Kännykkä-teknologia ja terveys

Tieteiden talossa Helsingin Kirkkokadulla järjestetyssä luentotilaisuudessa runsaslukuinen yleisö (toimittajia, median edustajia, terveystietoisia kansalaisia) sai kuulla matkapuhelimien terveyshaitoista.

 

 

Turpaduunari oli paikalla sekä tilaisuutta seuraamassa että luennoimassa. Tällaista tietoa ei ennen ole ollut jaossa suomalaisille. Teillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus seurata tilaisuuden kulkua.

Tietokirjailija, toimittaja, toimitusjohtaja ja kouluttaja Raija Kivimetsä juonsi tilaisuuden. Suomi on pitänyt itseään modernin teknologian edelläkävijänä. Teknologiaa on laajennettu kouluihin, yliopistoihin sekä työelämään, ja koko yhteiskunta on tullut riippuvaiseksi siitä. Suomessa on OECD:n tilastojen mukaan eniten langattomia verkkoyhteyksiä maailmassa. Lapsetkin käyttävät matkapuhelimia, tabletteja ja läppäreitä. Perinteiset lankapuhelimet katoavat ja yhteiskunta siirtyy langattomaan teknologiaan. Samanaikaisesti yksi maailman suurimmista vakuutusyhtiöstä, Swiss Re, luokittelee sähkömagneettiset kentät – myös langattomat verkot – korkeimpaan seurattavaan riskiluokkaan. Asiantuntijoiden mukaan Suomessakin olisi hyvä havahtua sähkömagneettisten kenttien ja langattomien verkkojen mahdollisiin terveysriskeihin niin lapsille kuin aikuisille.

Ensimmäisenä lavalle asteli Åbo Akademin emeritusprofessori Rainer Nyberg Vaasasta. Nyberg kertoi miten internet on tarjonnut jo 20 vuoden ajan mahdollisuuksia opetukseen, oppimiseen ja tieteelliseen tutkimukseen. Professori Nyberg käynnisti 20 vuotta sitten Åbo Akademissa projektin ”IT-pedagogik”, laati oppikirjan ”Utbilda via internet” ja luennoi aiheesta Pohjoismaissa. Tuohon aikaan internet-yhteydet olivat kiinteitä ja siihen suuntaan meidän pitäisi Nybergin mukaan palata. Nyberg oli vanhoilla päivillään viisastunut ja alkanut epäillä kännykän käytön turvallisuutta. Hän oli käyttänyt hyvin paljon aikaa tutustuakseen ongelmaan ja hänen tekemänsä havainnot kyllä pistivät miehen mietteliääksi.

Eräs tietokirjailija oli Nybergin mieleen: Richard Restak. Tämä yhdysvaltalainen professori oli perehtynyt hermoston ja aivojen hyvinvointiin sekä kirjoittanut aiheesta lukuisia kiintoisia kirjoja. Saimme aluksi kuulla lyhyen oppitunnin aivojen huikeasta anatomiasta. Tiesitkö, että aivoissa on noin 60 miljardia hermosolua? Peräkkäin asetettuina hermosolut ulottuisivat neljä kertaa päiväntasaajan ympäri! Jokaisessa hermosolussa on noin 1000 synapsia, jotka muodostavat näin miljoona miljardia synapsia kaiken kaikkiaan. Hermosignaali on sarja sähköimpulsseja ja pohdittavaksi jää voisiko ulkoinen sähkö häiritä näitä herkkiä rakenteita? Hermosolu tarvitsee happea ja sen takia aivoissa onkin noin 600 km verisuonia.

Professori Restak muistutti kirjoissaan siitä miten aivot ovat maailman monimutkaisimpia rakenteeltaan. Melkein 50% hermosoluista kuolee elämän aikana. Aivot kypsyvät, sillä synapsit lisääntyvät ja sähköiset yhteydet paranevat. Restak kysyy erään kirjan lopussa: ”Tiedätkö muuta ”huipputietokonetta”, joka tulee paremmaksi, vaikka puolet osista otettaisiin pois?”

