Lahjusskandaali, astma ja elinsiirrot

Kun valkotakkinen kandi valittaa, että lääketehtaat tuovat hänelle liikaa huolia, on syytä tarkistaa kuinka paha ärrävika puhujalla oikein on.

 

 

K18!

 

Englantilainen lääkeyhtiö GlaxoSmithKline (GSK) jäi hiljattain kiinni housut kintuissa siitä, että tarjolla olikin huoria. Lääkeyhtiön markkinointiosasto oli selvästikin katsonut liikaa Jope Ruonansuun sketsejä. Niinpä toimitusten varmistamiseksi seisokki olikin lääkärien housuissa eikä reseptien kirjoittelussa. Satojen miljoonien puntien arvoinen lahjusskandaali oli kytenyt jo vuosia, mutta Kiinan operaatioiden johtaja Mark Reilly ehti paeta maasta. Pidätettyjen listalle jäi esimerkiksi business development manager Huang Hong. Kiinan poliisin mielestä kyseessä oli rikos potilaita kohtaan.

Lääkärien mielestä kyseessä oli rikoksen sijaan pelkkä elinsiirto. Mieslääkärien elin yritettiin siirtää mahdollisimman vähillä hylkimisreaktioilla naisseuralaisiin. Koska puhumme Kiinasta, itse elimet eivät olleet kovin isoja, mutta voitelua silti tarvittiin. Vastineeksi voitelusta kiinalaiset saivat valtavat määrät lääkkeitä kuten esimerkiksi Advair/Seretide salmeteroli/flutikasoni -lääkettä. Tässä yhdistettiin kahden lääkkeen haittavaikutukset samaan purkkiin. Beeta-agonistin ja glukokortikoidin yhteiselo inhalaattorissa kasvatti sieniä suuhun, muulloinkin kuin syksyllä. Candida on kyllä kaunis nimi.

Lahjusskandaalien ryvettämä GSK on tietenkin vastuullisesti köyhän potilaan asialla. Elinsiirtojen lisäksi ilmoitetaan GSK:n tiedotteessa, että Kiinassa on varmaan tapahtunut kieliongelmista johtunut väärinymmärrys. Yhteiskuntavastuun paineet selässään tunteva GSK ilmoittaa kotisivuillaan jalot periaatteensa:

Oikeudenmukaisuus: Ihmisillä on oikeus terveyteen ja sen hoitamiseen – riippumatta asuinpaikasta, varallisuudesta ja muista tekijöistä.

Kestävyys: Globaalilla tasolla terveysongelmia ei ratkaista vuodessa eikä kahdessa, siksi sitoudumme vain pitkäjänteisiin hankkeisiin.

Yhteistyö: Emme voi parantaa maailmaa yksin, siksi teemme laajasti yhteistyötä terveys- ja lääkealan eri toimijoiden kanssa.

Taktisena erikoisuutena GSK on myöntänyt jo nyt Kiinassa tapahtuneet asiat virheiksi. Yhtiön kansainvälisten toimintojen johtaja Abbas Hussain myönsi eilen julkisesti, että yhtiön Kiinan johtajat ovat rikkoneet Kiinan lakeja lahjomalla lääkäreitä ja viranomaisia. Liikaa huolia? Hussain on pyytänyt julkisesti anteeksi GSK:n puolesta ja sanoo lisäksi, että yhtiö aikoo alentaa lääkkeittensä hintoja Kiinassa hyvityksenä harjoittamastaan lahjonnnasta ja veronkierrosta.

Kiinailmiö sai jatkoa heti GSK:n tapauksen tultua ilmi. Huolia on ilmeisesti myös AstraZenecalla. Kiinan poliisi on kuulustellut yhtä AstraZenecan Kiinan johtajaa. Eläkeläispäiviään viettävä lääkäri Matti Tolonen muistuttaa, että kaikki tämä paljastuu sen jälkeen, kun lääketeollisuus on pyhästi luvannut alkaa toimia eettisesti ja moraalisesti oikein.

GSK tunnetaan markkinoilla astmakuninkaana. Yrityksen maineen loi kuusilapsisen perheen nuorin vesa, joka onnistui kehittelemään firmalle valtavan määrän erilaisia keuhkomössöjä. Periaatteena oli tietenkin: Siinä missä unilääkkeet lisäävät unta, niin astmalääkkeet tietenkin lisäävät astmaa ja muita sairauksia. Tästä syystä esimerkiksi Stanfordin yliopiston professori Shelley Salpeter (ei keksinyt salpietaria, sen keksivät muinaiset arabit 1200 -luvulla) sanoo, että Advair/Seretide pitäisi kieltää.

Ennen vanhaan tohtori Henry Hyde Salter keksi, että illalla juotu kahvi vähentää astmaoireita. Tämä oli 1800-luvulla. Hänen vahingokseen samaan aikaan tuotiin markkinoille kofeiiniton pikakahvi Kraft- ja Nestle-yhtiöiden toimesta. Astmaoireita lievittänyt kofeiinipitoinen kahvi muuttuikin myrkyksi, jota kakkien niiden piti välttää, jotka halusivat pysyä hengissä. Kofeiiniton pikakahvi oli terveellistä. Metyyliksantiineista teofylliini muuttui lääkkeeksi ja kofeiini julistettin paholaiseksi. Näin lääketeollisuus toimii.

Olympiauimari Peter Vanderkaay oli aikoinaan merckillinen mies. Hän komeili Merck -lääkeyhtiön astmalääkemainoksessa (Merck-Singulair). Tällä leukotrieenisalpaajalla oli käyttöä uintimitalien hankinnassa ja merckillisen moni urheilija (uimari, hiihtäjä, juoksija) sairastui yht’äkkiä rasitusastmaan. Rasittuneet röörit piti saada auki ja happea keuhkoihin hieman paremmin kuin kilpailijalla.

Nyt kun oikeutta jaetaan GSK:lle ja AstraZenecalle Kiinassa, on hyvä muistuttaa mieleen perinteinen suomalainen oikeustiede. Perinteinen oikeustiede lähtee siitä, että Isontalon Antti ja Rannanjärvi jutteli terävin seurauksin ja rehti laamanni tuohtui siitä, että teko on loukkaus valtion auktoriteettia varten. ”Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni ja minä nain sen komian lesken!”, vai miten se nyt meni se jutteluhetki. Mutta kun pohjoismaisen pahoinvointivaltion valta kasvaa yhteiskunnassa, rikoksen tekijä toimiikin nykyään usein julkisella sektorilla. Syntyy hallinnollista korruptiota ja sortovaltaa. Tulli, poliisi ja terveydenhuolto voi tehdä ihmispoloiselle mitä tahansa, koska he itse edustavat kukkahattutätien korjaavaa mekanismia, joka säätää markkinavoimien virheitä.

Otetaan yksi esimerkki. Kun Duudsonien Jarno Laasala pysähtyi hummerin kanssa liikennevaloihin tammikuussa, niin poliisisetä luki tapauksesta lehdestä ja lähetti sakot perässä. Siinä yleinen lainkuuliaisuus romutetaan kun ihminen pysähtyy risteykseen.

Sitran 1.9.2008-31.8.2009 rahoittamassa OLKA-hankkeessa LHKA-farmaseutit Kaisa Pitkänen ja Maija-Liisa Heikura huomasivat, että lääkärit ovat käytännössä myrkyttäneet potilaitaan. Farmaseutit poistivat ison osan pillerivuoresta. Oletko kuullut, että poliisisedät olisivat lähettäneet lääkäreille syytteitä murhayrityksestä? Jos tämä myrkyttämisoperaatio olisi tehty Afrikassa, niin kyse olisi ollut kansanmurhasta eli joukkotuhonnasta ja kaikki suomalaiset vihreät olisivat jo lentokoneessa matkalla oikomaan asioita. Francois Bazaramba tuomittiin Suomessa Ruandan kansanmurhasta, mutta Suomessa on tärkeintä, että valkotakkinen ei vain ole valelääkäri. Kunhan paperit ovat kunnossa niin potilaista ei ole niin väliä. Lääkekulutus kasvaa vuosi vuodelta ja kansa sairastaa. RO3-ryhmän eli hengityselinten sairauksien lääkkeitä huoli viime vuonna 970 595 suomalaista ja rahaa paloi 136 945 468 euroa.

