikritiikki on paljastanut selkeitä epäkohtia.

    Tykkää

  3. Sikotauti rokotus huippu tehokas : 97% sikotaudin saaneista olivat saaneet sikotauti rokotteen.

    http://www.reuters.com/article/2012/10/31/us-mumps-schooling-idUSBRE89U1UG20121031

    http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1202865

    http://www.naturalnews.com/038554_mumps_outbreaks_vaccinations_children.html

    Ja THL sanoo näin:

    ”Korkea rokotuskattavuus pitää taudit poissa

    ”Korkea rokotuskattavuus on tärkeä, sillä taudit pysyvät poissa vain niin kauan kuin riittävän suuri osa lapsista on rokotettu. Jos rokotuskattavuus laskee liikaa, tauditkin palaavat” , muistuttaa rokotusohjelmayksikön päällikkö Tuija Leino. Esimerkiksi Britanniassa sikotaudilta, tuhkarokolta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen kattavuus laski alle 95 prosentin, minkä seurauksena maassa on kärsitty näiden tautien aiheuttamista epidemioista.

    ”Tuhkarokko, vihurirokko ja sikotauti eivät suinkaan ole lieviä lastentauteja. Tuhkarokkoon kuolee korkean elintason maissakin yksi ihminen jokaista 10 000 sairastunutta kohti”, Leino kertoo.

    Monet rokotteet vähentävät taudin tarttumista. Korkea rokotuskattavuus suojaa näin myös niitä lapsia ja aikuisia, joita ei ole rokotettu. Tällainen suoja on kuitenkin hyvin epävarma, sillä heti rajojemme ulkopuolella vaanivat monet sellaiset taudit, joita Suomessa ei enää tavata. Viime vuosina Suomeen on rokottamattomien tai ulkomaalaisten maahantulijoiden mukana tullut yksittäisiä tuhkarokko- sikotauti- ja vihurirokkotitapauksia. Maamme korkea MPR-rokotuskattavuus on pitänyt huolen siitä, etteivät nämä taudit ole pääseeet leviämään epidemioksi asti.”

    http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=22315

    Että joo, ei uskottavaa että esim MPR rokote antaisi suojan sikotaudilta, sitävastoin siitä saa myrkkyjä ja heikentyneen immuniteetin , mahdollisuus autismiin, ONGELMIA ONGELMIA!,sekä voi silti tietenkin saada sikotaudin, ei hyvä ei hyvä…

    Tykkää

  4. Jahas, rokotedenialismia? En voi sanoa, että olisin yllättynyt. Muutama kommentti:

    1) Kuten Reutersin juttua lukemalla voi selvitä, ei rokotteen teho riittänyt pitkän & intensiivisen virusaltistuksen suhteen. Seuraako tästä että rokote on sinällään hyödytön? Ei nähdäkseni, sillä kys. miniepidemia sattui hyvin poikkeuksellisissa oloissa – kuinka moni USA:ssa rokotetuista onkaan ortodoksijuutalainen yeshviva-koulussa ja miten tällaisesta osapopulaatiosta voidaan sitten ekstrapoloida?

    2) MPR, kuten ei mikään muukaan rokote, ei nykynäytön valossa aiheuta autismia. Eikä vaikuta olevan riskitekijäkään. Tätä esittänyt Andrew Wakefield todettiin syylliseksi tieteelliseen vilppiin.

    Rokottaminen ei myöskään heikennä immuniteettiä – ellei sitten henkilön näkemys ”immuniteetista” ole puhtaan sosiodarwinistinen ”sairastakoot-taudin-ja-kuolkoot-poies-jos-eivät-kestä”. Näkökanta jota itsesin pitäisin lähinnä barbaarisena.

    Tykkää

  5. Mainittakoon vielä kys. NEJMssä julkaistun tutkimuksen eräs keskeisistä johtopäätöksistä, jonka WW jätti (miksiköhän?) kertomatta:

    ”High rates of two-dose coverage reduced the severity of the disease and the transmission to persons in settings of less intense exposure.”

    Enkä myöskään alla olevan pohjalta

    ”By 2005, vaccination had reduced the annual incidence of mumps in the United States by more than 99%, with few outbreaks reported.”

    menisi esittämään että MPR-rokote ”ei toimi”.

    http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1202865

    Tykkää

  6. ”Etköhän sinä Mie ole aika lailla väärässä väittäessäsi, että THL:n toiminnalle on tiukat säännöt ja ohjenuorat.”