Lapsille tarjottavan teknologian tulee aina olla turvallista, painotti Nyberg. Lapsen immuniteetti on vasta kehitysvaiheessa ja aivot kehittyvät aina 26 ikävuoteen asti. Suomessa on tällä hetkellä OECD:n tilastojen mukaan eniten langattomia verkkoyhteyksiä maailmassa. Jopa 2-vuotiaille tarjotaan tabletteja. Koulujen langattomat teknologiaratkaisut, älypuhelimet ja tabletit, lisäävät tarpeettomasti lasten altistumista radiotaajuiselle säteilylle.

Euroopan neuvosto totesi vuonna 2011: ICNIRP raja-arvot (SAR) eivät ole luotettavia. Lasten on vältettävä RF-säteilyä (radiotaajuista säteilyä), sillä sillä on biologisia vaikutuksia. Mahdollista on, että pään alueen kasvaimia syntyy.

Nyberg piti SAR-arvojen mittaamistavarsinaisena farssina. SAR-arvo kuvaa lämpösäteilyä suolaveteen/geeliin joka on muovisessa ”mannekiinipäässä”. Unohtiko joku, että useimmilla ihmisillä ei ole ainoastaan suolavettä päässä? Nyberg kysyi ja sai yleisössä aikaan naurukohtauksen, mutta me vakavoiduimme heti kun paljastukset jatkuivat.

Termisten muutosten lisäksi kännyköillä on myös biologisia vaikutuksia. Nyberg luetteli:

  • EEG-muutokset aivoissa – kännykän käytön jälkeen häiriö jatkuu vielä 50 min.
  • Pulssimainen RF, toistuva 5 ON + 10 min OFF on pahempaa kuin jatkuva säteily.
  • Aivojen glukoosiaineenvaihdunta häiriintyy
  • Verisuonien seinämien raot vuotavat ja näistä raoista pääsee happea hermosoluille (hyvä asia), mutta jos rako laajenee, silloin vuotaa myös albumiinia (ym aineita) jotka sitten pääsevät vaikuttamaan hermostoon (huono asia)
  • 2 h. RF (vain 0.02 W/kg< = 1/100 SAR) > vuotoja > hermosolut kuolevat
  • 2 h. RF-säteilyn jälkeen näkyy jo muutoksia aivokuvissa
  • hiirillä 50 päivän jälkeen > 2% soluista ovat kuolleet (Persson y.m.)
  • DNA-reaktiot (stressi) + DNA-katkokset (fragmentaatio)
  • sperman laatu – heikompi siittiöiden liikkuvuus – osa siittiöistä kuolee
  • käsien/sormien verisuonet (verenkierto heikkenee)
  •  aivokasvaimet (7-10-25 v. jälkeen globaali epidemia?)
  • rintasyöpä lisääntynyt: eräässä tutkimuksessa oli havaittu, että amerikkalaisilla äideillä oli tapana säilyttää kännykkä rintaliiveissä ja siihen rintaan oli tullut syöpä
  • ADHD-syndrooma hiirillä (+ lisääntynyt nuorilla, Vrt. EEG)
  • ADHD vauvoilla. Epäily: RF-altistus äidin vatsassa

Kännykkäsäteily absorboituu lapsen aivoihin keskimäärin kaksinkertaisesti aikuisen aivoihin verrattuna ja luuytimen kohdalla altistus voi olla jopa kymmenkertaista. Näitä asioita painotettiin 2011 tiedelehti Lancet Oncology:ssä, joka julkaisi Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitoksen (IARC) päätöksen luokitella radiotaajuiset verkot mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle.

Jos RF-säteily vahingoittaa aivoja, olisiko silloin syytä välttää vauvan päähän kohdistuvaa RF-säteilyä? Katso miten kuvassa raskaana oleva äiti puhuu kännykkään ja selailee läppäriä mahansa lähettyvillä! Euroopan neuvosto suosittelee varovaisuutta tällaisessa tilanteessa! Kenen tehtävä on informoida väestöä? Euroopan neuvosto päätti että jäsenmaiden on varoitettava omaa kansaa kännyköiden säteilystä. Kenen kuuluu varoittaa Suomen kansalaisia? Miksi teknologiaa tarjotaan lapsille ja nuorille ilman varoitusta?