Sir John Braithwaite julkaisi vuonna 1984 kirjan ”Corporate Crime in the Pharmaceutical Industry”. Siinä hän totesi yksiselitteisesti, että lääkeala on kaikkein alttein lahjonnalle. Hän käsitteli kriminologian alaa nimeltä restoratiivinen oikeus. Tästä tulee mieleen talojen restaurointi. Aivan oikein. Ideana onkin palauttaa takaisin vanha oikeana pidetty tilanne. Sen sijaan, että pistetään Isontalon Antti linnaan, pistetäänkin koko terveydenhuolto kuntoon ja oikeudenmukaiseksi. Siinä onkin restauroimista! Miten päästään takaisin 1980-luvulle?

Nokian järjestettyä Lumia-puhelimien myyntikilpailun, jossa joku yli-innokas myyntitykki pamautti itsensä palkintomatkan arvoisesti Lontoon Olympialaisiin seuraamaan suomalaisten huimaa menestystä, niin kansanterveys ei siinä hirveästi horjunut vaikka kyllähän kännyköistä jotain säteilyä lähtee. Eihän niistä muuten mitään kuuluisi. Mutta asia on toinen kun huolia tarjonnut lääkefirma lahjoo lääkärit määräilemään reseptilääkkeitä täysin terveille ihmisille, niin siinä on terveysvaikutukset eli kolotukset hieman eri potenssissa. Potilaalta lähtee potenssi ja lääkäri vallantunteessaan saa potenssin. Valvonta on Suomessa ihan munatonta.

Pätemisen tarve on yksi ihmisen perusvieteistä. Lääkäri pääsee pätemään reseptitehtailullaan ja lääkeyhtiö heittää luun eli bonuksen perään. Näin refleksi vahvistuu. Tohtorisedästä tuleekin Pavlovin koira, eikä mikään ylipoppamies.

Olemme siis törmänneet demokratian ja shakin yhteiseen perusongelmaan: Ratkeaako homma vaaleilla (vai voittavatko mustat)?

 

Mainokset

69 kommenttia artikkeliin ”Lahjusskandaali, astma ja elinsiirrot

  1. GlaxoSmithKline,
    luotettava THL:n pääyhteistyökumppani.

    Eikä tarvitse esittää tutkimusviitteitä, jos ihmettelee, onko yhteistyö Suomessa täysin eettisellä pohjalla.

    Japanissa HPV-rokote todettiin vaaralliseksi:

    http://www.hs.fi/kotimaa/Japani+ei+en%C3%A4%C3%A4+suosittele+papilloomarokotetta++Suomi+aloittaa+rokotukset+marraskuussa/a1373335107314

    Ensi syksystä alkaen HPV-rokote tarjotaan kaikille 11–12-vuotiaille tytöille osana kansallista rokotusohjelmaa. Ensimmäisenä rokotusohjelmakautena rokote annetaan myös 13–15-vuotiaille tytöille. Rokotteena käytetään GlaxoSmithKlinen (GSK) HPV-rokotetta.

    STT ja kumppanit huijaavat HPV-rokotteen markkinoinnissa:
    http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118144-tiedotusvalineet-vs-tutkimusnaytto-hpv-rokote-ja-kohdunkaulansyovan-ehkaisy

    Tykkää

  2. Yhtena paivana 2000-luvun alussa sain suomalaisessa apteekissa kateeni reseptin johon laakari oli kohtalaisen selvalla kasialalla kirjoittanut (kohtaan laake)

    Tabl RATIOPHARM 5mg N:o C
    D.S.
    1 tabletti aamuisin

    Aika hyvin oli siis laaketehdas Ratiopharmin viesti mennyt perille. Tarkkaavainan lukija huomaa etta laakari kirjoitti hieman pieleen. Laaketehtan nimi ja tabletti vahvuus ei anna tarpeeksi informaatiota apteekille… Siispa otin puhelimen kateen ja soitin laakarille.
    Ratiopharm ei ole niita kaikkein ahkerimpia mainostajia , varsinkin kun tehdas on myyty isommalle rinnakkaisvalmistajalle nimeltaan TEVA.

    Tykkää

  3. Meillä saa hyvää kuukausipalkkaa muutama kymmenen juristia, laumat lääkäreitä, psykologia ja huoneet täynnä insinööriä, kun ”liikenneturvallisuuden” nimissä suomentavat Ruotsista tulleita raportteja omikseen. Näitä toimijajärjestelmiä, laitoksia ja virastoja on monella nimellä Helsingin keskustassa verovaroin.
    Vielä meillä kuolee vuodessa liikenteessä puolentuhatta (500) ihmistä. Hoitovirheisiin menee 2500, itsemurhiin 1000, kotona kaatumisiin ja muihin kolhuihin 2900 ja työstä saatuihin tauteihin ja tapaturmiin n. 1000. Nuo vain vertailukohteeksi laitettuna.

    Kun korkein oikeus kaatoi kilpa-autoilija Jyrki Järvilehdon kaikki syytteet, kaadettiin myös vähäinenkin lain kunnioituksen vaatimus. Siinä meni ainakin humalaiselle liikennevälineen antamisen pykälä hutsun pyllyyn nurin (nythän todettiin, että JJ ei ajanut, joten kuollut, tai satuolento jumala ajoi). Onnettomuuden uhrin auttamishalun puuttuminen ei ollut tuomittavaa, eikä todistettu juovuksissa veneen kapakan laituriin ajaminenkaan, jonka JJ myönsi. Minä saisin tuomion 101% varmasti ainakin noista toista vuotta, jos tuon tekisin.

    Tämä Enon 6 kuoleman keissi oli samanlainen. Kaikki syytteet hakeauton omistajaa ja kuskia vastaan kaadettiin.
    Korkeimman oikeuden mukaan siis saa ajaa 3500 kg ylikuormassa, viallisella laitteistolla, jossa ajopiirturi oli peukaloitu ja laskennallinen ylinopeus oli 28 km. Minä olisin istumassa linnassa noista rikoksista, mutta Enon liikennöitsijä ja kuski eivät.
    Lisäksi alkututkimuksethan tehtiin tökerösti (tarkoituksellako?). Kaikkia todistajia ei kuulusteltu, auto vietiin paikkaan, jossa sitä peukaloi kuka vaan. Poliisista, tai syyttäjälaitoksesta ei löytynyt ainuttakaan, joka olisi osannut käyttää valmista jarrumassojen taulukkoa netistä. Kaikki pantiin toiseen kierrokseen, jonka tuloksenkin sitten arvasikin.

    Anneli Auer- tyyppisiä ilmiöitä oli Suomen maantieonnettomuuksiemme suurimmassa turmassa Konginkankaalla. Ylinopeutta, ylipainoa, sitomatonta kuormaa ja piittaamattomuutta liikenteestä. Auton peräkärry kynti jo puoli kilometriä aikaisemmin pellonojaa, mutta kuski kertoi vain painaessa kaasua lisää. Se pääsikin ylinopeuteen saakka ja tuloksena 23 kuollutta. Korkein oikeus totesi kaiken mennee hyvin ja mukavasti.

    Tykkää

  4. ”Otetaan yksi esimerkki. Kun Duudsonien Jarno Laasala pysähtyi hummerin kanssa liikennevaloihin tammikuussa, niin poliisisetä luki tapauksesta lehdestä ja lähetti sakot perässä. Siinä yleinen lainkuuliaisuus romutetaan kun ihminen pysähtyy risteykseen.”

    Kyllä älyn Tonava virtaa. Liikennesäännöillä ja niiden noudattamisella lienee vielä jokin funktio?

    Tykkää

  5. Laki on kaikille sama mutta porsaanreiät on varattu parempaan käyttöön.

    Sama lakimiesten joukko joka tekee niitä ja käyttää niitä.

    EU aikana niitä on fiiniä kutsua valuvioiksi.

    Tykkää

  6. 24Hei2013

    Lahjusskandaali, astma ja elinsiirrot

    Kirjoittanut Christer Sundqvist

    Sir John Braithwaite julkaisi vuonna 1984 kirjan “Corporate Crime in the Pharmaceutical Industry”. Siinä hän totesi yksiselitteisesti, että lääkeala on kaikkein alttein lahjonnalle. Hän käsitteli kriminologian alaa nimeltä restoratiivinen oikeus. Tästä tulee mieleen talojen restaurointi. Aivan oikein. Ideana onkin palauttaa takaisin vanha oikeana pidetty tilanne. Sen sijaan, että pistetään Isontalon Antti linnaan, pistetäänkin koko terveydenhuolto kuntoon ja oikeudenmukaiseksi. Siinä onkin restauroimista! Miten päästään takaisin 1980-luvulle?