    THL on sosiaali- ja terveysministeriön alainen valtion laitos, jonka toiminnalle on laissa määritellyt säännöt ja ohjenuorat. Jos katsot että nämä eivät riitä, niin jatka toki tästä enemmän.

    ”Se tässä harmittaa kaikkein eniten, että minulta (ja muilta terveystietoisilta Suomen kansalaisilta) vaaditaan ilmaisena työpanoksena omavalvontaa tarkistellessani THL:n tiedotuslinjaa (lue: Terveyspolitikointia).”

    Olettaen, että viittaat siihen että THL:n tiedotuslinja nimenomaan TÄSSÄ jutussa on ollut surkeaa: olisin taipuvainen samalle linjalle kanssasi.

    ”Herää nyt vihdoinkin todellisuuteen, Mie!”

    Olen ihan hereillä, kiitos vain. Se etten ole KAIKESSA asiaan liittyvässä kanssasi samoilla linjoilla tuskin indikoi päinvastaista – etenkään siksi kun pystyn perustelemaan miksen ole kanssasi täysin samoilla linjoilla jokaisessa kohtaa. Suhtaudun katsos kriittisesti myös muihinkin kun THL:ään. 🙂

    ”Mie, käsi sydämellä: Oletko tyytyväinen Finriski2012 -tutkimuksen uutisointiin?”

    Kts. ylempää.

    Tykkää

  7. Pelottava tieto Finriski2012 -tutkimuksesta:

    (Nimet muutettu, tieto on autenttista)

    Polly Potilas oli siinä Finriski 2012 tutkimuksessa. Tutkimustulokset tulivat postitse kotia noin kuukauden kuluttua verikokeista ym. mittauksista.
    Kolesteroliarvot olivat koholla ja niimpä sain kehotuksen mennä välittömästi lääkäriin ja hankkia lääkitys arvojen alas saamiseksi.
    Varasin ajan Heikki Anssilalta , joka sanoi ettei mitään lääkitystä missään tapauksessa vaan luonnonmukainen ravitseva ruokavalio.
    Näillä mennään ja arvot ovat tätänykyä loistavat!

    Christer kysyy: Miten tällaiseen tietoon pitäisi suhtautua?

    Tykkää

  8. ”Christer kysyy: Miten tällaiseen tietoon pitäisi suhtautua?”

    Aika vaikea suhtautua mitenkään konklusiivisesti ilman muuta tietoa arvoista kuin että ne olivat ”koholla”. Miten paljon? Entä muut riskitekijät, kuten verenpaine, mahdollinen ylipaino, sukutausta tms.?

    Joka tapauksessa hyvä homma ettei tämä esimerkkihenkilö tarvinnut lääkitystä. Toivottavasti elämäntapaintervention tulokset pysyvät hyvinä jatkossakin.

    P.S. Christer, pahoittelen ettei viestisi ilmeisestikään tyydyttänyt tarvettasi saada kuulla kauhistelua ja affektinpurkauksia. 🙂

    Tykkää

  9. Voi Mie, onneksi olkoon olet juuri todistanut että kuulut kategoriaan ”höynäytetyt” Ja big pharma nauraa..

    jos alat täällä puhumaan että rokotteet ovat hyödyllisiä ja turvallisia eivätkä vaarallisia niin rohkaisisin Christeriä deletoimaan tämän Mien jatkossa täältä blogista , joku raja sentäään, se alkaa olla samaa tasoa kuin rasistiset ym uusnatsi ideologiaa puoltavat kannanotot. Kyse on ihmisten vahingoittamisesta, sehän ei liikuta sinua Mie, mutta se on todellisuutta enkä näe että sen puoltamista (siis ihmisten vahingoittamista) pitäisi viljellä enää yhtään lisää missään.

    Joku voi esim luettuaan sinun viestisi tehdä sen päätöksen ,että päättääkin rokottaa lapsensa, minusta tuossa menee jo raja, mutta tietenkin Christerin blogi ja päätös jota kunnioitan.

    Tykkää

  10. Mie saanee jotain kiksejä nettichatti toiminnastaan, koska asiasisällön kautta sitä tuskin saa. Hänhän torjuu kaiken ja kaikkien kommentit kategorisesti. Kaikki on jo tutkittu. Miksi tällainen henkilö edes vaivautuu palstalle jos maailma on hänelle valmis, tutkimusviitteineen. Mitään UUTTA asiasisältöä hän ei tuo, ikinä. Pelkkää asioiden ja keskustelijoiden tylytystä.