Varovaisuusperiaatteista on hyvä pitää kiinni:

  • Pysy etäällä langattomista lähettimistä!
  • Älä käytä itkuhälytintä vauvan lähellä
  • Älä osta älykännyä tai tablettia alle 16 v. lapselle
  • Käytä aina ”lentokonetilaa” (Näytä lapselle!)
  • Vain lyhyet hätäpuhelut, sitten > ”lentokonetila”
  • Suosi SMS-viestejä (etäisyys) – Vältä puheluja.
  • Pidä langaton teknologia aina kaukana aivoista
  • Käytä langallista hands freetä-laitetta tai kaiutinta
  • Yhteys verkkoon kaapelilla jos käy (ei WiFi)
  • Käytä akkua (ei laturia) kun lapsi/itse lähellä

 

Aivoterveys on uhattuna, väittää Nyberg. Matkapuhelimen pitkäaikaiskäyttöön liittyvän mahdollisesti kohonneen syöpäriskin lisäksi uuden teknologian tiedetään vaikuttavan aivojen kognitiivisiin toimintoihin, unen laatuun, aivoverenkiertoon ja aivojen sokeriaineenvaihduntaan.

Seuraavaksi saimme kuulla tutkimusprofessori Dariusz Leszczynskiä. Hän on toiminut Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessorina vuodesta 2000 kunnes hänet kyseenalaisin perustein irtisanottiin vuonna 2013. Leszczynski on ollut asiantuntijana WHO/IARC:n paneelissa vuonna 2011. Hän on kansainvälisesti arvostettu asiantuntija ja tiedemies.

Saimme kuulla mihin turvallisuusstandardit perustuvat:

  • Perustuvat matkapuhelinsäteilyn lämpövaikutuksiin
  • Niissä ei oteta huomioon muita säteilyparametreja
  • Dosimetria perustuu makroskaalan lämpötilamuutoksiin
  • Mikroskaalan dosimetria puuttu
  • Mallit eivät muistuta eläviä soluja ja elimiä
  • Vertaaminen konventionaaliseen lämmittämiseen on perusteetonta

 

Turvallisuusstandardeihin liittyviä ongelmia Leszczynski luetteli seuraavaksi:

  • Ei tiedetä, vaikuttaako matkapuhelinsäteily ihmisiin (!)
  • Ei varmuutta siitä, että turvallisuusstandardit suojaavat kaikkia käyttäjiä muilta kuin lämpövaikutuksilta
  • Voi olla harhaanjohtavaa olettaa turvallisiksi kaikki laitteet, joiden säteily ei ylitä turvallisuustandardien raja-arvoja
  • Tutkimusrahoitus on lopetettu (!) ja uutta langatonta teknologiaa otetaan huoletta käyttöön, koska nykyiset turvallisuusstandardit oletetaan riittäviksi
  • Ei-lämpövaikutuksia on, mutta niiden perusteellinen tutkiminen on tehty mahdottomaksi turvallisuusstandardeihin vedoten

 

Leszczynskin mukaan ehkä kaikkein painavin todiste siitä, että matkapuhelimella voi olla vaikutuksia terveyteemme, on se, että henkilöillä, jotka ovat käyttäneet markkinoilla olevia, turvanormit täyttäviä kännyköitä, on niiden pitkäaikaiskäytön jälkeen todettu lisääntynyt syöpäriski. Kyse on siis aivan tavanomaisista matkapuhelimista, joita löytyy kauppojen myyntitiskeiltä.

IARC-arvioinnista saimme seuraavaksi kuulla. Löytyy ensinnäkin epidemiologisia tutkimuksia kuten esim. Interphone- & Hardell et al.: Siinä tutkimuksessa selvisi, että pitkään ja paljon matkapuhelinta käyttäneillä oli kohonnut aivosyöpäriski, mutta ei löydy luotettavaa tietoa todellisesta altistumisesta. Tanskalainen kohorttitutkimus väittää ettei kännykkä aiheuta altistusta, mutta ei lainkaan tietoa altistumisesta. Million Women study kertoo: ei vaikutusta, mutta riittämätön tieto altistumisesta. CEFALO-projekti (lasten altistuminen): ei vaikutusta, mutta aika vain 2-4 vuotta, eikä tilastollisesti riittävä vähäisen riskin havaitsemiseen. Little et al.: hidas aivosyöpätapausten lisääntyminen USA:ssa, trendi sama kuin Interphone-”ennuste” mutta eroaa Hardell-”ennusteesta”.