    Tulee jotenkin mieleen Päivi Räsänen. Hän, joka melko hyvin tietää, mikä on uskonnollisesti ja moraalisesti oikein ihmiselle toimia. Harva tähän lääkärin koulutuksella kykenee. Räsänen pystyy. Olemalla hiljaa, on moni sanonut, että asia on sama kuin sanoo, että kyllä näin voi olla.

    No enpä ole huomannut, että hän lääkärinä kuitenkaan olisi puuttunut näihin Christerin esiin tuomiin kummallisuuksiin. Ongelmiin?
    Miksiköhän? Onko hänen kollegajärjestönsä painoarvo taustalla, voisi kuvitella, voisi perustellusti väittää, että on.
    Kun jokin asia on vinossa, moraali ei siihen yllä, kun jokin lupaus on tehty.

    Lääketeollisuuden asioihin ei räsäskä ole puuttunut.
    MIKSI?

    24Hei2013

    Lahjusskandaali, astma ja elinsiirrot

    Kirjoittanut Christer Sundqvist
    ja C S jatkaa:
    Oletko kuullut, että poliisisedät olisivat lähettäneet lääkäreille syytteitä murhayrityksestä? Jos tämä myrkyttämisoperaatio olisi tehty Afrikassa, niin kyse olisi ollut kansanmurhasta eli joukkotuhonnasta ja kaikki suomalaiset vihreät olisivat jo lentokoneessa matkalla oikomaan asioita. Francois Bazaramba tuomittiin Suomessa Ruandan kansanmurhasta, mutta Suomessa on tärkeintä, että valkotakkinen ei vain ole valelääkäri. Kunhan paperit ovat kunnossa niin potilaista ei ole niin väliä. Lääkekulutus kasvaa vuosi vuodelta ja kansa sairastaa. RO3-ryhmän eli hengityselinten sairauksien lääkkeitä huoli viime vuonna 970 595 suomalaista ja rahaa paloi 136 945 468 euroa.

    Miksi räsänen ei kerro, mistä moinen johtuu? Alan ihmisenä luulisi asia jotrenkin olevan aina pinnalla ja esillä, mutta eipä ole nähty hänen ottavan asiaa omakseen.
    Mityen Raamattu selittää korruption, lahjionnan ja taustamyyräntyön? No jokainen voi arvioida asiaa. Tietysti kyseessä voi olla väistämistoiminta eli harhautus eli oleminen muina miehinä.
    Mene ja tiedä.
    Jos vähänkin tutkii asiaa, herää ihmetys:
    ai jaa, Päivi Räsänen ahaa. Tämäkö se olikin.

    Tykkää

  7. Joko huomasitte tämän:

    MTV-3: Hoitosuosituksia laativilla lääkäreillä on valtaa enemmän kuin kansanedustajilla

    Kyse on poliitikkojen vaalirahoitukseen verrattavasta symbioosista. Käypä hoito -lääkäri on kuin poliitikko, joka edistää kaavoitushankkeita vaalirahoittajansa etujen ja toiveiden mukaisesti. Ero syntyy seurauksista. Poliitikko joutuu paljastumisensa jälkeen julkiseen häpeäpaaluun, menettää työnsä ja kuittaa käräjillä tuomion. Teollisuuden asiamiehenä häärivä lääkäri jatkaa sidonnaisuutensa ilmoitettuaan uraansa hyväntahtoisen hymistelyn saattelemana, asiantuntijuuden suoman koskemattomuuden hellässä huomassa.
    http://blogit.mtv3.fi/epikriisi/2013/06/09/laakareiden-vaalirahoitus/

    Suomalaisilla Käypähoito-nassesedillä menee lujaan? Mutta ei tietysti yhtä lujaa kuin amerikkalaisilla kollegoillaan. Lista muistuttaa suomalaista? Yksi sitoutumaton ”onneton” kahdeksan ”onnekkaan” joukossa:
    1. Dr. Grundy has received honoraria from Merck, Pfizer, Sankyo, Bayer, Merck/Schering-Plough, Kos, Abbott, Bristol-Myers Squibb, and AstraZeneca; he has received research grants from Merck, Abbott, and Glaxo Smith Kline.

    2. Dr. Cleeman has no financial relationships to disclose.

    3. Dr. Bairey Merz has received lecture honoraria from Pfizer, Merck, and Kos; she has served as a consultant for Pfizer, Bayer, and EHC (Merck); she has received unrestricted institutional grants for Continuing Medical Education from Pfizer, Procter & Gamble, Novartis, Wyeth, AstraZeneca, and Bristol-Myers Squibb Medical Imaging; she has received a research grant from Merck; she has stock in Boston Scientific, IVAX, Eli Lilly, Medtronic, Johnson & Johnson, SCIPIE Insurance, ATS Medical, and Biosite.
    4. Dr. Brewer has received honoraria from AstraZeneca, Pfizer, Lipid Sciences, Merck, Merck/Schering-Plough, Fournier, Tularik, Esperion, and Novartis; he has served as a consultant for AstraZeneca, Pfizer, Lipid Sciences, Merck, Merck/Schering-Plough, Fournier, Tularik, Sankyo, and Novartis.
    5. Dr. Clark has received honoraria for educational presentations from Abbott, AstraZeneca, Bristol-Myers Squibb, Merck, and Pfizer; he has received grant/research support from Abbott, AstraZeneca, Bristol-Myers Squibb, Merck, and Pfizer.
    6. Dr. Hunninghake has received honoraria for consulting and speakers bureau from AstraZeneca, Merck, Merck/Schering-Plough, and Pfizer, and for consulting from Kos; he has received research grants from AstraZeneca, Bristol-Myers Squibb, Kos, Merck, Merck/Schering-Plough, Novartis, and Pfizer.
    7. Dr. Pasternak has served as a speaker for Pfizer, Merck, Merck/Schering-Plough, Takeda, Kos, BMS-Sanofi, and Novartis; he has served as a consultant for Merck, Merck/Schering-Plough, Sanofi, Pfizer Health Solutions, Johnson & Johnson-Merck, and AstraZeneca.
    8. Dr. Smith has received institutional research support from Merck; he has stock in Medtronic and Johnson & Johnson.
    9. Dr. Stone has received honoraria for educational lectures from Abbott, AstraZeneca, Bristol-Myers Squibb, Kos, Merck, Merck/Schering-Plough, Novartis, Pfizer, Reliant, and Sankyo; he has served as a consultant for Abbott, Merck, Merck/Schering-Plough, Pfizer, and Reliant.

    Tykkää

  8. Christer kirjoitti:

    ”Oletko kuullut, että poliisisedät olisivat lähettäneet lääkäreille syytteitä murhayrityksestä? Jos tämä myrkyttämisoperaatio olisi tehty Afrikassa, niin kyse olisi ollut kansanmurhasta eli joukkotuhonnasta ja kaikki suomalaiset vihreät olisivat jo lentokoneessa matkalla oikomaan asioita.”

    Onneksi olkoon. Noin täydellistä suhteellisuuden katoamista näkee harvoin.

    Tämän jälkeen ei enää tarvitse ihmetellä miksi Christer vastaa asiapohjaisiin viesteihin ja kommentteihin.

    Tykkää

  9. ”Suomalaisilla Käypähoito-nassesedillä menee lujaan? Mutta ei tietysti yhtä lujaa kuin amerikkalaisilla kollegoillaan”
    ………………………………………………
    Myös suomalaisten johtavien sydänlääkärien sidonnaisuudet suurimpiin statiineja valmistaviin yrityksiin saavat kulmakarvat kohoamaan.
    Toimittaja Martti Backman
    + + +
    Tässä se ”vaatimattomampi lista” Olkaa hyvä!