    Tykkää

  11. ”jos alat täällä puhumaan että rokotteet ovat hyödyllisiä ja turvallisia eivätkä vaarallisia niin rohkaisisin Christeriä deletoimaan tämän Mien jatkossa täältä blogista , joku raja sentäään, se alkaa olla samaa tasoa kuin rasistiset ym uusnatsi ideologiaa puoltavat kannanotot.”

    Hmm? Rokotusten rinnastaminen uusnatsismiin?

    No, eiköhän tämä sitten ollut tässä(kin) ketjussa tässä sinun osaltasi.

    Kuulisin kuitenkin mielelläni blogin isännän näkemyksen tästä WW:n uusimmasta lohkaisusta. Christer?

    Christer kommentoi: Rokotusten rinnastaminen uusnatsismiin tuntuu tosi vieraalta ajatukselta. Pysytään aiheessa, eli selvitellään perinjuurin THL:n tutkimukset. Siitä minä tykkään.

    Tykkää

  12. Joo tässä se oli minun osaltani, en viitsi olla mukana koska täällä on tämä häirikkö Mie joka saa sanoa mitä vain,eikä hänen alatyylinen pilkkaava tyyli tuo kuin huonon mielen.

    Rokotus—ihmisten vahingoittaminen
    Natsit—–ihmisten vahingoittaminen

    Samaa typerää tasoa jossa ei haluta kunnioittaa toisia vaan aletaan vahingoittamaan .

    No thanks

    Tykkää

  13. ”Pysytään aiheessa, eli selvitellään perinjuurin THL:n tutkimukset. Siitä minä tykkään.”

    Ok. Oletan kuitenkin, että rokotedenialistit tulevat saamaan ”surullista, avaa silmät” kommentteja siinä missä Miekin. Sillä tokihan sinä pyrit kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti kuten asiaan kuuluu, eikö niin? 😉

    Mutta mutta, mitä muuta kuin tätä Finriski 2012-juttua haluaisit selvitellä? Vai onko tässä nyt vielä jotain josta olisi aihetta keskustella kuin Vartiainen et co:n oudot tulkinnat & tiedotus?

    Tykkää

  14. vai onko täällä joku Wanka Tanka, joka saa sanoa mitä tahansa, tai siis Willy Wanka.

    Niin näin liukkailla kannattaa muistaa pitää rokotteet ajantasalla. Varsinkin jos saatte rikottua ihon kivenmurikoilla.

    Niin kannattaa ottaa tetanuksen lisäksi tarjotut antibiootit. Niin todennäköisesti heimolääkintäkin olisi tarjonnut jotain, tilanteissa, jossa poppamiehellä olisi ollut tietoa verenmyrkytyksestä ja sen parantamisesta.

    Tykkää

  15. THL:n tiedotuspolitiikassa ei ole mitään logiikkaa, vaan pelkkää politiikkaa.

    Esimerkit:

    Kun sikainfluenssarokotuksen jäljiltä oli paljastunut kymmeniä narkolepsiatapauksia, THL:ltä kesti kohtuuttoman pitkään tunnustaa, että rokotuksella ja narkolepsialla voi olla yhteys.

    THL:n tyypit totesivat vain, että asia pitää tutkia. Sitä ennen asiaan ei voi ottaa mitään kantaa.

    Samaa politiikkaa harrasti ministeri Risikko.

    Taannoin THL julisti isoon ääneen, että 200-300 suomalaista kuolee lähivuosina sydäntauteihin, koska he ovat vähentäneet hiilihydraattien syöntiä.

    Tätä asiaa ei tarvinnut mitenkään tutkia eikä sitä ole tutkittu.

    Haluaisin selityksen tähän. Puska, Kilpi ja Risikko, kun luette tämän, jättäkää kommentia, niin jatketaan keskustelua aiheesta ”THL jatkaa huijaamista”.

    Mie ei tunnusta vieläkään, että narkolepsialla ja sikainfluenssalla on jotain yhteyttä. Riittävää tutkimusviitettä ei ole eivätkä kaikki Euroopan valtiot ole tunnustaneet asiaa.

    Tykkää

  16. ”Mie ei tunnusta vieläkään, että narkolepsialla ja sikainfluenssalla on jotain yhteyttä.”

    Toivoisin, että jätät tämänkaltaiset olkiukot/sanojen toisten suuhun laittamiset poies. En ole tässä ketjussa kommentoinut sanallakaan narkolepsiakeissiä joten näin ollen viestisi on yksiselitteisesti epärehellinen.