IARC-arvioinnissa on käytettävissävain muutama kliininen tutkimus. Suurin osa tutkimuksista on “miltä-tuntuu-tutkimuksia” (!). Osallistujilta kysytään, miltä heistä tuntuu, tuntevatko he milloin säteily on päällä/pois päältä. Tutkimukset ihmiskudosten biokemiallisesta vasteesta puuttuvat lähes täysin, vain ksi ihoproteomiikkatutkimus löytyy ja kaksi aivojen glukoosiaineenvaihduntatutkimusta. Siinä KAIKKI! Tee nyt tuon perusteella arviointia onko kännykkä turvallinen vaiko ei!

Eläinkokeissa on klassinen toksikologia mahdotonta. Matkapuhelinsäteilyn yliannostus lyhyenä aikana on mahdotonta lämmitysvaikutuksen vuoksi. Koe-elänten elinikäinen altistuminen matkapulinten lähettämän säteilyn kaltaiselle säteilylle ei aiheuta vaikutuksia – tulos on hyödytön arvioitaessa riskiä ihmisille. Matkapuhelinsäteily saattaa tehostaa muiden karsinogeenien aiheuttamia vaikutuksia.

IARC-arvioinnissa in vitro -tutkimusten tuloksia pidettiin riittämättöminä matkapuhelinsäteilyn vaikutusmekanismin arvioimiseksi, mutta sitä pitää tutkia lisää.

Suomen viranomaiset vakuuttavat laitteiden olevan turvallisia, koska ne alittavat kansainväliset ICNIRP:n (International Commission on Non-Ionizing Radiation Protection), FCC:n (Federal Communications Commission) tai IEEA:n niille asettamat raja-arvot. Erityisesti IARC:n luokitus huomioiden olisi tärkeätä noudattaa varovaisuusperiaatetta ja suojella väestöä.

Varovaisuusperiaatteesta luennoitsija halusi korostaa, että vaikka toimenpiteet ovatkin väliaikaisia, ne on voitava pitää voimassa niin kauan kuin tieteelliset tiedot eivät ole riittäviä, tarkkoja tai lopullisia ja riskiä pidetään niin korkeana, että yhteiskunnan ei katsota voivan hyväksyä sitä. Toimenpiteiden pysyttäminen voimassa riippuu tieteellisten tietojen kehittymisestä, jonka perusteella toimenpiteitä on tarkasteltava uudelleen. Tämä merkitsee sitä, että on tehtävä tieteellistä tutkimusta, jolla pyritään saamaan täydellisempiä tietoja. Ennalta varautumisen periaatteeseen perustuvia toimenpiteitä on tarkasteltava uudelleen ja tarvittaessa muutettava tieteellisten tutkimustulosten ja toimenpiteiden vaikutusten perusteella.

Lopuksi vielä tärkeä lista:

  • Matkapuhelinsäteilyn saama IARC-luokitus mahdollisesti ihmisille syöpää aiheuttavaksi on riittävä syy varovaisuusperiaatteeseen turvautumiselle.
  • Tieteellinen näyttö ei riittävästi tue väitettä, että nykyiset turvallisuusstandardit suojaisivat kaikkia matkapuhelinten käyttäjiä.
  • Matkapuhelimien käyttäjille pitäisi tiedottaa nykyisen tieteellisen näytön epävarmuudesta ja syystä rajoittaa altistumista aina kun mahdollista
  • Matkapuhelimien käyttäjiä pitäisi voimakkaasti kehottaa olla pitämättä matkapuhelimia kehon välittömässä läheisyydessä (taskuissa)
  • Erityisesti lasten aivojen altistumista matkapuhelimien säteilylle pitäisi saada tiedottamisen avulla rajoitettua.
  • Tutkimusta pitäisi jatkaa, jotta saataisiin selville, reagoiko ihmiskeho matkapuhelinsäteilyyn, ja jos niin millä tavoin
  • Nykyiset turvallisuusstandardit pitäisi päivittää paremmin vastaamaan käytettävissä olevaa tieteellistä näyttöä.

 

Vastuussa olevien viranomaisten pitäisi välittömästi tiukentaa lainsäädäntöä, sanoi Leszczynski. Valvova viranomainen, Säteilyturvakeskus (STUK) sekä Sosiaali- ja terveysministeriön edustaja olivat tilaisuudessa. Paikalla ollut STUK:in edustaja aukoi päätään ja piti kännyköitä turvallisina kunnes toisin tutkimuksin osoitetaan.

