Päänsärky aspartaamista ja makeisverosta

Koko viisimiljoonainen Suomen kansa on jo pitkään seurannut hartiat jännittyneinä kuinka kiihkeässä kamppailussa katajainen hallitus vastaan sirkeä sokeriverotyöryhmä oikein lopulta käy.

 

Vielä ei ole loppukirin paikka. Täällä terveys-studiossa on nyt sokeriverotyöryhmän alku- ja välierien koostelähetystä juontamassa turpaduunari Christer Sundqvist ja omituinen erikois-asiantuntija Birdie. Kommentteja saa lähetellä studioon mainoskatkojen aikana. Onko virvoitusjuomavero ainoa tapa parantaa Suomen urheilumenestystä kansantalouden ja kansanterveyden alalla?

Kooste alkaa välierien lähtölaukauksesta. Ruuti on kuivaa kun Valtiovarainministeriön ihana erityis-asiantuntija Tanja Nurmi antaa pyssynsä paukkua. Nurmi on pukeutunut huomioliiviin, jossa lukee kookkain kirjaimin ”Nainen ilman omaatuntoa”. Billy Wilder olisi ollut ohjauksesta otettu.

Erikois-asiantuntijamme Birdie huomautti, että erityis-asiantuntija Nurmi ampui kesän alussa luulot alas, eli pyssy puhui karua kieltään perjantaina 28.6.2013 Leon päivänä. Tuolloin Nurmi ilmeisesti päätti, että sokeriverotyöryhmän pohjalta laaditun hallituksen esityksen jako lukijoille olisi paras toteuttaa. Lukijoiden terveys oli silloin optimaalinen ja he olivat täynnä D-vitamiinia. Viimeinen lausunnon palautuspäivä oli anteliaasti vasta 15.8.2013, joten kovapalkkaisille pomoille jäi lähes 7 viikkoa tehokasta työaikaa lukea hallituksen jorinoita. Fantastista, tekisi mieleni huutaa täältä selostuskopin uumenista. Kuka jäi telineisiin? Kuka myöhästyi kisasta? Sekin selviää tässä koosteessa. Ei muuta kuin lukemaan siitä!

Mutta mitä tapahtuu? Tätä ei voi uskoa todeksi! Vetreä melkein eläkeläinen Pekka Puska tekee ennenaikaisen syöksyn ja heittäytyy sähköpostiin samaan aikaan kuin lausuntopyyntö putkahtaa kaikille näkyviin. Pekka on rähmällään tekstin kimpussa ja tajuaa oitis kupletin juonen: Nyt ollaan lääketeollisuuden asialla. THL ei petä suurta rahaa koskaan! Eeetteriin paukahtaa Pekka Puskan ja erityis-asiantuntija Heli Reinivuon lausunto 28.6.2013:

 

”Esityksessä ehdotetaan myös sokeripitoisten lääkkeiden ja ravintolisien rajaamista valmisteverojen ulkopuolelle. Tämä on järkevää, koska lääkkeiden ja ravintolisien käyttötarkoitus ja annokset eivät ole verrannollisia limonadien ja mehujen käyttömääriin.”

 

Pekka Puska oli siis muutamassa minuutissa tajunnut ”Pelin säännöt” Renoir-maisessa hengessä eli sen, että kemiallisten aineiden vaarallisuutta ei määrittele kemikaalin molekyylirakenne vaan sen tuottajan yhteys lääketeollisuuteen. Upeaa, kerrassaan upeaa! ”Valtakunta” kiittää – kauhueepos etenee.

Vieressäni omituinen erikois-asiantuntija Birdie muistuttaa, että makeutusaine aspartaami oli alkujaan kehitelty lääkeyhtiö Searlen laboratoriossa. Sen markkinointia hoiti yhteen aikaan Monsanto. Siis tämä sama erityis-firma, joka on suoltanut maailmalle myrkkyjä kuten Agent Orange, RoundUp, dioksiini ja PCB.

Turpaduunarille selvisi miksi Valtiovarainministeriö alun perin nimitti nimenomaan sokeriverotyöryhmän: Tarkoitus oli alusta asti vain parantaa keinotekoisia makeutusaineita valmistavien yritysten liikevoittoa. Tässä 128-sivuisessa raportissa mainitaan aspartaami yhden ainoan kerran (sivulla 40). Japanilainen Ajinomoto on siis saamapuolella.

Mutta takaisin välieriin! Seuraavana kalkkiviivoille kiri armoton ravintolisä-guru ja erityis-ystäväni Anssi Manninen. Erityis-ystävä Anssi hävisi Pekka Puskalle peräti kaksi viikkoa. Hopea ei ole häpeä. Todennäköisesti Anssi oli lukenut paperin. Lausunnon Anssille hyvin epätyypilliset diplomaattiset sanavalinnat ainakin viittaavat siihen. Näin kauniisti erityis-ystäväni Manninen kirjoitti 10.7.2013:

 

”Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi voimassaolevaa makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annettua lakia. Voimassaolevan lain tiedetään olevan täysin idioottimainen, joten muutosehdotus jo sinällään on tervetullut asia. Valitettavasti asiaa valmistelevat virkamiehet eivät tunne riittävän tarkasti alaan liittyviä tuotteita ja terminologiaa.”