    Jos haluat jatkaa asiasta ja kuulla kantani, odotan anteeksipyyntöäsi ym. johdosta ennen jatkoviestejä.

    Tykkää

  17. Odotan, että väität ensin, että narkolepsialla ja sikapiikillä ei ole mitään yhteyttä. Ei ole nimittäin tutkimusviitettä.

    Sitten sanot: ”Oho, tiede kehittyi. Tutkimusviite löytyi ja yhteyttä on.”

    Meninkö veikkauksessani syteen vai saveen?

    Tykkää

  18. ”Meninkö veikkauksessani syteen vai saveen?”

    Molempiin. Minulla ei ole asiasta selvää mielipidettä. Jonkinlainen yhteys näillä kolmella muuttujalla (narkolepsia, Pandemrix, sikainfluenssa) keskenään on, mutta varmasti en osaa sanoa millainen se tarkalleen ottaen on.

    Mielenkiintoista kyllä, ”paha” THL on vakaasti sitä mieltä että Pandemrix myötävaikutti narkolepsiatapausten lisääntymiseen.

    http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/sikainfluenssa/usein_kysyttya/narkolepsia_ja_sikainfluenssarokote

    Tiedeyhteisö ei sen sijaan ole tästä vakuuttunut:

    ”Äskettäin mm. Lancet palautti tutkijoille artikkelin, jossa pyrittiin osoittamaan kausaliteetti. ”Yksityiskohtaisen ja pitkän keskustelun jälkeen tieteellinen toimitus katsoi parhaaksi hylätä kaksi narkolepsia-artikkelianne, koska selittävää mekanismia ei tunneta…”, ilmoitettiin suomalais­tutkijoille. Toisena hylkäysperusteena oli tieteellinen bias eli vääristymä, joka liittyy narkolepsian saamaan valtavaan ­julkisuuteen. Sen ajatellaan ehkä ­synnyttäneen ylidiagnosointia.”

    http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=11386/type=1

    Tykkää

  19. No niin, Mie, menihän se meikäläisen arvaus kerrankin sinnepäin.

    Mutta olinko oikeassa, että aluksi olit sitä mieltä, että narkolepsialla ja sikapiikillä ei voi olla yhteyttä, mutta muutit kantaasi myöhemmin, kun näitä tapauksia oli tullut ja tullut.

    Tykkää

  20. ”No niin, Mie, menihän se meikäläisen arvaus kerrankin sinnepäin.”

    Tässä asiassa se meni kyllä molempien vaihtoehtojen ohi. Mutta sikäli kun tässä nyt ei ollut sitä vaihtoehtoa ”Kanada”, niin voit toki onnitella itseäsi että samalla planeetalla pysyttiin. 🙂

    ”Mutta olinko oikeassa, että aluksi olit sitä mieltä, että narkolepsialla ja sikapiikillä ei voi olla yhteyttä, mutta muutit kantaasi myöhemmin, kun näitä tapauksia oli tullut ja tullut.”

    Olit tässäkin väärässä. En seurannut asiaa sen tarkemmin, luin esim. muualla tehdyistä vastaavista tutkimuksista (narkolepsia & H1N1) vasta selvitystyön jälkeen. Ja vasta taannoin Suomen kuvalehdessä julkaistun artikkelin jälkeen.

    Näissä tutkimuksissa, mm. Kiinassa ja Etelä-Koreassa tehdyissä, muuten todettiin että narkolepsia ei mitä todennäköisimmin johtunut rokotuksesta vaan itse taudista.

    http://med.stanford.edu/ism/2011/august/narcolepsy.html

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23088885

    Tässä puolestaan THL:n selvitys joka ei kelvannut Lancetiin.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22470453

    Huomattavaa asiassa on, että Aasiassa käytetty rokote ei ollut Pandemrix. Näin ollen THL:n mielipidettä ei ole syytä suoraan tyrmätä. Myös ECDC:n raportti antaa sille varovaista tukea.

    Click to access ECDC%202012%20VAESCO%20Narco%20report%20FULL.pdf

    Asiaa selventäisi kummasti mikäli meillä todellakin olisi tiedossa mekanismi. Epidemiologisissa tutkimuksissa – varsinkin tällaisissa joista puuttuu pitempi aikajänne – on kausaliteetin selventäminen usein käytännössä mahdotonta.