Turpaduunari pääsi vauhtiin ihan sitten viimeisenä. Hän piti ensin yleisölle pienen aivojumppatauon ja kertoi siitä miten hänestä tuli turpaduunari vuonna 2003. Asiaan, eli siihen miten tietynlainen ravinto torjuu matkapuhelimen käytöstä aiheutuneita haittoja, minä pääsin hyvin pian. Biologina minä olen kiinnostunut muun muassa ravintoaineiden vaikutuksista sähkömagneettisen säteilyn haittojen torjumisessa. Marjoilla, melatoniinilla, C-vitamiinilla ja neidonhiuspuu-uutteella on nähty suotuisia suojavaikutuksia sekä eläin- että solukokeissa.

Helsingin Sanomat uutisoi 11.1.2014, että ravintoaineet voivat hidastaa muistisairautta. Muistisairaudet yleistyvät yhä nuoremman väestön keskuudessa. Professori Colin Pritchardin (Bournemouth University) Public Health –tiedelehdessä julkaistun (2013) artikkelin mukaan dementian ja muiden neurologisten sairauksien jyrkkää kasvua ei voi selittää yksin väestön eliniän pidentymisellä. Pritchardin mukaan kehityksen taustalla vaikuttavat myös ympäristötekijät, joista yhtenä hän mainitsee lisääntyvät sähkömagneettiset kentät.

Päätän raporttini tähän.

Lisätietoja voi saada luennoitsijoilta:

Rainer Nyberg, puh. 06 321 1920, nrnyberg@abo.fi
Dariusz Leszczynski, dariusz.leszczynski@helsinki.fi
Christer Sundqvist, 040 752 9274, christer.sundqvist@ravintokirja.fi

Vinkkejä miten voit noudattaa varovaisuusperiaatetta kännykän käytössä:

  • Suosi lankapuhelinta pitkiin puheluihin.
  • Voit saada kiinteän puhelinyhteyden myös valokuidun kautta.
  • Kännykkään puhuttaessa, käytä hands free-laitetta tai puhelimen kaiutintoimintoa.
  • Älä pidä kännykkää kehon lähellä.
  • Pidä kännykkä ja tabletti lentotilassa, kun et käytä niitä.
  • Suosi kännykkää, jossa on alhainen SAR-arvo.
  • Vältä puhumista huonossa kentässä, junassa, autossa, metrossa ja hississä, koska matkapuhelin nostaa voimakkaasti tehojaan tällaisessa katveessa hakiessaan yhteyttä tukiasemaan.
  • Suosi kiinteää laajakaistayhteyttä (Ethernet-kaapelilla) langattoman sijaan.
  • Suosi valokuituyhteyttä.
  • Tarkista, että valokuidun päätelaite ei ole langaton.
  • Varmista tietokoneen asetuksista, että langattomat yhteydet kuten Wi-Fi ja Bluetooth on kytketty pois päältä.
  • Sulje kännykkä yöksi laadukkaan yöunen turvaamiseksi.

 

 

 

69 kommenttia artikkeliin ”Kännykkä-teknologia ja terveys

  1. Olisi hyvä tietää tarkemmat mekanismit likinäköisyyden lisääntymiseen lapsilla niin olisi hypoteesit vahvemmalla pohjalla.

    Keinovalon ja luonnonvalon ero voi olla myös muussa kuin pelkässä valon voimakkuudessa…

    ”There isn’t yet broad agreement on why the outdoors might protect children from near-sightedness. One hypothesis is that kids focus their gaze on more distant objects in the outdoors, while indoor time is usually spent staring at a computer screen, book, or toy only a couple of feet away. Studies on rhesus monkeys, however, suggest that simple light exposure is the more likely explanation. While myopia is extremely uncommon among nonhuman primates, researchers can easily induce myopia by depriving infant monkeys of normal outdoor lighting levels. (Outdoor lighting is usually about 100 times more intense than what you get inside.) It’s no wonder that the most extreme changes in myopia prevalence over recent decades have occurred in sunny places like Singapore, where the difference between outdoor and indoor light intensity is most extreme.”

    http://tinyurl.com/pz9w2dy

    Tykkää

  2. Mie kirjoitti:

    ”Eri asia on tietenkin se, että meillä pitäisi olla väestötason näytön ohella edes jotenkin luotettava & reaalinen mekanismi sille miten kännykkäsäteily olisi niin kauhian paha ongelma. Saa kertoa mikä se mekanismi on.”

