Vallan linnake: diabetes-lääkäri kusee silmään

Turpaduunari paljastaa miksi Suomessa on 200 000 ihmistä, jotka sairastavat tietämättään tyypin 2 diabetesta. Näin on kertonut THL, eli Terveyden Hävityksen Laitos, eli Pekka Puska ja jatkossa sen kertoo Suomen superpiikittäjä Juhani Eskola.

 

 

Kun lääkäri on joskus täällä, mutta etiikka aina tuolla, niin ei pääse omatunto vaivaamaan turhaan diabetes-bisnestä. Hajasijoitus on päivän sana. Kaikki pitää saada levälleen kuin Jokisen eväät.

Tosiasiahan on, että diabetes leviää ja insuliinin käyttäjä lihoo. Näin yleisen taudin kohdalla luulisi diagnosoinnin kehittyneen huippuunsa ja niinhän se tavallaan onkin. Onko tässä uusi vakoiluskandaali kehittymässä? Satoja tuhansia diabeetikkoja on tarttunut vakoilijoiden verkkoon. Onko valkotakkisia käynyt salaa mittaamassa ihmisten paastoverensokereita ja tehnyt niiden perusteella salaisia tilastoja?

Historian siivet havisevat ja tuovat selitysmallin tähän ilmiöön. Harmaapartainen ystäväni Birdie oli löytänyt Duodecim-lehdestä vuodelta 2007 ratkaisevan johtolangan. Tässä tulee kenties vuosisadan sitaatti:

Glukoosipitoisuus on kuitenkin jatkuva muuttuja, joten diabetesdiagnoosi on aina hallinnollinen päätös, jolle ei ole välttämättä patofysiologisia perusteluja. Markku Laakso ja Leif Groop, Duodecim 12/2007.

 

Tulihan se sieltä! Potilas on lääkityksen tarpeessa koska lääkäri sanoo niin, ei siinä mitään turhia tieteellisiä perusteluja kaivata. Lääketiede – onko se edes tiedettä?

Lääkeostoon pakottaminen on aina hallinnollinen päätös. Valkoinen takki voittaa siniset haalarit aivan kuten pokerissa kuolleen miehen käsi voittaa ässähain. Raha vilahtaa veroparatiisiin. Verenkierrosta viis kunhan veronkierto toimii.

Tietojärjestelmien hitaus ja huono toiminta on muodostumassa ongelmaksi. Hallinnossa on päätetty, että 200 000 kuluttajaa pitää saada uusien reseptien noutajiksi, mutta tohtorisetä tuskastuu kun hän ei ehdi kirjoittaa niitä reseptejä näillä huonosti toimivilla ohjelmilla. Kassavirta ohenee kun tietokonenörtit eivät saa vehkeitään ojoon. Niillähän on tunnetusti kurttuinen microsoft.

Toista oli ennen. Potilaan piti olla ihan oikeasti sairas, että tohtorisetä suostui antamaan troppeja. Vanhoina hyvinä aikoina apteekkarit sekoittelivat liemiään takahuoneessa ja lekuri kiskoi kateellisena konjakkia. Kirurgit tietenkin sitä leikattua.  Leikattu konjakki lienee ollut niin sanottu tähdetön Jaloviina.

Sitten tulivat sairausvakuutuskorvaukset vuonna 1964 ja korruptio tehtiin lailliseksi. Kokoomus-hoitsu Kyllikki Pohjala hoiteli lakiesityksen, jonka paras puoli oli se, että sairauden käsitettä ei määritelty.

Edeltänyt tehokas virkamiestyö oli sitä, että hallitussihteeri Erkki Mäkelä oli vuonna 1961 isännöinyt pikakomiteaa, joka yhden kuukauden työllä runnoi pykäliä kasaan. Suomi liittyi EFTAan ja Suomi piti saada Eurooppa-kelpoiseksi. Tavoitteena ylväästi sosialistinen markkinatalous: Voitot yksityisille ja riskit yhteiskunnalle.