 

Maa- ja metsätalousministeriö sai aikaiseksi peräti kolmisivuisen raportin häviten kirikamppailussa yllämainitulle erityis-ystävälleni vain yhdellä päivällä. Maat ja metsät tunteva pulju olikin löytänyt metsään menneitä juttuja raportissa. Kansliapäällikön erityis-sijainen osastopäällikkö Heimo Hanhilahti ja erityis-en kaunista sukupuolta edustava elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström jättivät tällaisen puumerkin näkyville 11.7.2013:

 

”Sokeroimattomissa juomissa käytetään makeutusaineita, joiden saanti voi suuria määriä juotaessa kasvaa merkitykselliseksi varsinkin nuorilla.”

 

Pekka Puska on saatu maaliin ja Anssin, Heimon sekä Annan ero muihin kilpailijoihin venyi niin pitkäksi, että omituinen erikois-asiantuntija Birdie jatkoi tarinoitaan aspartaamista.

Birdien päätä särkee jo pelkän aspartaami-sanan kuulemisesta. Muille ihmisille tulee yleensä päänsärky vasta kun light-juomia kaadetaan suuhun ja lihotaan silti. Asialla on yksinkertainen selitys. Aspartaami koostuu kolmesta eri molekyylistä: asparagiinihappo, fenyylialaniini ja metanoli. Jälkimmäinen on tuttu venäläisistä pimeistä pulloista joista lähtee näkö. Samaa myrkkyä aspartaamissa. что ты говоришь? Elimistössä metanoli hajoaa formaldehydiksi ja aiheuttaa siis päänsärkyä, muistiongelmia ja dementiaa.

Ihmeellinen on elämä, ei siihen Caprakaan voisi muuta sanoa. Muita ikävähköjä aspartaamin vaikutuksia ovet myös erilaiset syövät. Kuuluisa alan tutkija on erityis-mainehikas Jyrki Liesivuori, mutta mies on ollut töissä ihan väärässä paikassa, joten hänen tutkimuksiaan ei kukaan lue.

Tässä vaiheessa studioon soittaa erityis-kärsivä Armi Pohjansaro. Hän sanoo kärsivänsä isosyanaattien haitoista. Näistä kaksikomponenttisten maalien hajuista on niistäkin hyviä suomalaistutkimuksia. Isosyanaattien historia  kiertyy hieman keskitysleirien ja talidomidin suuntaan. Sallittakoon tämä pieni lääketieteellinen harharetki.

Muita kilpailijoita odotellessa mietimme vielä miten on mahdollista, että tällainen haittavaikutusten salailu voi jatkua näin pitkään ja näin helposti? Mieleen juolahtaa syöpähoitoja tutkinut erityis-epäonninen Renee Royak-Schaler, joka itse menehtyi vuonna 2011. Salaisuus alkoi paljastua kun kovan kädenväännön jälkeen hanen aviomiehensä sai järjestettyä oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen. Renee oli saanut väärää hoitoa ja alkuperäinen kuolinsyy oli merkitty väärin papereihin. Hänellä oli monipesäkkeinen syöpä mm. keuhkoissa ja munuaisissa. Edes isokenkäisten kohdalla ei voi siis diagnooseihin ja kuolinsyihin luottaa. Mitä virkaa on tilastoilla, joilla todistellaan vaikkapa alkoholin haittoja ja näin saadaan työpaikat ulkoistettua muihin maihin. Asian kiteyttää erityis-maininnan arvoisesti oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila: ”Oikeuslääketiede on ihmisoikeusasia.”

Kappas vain! Yht’äkkiä maaliviivoilla on taas vipinää! Fimea tulee – oletko valmis? Tilanpuutteen takia julkaisemme Fimean raportin kokonaisuudessaan, eli kahden lauseen verran. Erityis-niukkasanainen ylijohtajan sijainen Eija Pelkonen ja lakimies Tuula Nousu kirjoittivat näin 5.8.2013:

 

”Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asiassa. Fimealla ei ole huomautettavaa luonnoksen johdosta siltä osin kuin se koskee lääkevalmisteita.”

 

Niin sitä pitää! Ytimekästä ilmaisua. Ja sitten tuleekin loppukiri kun torstai 15.8.2013 koittaa. Valtava joukko virastoja kiittää niin erityis-imelästi Valtiovarainministeriötä, että homma menee maalikameran ratkaisuksi. Valitsemme mielivaltaisesti esittelyyn Mehu- ja säilyketeollisuusyhdistyksen koska he olivat saaneet aikaiseksi peräti 9-sivuisen lausunnon. Naapuriselostamossakin taputetaan tälle uroteolle. Lisäksi erityis-tarkkaavainen toimialapäällikkö Elisa Piesala oli 15.8.2013 keksinyt hallituksen paperista kovan luokan harhautuksen:

 

”Suunnitellun veronkorotuksen järjettömyys tiivistyy juuri laimennettavissa mehuissa, joissa tuotteita verotetaan myös niihin lisätyn hanaveden osalta.”

 

Sitten vielä se diskattu myöhästelijä, joka jäi telineisiin! Erityis-hekotusnaurun kera kerrottakoon Suomen kärsivälle kansalle, että neuvotteleva virkamies Heli Kuusipalo apulaisosastopäällikkö Olli Kerolan avustuksella myöhästyivät yhdellä päivällä lausunnon laatimisessa. Kuusipalo oli itse laatimassa sokeriverotyöryhmän kolmea eri veromallia! Sosiaali- ja Terveysministeriö ei siis vastannut ajoissa Valtiovarainministeriölle mitä virvoitusjuomille pitäisi tehdä. Tämä on sitä läpinäkyvyyttä. Huono lainvalmistelu paistaa kauas.