    Professori Matti J. Tikkanen: Zocor, Inegy, Lipitor
    Professori Timo Strandberg: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor, Lescol
    Professori Antero Kesäniemi: Crestor, Lipidil, Zocor,Inegy,Lipitor,Lescol
    Professori Petri Kovanen: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor

    Dosentti Matti K.Salo: ei sidonnaisuuksia

    Professori Jorma Viikari: Crestor, Lipitor, Zocor, Inegy
    Dosentti Hannu Vanhanen: Zocor, Inegy, Crestor
    Dosentti Mikko Syvänne: Zocor, Inegy,Crestor, Lescol, Lipitor

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/02/kolesterolipommi-kasikirjoitus

    Tykkää

  10. Hyvä Christer, voisitko esitellä itseäsi vähän, jos sopii?

    Olen lukenut joitakin blogikirjoituksiasi ja olen ihmetellyt, mikä sinä oikein olet. Sen verran olen havainnut, että tiedät jotakin lääketieteestä tai olet ainakin hyvin kiinnostunut siitä, kärsit näin maallikon diagnosoimana koprolaliasta, vihaat kaikkia suomalaisia terveydenhoitoalan viranomaisia, ihailet ainakin joitakin niinsanottujen vaihtoehtohoitojen toteuttajia, sinulla on joko tumpelo parturi tai blogikuvasi on 70-luvulla otettu, vihaat kaikkia lääketehtaita ja haluat kirjoitella hauskasti.

    Menikö mikään tulkintani oikein?

    En tarkoita kysymyssarjaani epäystävälliseksi, vaan yritän selvittää itselleni kumpiko olet, Jekyll vai Hyde.

    Tykkää

  11. Hyvä kirjoitus. Hyvin ymmärrettävissä jopa ilman aivopesua.

    GSK:n jääminen kiinni housut kintuissa lienee vain jäävuoren huippu. Tai sitten tällä ”tunnustuksella” peitellään jotain vielä suurempaa kuprua. Ajoitus ratkaisee, tarkkailkaapa mitä ei uutisoida.

    Yleensä kaikista pahimmat tapaukset eivät näe koskaan julkisuutta. On hankalaa kuvitella, millaista lahjontaa tapahtuu julkisuuden ulkopuolella. Mahtaako lääketeollisuutta puolustavat virkamiehet matkustaa GSK:n luottokortit taskussaan pitkin maailmaa? Tai siirtyykö rahat jostain veroparatiisifirman tililtä toiselle veroparatiisifirman tilille? Ken tietää, hän kuolkoot, ajatteleepi Big Pharman ja virkamiesten muodostama pyhä kaksiyhteys. Lääketeollisuuden MediLeaksia odotellessa.

    Virkamiesten leväperäisyydestä kertoo mielestäni parhaiten se, että lääkkeiden takaisinveto voidaan tehdä kaikessa hiljaisuudessa. Lihavuuteenkin on syötetty kaikenmaailman kannabisreseptoreihin kohdistettuja mömmöjä, jotka sitten aiheuttivat pieniä sivuvaikutuksia, kuten esimerkiksi itsemurhia.

    Lääkkeet vedetään kaikessa hiljaisuudessa pois. Oikea tapa olisi se, että lääkefirmojen pitäisi valvoa joka ikistä lääkettä käyttänyttä hänen loppuelämänsä ajan. Voihan olla, että lääkkeen haittavaikutukset tulevat esille vasta vuosikymmenten jälkeen.

    Mutta eihän se tietysti viranomaisten mielestä voi näin olla, että terve järki voittaisi tutkimuksen, koska esimerksi THL:llä oli narkolepsiankin suhteen oikein PEER REVIEWED TUTKIMUS, että yli 20v ei voi sairastua H1N1-rokotteesta. Eli jos olit 21v ja sait narkolepsian, et ollut oikeutettu korvauksiin. Tällä kertaa, vuosia tapausten jälkeen ja hirveällä mediamyllytyksellä viranomaiset taipui terveen järjen puolelle. Montakohan muuta vastaavaa asiaa he ovat torpanneet TUTKIMUKSIIN vedoten?

    Aasialaisten peniksen koosta, johon Christerkin tuossa viittasi, voisi korrelaatiolla päätellä seuraavaa: mitä pienempi penis, sitä enemmän ihmisiä. Eikö tämä pitäisi olla kansanterveystyön lähtökohta, diskriminoida isopeniksisiä jotta pienipeniksesiset tulisivat vallalle?

    Kännykkätransientit eivät ole mitään verrattuna etäluettavien PLC-sähkömittareiden aiheittamille transienteille. Mutta jos kroppa on täysi kaikenlaista myrkkyä, vaikkapa vesijohtoverkon boorikloorimetaania tai lääkeainejäämiä, niin ei kait tuo ole ihme jos alkaa solut vipajamaan magneettikentässä?

    Astma on muuten niitä harvoja sairauksia, joilla saa vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeen. Jos ihminen oireilee homeista, voc-yhdisteistä, ftalaateista tai mistä tahansa muusta vaikkapa huonoon rakentamiseen liittyvistä myrkyistä, niin ihminen on mielisairas niin pitkään kunnes keuhkot pettää. Mielisairauttahan hoidetaan mielialalääkkeillä eikä sillä, että todellinen ongelman aiheuttaja poistettaisiin tai kiellettäisiin.

    Tykkää

  12. Mutta eihän se tietysti viranomaisten mielestä voi näin olla, että terve järki voittaisi tutkimuksen, koska esimerksi THL:llä oli narkolepsiankin suhteen oikein PEER REVIEWED TUTKIMUS, että yli 20v ei voi sairastua H1N1-rokotteesta. Eli jos olit 21v ja sait narkolepsian, et ollut oikeutettu korvauksiin. Tällä kertaa, vuosia tapausten jälkeen ja hirveällä mediamyllytyksellä viranomaiset taipui terveen järjen puolelle. Montakohan muuta vastaavaa asiaa he ovat torpanneet TUTKIMUKSIIN vedoten?
    ………………………………………………….
    Pandemrix-rokotukset sikainfluenssa vastaan aloitettiin Suomessa vuonna 2009
    Rokotukset keskeytettiin syksyllä 2010, kun lapsilla ja nuorilla todettiin paljon narkolepsiaa
    Vahinkoilmoituksia rokotteen aiheuttamista narkolepsiaepäilyistä on tehty 174
    Niistä on annettu 119 myönteistä ja 27 hylkäävää korvauspäätöstä
    Narkoleptikoiden painajaiset jatkuvat vielä pitkään. Jo sikainfluenssarokotetta hankittaessa tiedettiin, ettei rokotevalmistaja korvaa mahdollisia rokotushaittoja.
    ……………………………………………..
    Neurologian dosentti ja unitutkija Markku Partinen pitää yhteyttä lapsilla ja nuorilla todettujen narkolepsiatapausten ja sikainfluenssarokotteen välillä selvänä

    Partisen mukaan Pandemrix-rokote pitäisi laittaa välittömästi ja ”ehdottomasti jäihin” tutkimusten ajaksi.
    Uusi Suomi 24.8. 2010
    ………………………………………………..
    Keski kokonaisen vuoden ennen kuin Pandemrix-rokotuksia suositellut Puska pyysi anteeksi
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/201102010112634_uu.shtml
    ………………………………………………
    Vaadimme Paula Risikon, Terhi Kilven sekä Pekka Puskan eroa!
    He vakuuttivat rokotteen olevan täysin turvallinen sekä lapsille, että raskaanaoleville.
    http://www.adressit.com/vaadimme_paula_risikon_terhi_kilven_seka_pekka_puskan_eroa

    Tykkää

  13. Täällä seuraava esimerkki suomalaisesta terveyskähminnästä

    Kilpirauhasen vajaatoimintaan soveltuvasta lääkityksestä kiistellään rajusti. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira tutkii tällä hetkellä kolmesta eri lääkäristä tehtyjä ilmoituksia.
    Tamperelaisen Amplia-klinikan erikoislääkäri Taija Somppi on yksi noin paristakymmenestä lääkäristä Suomessa, jotka kirjoittavat potilailleen T3-hormonia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hän on tyrmistynyt Valviran toimista.
    ”On aivan ennenkuulumatonta, että näin perusteettomasti puututaan lääkärien oikeuksiin. Potilaat ovat voineet lääkityksellä hyvin. Ilmoituksen ovat tehneet kollegat, jotka eivät käytä T3-lääkitystä hoitaessaan potilaita. Nyt kaikki muutkin T3-hormonia määräävät lääkärit ovat peloissaan, eivätkä enää uskalla määrätä kyseistä lääkitystä.”
    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kilpirauhaslaakkeen-kaytosta-raju-kiista/636964/

    Kysymyksessä ovat selvästikkin lääketeollisuuden intressit. Kilpirauhasen vajaatoimintaa on alun perin hoidettu eläimen kilpirauhasuutteella, kunnes tuli lääkeyhtiö ja eristi T4-hormonin ja alkoi lobbata ja nyt tuo T4-hormoni onkin puolijumalan asemassa!