    Laitoin edellä mm tämä rottatutkimuksen.

    ”OBJECTIVE:

    The aim of this study was to investigate the possible effects of electromagnetic radiation from conventional cellular phone use on the oxidant and antioxidant status in rat blood and testicular tissue and determine the possible protective role of vitamins C and E in preventing the detrimental effects of electromagnetic radiation on the testes.”

    Esim tällaiset löydökset:

    ”Photograph of a section of rat testis exposed to EMR for 60 minutes showing the damaged spermatocytes and spermatids, marked mitotic divisions and pyknotic nuclei of some spermatogonia, widening of the seminiferous tubular lumen and absence of spermatozoa within the lumen. H&E ×100.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3400170/figure/f2-cln_67p785/

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3400170/

    Oletan että ihmisillä ei ole tehty vastaavanlaista tutkimusta ymmärrettävistä syistä.

    Tykkää

  3. ”Hekottaa” viittaa jenkkien typeriin lakeihin, jossa valmistaja on syyllinen mikäli ohjekirjassa ei ole asiaa erikseen kielletty (esimerkkinä kissan laitto mikroon, asuntoauton jättäminen cruiselle samalla kun menee taakse kahvinkeittoon tai autojen oikeassa sivupeilissä varoitus ”kohteet näyttävät olevan lähempänä kuin ne ovat”).

    Tuote, jonka ostin, on suunniteltu meidän UMTS/HSDPA/LTE jne. verkoille. Jenkeissä on ainakin eri taajuudet ja mahdollisesti tehot.

    Tämän mukaan EU:ssa GENELEC määrää SAR-tasot http://en.wikipedia.org/wiki/Specific_absorption_rate kun se jenkeissä on FCC.

    Nokian Lumiat näyttäisivät olevan pahimpia mahdollisia SAR:n suhteen http://en.wikipedia.org/wiki/Comparison_of_specific_absorption_rate_for_devices

    Tykkää

  4. Margariinin ystävät ry kirjoitti:

    ”No se mekanismi kai menee niin, että jos savustaa keuhkoja tupakalla säännöllisesti ja ahkerasti, niin eiköhän ne syöpäsolut villiinny 50 vuoden kuluessa.”

    Tarkennetaan tätä keuhkosyövän osalta, se on 20-30v.

    ”The link between tobacco and lung cancer was established more than sixty years ago,7 and incidence rates closely reflect past smoking prevalence with a time lag of approximately 20-30 years.1,8,9 ”

    http://tinyurl.com/md9hnf9

    Tykkää

  5. ”Tuomari”

    ”“Mie” ei taida hirveämmin lukea näitä juttuja, kun kyselee …”

    Näitä kännykkäsäteilyketjuja? Juu ei. Mutta jospa nyt linkität ihan suoraan niihin tutkimuksiin joissa esitellään reaalinen mekanismi, kiitos.

    ”Jussipussi”,

    kiitoksia linkistä. Ikävä kyllä kys. tutkimus ei kerro nähdäkseni mitään sen kummempaa oletetun tietyn syöpätyypin/syöpien yleensä syntymekanismiin liittyen. Jos olet eri mieltä, niin valistanet minua lyhyesti siitä miksi katsot sen relevantiksi.

    Tykkää

  6. ”Margis”

    ”No se mekanismi kai menee niin …”

    Että vertaat tunnettua & tutkimuskirjallisuudessa todennettua karsinogeeniä sellaiseen josta ei ole tutkimusnäyttöä eikä mekanismiakaan taideta tuntea?

    Tykkää

  7. ”Mie” haluaa linkkejä tutkimuksiin? Jos niin vakuuttava tutkimus olisi, joka sinutkin vakuuttaisi, kännykät ja langattomat vehkeet kiellettäisiin välittömästi.

    Sellainen voi tietysti ollakin, mutta tutkijat on joko tapettu tai maksettu hiljaiseksi. Sitä emme tiedä.

    Loppujen lopuksi asiaa tutkitaan todella vähän verrattuna vaikkapa siihen miten paljon rasvaa ja kolesterolia yritetään niputtaa yhteen tukemaan mielisairaiden keksimää rasvateoriaa.