 

Näkemiin täältä terveys-studiosta. Palaamme myöhemmin asiaan kun finaalit starttaavat. Terveisiä kotiin! Ota nyt se Angry Birds-virvoitusjuomatölkki ja mennään. Onks toi lähetin päällä? Olihan se nousu siis 11:sta sentistä litralta 22:een senttiin litralta jos sokeria on yli 0,5 prosenttia? Kaamea moka tolta Kuusipalolta! Ja voi Pekka raukkaa, osaakohan se lukea, menis nyt eläkkeelle siitä jo… Gulp, mikki olikin vielä päällä…

 

20 kommenttia artikkeliin ”Päänsärky aspartaamista ja makeisverosta

  1. Voihan nucleus accumbens, dopamiini ja dopamiinireseptorit. Ne perkeleet kun antavat nautinnon ja kun nautintioa ei saa, ihminen masentuu.

    Kun masentuu, pitää etsiä jotain mistä saa nautintoa piristyäkseen.

    Eikä tässä vielä kaikki: elimistö tuppaa pikkuhiljaa ”kyllästymään” eikä samasta määrästä nautintoainetta saa samanlaista säväriä kuin ennen. Tätä kutsutaan sivistyneissä piireissä addiktioksi.

    Vähän sama kuin viinan kanssa: seuraavana päivänä saa juoda litratolkulla viinaa, eikä tule (omasta mielestä) känniin. Fiksu tajuaa krapulasta, että jotain tuli juotua liikaa. Fiksu tajuaa makean puutteesta aiheutuvan masennuksen päänsärkyineen, ahdistustiloineen jne.

    Eli juo vain Red Bullis tai Vihainen Lintus, tai jos käytät _/:a, niin kippis! Kohta haluat kaksin verroin enemmän, kun yksi ei enää riitä mihinkään.

    Tätä mielihyvää hakevan ihmisen (mielen) heikkoutta käyttää hyväksi niin markkinakoneisto kuin ne tuhannet biokemistit, jotka niin lääkefirmoihin kuin ruokabusinekseen on palkattu ihmistä addiktoimaan. Ei terveyden vuoksi, vaan rahan vuoksi, tottakai!

    Makea on, harmi kyllä, addiktoivaa. Oli se sitten sokeria tai (gmo)bakteereilla (fermentoimalla ja harvestoimalla) tuotettua aspartaamia. Tai vielä pahempaa, sokerialkoholia kuten sellutehtaan jäteliemestä tehtyä Xylitolia (joka ahh on niin gutaa etenkin lapsille). Hammasterveyden kannalta olisi varmaan fiksumpaa Karpata (Jp) (= vältellä reikiä tuottavien suubakteereiden kuten streptococcus mutansin syömää ruokaa eli hiilihydraatteja) kuin mässyttää (koko ajan) Xylitol(tm) purkkaa. Fiksut osaa suorittaa itselähtöisen aivopesun ja erottautua makeakierteestä. Tyhmät tarvitsevat tähän lääkettä.

    Hallitus ei varmasti tajua makeasta sen enempää kuin taloudehoidosta. Lobbarithan ne kuitenkin asiat hoitavat, kuten tähänkin saakka. Poliitikkojen tehtävä on vain hämäykset, joilla ihmiset saadaan keskittymään johonkin vähemmän olennaiseen. Kuten sateenkaarilippuihin urheilumutanttien dopingnäyttämöllä.

    Puskan ja muiden virkamieshörhöjen sähköpostit ja puhelut pitäisi olla julkisia, ovathan he meidän kansalaisten palvelijoita. Saisimme vähän osviittaa siitä, kuka ohjaa ketä.

    Jos saan arvata Puskan tulevaisuutta, asettuu hän eläköidyttyään ehdolle seuraavissa vaaleissa. Keskustan vaalirahasotkut on unohdettu ja kepu voi hyvinkin olla suurin puolue. Arvatkaapa kuka olisi tuolloin Sosiaali- ja Terveysministeri? Pekka Puska?

    * (Jp) = Jumalan pilkkaa

    Tykkää

  2. Eteläamerikkalainen ruokosokeri niin sanottu intiaanisokeri on hyvä sokeri jos sokeria haluaa syödä. Jossakin oli tehty tutkimus siitä, että vangit jotka söivät intiaanisokeria olivat rauhallisempia noin niin kuin mieleltään. Jos nyt halutaan vankeinhoidossa tehdä jotain niin kannattaisi siis syöttää vangeille sitä intiaanisokeria ennemmin kuin rauhoittavia lääkkeitä.
    Nyt euroopassa on suurta huutoa cannabis energydrink ei sovi raskaanaoleville siis vankiloihin vaan juoma-automaatit niin vanginvartijoiden määrän voi sitten puolittaa. Valtio säästää ja vangit ovat rauhallisia ja aktiivisia työpajoilla tai suomenlinnan työmailla.
    Otappa Christer selvää cannabis energiajuomasta onko sekin jonkun Pepsin tai Cocacola companyn sisaryhtiö.
    Nuoriso litkii sitä nyt viinankanssa litratolkulla kuunnellen räppiä ja teknoa. Jotkut vetää sitä purkkitolkulla ja nieleskelee erivärisiä pillereitä. Ja jos nuoret kollit saa jonkun lyylin mukaan vetävät sitten vielä viagraa ja cannabis energiajuomaa. Kyllä nyt harmittaa ikämiestä kun joutui itse pentuna oksentelemaan Alkon laatuviiniä Nudforssia ja siten myös mokailtua lyylien suhteen.