    Asiasta on tehty myös Eduskuntakysely…

    Tykkää

  14. Kerro Christer, oletko lääketeollisuuden korruptiosta vaille jätetty, vai miksi uskallat paljastaa lääketeollisuuden kyseenalaisuuksia.

    Veronmaksajana alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa, kun hesarissakin oli juttu siitä että patenttisuojan jälkeen jokin toinen yritys rupesi valmistamaan samaa lääkettä jopa 90% alennuksella.
    Mutta sitten kävikin niin että tämä lääketehdas ”osti” halpalääkkeen valmistajan pois markkinoilta.
    Jos näin on niin kyllä Christer olet nyt oikealla tiellä. Kansa vaatii lisää paljastuksia.

    Jotta luulisisi Suomenkin maasta löytyvän silmäätekeviä jotka toisivat tämän ihmeellisyyden esille.
    On tullut ilmi että monet lääkkeet aiheuttavat uusia sairauksia joita taas ”parannetaan” uusilla lääkkeillä.
    Eikös ole ollut juttuja lehdissäkin että joillakibn on jopa 10 eri lääkettä, kun parilla kolmellakin pärjäisi.

    Tykkää

  15. Pandemrix-rokotukset sikainfluenssa vastaan aloitettiin Suomessa vuonna 2009
    Rokotukset keskeytettiin syksyllä 2010, kun lapsilla ja nuorilla todettiin paljon narkolepsiaa
    Vahinkoilmoituksia rokotteen aiheuttamista narkolepsiaepäilyistä on tehty 174
    Niistä on annettu 119 myönteistä ja 27 hylkäävää korvauspäätöstä
    Narkoleptikoiden painajaiset jatkuvat vielä pitkään….
    …………………………………………………..
    Näin Suomen Kuvalehden päätoim. pappismies Tapani Ruokanen mm. puolusti Pandemrix-rokotuksia JSNn vastineessaan Asia: Vastine kanteluun 4582/AL/11

    Länsimaisen terveyden- ja sairaanhoidon kulmakivi on näyttöön perustuva lääketiede
    (Evidence-Based Medicine EBM). Tällä tarkoitetaan mm. sitä, että terveydenhoidon
    ratkaisutoiminnan lähtökohtana on vahvaan tieteelliseen näyttöön perustuva tieto.

    Rokotusinfo ry:n useat kannanotot ovat vailla lääketieteellistä pohjaa ja ne näin ollen on katsottava uskomuksiksi. Yhdistyksen toimintaa pitää voida arvioida erityisen kriittisesti sen johdosta, että sen kannanottojen seurauksena voi syntyä terveydellisiä riskejä yksittäisille kansalaisille aina pikkulapsista lähtien, myös riski jo ”voitettujen” vakavien sairauksien ilmaantumisesta uudelleen.”
    …………………………………………………
    Uhrit eivät varmaan tykkää pappismiehen puheista?

    PS. …..jokseenkin kutkuttavaa, että pappiskoulutettu, tiettävästi vailla lääketieteellistä koulutusta oleva henkilö tällä tavalla antaa lausuntoja lääketieteen alalta samalla kritisoiden muita lääketieteellistä pohjaa vailla olevien lausuntojen antamisesta ja perustelee näkemyksiään lääketieteellisillä näkemyksillään, kun keskustelun kohteena pitäisi olla jounalistin ohjeiden noudattaminen.

    Tykkää

  16. On ne lääkärit taas kamalia ihmisä, joo. Onneksi terveellisen elämän ylimpänä apostolina et heitä tule koskaan tarvitsemaan.Mutta ihan oikeasti. Tällainen suhteellisuudentajuton hömppä, jossa tahallaan tai tahattomasti yhdistellään asioita mielivaltaisesti ja yleistetään tolkuttomasti (Kiinassa jollekin lääkärille oli maksettu ilotyttö -> lääketeollisuus on läpensä paha), vie kyllä pahasti uskottavuutta lääketeollisuuden todellisia väärinkäytöksiä kritisoivilta. Vastaavaa tekstiä löytyy toki netistä vaikka millä mitalla kaikenmaailman foliohattujen omilta foorumeilta. Sinänsä kuitenkin valitettavaa, että vakavasti otettava mediatalo Alma viitsii tällaista julkaista. Kai heille sitten kelpaavat seinähullutkin lukijat, joita ylläolevan palautteenkin pohjalta jokunen löytyy.

    Vaan eiköhän tähänkin palautteeseen vastata joko hiljaisuudella tai sitten jollain ”hassulla” lohkaisulla. Mites olisi uusi hilpeä väännös THL:sta tai vaikka Mikael Fogelholmin nimestä? Niitähän lukijasi rakastavat.

    Tykkää

  17. Maisteri1:ltä on jäänyt rokat syömättä kun on vetänyt kaikki herneet nenään!

    Olet aika lapsellisilla linjoilla jos luulet terveyssatiirini olevan kiinni mainitsemistasi ainesosista. Ei – mistä on turpaduunarin terveyssatiiri tehty? Viikon kestävästä ankarasta tekstinväännöstä, jossa kaikki faktat on kenen tahansa tarkistettavissa ja voitaneen todeta oikeiksi. Tulkintoja lienee sitten yhtä paljon kuin minulla on lukijoita, eli hirmu paljon.

    Hirmu paljon tsemppiä, Maisterille! Kiva kun jaksoit kommentoida!

    Tykkää

  18. ”Viikon kestävästä ankarasta tekstinväännöstä, jossa kaikki faktat on kenen tahansa tarkistettavissa ja voitaneen todeta oikeiksi.”

    Tuossa edellisessä väännön tuloksessa kommentoin noita väitteitäsi ja tulin siihen johtopäätökseen, että monessa mielessä kepoisia ovat. Kyselin myös kovasti sinua kommentoimaan mietteitäni. Lupasit, mutta mitään ei ole tapahtunut.

    Olisi kiva kuulla syy sille miksi näin.

    Tykkää

  19. Kiitos Mie kommenteistasi!

    Mieleni tekevi Mielle vastailla
    saa Mie vain vielä sitä arvailla
    mitä hänelle kertoa nyt voisin
    viisautta Mielle paljon soisin

    Kas, kesäilta on kaunis, niin kaunis
    etsi sinäkin Mie se ikioma Faunis
    sieltä se Nymphalidae tulee esiin
    ja tuo anteeksiannon erehdyksiin

    Täst’edes Mie on kiltisti palstalla tällä
    ja Turpaduunarikin on lyöty ällikällä
    miten törkeästi hän Mietä on kohdellut
    vain sulosana on nyt täällä tervetullut

    Tykkää

  20. Kuten arvelinkin vastauksena oli hassu lohkaisu. Ja haukut lapsellisuudesta päälle. Sinänsä oikein, että lapsia löytyy jo jokunen.

    Kuitenkin aina välillä täällä on ihan perusteltuakin asiaa ilman yliampuvia johtopäätelmiä sinne tänne, joten toivoisin, että oikeasti käyttäisit tuon viikkosi faktojen tarkistamiseen ja pysyisit tiukasti asiassa etkä myöskään harrastaisi henkilökohtaisuuksiin menevää nälvintää, mikä antaa sinusta hyvin katkeran kuvan. Faktojen käytöstä esim. yllä olevassa kappaleessa Duudson -viittauksesi ei ollut edes puolitotuus. Poikien omasta FOLLOW THE LEADER – EP2 – Traffic jam – DUDESONS -videosta voit tarkistaa mistä hyvästä sakot tulivat. Kappaleesi kahvista taas oli ensimmäisen virkkeen jälkeen yhdistelmä outoja mielipiteitä ja suorannaisia virheitä (esim. kofeiinin poisto on menetelmänä julkaistu vasta 1900-luvulla, josta meni vielä aikaa varsinaiseen tuotteeseen). Lahjonta Kiinassa pitäisi suhteuttaa siihen, miten ylimalkaan teollisuus joutuu siellä asiansa hoitamaan. Nyt jää tekstistäsi kuva, että GSK olisi ollut ainoa tätä harrastava.

    Miksi tätä luen? Kriittiselle terveysblogille löytyisi kyllä lukijoita enkä täysin ole menettänyt toivoani tämänkään suhteen, vaikka taas näyttää pahalta.