    Tykkää

  21. Sikapiikki oli THL:n yhteistyökumppaniensa kanssa junailema huijaus. Sama ei onnistunut Puolassa, jossa terveysministeri oli rehellinen ja valveutunut – kuten Rokotusinfo ry Suomessa.

    Puolan terveysministeri totesi puheessaan 5.11.2009 muun muassa näin:

    ”Sopimuksesta on löydetty 20 epäilyttävää kohtaa. Mitä minun terveysministerinä pitäisi tehdä? Allekirjoittaa lääketeollisuudelle mieluisia sopimuksia vai puolustaa kansalaisten etua ja turvallisuutta?

    …vastuu sysätään lääkkeen käyttäjille, vaikka ei ole kliinisiä tutkimustuloksia, ei tuoteselostetta eikä tietoja sivuvaikutuksista, vaikka rokotteet ovat jo neljännessä testivaiheessa”

    Suomeksi tekstitetyn puheen (kesto 9.13) voit katsoa täältä:

    http://www.magneettimedia.com/puola-saastyi-kohupiikilta-katso-terveysministeri-eva-kopaczin-puhe/

    Mitä teki ministeri Risikko Suomessa? Ja mitä teki narkolepsiatapausten jälkeen?

    Puolassa oli joinakin vuosina 1 200 000 ihmistä sairastanut kausi-influenssan, eikä kukaan ollut kysellyt rokotuksista.

    Tykkää

  22. Tohtori Lucija Tomljenovicin (PhD) tutkimus perustuu salaisiin asiakirjoihin, joiden mukaan rokotteet eivät tarjoa mitään todellista suojaa sairauksia vastaan ja luovat päinvastoin suuren terveysriskin rokotettaville.

    Juuri julkaistussa jutusssa kerrotaan asioista, joista on keskusteltu tässäkin ketjussa. Asiasta uutisoi Suomessa Verkkomedia, nyt odotellaan Erkkomedian uutisointia.

    Verkkomedian loppukommentti tähän asiaan:

    ”Suomen THL tunnetaan rokotteiden aktiivisena puolestapuhujana – olisikohan aika tehdä vastaavaa riippumatonta tutkimusta myös Suomen rokotusohjelman taustoista?”

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=6374

    ”Tohtori Tomljenovicin julkistama tutkimus uutisoitiin Natural Newsin artikkelissa 8.1. Se osoittaa, kuinka kansallinen rokotusohjelma on laadittu Britanniassa. Se osoittaa, kuinka laskelmoidusti rokotteiden turvallisuudesta ja hyödyllisyydestä on laadittu suositukset palvellen lääkeyhtiöiden etuja. Uudet rokotteet on tuotu rokotusohjelmaan väärinkäytöksin; niiden turvallisuuden takaamiseen ei panostettu

    Tohtori Tomljenovic sai dokumentteja haltuunsa vetoamalla asiakirjojen julkisuusvaatimuksiin (FOIA). Hänen onnistui saada käsiinsä mm. pöytäkirjoja rokotetyöryhmän (JCVI) ja heidän käyttämien ”riippumattomien asiantuntijoiden” välisistä keskusteluista.

    Tutkimus paljastaa viranomaisten salanneen varsinkin MPR-rokotteen vaarat useiden vuosien ajan. Tohtorin mukaan viranomaiset vastustivat kunnollisten tutkimusten suorittamista, jotta MPR-rokotteiden neurologiset vaikutukset pitkällä aikajänteellä olisi saatu selvitettyä. JCVI kannatti nykyisen asiantilan jatkamista, vaikka se perustui vain epämääräisiin tutkimuksiin. Lisätutkimukset olisivat saattaneet vaarantaa jo lävitse ajettua rokotusohjelmaa ja annettavien rokotusten määriä.

    JCVI teki kaikkensa suojellakseen MPR-rokotteen mainetta, vaikka tiesivät sen olevan vaarallinen huomattavalle osalle rokotetuista. Näin tapahtui myös monien muiden kyseenalaisten rokotteiden kohdalla. Tomljenovic ei olekaan ensimmäinen, joka on löytänyt raskaita todisteita MMR-rokotteen vaaroista. Jo 10 vuotta sitten tohtori Wakefield oli toi julkisuuteen tutkimuksen rokotteen vaaroista ja tämä osoittaakin ainoastaan sen, kuinka kivuliaan pitkään suuriluokkaiset huijaukset voivat jatkua.”

    Christer kommentoi: Tavattoman mielenkiintoista! Kiitos tästä tiedosta.