    Tykkää

  3. Tuomari, kiitos lukuelämyksestä. Mutta kyllä nyt kieltämättä ahdistaa pelkkä ajatuskin: Pekka Puska seuraavaksi sosiaali- ja terveysministeriksi??? Voi rehulanhyssälänhuuhtasenkuuskoskivikatmaa sentään!

    Tykkää

  4. Aspartaamiyliherkkyys on eräs neuropatian muualla kuin Suomessa tunnetuista syistä.

    Miltä aspartaamiyliherkkyys näyttää? Kaulan iho ärtyy ja muuttuu punaiseksi kurkun kohdalta. Siltä se peilistä näyttää.

    Tuosta käytetään myös nimitystä allergia, mutta en ole kokeillut, tehoavatko allergialääkkeet siihen. Joten käytin nimitystä yliherkkyys.

    Tykkää

  5. ”Pitäisikö appelsiinejakin verottaa, nehän voidaan puristaa mehuksi”
    ILKKA AHTOKIVI

    Elintarviketeollisuusliiton mielestä hallituksen lakiesityksen virvoitusjuomaverosta lisää entisestään veron syrjivyyttä ja uhkaa vakavasti virvoitusjuomateollisuutta.
    Erityisen haitallisesti veron kaksinkertaistaminen vaikuttaisi mehuteollisuuteen, jonka tuotteissa on luontaisesti marjojen ja hedelmien sisältämää sokeria.

    Tullitariffinimikkeisiin perustuvan virvoitusjuomaverotuksen kohteeksi joutuvat ravitsemuksellisesti keskenään hyvin erilaiset tuotteet, kuten kivennäisvedet, virvoitusjuomat ja täysmehut.

    – Lakiesityksessä viitataan virvoitusjuomaveron terveyttä edistäviin vaikutuksiin, mutta vaikutuksia ei määritellä lainkaan. Aiemmin asiaa tarkastellut sokeriverotyöryhmä kyseenalaisti verotuksen ohjausvaikutuksen, huomauttaa Elintarviketeollisuusliiton johtaja Marleena Tanhuanpää.

    Hänen mukaansa terveysvaikutuksiin viittaaminen on ristiriitaista.

    – Täysmehuissa, virvoitusjuomissa ja muissa tuotteissa, joihin veronkorotus kohdentuisi, voidaan käyttää EU:ssa hyväksyttyjä terveysväitteitä. Tulisiko appelsiinejakin verottaa, koska ne voidaan puristaa mehuksi kotona, kysyy Tanhuanpää.

    Hän huomauttaa, että suhdannevakaa elintarvikeala on keskeinen kotimarkkinoiden kasvun edistäjä.

    – Talouskasvun aikaansaaminen ei ole mahdollista, jos merkittäville tuoteryhmille asetetaan myyntiä laskevia veroja. Menetetyt myyntituotot heijastuvat yritysten kannattavuuteen ja vaikuttavat väistämättä työpaikkojen määrään, toimipaikkojen sijaintiin ja viennin kehitykseen.

    – Ruokien ja juomien kautta maksetun 4,6 miljardin euron verotaakka on jo nyt raskas. Verotuksella ajetaan alas elintarvikealan kilpailukykyä ja sitä kautta työllistämismahdollisuuksia, Tanhuanpää varoittaa.

    – Yksittäisen ravintoaineen verottaminen ei myöskään ratkaise kansanterveyden haasteita. Paljon enemmän saavutetaan terveys- ja ruokapalveluiden ohjauksella, ravitsemussuosituksilla sekä viestimällä myönteisesti ravitsemuksesta, Tanhuanpää sanoo.

    ETL jätti kesäkuussa EU:n komissiolle kantelun Suomen valmisteverotuksen epäkohdista. Tavoitteena on, että kilpailua vääristävät valmisteverot poistetaan kokonaan, ja että kilpailu elintarvikemarkkinoilla on tasapuolista ja oikeudenmukaista.

    http://www.verkkouutiset.fi/talous/Pit%C3%A4isik%C3%B6%20appelsiinejakin%20verottaa%2C%20neh%C3%A4n%20voidaan%20puristaa%20mehuksi-7170

    Tykkää

  6. Appelsiinit voidaan puristaa mehuksi. Kyllä voidaan. Mutta onko se järkevää? Muutama ajatus:

    Logiikka:

    1. Sokereita on ainakin disakkarideja ja monosakkarideja.
    2. Pöytäsokeri, intiaanisokeri ja mikä lie sokeri on disakkaridia, jossa on kahta monosakkaridia, eli glukoosia ja fruktoosia sidottuna happimolekyylillä toisiinsa.
    3. Glukoosi ja fruktoosi erotellaan sakkaraasi-nimisellä entsyymillä (-aasi tarkoittaa entsyymiä, joka reagoi nimeä kantavan substraatin kanssa).
    4. Glukoosi ei ole myrkkyä, vaan verensokeria, joka on elämälle tarpeellista (sopivassa määrin).
    5. Fruktoosi on maksamyrkky siinä missä alkoholi. Aiheuttaa mm. rasvamaksaa, tyhmyyttä, autismia, leptiiniresistenssiä ja tietenkin addiktoi.
    6. On yksi lysti mistä lähteestä fruktoosia tulee, fruktoosi on fruktoosi.