    Tykkää

  21. Toistan kysymyksen ja sitä edeltävän asettelun:

    ”Tuossa edellisessä väännön tuloksessa kommentoin noita väitteitäsi ja tulin siihen johtopäätökseen, että monessa mielessä kepoisia ovat. Kyselin myös kovasti sinua kommentoimaan mietteitäni. Lupasit, mutta mitään ei ole tapahtunut.

    Olisi kiva kuulla syy sille miksi näin.”

    Ja totean, että toivoisin saavani kunnollisen vastauksen runojen sijasta.

    Sinulla ei toki ole minkäänlaista velvollisuutta vastailla kenellekään mitään, mutta on mielestäni aika … omituista … että henkilö, jonka blogipostit järjestään käsittelevät ns. virallisen tahon epäonnistumisia eriävien mielipiteiden, hoitokeinojen tms. tms. huomioinnissa, ei itse viitsi toimia sillä tavalla jota hän peräänkuuluttaa muilta.

    Tykkää

  22. ”Vastaavaa tekstiä löytyy toki netistä vaikka millä mitalla kaikenmaailman foliohattujen omilta foorumeilta”, runoilee Maister1.

    Kas siinäpä tyypillinen, hyvin perusteltu lääkefirmojen korruptiota puolustava puolustuspuheenvuoro. Maister1n mielestä pitäisi olla hiljaa eikä kansalla saisi kertoa näistä asioista.

    Toinen tyypillinen vastaus on esittää sopivia tutkimusviitteitä ja meta-analyysejä, joilla todistetaan lääkefirmojen puhtaus.

    Lääkefirmojen miehiä molemmat. Ja samaan kasaan kuuluvat Evirat, TeeHooÄllät ja Valvirat ÄsTeeUuKit.

    Tykkää

  23. Maisterilla on pointtia mietteisiinsä, mutta unohtaa, ettei lisääntyvää kritiikkiä olisi jos kaikki toimisi siten kuin pitäisi. Olemme pohjoismaiden sairain kansa (nyt syntyvillä ehkä 58 tervettä vuotta edessään jos sitäkään) johon syynä on mm. OECD-maiden heikoin terveydenhuolto.

    Lääkäreistä valtaosa on varmasti ihan hyviä, mutta valitettavasti se heikoin ja kuuluvin osuus on alkanut kasvaa. Ainakin omalle kohdalleni on tullut useampi niin kahjo lääkäri, että olen joutunut tarkistamaan heidän pätevyytensä ja taustansa. Kyse ei ole ollut mistään arvauskeskuksen lekureista, vaan mm. Mehiläisen lekureista.

    On surkuhuipaisaa, että perustallaajalla voi olla enemmän tietoa sairaudestaan ja sairauden hoidosta kuin lääkärillä, jonka pitäisi ammattilainen. Lääkärit eivät ole ainoa ammattikunta, jossa osaaminen on kadoksissa. Sama probleema tuntuu toistuvan monessa muussakin ammatissa, kiitos ”laatu alas, tulos ylös”-ajattelun.

    Kannattaa muistaa, että mielivaltaisuus voi myös osua oikeaan, joskus jopa useammin kuin ”järkevyys”. Se, mikä tässä hetkessä tuntuu oikealta voi olla väärin tulevaisuudessa. Järkevät ihmiset pohtivat myös niitä vaihtoehtoja, jotka tuntuvat epätodenäköisimmiltä, eikö niin? Sitä varten tarvitaan avointa keskustelua ja mielipiteen vaihtoa.

    Vaikka asioiden pitäisi tapella, eikä ihmisten, ovat Puska, Fogelholm ja monet muut itse aiheuttaneet omat ongelmansa. He ovat joko tyhmyyksissään tai tahallaan denialisoinut ihmisten tuntemuksia, esimerkkinä vaikkapa VHH:lla parantuneet diabetes kakkoset. Mikäli he olisivat sopivia tehtäviinsä, heidän olisi pitänyt miettiä miksi niin moni väittää VHH:n olevan niin hyvä apu. Ilman Puskaa, Fogelholmia ja THL:ää karppaus olisi vaihtoehto siinä missä kasvissyönti. Nyt karppaus on monen ihmisen mielestä aivohalvauksiin ja vähintään plakkiintuneisiin verisuoniin johtava ruokavalio, vaikka totuus on täysin päinvastainen. Ruotsissa LCHF eli karppaus on sentään hyväksytty vaihtoehto ja kas kummaa, he ovat pohjoismaiden tervein kansa.

    THL on oma sairas juttunsa. Kansan keskuudessa Puska on naurunalainen. Ei vain täällä blogeissa, vaan myös käytännössä. Kysäiskääpä joltain vähemmän snobilta mitä mieltä hänestä ollaan, niin saatte muutakin kuin tutkimuksilla vääristettyä tietoa.

    Chisterin viimeiseen lauseeseen: ”Olemme siis törmänneet demokratian ja shakin yhteiseen perusongelmaan: Ratkeaako homma vaaleilla (vai voittavatko mustat)?” vastaan: kansa voi tehdä ”tornituksen”, jolloin muutos lähtee alhaalta ylös, eikä ylhäältä alas.

    Tykkää

  24. Laitetaanpa Turpaduunarille kiitosta siitä, että hän innostaa meitä syömään aitoa ruokaa. Jos emme olisi tietoisia aidosta ruuasta, saattaisimme syödä tätä:

    http://www.taloussanomat.fi/kulutustavarat/2013/07/25/lihajamat-sekoittuvat-limasta-lierioiksi-katso-video-nakkitehtaalta/201310374/12

    tai jopa pinkkiä limaa:
    http://www.taloussanomat.fi/kulutustavarat/2013/07/25/lihajamat-sekoittuvat-limasta-lierioiksi-katso-video-nakkitehtaalta/201310374/12

    http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/12/29/mcdonalds-ei-enaa-kayta-pinkkia-limaa/201119990/12

    Laitetaanpa kiitoksia myös Taloussanomille.

    Tykkää

  25. Mie turhaan avaat jonninjoutavilla suhteettomiksi kadonneilla kommenteilla täällä, kun voit myhäillen kirjoittaa esim. Riekille ja näin pysytte tyytyväisinä ja voitte todeta nykyisen menon olevan parasta tolaa.

    Muista että, sinulla ei toki ole minkäänlaista velvollisuutta vastailla kenellekään ja kommenttiesi pohjalta voit myös ihan hyvin olla hiljaa.

    Christer, mainio teksti jälleen kerran.

    Tykkää

  26. Tuomari sanoo sen oivallisesti:

    ”THL on oma sairas juttunsa. Kansan keskuudessa Puska on naurunalainen. Ei vain täällä blogeissa, vaan myös käytännössä. Kysäiskääpä joltain vähemmän snobilta mitä mieltä hänestä ollaan, niin saatte muutakin kuin tutkimuksilla vääristettyä tietoa.”

    Ja sitten Tuomari vääntää shakkivitsini näin:

    ”kansa voi tehdä “tornituksen”, jolloin muutos lähtee alhaalta ylös, eikä ylhäältä alas.”

    Tähän alhaalta ylös tapahtuvaan vallankumoukseen minäkin panen toivoni. Kokonaisvaltainen terveys rakentuu juuri tällä tavalla. Kiitos!

    Tykkää

  27. Työ lääkehulluuden poistamiseksi on aloitettava heti. Normalisoimiskampanja.
    Nyt on todella Suomen h-hetki
    Esimerkki-ihmispolosta: refluksilääke, Db2-lääkkeet, kolestroli, särkylääkkeet, mielialalääkkeet , laihdutuslääkkeet,,
    tuttu kuvio, miten siitä pääsee erilleen?
    Kovinkin mummo/pappa saattaa tuupertua kemikaaleihin.
    Kun: Paras lääke ruokavalio, liikunta, lepo, sitten tapahtuu oikeita asioita.

    Tykkää

  28. ”Tuossa edellisessä väännön tuloksessa kommentoin noita väitteitäsi ja tulin siihen johtopäätökseen, että monessa mielessä kepoisia ovat”

    Kepoinen kommentti ”tietomieheltä”?
    …………………………………………………..
    Toinen hyvä kommentoitsija

    Pekka Puska YLE TV1:n A-studiossa 21.10.2009, kun Pandemrix-rokotukset olivat käynnistymässä seuraavana päivänä:

    ”Kaikissa suhteissa tämä näyttäisi olevan täysin turvallinen rokotus. Meillähän vuosikausia pyöri influenssarokotukset, ja se on hyvin, hyvin turvalliseksi todettu.”