    Tykkää

  23. Tässä viestiketjussa on keskusteltu myös rokotuksista, muun muassa siitä, että MPR-rokote ei aiheuta autismia.

    Itse olen sitä mieltä, voi aiheuttaa tai olla osatekijänä.

    THL kertoo sivuillaan näin:
    Aiheuttaako MPR-rokote autismia?

    ”Ei aiheuta. Takavuosina levinnyt kohu on todettu useissa tutkimuksissa perättömäksi…”

    Keväällä Italiassa saatiin oikeuden päätös, että MPR-rokote aiheutti autismin. Nyt päätöksestä on kunnollinen englanninkielinen käännös:

    Italian Court Rules MMR Vaccine Causes Autism

    We present here a professional medical translation of the full text of the decision of the Italian Court of Rimini holding that the MMR vaccine causes autism in children.

    http://www.ageofautism.com/2012/05/italian-court-rules-urabe-mumps-strain-of-mmr-causes-autism.html

    Juttu ja linkki löytyy myös Rokotusinfon Facebooksivuilta (15.1.2013), josta myös linkki eteenpäin.

    14.1.2013 sieltä löytyi tämä:
    USA / David Kirby @ Huffington Post: Rokotekorvausrahastosta miljoonakorvaukset kahdelle autistiselle lapselle

    Onhan näitä ollut aiemminkin USA:ssa. Tunnetuin on Hannah Polingin tapaus.

    https://childhealthsafety.wordpress.com/2010/09/21/us20m-hannah-poling-vaccine-autism-case/

    ja elävää kuvaa tapauksesta:

    Ja kokemusperäistä tietoa löytyy paljon. Youtubesta löytyy runsaasti tarinoita, joissa lapsi muuttuu autistiseksi heti saatuaan rokotteen.

    Kuinka moni tapaus ilmenee myöhemmin. Eihän narkolepsiakaan ilmennyt heti. THL:kin epäili ajallista yhteyttä.

    THL:n tyyli: ottakaa influenssarokote. Voisiko THL neuvoa, että syökää oikeaa ruokaa, josta saatte suojaavia ravinteita, niin ei influenssat iske!

    Tykkää

  24. Mikä on Christerin kanta rokotteisiin? Turvallisia vai ei?

    Christer kommentoi: Rokotteet eivät ole turvallisia. Parempi vahvistaa omaa immuniteettia esimerkiksi nauttimalla riittävästi D-vitamiinia.

    Tykkää

  25. THL ajaa lisää ja lisää rokotteita rokotusohjelmaan. USA:ssa annetaan rokotteita eniten maailmassa ja tuloksena on maailman sairain kanssa. Vai mitkä ovat muut syyt tähän titteliin?

    Suomi tulee THL:n opeilla lujaa perässä.
    Uusimpia rokottteita on kuutosrokote:

    ”Salainen EU-raportti paljastaa Suomessa testattavan vauvojen kuutosrokotteen vakavat haitat”, kertoo Verkkomedia.

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6462

    Eilen Iltasanomat kertoi:
    ”Vesirokkorokotus voidaan antaa yli vuoden ikäisille lapsille. THL suosittelee rokotetta otettavaksi kansalliseen rokoteohjelmaan.”

    http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288532603008.html

    Hetki sitten Iltasanomat kertoi, että papilloomavirusrokote tulee rokotusohjelmaan tänä vuonna.
    http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288532775815.html

    Rokotteen markkinoinnissa on käytetty suoranaista huijausta STT:n, Hesarin ja ym. ”luotettavien” tiedotusvälineiden kautta. Lue uskomaton juttu tästä:
    http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118144-tiedotusvalineet-vs-tutkimusnaytto-hpv-rokote-ja-kohdunkaulansyovan-ehkaisy

    Olen tullut siihen tulokseen, että luotettavimmat lähteet rokotusasioissa Suomessa ovat Rokotusinfon Facebook-sivut sekä Verkkomedia.

    Tykkää

  26. Pyydän lukijoitani lukemaan huolellisesti professori Kari Salmisen kirjoituksen, joka liittyy surullisenkuuluisaan Finriski-tutkimukseen, jonka yhteydessä väitetään suomalaisten kolesterolitason kääntyneen nousuun vaarallisella tavalla.