    No niin. Nyt kun logiikka on selvilllä, niin reflektoidaanpas tätä hedelmien terveellisyyttä.

    Ovatko hedelmät:

    1. Terveellisiä ilman kuituja eli mehuna? Eivät ole, koska kuidut saavat kakan liikkumaan suolistossa nopeammin ja poistavat myrkyt nopeammin ihmisestä.
    2. Samanlaisia kuin joskus aikanaan kun esi-isämme niitä on ehkä Afrikan ananaslaaksossa syöneet? Eivät ole, koska hedelmät on jalostettu makeammiksi kuin ikinä.
    3. Leptiiniresistenttien ihmisten riesa? Kyllä ovat, sillä fruktoosi aiheuttaa kylläisyyshormonihäiriöitä saaden aikaan ahmimisreaktion (ihminen syö ähkyksi tuntematta kylläisyyttä). Olisiko tämä jopa tarkoituskin? Saada ihmiset syömään enemmän kuin kuluttaa, eli enemmän fyrkkaa agribusinekselle?
    4. Lähiruokaa? Ei ole. Ilmasto saa lämmetä vielä aika paljon ennen kuin appelsiinit täällä kasvaa.
    5. Geenimme sopeutuneet hedelmien jatkuvaan syöntiin? Ei ole. Iäkkäämmät lukijat muistavat ”Jaffat Tulloo” mainoksen aikana jolloin hedelmiä alettiin tuoda merkittävissä määrin tänne Pohjolan kylmyyteen. Sitä ennen järsittiin naurista ja lanttua.
    6. Fruktoosia käytetään mm. lastenruoissa siksi, että lapsi addiktoituisi makeaan (eikä äidinmaidon makeuden korvaajana). Ei ihme, että lapsilla, jotka eivät tee tietoisia ruokavalintoja, on rasvamaksaa ja diabetestä.

    Tässä mielessä, edellisellä logiikalla, hedelmiä pitää verottaa siinä missä makeita juomiakin.

    Ihmisiä on ihan turha alkaa opastamaan ”terveellisestä” ruoasta (mitä se edes on?), koska hyvin harvat voi oikeasti vastustaa aivoistaan tulevia ”himosignaaleita” makeaa kohtaan. Vähän sama kuin heiluttaisi kossupulloa alkoholistin nenän edessä ja sanoisi ”juomalla alkoholia voit sairastuttaa itsesi, mutta tässä tätä kuitenkin on”.

    Epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus. (Platon)

    Tykkää

  7. Mitäs jos koko homma muuttettaisiinkin hedelmäsokeriveroksi. Näin se voisi kuulostaa paljon tasapuolisemmalta. Ja ehkä jopa oikeammalta. Tosin tuskin se verotottaminen millään tavalla terveyteen vaikuttaisi vaikka sitä kuinka ”säädettäisiin”. Ennen kuin niitä oikeita maximi määrä rajoja saadaan. Fruktoosin tai sitten sokerin suhteen..

    Mutta ehkä jotain sentti grammaa kohti miten paljon 100g tuotetta sisältää fruktoosia.
    (muistetaan että puolet sokerista on fruktoosia)

    Tässä taas vähän pohdittavaa:
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tutkija_tuoremehu_sokeri-7162

    Eikä tietysti makeutusaineitakaan pitäisi unohtaa.

    Tykkää

  8. Kyllähän se hieman ihmetyttää, että alun perinkään ei keinomakeutuksesta puhuttu mitään.

    Duunarille kiitos, että havaitsi ja kertoi meille sen, että lääkkeet jätetään veron ulkopuolella!! Tämähän paljastaa lopullisesti sen, että lääketeollisuus ja THL ovat samaa suurta yhteistä perhettä.

    Tähän haluaisin vielä lääketeollisuuden palkkaaman Mien esittävän tutkimusviitteitä, jotka osoittavat että lääketeollisuus, sokeriteollisuus, Monsanto-teollisuus, THL-teollisuus ja aspartaami/sukraloosiym-teollisuus ovat rehtiä, eettistä sakkia.

    Tykkää

  9. tosiaan, herää kysymys ?

    Onko Mie sitä mitä Margis väittää, vai väittääkö Margis omiaan ?

    no jos blogin pitjä väittää ja margis väittää, niin onhan sen oltaa totta, kaksi tahoa netissä väittää jotain.

    Tykkää

  10. Kuulehan Christer,

    luepa pe 23.8. IL:n Taustat & tekijät -liitteestä sivulta 11 lukijapalstalta Diabetesliiton vastaus IL:n pääkirjoitukseen 20.8.

    Tämä pyyntöni ihan siksi, että jokin aika sitten otit blogipostauksessasi varsin kiihkeästi kantaa diabetes-asioihin.

    Kenties saat aikaan yhtä monimuotoisen, mutta toivottavasti rakentavan keskustelun. Ja koskettaahan aihe hyvin monia suomalaisia. Kiitän jo etukäteen!

    Tykkää

  11. Väite ei ole luulon Värttinä. Mutta tutkimusnäyttö kliinisissä tutkimuksissa näyttää siltä, että Mie on tai oon just sitä.