    Pekka Puska kymmenen kuukautta myöhemmin, 21.8.2010, kun epäiltiin Pandemrix-rokotteiden aiheuttaneen lapsille ja nuorille parantumatonta aivosairautta narkolepsiaa, varmistettu 14 tapausta puolessa vuodessa kun tavallisesti tapauksia havaitaan 3 vuodessa:

    ”Me emme tienneet kukaan, liittyykö tähän jotakin, me emme vieläkään tiedä, se oli se paras tieto.”
    ”Rokotteen pitkäaikaisvaikutuksia kuten tämä, suurissa väestöissä, ei ollut mitään mahdollisuutta tutkia.”

    Tykkää

  29. Spedeilylinjalla kun jatkan, niin totean, että eipä nuo videot hirveän kaukana ole Soylent Greenistä http://www.youtube.com/watch?v=aUslj86R2xo eli ”Maailma vuonna 2022”. Siinä ihmisille syötetään ihmisiä vihreinä ”pihveinä”.

    Hieman kun vielä asiaa vääntää, niin tämänpäiväinen MTK:n ulostulo siitä, että lihamarkkinat ovat rikollisjärjestöjen vallassa, lisää entisestään spekulaatiota tulevasta ruokaskandaalista. Mahtaakohan jostain nakinpätkästä löytyä toisinajattelijoiden lihaa? Millaisella dna-testillä se paljastetaan?

    Pitääkin muistaa maksaa Slowfoodin jäsenmaksu http://www.slowfood.com/ ja tilata paikallisesti tuotettua ruokaa. On parempi nähdä ylämaan nauta kasvoista kasvoihin ennen sen syömistä kuin luottaa ruokamafian tuotoksiin. Kusetuksen mahdolisuus ainakin vähenee kun tietää miten syötävä on kasvanut. Ilman etikettejä. Terveellisyydestä sen sijaan voi olla montaa mielipuolta.

    Bon Appetit.

    Tykkää

  30. Miksi blogisti on keksinyt laittaa oikein punaisella tekstin alkuun merkinnän K18? Tarkoittanee, että alaikäisiltä kielletty. Sisältääkö teksti siis kauhua, väkivaltaa tai pornografiaa? Vai onko tavoitteena saada nuoriso klikkailemaan sivua…

    Tykkää

  31. Ei savua ilman tulta. Vain murto-osa näistä rikoksista, kuten tämä Kiina-ilmiö, paljastuu.

    Ja jos jossain joku foliohattu epäilee salaliittoa, ei savua ilman tulta. Jesse Ventura kertoi, että isoveli valvoo. Kas kummaa, Snowden kertoi saman totuuden.

    Jesse on tonkinut montaa salaliittoa ja tässä viimeisin: Meksikonlahden öljyonnettomuus.
    http://www.jimtv.fi/ohjelmat/jim-d/etusivu/video/jim-d-salaliittoteoriat-jesse-venturan-johdolla-7-kausi-2-jakso-7

    Kas kummaa, sieltäkin alkaa pikku hiljaa paljastua jotain:
    http://yle.fi/uutiset/halliburton_myonsi_tuhonneensa_todisteita_meksikonlahden_oljyvuodosta/6749315

    Hyvä että kansalaisjärjerjestöt ja yksittäiset ihmiset kertovat asioista, joista viranomaiset vaikenevat. Melkoisia folihattuja nämä viranomaiset.

    Tykkää

  32. Onneksi internet on vielä melko vapaa, vaikka jenkit ja muut valvoo. Ne ei silti pysty etukäteen estämään kirjoittamisia.

    T-duunari käynnisti keskustelun, TSomppi otti puheeksi asian Porissa ja nyt – yllätys yllätys – Kaleva nosti asian esille (saakohan toimittaja kenkää tämän takia????)

    Kalevassa hurjia tarinoita yleisöltä, keskustelupalstalla:
    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kilpirauhaslaakkeen-kaytosta-raju-kiista/636964/#comments

    Ja Sompin sanat:

    Joo joo. Käypä hoito on oikeassa. Ihmiset ovat väärässä. Sanon samat sanat kuin joku muu:
    Herätys kansanedustajat!!

    Olemmeko pohjoismaiden korruptoitunein maa…

    ..ja mikä tässä on kaikkein naurettavinta, Mie vetää meta-analyysit ja tutkimusviitteet esille ja sanoo: ei ole näyttöä, ihmiset ovat väärässä.

    Tykkää

  33. Niin, katsokaapa tuo Jesse Ventura, arvoisat foliohatut, ja esittäkääpä sen jälkeen omat meta-analyysinne, että onko tuohon mitään lisättävää..

    Tykkää

  34. Maikkarin blogista löytyi uutinen:

    Toivoa sopii, että Suomen hallitus tekee myös U-käännöksen syksyllä statiinipolitiikassa, kun ensi syksynä tehdään uusi eduskuntakysely sensuroimattoman STATEAM-tutkimuksen pohjalta.
    ……………………………………………………
    Edellinen Eduskuntakysely tehtiin helmikuussa 2012 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle

    ”Statiinilääkitys ei siis ole vähentänyt suomalaisnaisten sepelvaltimotautikuolemia. Sen sijaan statiineilla on useita, myös vakavia haittavaikutuksia. Tutkimusten mukaan statiinilääkitys aiheuttaa sivuvaikutuksia noin 16 prosentille käyttäjistä. Kun esimerkiksi alle 65-vuotiaita statiinin naiskäyttäjiä oli 126 083 vuonna 2010, se tarkoittaa, että statiinin haittavaikutuksista kärsi tuolloin 20 000 alle 65-vuotiasta naista. Seuraavista vakavista haittavaikutuksista kärsivät kaikenikäiset naiset, alle ja yli 65-vuotiaat”

    Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    -Kun kolesteroliteoria ja statiinilääkitys voidaan nykytutkimuksen valossa kyseenalaistaa ja tätä tukee myös analyysi Suomen koko väestöstä ja statiininkäytöstämme, niin mitä sosiaali- ja terveysministeri sekä -ministeriö aikovat tehdä jatkuvasti nousevan statiininkäytön suhteen,

    aikovatko ministeri ja ministeriö tehdä perusteellisen selvityksen statiininkäytöstä mukaan lukien käytön sivuvaikutukset kustannuksineen ja

    miten ministeri ja ministeriö aikovat vähentää sepelvaltimotauteja ja sepelvaltimotautikuolleisuutta, kun statiinien käyttö ei ole osoittautunut kestäväksi ratkaisuksi?
    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_97_2012_p.shtml

    Tykkää

  35. ”älä malva nyt ala vaatimaan päitä vadille ??

    Paula Risikko tai muut kokkarit, ei pelkoa, vaikka vaatisitkin. Ei joudu vadille”
    ……………………………………………………..
    Hekotellaan vaan rauhassa siihen saakka kunnes koittaa syksy ja Eduskunnan kyselytunti!

    Voidaan makustella sillä aikaa tätä listaa,josta oikeusoppineet ei oikein tykkää..

    ”Oikeustieteen tohtori, siviilioikeuden emeritusprofessori Aulis Aarnio ja kokeellisen ortopedian dosentti Teppo Järvinen kirjoittivat Suomen Kuvalehdessä, että jopa puolella Käypä hoito -lääkäreistä on jääviysongelma. Aarnio ja Järvinen ihmettelevät miksei oikeusvaltio edellytä hoitosuositusten laatijoilta samoja esteettömyysvaatimuksia kuin esimerkiksi tuomareilta.
    Hoitosuositukset eivät synny yhteiskunnallisessa tyhjiössä. Merkittävä osa Käypä hoito -suositusten tekijöistä saa vuosittain huomattavia - jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruisia - palkkioita lääkeyhtiöiltä. Summat ovat huomattavasti suurempia kuin poliitikkojen kohutut vaalirahat”
    http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/hoitosuosituksia-laativien-toimikuntien-on-oltava-puolueettomia-ja-silta-on-myos-naytettava

    ”Pikku palkkioita” ovat saaneet mm. seuraavat:
    Professori Matti J. Tikkanen: Zocor, Inegy, Lipitor
    Professori Timo Strandberg: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor, Lescol
    Professori Antero Kesäniemi: Crestor, Lipidil, Zocor,Inegy,Lipitor,Lescol
    Professori Petri Kovanen: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor
    (Dosentti Matti K.Salo: ei sidonnaisuuksia)
    Professori Jorma Viikari: Crestor, Lipitor, Zocor, Inegy
    Dosentti Hannu Vanhanen: Zocor, Inegy, Crestor
    Dosentti Mikko Syvänne: Zocor, Inegy,Crestor, Lescol, Lipitor

    Tykkää

  36. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on yhtä luotettava kuin sen pääyhteistyökumppani ja tutkimussponsori GSK.