    Kirjoitus löytyy täältä: http://sundqvist.blogspot.fi/2013/01/vaeston-kolesterolitason-nousu.html

    Huomaatte, että edelleen on runsaasti kysymyksiä, joihin ei ole saatu vastauksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viranhaltijat ja tutkijat eivät ole olleet halukkaita käymään tästä asiasta avointa keskustelua puhumattakaan, että vastattaisiin heille esitettyihin kysymyksiin!

    Vartiainen, Strandberg, Puska, Syvänne yms. ylimielisesti sivuuttavat heille esitetyt kysymykset. Onko tämä teidän mielestänne reilua?

    Luovutan palstatilan ja kommenttikentät tässä terveysblogissani terveysviranomaisten, tutkijoiden ja kaikkien terveystietoisten suomalaisten käyttöön. Käydään täällä keskustelua suomalaisten kolesterolitasosta.

    Tykkää

  27. Nuoruudessani oli Keski-Pohjanmaalla surullisen kuuluisa margariinitehdas, joka jäi kiinni kuolleitten kissojen heittämisestä margariiniliemeen. huh. Iso isä söi vain voita ja eli miltei 90-vuotiaaksi ja oli aina terve.

    Tykkää

  28. Esitin kysymyspatteriston 7.12. tässä viestiketjussa. Kysymys numero yksi kuului näin: Onko suomalaisten kolesterolitaso noussut.

    Nyt olemme saaneet vastauksen. Vetaraaniurheilija-blogissa Kari Salminen kirjoitti, että ei ole noussut.

    ”Miten edellä esitetyn valossa voidaan väittää, että ”väestön kolesterolitaso on kääntynyt nousuun”? Kaiken kaikkiaan millimoolin tuhannesosan mittaukseen perustuvat, sadasosaan pyöristetyt lukemat ja niihin perustuvat olettamukset ovat enemmän leikittelyä numeroilla kuin suomalaista terveystodellisuutta.”

    ja:

    ”Suomalainen Autoklinikkatutkimus (6) on osoittanut, että kuolleisuus kaikkiin sydän- verenkiertoelinten sairauksiin on miehillä vähäisintä kokonaiskolesterolialueella 5-7 mmol/l ja naisilla alueella 6-9 mmol/l. Tässä valossa kolesterolipitoisuuden Finriski-määritystarkkuuteen hukkuvat sadasosien ”muutokset” tasolla 5,2-5,3 mmol/l ovat sydän- ja verisuoniterveyden kannalta olemattomia.”

    Nyt kansakunta odottaa THL:n vastauksia.
    Ehdottaisin, että joku YLE.n toimittaja soittaisi esim. Puskalle ja pyytäisi kommenttia. Jos kerran Puska saa tulla TV-studiolle esittämään omia mielipiteitään milloin lystää, voisiko vastavuoroisesti joku toimittaja joskus esittää Puskalle ja kumppaneille edes YHDEN kriittisen kysymyksen.

    Tykkää

  29. Hyvä Seppo!

    Pahoittelen kohtaloasi. Mutta: Enligt min mening sponsoroinnilla, lahjoituksilla ja jopa suoranaiselle lahjoittamisella saattaa olla merkitystä kaiken maailman suosituksiin sekä lehti- ja TV-uutisiin.

    Suomessa eniten palstatilaa ja media-aikaa saavat U. Schwab, M. Fogelholm ja M. Uusitupa. Peter Puskas ei yllä edes top kolmeen.

    Otetaan sidonnaisuuskäsittelyyn satunnaisella arvonnalla M. Uusitupa.

    Ravitsemus ja terveys blogi teki 12.11.11 päivitetyn, ansiokkaan yhteenvedon hänen sidonnaisuuksistaan.

    http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2011/10/14/matti-uusitupa-teollisuuden-sponsoroima-professori/

    Jos et jaksa likata linkkiä, laitan pari tietoa tähän:

    Uusitupa on saanut tutkimusrahoitusta ainakin seuraavilta tahoilta:

    Fazer Leipomot Oy, VAASAN Oy, Raisio Oyj, Raisio Benecol Ltd, Danisco Ltd, International Council of Olive Oil, Arla Foods, Carlshamn Mejeri AB, Svenska Nestlé AB, Van den Bergh Foods AB, Eridania Beghin-Say, Meadow Lea Foods, F Hoffman-La Roche Ltd, Novo Nordisk Foundation.

    Uusitupa on itse ilmoittanut Suomen Lääkärilehdessä seuraavanlaisia sidonnaisuuksia:

    “Matti Uusitupa on saanut luentopalkkioita yrityksiltä (Professio Finland, Unilever) ja omistaa osakkeita (Orion, Foodfiles Ltd).”