    Taidan Hekottaa.

    Tykkää

  12. Onko Mie haamukirjoittaja?

    Tässä on kattava selvitys aiheesta:
    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38749-masentavat-masennuslaakkeet

    Tämänkään takia en täysin usko hänen tutkimusviitteisiinsä:

    ”Myöhemmin Elsevier sanoi että ”sponsoroidut artikkelikokoelmajulkaisut” tehdään ”asiakaslääkeyhtiöiden” puolesta ”näyttämään lääketieteellisltä julkaisuilta”. ”

    ”Samaisessa oikeudenkäynnissä todistettiin myös GSK:n väärentäneen Paxilin haittavaikutuksia koskevien kliinisten tutkimusten tuloksia vuodesta 1989 asti jotta näyttäisi siltä että masennuslääke Paxil EI lisää itsetuhoista käytöstä vaikka tosiasiassa Paxilia käyttäneet olivat kahdeksan kertaa alttiimpia itsemurhalle kuin placeboa saanut vertailuryhmä.”

    ”Kaikenkaikkiaan arviolta noin 90% tehdyistä lääkearvioinneista pimitetään jos tulokset eivät ole sellaisia mitä lääkeyhtiöt haluavat.”

    Söyrinki on merkinnyt näihin viitteet.

    Tykkää

  13. Vanhan vimpulan mainitsema IL:n pääkirjoitus oli varsin virkistävää ja asiallista asiaa näissä päätoimittaja/artikkelipäätoimittaja -tason kirjoituksissa, jotka yleensä ovat ”virallisen” sonnan toistelua.

    Varsinaiset pohjalukemat vetäisi tässä taannoin Kaleva, joka isoin otsikoin vaati suurenpiirtein tyyliin puoskarointihoitolaki saatava valmiiksi, luontaishoidot melkeinpä kiellettävä.

    Kalevassa on muutenkin vallalla tällainen lääkehoidon ylistyslaulu. Vaihtoehtoja ei sallita.

    Tykkää

  14. Tässäpä erinomaisesti koostettu video lihavuudesta ja sokeristakin http://www.abc.net.au/catalyst/stories/3821440.htm .. tuskin nähdään täällä Orwellandiassa.

    Ei voi kuin ihmetellä miten pitkään diabetesliitto, lääkärit, pillerin tekijät, THL ja muut ”huiputusasiantuntijat” jaksaa tapella faktoja vastaan. Syöttäen sokeria ja insuliinia potilailleen ja syyllistäen lihavat.

    Jos nyt tässä hetkessä jalkaudut kadulle ja kyselet ihmisiltä, kumpi on pahempi, eläinrasvat vai sokeri, vastaus on varmasti 9/10:stä eläinrasvat (se yksi voi olla demonisoitu karppaaja).

    Olisi mielenkiintoista ottaa tästä hetkestä vertailupiste ja katsoa, onko tilanne sama kymmenen vuoden kuluttua.

    Jos tilanne on edelleen sama kuin nyt, on viranomaisten ohjaama media onnistunut pitämään ”aivopesuliittimen” ihmisten aivoissa suoltaen propagandaa ihmisten mieliin.

    Jos tilanne on muuttunut päinvastaiseksi ja ihmiset alkaneet parantua sokereita (hiilareita) sopivasti vältellen, ovat ihmiset alkaneet oppia ja propagandakoneisto epännistunut tehtävässään.

    Mutta mikä olikaan virkamiehen vastuu, jos nyt tässä hetkessä he tietoisesti kusettivat kansaa, joka herää joskus tulevaisuudessa todellisuuteen? Onko virkamiehen vastuu yhtä pätevä kuin poliittinen vastuu?

    Onko terveydestämme vastuussa olevien virkamiesten vastuu veteen piirretty viiva, jossa toisessa päässä on Ilkka Kanervan seksiviestit ja siitä seurannut miniterinpaikan menetys ja toisessa ääripäässä niin suuret kuprut, joita ei ikinä uskalleta tuoda julkisuuteen?

    Mie on ollut kovin hiljaa. Olisi mielenkiintoista kuulla milloin ensimmäinen tutkimus fruktoosin haitallisuudesta on tullut julkisuuteen (yli 10 v sitten) ja torpattiinko tutkimus siksi, että tiedeälyköt eivät löytäneet konsensusta vai siksi, että tutkimustulosta ei ymmärretty?

    Tykkää

  15. Tässäpä vielä älykkäille ihmisille yksi syy miettiä miksi esimerkiksi karppaus tuntuu auttavan (tasoittavan) aivojen toimintaa: http://www.ted.com/talks/russell_foster_why_do_we_sleep.html