    Tilannetta voisi luonnehtia melko kiinalaiseksi jutuksi. Mitähän palveluksia THL:n johto sai nauttia, jonka jälkeen Suomen kansa vapautettiin GSK:n koekaniineiksi ilman mitään vastuuta (vrt. sikainfluenssarokote). Riittikö siihen muutamat tutkimusapurahat?

    Miten on mahdollista, että nämä sikaroketetöpeksijät voivat jatkaa tehtävissään? Onko pukki kaalimaan vahtina sekä oikeus- että terveysviranomaisten keskuudessa?

    Tykkää

  37. Puska on kaalimaan vahtina.

    Kun vain pieni osa lahjuksista paljastuu, voimme vain kuvitella mielessämme, kuinka suurella volyymilla yhteistyötä tehdään. GSK ei anna esim. kuutta miljoonaa euroa (sikapiikkivuotena) ihan hyvää hyvyyttään THL:n suuntaan.

    Tykkää

  38. ”Miten on mahdollista, että nämä sikaroketetöpeksijät voivat jatkaa tehtävissään? Onko pukki kaalimaan vahtina sekä oikeus- että terveysviranomaisten keskuudessa?”
    ………………………………………………
    Rokotusinfo ry:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toiminnassa
    olisi syytä siirtää painopistettä lääkeyhtiörahoituksen hankinnasta
    ihmisoikeuksien ja potilaan oikeuksien toteutumiseen.

    Pekka Puskan noudattama linjaus on, että THL hankkii mahdollisimman paljon ulkopuolista
    rahoitusta.

    Pekka Puskan johtama THL:n toiminta
    sikainfluenssarokotteen tiedotuksessa osoittaa halveksuntaa ihmisoikeuksia ja potilaslain tiedonsaantioikeutta koskevia määräyksiä
    kohtaan. Puska kertoi julkisuuteen, että Pandemrix-rokote on ”täysin turvallinen”,
    ja viittasi harhaanjohtavasti laitoksen kokemuksiin tavallisista
    kausi-influenssarokotteista.

    Monessa maassa olisi selvää, että pääjohtajan edellytykset jatkaa tehtävässään
    tällaisten tekojen jälkeen ovat vähäiset”,
    katsoo Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala.

    Tykkää

  39. ”THL:n valtion budjettirahoitus tälle vuodelle on 70,2 miljoonaa euroa. Laitos arvioi yhteisrahoitteisen toiminnan volyymiksi tänä vuonna 30 miljoonaa euroa. Maksullisen palvelutoiminnan volyymiksi arvioidaan 7 miljoonaa euroa. Henkilötyövuosien määrä vuoden 2012 lopussa oli 1196.”

    Eli 70,2 + 30 + 7 = 107,2 miljoonaa euroa jaettuna 1196 henkilöä tekee likimain 90 000 euroa per capita. Onko tämä mielestänne millään mittareilla tehokasta, kun ottaa huomioon THL:n uskottavuuden ja tuloksen?

    Eikö olisi halvempaa ostaa valmiiksi ostetut tutkimukset ja kehittämiset vaikka Intiasta? Luotettavuus voisi olla jopa parempi ja ulkomailla tehty tutkimus sisältäisi ehkä vähemmän sidonnaisuuksia paikalliseen businekseen.

    Tykkää

  40. Sikainfluenssahysteria toi julkisuuteen jo kauan jatkuneet kytkökset ja ihmisten manipuloinnin terveydenhoidossa. Hyvä niin!
    …………………………………………….
    “THL:n valtion budjettirahoitus tälle vuodelle on 70,2 miljoonaa euroa. Laitos arvioi yhteisrahoitteisen toiminnan volyymiksi tänä vuonna 30 miljoonaa euroa”

    THL joka tilasi rokotteet ja sai GSK:lta 6 milj. euroa tutkimusrahaa. Olisiko ”voiteluraha” parempi sana?

    Samaa kepulihommaa harrastetaan myös kolesterolilääke-bisneksessä, kun ,voi voi, kolesteroli tukkii suonet.
    Käypähoito-proffat osaavat kyllä nämä junailut vai luuletteko, että he ovat lääkefirmojen harhauttamia juntteja?

    Tykkää

  41. Virallinen sairaudenhoitosysteemi vähättelee kaikkien terveyttä vaarantavien aineiden vaiktuksia.

    Otetaanpa nyt esimerkiksi kemikaalit. Nyt yksi viranomainen sentään puhelee tähän sävyyn:

    ”Harvojen kemikaalien vaikutukset tunnetaan hyvin. Kymmenistä tuhansista tavallisimmista kemikaaleista tunnetaan melko täydellisesti yhden kahden prosentin vaikutukset. Kemikaalien yhteisvaikutukset tiedetään vielä heikommin.”

    http://yle.fi/uutiset/vain_vahainen_osa_kemikaalien_vaikutuksista_tunnetaan/6749160

    ”Kemikaaleja on tuotettu vasta 1900-luvulta lähtien, noin sata vuotta. Niitä on olemassa miljoonia, teollisessa käytössä Euroopassa on noin 100 000 kemikaalia, kun laajemmassa, ihmisen ja ympäristön kannalta merkittävässä käytössä on noin 30 000 kemikaalia.

    – On löytynyt yllättävän suuria tietoaukkoja ihan laajassakin teollisessa käytössä olevista aineista. Vain aika pienestä prosentista kemikaaleja tiedot ovat riittävät, sanoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kemikaalivalvonnan johtaja Esa Nikunen.”

    Tykkää

  42. Kemikaaleissa minua ihmetyttää se, miksi ne hyväksytään käyttöön ilman a) useamman ihmissukupolven tarkastelua (~epigenetiikka) ja b) vain (viranomaislobattujen) toksisuusmääritelmien mukaan?

    Minun käsitykseni mukaan juuri vähäiset määrät jotain kemikaalia on pahempi kuin geenin ”säätelykyvyn” ylittävä määrä.

    Rautalangasta väännettynä: kun jokin geenin aktivaatiota moduloivan yhdisteen konsentraatio menee yli säätelyrajan, geeni yksinkertaisesti sammutetaan ja geenin tuottamaa proteiinia ei tuoteta.

    Miten tähän kuvaan sopii se, että ensin haetaan tappava konsentraatio, laimennetaan sitä ”tuhannella” ja vielä siitä 50%? Geenien aktivaation kannalta olisi siis tavallaan parempi olla melkein tappavalla alueella kuin siellä tuhannesosissa, eikö niin?

    Tykkää

  43. ”Tuomari”

    ”Kemikaaleissa minua ihmetyttää se, miksi ne hyväksytään käyttöön ilman a) useamman ihmissukupolven tarkastelua (~epigenetiikka) ja b) vain (viranomaislobattujen) toksisuusmääritelmien mukaan?”

    a) Kerrotko, että miten toteutat useamman sukupolven mittaisen kliinisen trialin (nykyisin kun näytön vaaditaan olevan kokeellista sorttia)? Ihan omin sanoin.

    b) Kenen sitten pitäisi laatia ne viitearvot ellei viranomaisten?

    ”Minun käsitykseni mukaan juuri vähäiset määrät jotain kemikaalia on pahempi kuin geenin “säätelykyvyn” ylittävä määrä.
    Rautalangasta väännettynä: kun jokin geenin aktivaatiota moduloivan yhdisteen konsentraatio menee yli säätelyrajan, geeni yksinkertaisesti sammutetaan ja geenin tuottamaa proteiinia ei tuoteta.”

    Entä jos kys. kemikaali vaikuttaa geeniin joka vastaa jonkin hyödyllisen ominaisuuden koodauksesta? Miten vähäinen määrä kemikaalia olisi tässä kohtaa ongelma?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s