Väännetäänpä rautalangasta: Tohtori X saa koulutusta yritykseltä Y ja pakottaa terveen potilaan Z ostamaan pilleriä P, jonka valmistaa yritys Y ja viulut maksaa valtio S. Sekä tohtori X että yritys Y treenaavat veronkiertoa saarilla C ja samalla potilas Z voivottelee huonoa verenkiertoa, mutta sitäkin kovempaa veroprosenttia. Pohjoismainen pahoinvointivaltio alkoi saada yhä uhkeammat muodot.

Esimerkiksi vuonna 2012 KELA korvasi diabetes-kuluja potilaille yli 175 miljoonaa euroa. Onnettomia potilaita oli 330 545 kpl ja vain pieni murto-osa näistä oli tyypin 1 diabeetikoita, ykkösveitikoita. Vertailupohjaksi voidaan esimerkiksi ottaa valtion romuttaman aikuisten hammashuollon. Tämä romutus on tuonut säästöjä ”huimat” 15 miljoonaa euroa. Diabetes-kulut ovat muuten kasvaneet vuodesta 2008 peräti 60 prosenttia. Katoavaista on terveys.

Psykiatrian termi moiselle puuhastelulle on välillinen Münchhausenin oireyhtymä eli Lontoon murteella Munchhausen by proxy. Tohtorisetä saa nostetta housuihin kun saa päteä tekemällä ihmisiä sairaaksi ja palkkaa tulee kahdesta tuutista. Ei ihme, että stetoskooppimies tuntee itsensä jumalaksi.

Tässä vaiheessa turpaduunarin sivistynyt lukijakunta tietenkin ratkeaa ihmettelemään miten tämmöinen kusetus oikein on mahdollista? Vastaus on, että ilman median hyväntahtoista apua se ei olisikaan mahdollista.

Havainnollistan yllämainittua ilmiötä pienellä hypähtelyllä television ihmeelliseen maailmaan. Tanskalainen poliittinen draamasarja ”Borgen” eli ”Vallan linnake” on luomus, jonka takaa löytyy kokki ja ravintoloitsija Adam Price. Kaikki muistavat hänet ruokaohjelmasta ”Spise med Price”.

Vallan linnakkeen kolmannella tuotantokaudella televisioyhtiössä alkaa uusi luuta heilumaan. Nuori Christian Tafdrup esittää lipevää märkäkorvaista ohjelmapäällikköä nimeltä Alex Hjort, joka suoltaa konsulttislangia kuin Jyrki Katainen konsanaan. Hänen mielestään töllössä ei kaivata kiperiä kysymyksiä esittäviä naisia vaan positiivista journalismia. Kaiken pitää olla fantastista, ellei peräti Bonnier.

Kun ennen media oli vallan vahtikoira, niin nyt siitä on tullut ruskeakielinen noutaja. Ja tietenkin säästöjä pitää saada. Ihmisiä pellolle vaikka maatalousyhteiskunta vetelee viimeisiään.

Ajatellaanpa vaikka Watergate-skandaalia vuodelta 1972, tuota oman aikansa vakoilupaljastusta. Toimittajat Carl Bernstein ja Bob Woodward olivat juhlittuja sankareita ja Washington Post oli kuuminta hottia mediamaailmassa. Richard Nixon häipyi helikopterilla häntä koipien välissä.

Nykypäivinä Edward Snowden lähes hirtettiin vakoilupuheistaan, eikä kukaan taatusti muista yhdenkään julkistukseen osallistuneen toimittajan tai sanomalehden nimeä. Kaikkihan vakoilevat – ei siinä mitään. Paitsi että potilastiedot – ne ovat salaisia. Eihän sellainen käy päinsä, että joku keksisi miten ihmisistä saataisiin terveitä. Joukkoäly kuuluu vain tietokonepeleihin.

Tieto on valtaa, sanoi Sir Francis Bacon 1600-luvulla, mutta vielä suurempaa valtaa antaa muiden pitäminen irti tiedosta.