    Muutama otanta videosta:
    – Ihminen nukkuu elämästään 32 vuotta jos elää 80-vuotiaaksi (eli yli 30%).
    – Unessa tapahtuu paljon asiota, jotka vasta nyt alkavat aueta (neuro)tieteen keinoin. Aiemmin on ollut vain olettamuksia, jotka vasta nyt ovat osoittautumassa oikeaksi.
    – ”Miksi nukumme” on edelleen kysymys johon tiedeyhteisö ei ole löytänyt konsensusta.
    – Nukkumisen aikana tietyt geenit aktivoituvat. Samat geenit ovat yllätys kyllä niitä geenejä, jotka säätelevät mm. energiankulutusta (metaboliaa).
    – Energian kulutuksen kannalta ero on hyvin pieni, eli nukkumisen ja hereilläolon ero on vain 110 kcal.
    – Unen aikana muistijälkiä järjestellään, turhat muistijäljet himmenevät ja tärkeät kirkastuvat.
    – Huonosti nukkuneena ihmisestä tulee ärtyisä, looginen päättely- ja ajattelukyky ja luovuus heikkenee.
    – Nykyisin nukumme keskimäärin 1,5 tuntia vähemmän kuin 1950-luvulla (keskimäärin 6,5 tuntia). Teini-ikäisten kohdalla tilanne on vielä huonompi.
    – Unettomuus aiheuttaa tyhmyyttä, koska aivot eivät saa prosessoitua muistijälkiä. Etenkin teineille (jotka buustaavat itseään hereille kaikenmaailman energiajuomille) uni on tärkeää, koska tuolloin pitäisi oppia paljon.
    – Ihmisen biokemia ohjaa unirytmiä. Huonosti nukuttua alamme ”mikronukkumaan”. Jenkeissä 32% ihmisistä (aiheuttaen 100 000 kolaria vuodessa) nukahtaa ”mikrouneen” kerran elämässään.
    – Ihmiset turvautuvat mm. alkoholiin hakiessaan rentoutumista uniongelmia ajatellen. Alkoholi ei kuitenkaan tuota kuin kemiallisen unen, eli ei ole ratkaisu ongelmaan (yhteiskunnassamme alkoholi on ongelma, samoin uniongelmat ja masennus, eivätkö nämä liity kaikki samaan asiaan?)
    – Huonosti nukkuvilla (5 tuntia tai alle) on yli 50% todennäköisyys tulla lihavaksi. Tämä johtuu siitä, että greliini (nälkähormoni) ohjaa aivoja hakemaan hiilihydraatteja syötäväksi (useat masentuneet kokevat hiilihydraattien tuovan paremman unen, tässä yksi syy).
    – Huonosti nukkuvilla on myös muistiongelmia (stressi).
    – Pitkään jatkunut stressi aiheuttaa uniongelmia, ja stressi aiheuttaa myös immuunipuolustuksen heikkenemistä.
    – Vuorotyöläisillä on enemmän syöpää kuin muilla (mahtaisiko tämä selittää alueelliset erot THL:n syövän alueellisessa tutkimuksessa?)
    – Huonosti nukkuvilla, stressaantuvilla, on myös glukoosin sietokyvyn heikkenemistä, eli glukoosi-intoleranssia, josta kehittyy diabetes (eli uniongelmat ja stressi selittääkin nyt kansantautimme alkoholin käytön, diabeteksen, masennuksen, miten muka THL tai poliitikot eivät ole tätä tajunneet?)
    -Stressi aiheuttaa myös sv-tauteja ja verenpainetauteja (selittää myös PK-projektin lopputuleman paremmin kuin eläinrasvat, itäsuomessa jouduttiin tappelemaan Neuvostoliittoa vastaan).

    Miten tiedät ettet saa tarpeeksi unta? Kyse ei ole rakettitieteestä. Kuuntele itseäsi. Jos olet ärtynyt, väsynyt tai hajamielinen, et ole nukkunut tarpeeksi. Jos tarvitset toimiaksesi stimulantteja, kuten kahvia ja energiajuomia, et ole nukkunut tarpeeksi.

    Hyvä paikka nukkua on pimeä ja viileä paikka. Kahvia ei saisi juoda lounaan jälkeen. Ennen nukkumaanmenoa pysyttele hämärässä. Esimerkiksi hampaiden harjaaminen kirkkaassa pesuhuoneen valossa on huono asia.

    Keskimäärin tarvitsemme 8 tuntia unta. Osa pärjää vähemmällä, osa tarvitsee enemmän.

    Myytit jotka eivät pidä paikkaansa:
    – Vanhemmat tarvitsevat vähemmän unta.
    – Aamuvirkut menestyvät paremmin.

    Uusimmat neurotieteen tulokset:
    – Eräissä mielenterveysongelmissa, kuten masennus, skitsofrenia tai bipo, jo 130 vuotta todettiin että sairauteen liittyy selkeästi unihäiriöitä. Sitten 1970-luvulla todettiin, että tottakai liittyy, koska potilaat syövät neuroleptejä (antipsykoottisia lääkkeitä). He eivät vain tajunneet, että 100 vuotta aiemmin ei ollut neuroleptejä vaikka potilailla oli samaan tapaan unihäiriöitä.
    – Esimerkiksi skitsofrenikolla on tyypillisesti valveajat päinvastoin, eli he nukkuvat päivällä ja valvovat yöllä (eli biokemiallisen ohjelmoinnin vastaisesti).
    – Mielenkiintoista on se, että neuroverkot aivoissamme, jotka ohjaavat unta ja aivojen ”normaalia” toimintaa, toimivat päällekkäin. Geenit, jotka on liitetty mm. skitsofreniaan, ohjaavat myös unta.
    – Unihäiriöt edeltävät mielenterveyshäiriöitä. Eli ihmisillä, joilla on taipumus sairastua, alkavat oirehtia unihäiriöillä ennen sairastumistaan.
    – Jos käytämme unihäiriöitä aikaisena hälytysmerkkinä, voimme ehkäistä mielenterveyssairauksien puhkeamista.