    Oy Foodfiles Ltd tekee tilaustutkimuksia elintarvike- ja lääketeollisuudelle. Foodfiles mainostaa, että tutkimuksen tilaaja voi päättää sen julkaisusta. Saataapa siis käydä niinkin, että epämieluisat tutkimustulokset jätetään julkaisematta. Yrityksen myynti on vuosina 2006-2010 ollut yhteensä lähes 5 miljoonaa euroa, eli aivan pikkurahoista ei ole kyse. Matti Uusitupa omistaa hieman yli 13 % osakkeista. Foodfilesin asiakkaita ovat olleet mm. seuraavat yritykset:

    Arla Foods Ab, AstraZeneca Oy, Atria Oyj, Camelina Oy, Danisco Sugar Oy, Oy Karl Fazer Ab, Oy Marli Ltd, Novartis Finland Oy, Oriola Oy, Pouttu Oy ja Valio Oy.

    Uusitupa on Suomen Sydänliitto ry:n puheenjohtaja. Kyseinen yhdistys on saanut rahoitusta mm. seuraavilta yrityksiltä:

    Boehringer Ingelheim Finland ky, HK Ruokatalo Oy, Medtronic Finland Oy, MSD Finland Oy, Normomedical Oy/Omron Healthcare, Oriola, Orion Corporation Orion Pharma, Oy Eli Lilly Finland Ab, Pfizer, Saarioinen Oy, Sanofi-aventis Oy, Unilever Finland Oy, Vaasan Oy, Valio Oy.

    ….. Uusituvalla on siis mahdollisesti useita tuhansia euroja kuukaudessa sivutuloja.”

    Tykkää

  30. Kuka tietää, onko olemassa keinoa saattaa THL vastaamaan toimistaan?
    Onko Suomessa olemassa puolueetonta asiantuntijaa.
    Valvira?
    Oikeuslaitos?
    Duodecim)
    Itäsuomen yliopisto)

    Tykkää

  31. Mie on status quon palkkaama nettivänkääjä, vanhaa puolustamassa. Menneisyyden sairaushenkilökuntaa.

    Christer kommentoi:

    Edelleen huijaa meitä teehooäll
    hyvä veli järjestelmä vie pitkäll
    siellä Ursulat, Pekat ja Matit toisiaan kehuvat
    ja sopat suomalaisten pään menoksi kiehuvat
    Onko liikaa pyydetty – totuus esiin?
    Mie on vaaraton – en usko ihmeisiin
    että hän myöntäisi olevansa väärässä
    siinä minun kritisoimisen määrässä.
    Niin kauan kuin veressä aitoja rasvoja virtaa
    Sundqvist terveysasioiden kimpussa ahertaa

    Tykkää

  32. Terveys vaarassa -kirjoituksessa kiittelin Christeriä nopeasta reagoinnista. Totesin, etten voi vaatia, että T-duunari olisi koko ajan reagoimassa. Sais taas reagoida ja jos ajelee nyt Rovaniemeltä etelään, pitää reagoida myös poroihin, hirviin ja muuhun liikenteeseen.

    Tänään ostin Ilta-Sanomat, 1,41 euroa. Yllätysuutinen: Voin lisääntyneellä käytöllä on suora yhteys suomalaisten kohonneisiin kolesteroliarvoihin. Äänessä Schwab ja Uusitupa. Lukekaapa Uusituvan sidonnaisuudet tuolta pari pykälää ylempää. Ei ihme, että hän mainostaa aivan innoissaan terveellistä margariinia.

    Ja sitten jymyuutinen:
    Jutussa kerrotaan THL:n Finnrisk 2012 -tutkimuksesta. Sen mukaan suomalaisten kolesteroliarvot ovat nousseet, syynä karppausbuumi.

    Pylväsdiagrammejakin oli piirrelty. Onko tämä jotain tiedettä?

    Tykkää

  33. Margariinien ja leivän puolustajat voisivat kokeilla 2kk olla ilman mitään ko. p*kaa niin näkisitte itse miten paljon paremmin elimistö pärjää. Liikuntasuoritukset paranee yms. Ei siinä ajassa kukaan kuole. Se on turha haukkua puskista kun ei ole itse kokeillut. Vai onko liian vaikeaa olla 2kk ilman sokeria, leipää ja alkoholia? No älkää sitten meille ruikuttako omaa heikkouttanne.

    T: entinen hiilaritankkaaja

    Tykkää

Jätä kommentti