Palataanpa sitten taas tähän sokeritautiin eli diabetekseen. Kirjoitukseni alussakin julkistettu Duodecim-lehden mahtava sitaatti on aikuisten diabeteksen teemanumerosta. Kannessa komeili muuten Pfizer Celebra selekoksibi COX-2 estäjä tulehduskipulääkkeen mainos, jossa oli mustapukuinen kendotaistelija. Kipeää tekee pelkkä ajatuskin.

Teemanumerosta löytyy merkittävää lukemista kuten artikkelit ”Kollegan lisääntynyt jäykkyys ja palelu statiinin käytön yhteydessä” ja ”Statiinia kaikille 2-tyypin diabeetikoille?” Jälkimmäisen tuotoksen oli suoltanut itse professori Matti J. Tikkanen.

Mutta sitten vielä yksi timantti: ”Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy” kirjoittajinaan Markku Laakso ja Matti Uutisturpa. Tästä löytyy taas lainaamisen arvoista tavaraa:

Runsasrasvainen ja runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävä ruokavalio lisää diabetesriskiä mahdollisesti heikentämällä insuliiniherkkyyttä (Vessby ym 2001).

 

Taas Birdie pääsee vauhtiin ja parta tutisee normaaliakin enemmän. Tämä ”Vessby ym 2001” on kuuluisa KANWU-tutkimus, jonka takaa löytyy kansainvälisen oliiviöljyneuvoston IOOC tukemaa porukkaa. KANWU-akronyymin kirjain K tarkoittaa Kuopiota, joten lukija voi jo arvata kuka paljastuu sepitelmän yhdeksi kirjoittajaksi. Aivan oikein, Uutisturpa taas, professori Matti Uusitupa oli itse tutkimuksessa mukana.

Koska kukaan ei muutenkaan lue tutkimuksia kokonaan, keskityn tässä KANWUn tiivistelmään.

Ensinnäkin paperissa ei mainita sanaa diabetes, vaan kyseessä on todellakin testi nimeltään insuliiniherkkyys (insulin sensitivity). Tämä on siis testi missä toiseen käteen isketään tiputusletkulla insuliinia ja toiseen tassuun sokeria. Todella käytännönläheinen homma siis.

Mietitäänpä mihin se sokeri voisi kadota. Aivan oikein, joko lihaksiin jos ne olisivat tyhjät vaikkapa maratonin jäljiltä tai sitten vaikkapa maksaan. Koska elimistö ei voi varastoida hillitöntä määrää varastosokeria, eli glykogeenia, käytännössä testi mittaa lihomista. Tyydyttymätöntä rasvaa käyttävä siis lihoo helpommin ja verensokeri pomppii kuin jojo. Tätä ei todellakaan voi pitää terveyden merkkinä!

Mutta koska palkankorotusta ja optiotuloja pidetään mukavia, niin myös lisääntynyt insuliiniherkkyys luetaan kivaksi ilmiöksi. Näin ei kyllä lue KANWU-tutkimuksessa, vaan siinä lukee ainoastaan, että tyydyttynyt rasva hieman alentaa insuliiniherkkyyttä ja tyydyttymätön hieman nostaa sitä.  Lisäksi tyydyttymätön rasva lisää veressä Lp(a)-pitoisuutta, eli siis lisää sydäntukoksia aiheuttavia hyytymätekijöitä.

Missään kohdin KANWU-tutkimuksen yhteenvetoa herra Uutisturpa ei sano, että tyydyttymätön rasva olisi terveellistä, mutta suomeksi ja savoksi, hiljaa ja kovvoo, öljy onkin terveellisempää kuin voi.

Lisäksi paljastetaan lukijoille älyttömyyden huippu: KANWU-tutkimus oli kuulemma sokkotutkimus. Testattavat eivät siis mukamas tienneet laittoivatko he leivän päälle voita vai kastoivatko he voileivän öljyyn! Todella mielenkiintoista, että kukaan testattavista ei kolmen kuukauden testijakson aikana erottanut voita ja öljyä toisistaan. Minä väitän että tunnistaisin eron.

Jaahas, se on aika pistää pillit pussiin taas tämän kirjoituksen kohdalla. Englantilainen filosofi Bacon oli sittenkin väärässä! Tieto lisää tuskaa. Vain väärä tieto lisää valtaa!