    Uni on siis ERITTÄIN TÄRKEÄÄ ja siihen pitää kiinnittää huomiota!

    — videon loppu —

    Eikö ole aika koomista syyllistää ihmisiä siitä, että heillä on masennusta, lihavuutta, sv-tauteja, syöpiä ja alkoholismia vaikka todellinen syy on mm. uniongelmat, jotka johtunevat stressistä (oli se sitten psyykkistä, huonon ruoan mukanaan tuomaa sisäistä stressiä esimerkiksi tulehdusten kautta tai saasteiden aiheuttamaa)? Onko niin, että stressin hoitaminen ei ole mahdollista ilman tuottavuuden (BKT:n) alenemista? Vai onko niin, että mieluummin lääkkeitä kuin todellista hoitoa?

    Mie? Haloo!

    Tykkää

  16. Miksi muuten Tuomari ammut alas myytin:

    – Aamuvirkut menestyvät paremmin.

    Niin aamuvirkkuus yleensä tarkoittaa, että henkilö on käynyt aiemmin nukkumaan. Niin heräätkö aamulla 6.00 8.00 sijaan, ehkä saat helpommin unta 22.00 – 23.00 välillä jos olet noussut 6.00.

    Tykkää

  17. Kommentoidaan tätä(kin) humpuukia:

    ”1. Terveellisiä ilman kuituja eli mehuna? Eivät ole, koska kuidut saavat kakan liikkumaan suolistossa nopeammin ja poistavat myrkyt nopeammin ihmisestä.”

    Miten prosessoitujen hedelmämehujen epäterveellisyys tekee hedelmistä huonoja? Puristetun hedelmämehun kohdalla näyttää kyllä siltä että terveellisyysaspekti ei mihinkään katoa. Vrt. Laatikaisen kattava bloggaus asiasta:

    http://www.pronutritionist.net/matala-asteinen-tulehdus-marjat-hedelmat-kasvikset-ja-juomat-osa-5/

    ”2. Samanlaisia kuin joskus aikanaan kun esi-isämme niitä on ehkä Afrikan ananaslaaksossa syöneet? Eivät ole, koska hedelmät on jalostettu makeammiksi kuin ikinä.”

    Kuten yllä. Siitä että jokin hedelmä on ehkä joskus ollut terveellisempi wanhana lajikkeena kuin nyt, ei millään muotoa kumoa tutkimuskirjallisuuden löydöksiä (kliininen, väestötaso) jonka mukaan hedelmät ovat mm. sv-tautiriskin pienenemisen kannalta suositeltavaa syötävää.

    Vrt. esim. http://www.pronutritionist.net/kasvikset-ja-hedelmat-eduksi-seka-aivo-etta-sydaninfarktien-ehkaisyssa/

    ”3. Leptiiniresistenttien ihmisten riesa? Kyllä ovat, sillä fruktoosi aiheuttaa kylläisyyshormonihäiriöitä saaden aikaan ahmimisreaktion (ihminen syö ähkyksi tuntematta kylläisyyttä).”

    Ei ole viitteitä siitä, että hedelmien saanti yhdistyisi painonhallinnan ongelmiin. Päinvastoin.

    ”4. Lähiruokaa? Ei ole. Ilmasto saa lämmetä vielä aika paljon ennen kuin appelsiinit täällä kasvaa.”

    Lähiruoka ei ole terveellisen synonyymi.

    ”5. Geenimme sopeutuneet hedelmien jatkuvaan syöntiin? Ei ole.”

    Ei ole olemassa myöskään viitteitä siitä, että ihminen olisi fysiologisesti kykenemätön syömään hedelmiä ja/tai että ne olisivat ravintona huonoa. Päinvastoin. En edes tiedä mistä tämä ”geenit-ei-sopeutuneet” argumentti tulee, mutta tiedettä se ei tosissaan ole.

    ”6. Fruktoosia käytetään mm. lastenruoissa siksi, että lapsi addiktoituisi makeaan (eikä äidinmaidon makeuden korvaajana).”

    Ja relevanssi hedelmien suhteen on …?

    Vastaan itse: sitä ei ole.

    ”Tässä mielessä, edellisellä logiikalla, hedelmiä pitää verottaa siinä missä makeita juomiakin.”

    Ikävä kyllä tämä yrityksesi olla looginen vain kaatui siihen että premissit olivat potaskaa.

    Tykkää

  18. Ja sama jatkuu:

    ”Tässäpä vielä älykkäille ihmisille yksi syy miettiä miksi esimerkiksi karppaus tuntuu auttavan (tasoittavan) aivojen toimintaa …

    Mie? Haloo!”

    Palataan asiaan jos saat esiteltyä tutkimusviitteitä. Pitkäaikaisissa tutkimuksissa,

    esim.

    http://archinte.ama-assn.org/cgi/content/full/169/20/1873

    ei ole havaittu sen kummempaa eroa kognitiivisen suorituskyvyn välillä. Väestötutkimuksissakaan ei sen kummempia eroja ole, pl. tyydyttyneen rasvan runsas saanti näyttää yhdistyvän heikompaan kognitioon muttei siinäkään vaikutus näytä olevan kovin kummoinen. Tyydyttymättömät rasvat (etenkin n-3) näyttävät tuottavan jossain määrin etua, muttei tämän puolesta vielä kannata liputtaa sillä näyttö on niiiiiin hajanaista ja kirjavaa.

    Tykkää

Jätä kommentti