    Jotain sentään löytyy, joka antaa lähinnä osviittaa mihin pitäisi tutkimuksia ohjata:

    ”Human disease resulting from exposure to electromagnetic fields” -> http://www.degruyter.com/view/j/reveh.2013.28.issue-4/reveh-2013-0016/reveh-2013-0016.xml;jsessionid=34DB7C430EF96FAA99B0591D7D42E418

    ”Epidemiology of Environmental Exposures and Human Autoimmune Diseases: Findings from a National Institute of Environmental Health Sciences Expert Panel Workshop” -> http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3496812/

    ”Biological effects and health risk of power frequency electromagnetic fields ”
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19227887

    ”A case-control study of occupational magnetic field exposure and Alzheimer’s disease: results from the California Alzheimer’s Disease Diagnosis and Treatment Centers”
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1906833/

    ”Hekottaa” kirjoitti ”parempi varoittaa etukäteen, kuin maksaa jälkikäteen, oli nuo mainitsemasi urbaanilegendat totta tai ei.”

    Tässä asiassa sentään WHO on päätynyt ottamaan kantaa asiaan. Mutta totta tuo urbaanilegendapuoli:

    10 huvittavinta syytettä http://listverse.com/2009/01/28/top-10-bizarre-or-frivolous-lawsuits/

    Stella Awardit olivat hauskaa seurattavaa http://en.wikipedia.org/wiki/Stella_Awards -> http://www.snopes.com/legal/lawsuits.asp

    Mitä sitten meni läpi, onkin eri juttu 🙂

    Tykkää

  8. Mikä helkutti se Miellä on niin vaikea tajuta, että kännykät sun muut voivat aiheuttaa syöpää ja todennäköisesti aiheuttavatkin ja aiheuttavat paljon muitakin oireita. Näiden vemputtimien turvallisuutta ei ole tieteellisesti todistettu ja on yhä enemmän ihmisiä, jotka saavat niistä oireita.

    Ihan sama tämä homehomma. Eihän sentään home voi aiheuttaa sairautta, eihän. Luulotautia.

    Ja ihan sama tämä tupakkahomma. Miljardien tollareittein lobbaus tuotti voittoa.

    Tykkää

  9. Mie kirjoitti:
    ”Kiitoksia linkistä. Ikävä kyllä kys. tutkimus ei kerro nähdäkseni mitään sen kummempaa oletetun tietyn syöpätyypin/syöpien yleensä syntymekanismiin liittyen. Jos olet eri mieltä, niin valistanet minua lyhyesti siitä miksi katsot sen relevantiksi.”

    Kysymyksesi oli tämä alla oleva alunperin johan laitoin rottatutkimusta indikatiivisena mahdollsista/Havaituista haittamekanismeista esimerkiksi kiveksissä. Muut liittämäni aivo ja sllmäspecifiset tutkimukset indikoi mm oksidatiivisen stressin/haittojen lisääntymistä, se on yksi mahdollinen syöpäriskiä lisäävä mekanismi. Jos asiaa ei tutkita todisteita siitä suuntaan tai toiseen luonnolisesti ei ole.

    Mie Kirjoitti:
    “Eri asia on tietenkin se, että meillä pitäisi olla väestötason näytön ohella edes jotenkin luotettava & reaalinen mekanismi sille miten kännykkäsäteily olisi niin kauhian paha ongelma. Saa kertoa mikä se mekanismi on.”

    Tykkää

  10. Margariinin ystävät ry kirjoitti:

    ”Ja ihan sama tämä tupakkahomma. Miljardien tollareittein lobbaus tuotti voittoa.”

    Tuottaahan se tupakkabusiness edelleenkin ”miljardeja” eikä lobbaus ole mihinkään kadonnut. EU on varmaankin hyvä paikka bongata lobbareita. Lintukiikarit vain mukaan.

    Arviolta noin 5000 kuolemaa vuosittain Suomessa tupakoinnin aiheuttamana. Keskimäärin lyhentää tupakoijan elinikää 8 vuodella ja tästä ihanuudesta sitten tupakoijat maksavat itsensä kirjaimellisesti kipeäksi.

    Tykkää

  11. Terveys-ja hyvinvointitoimittaja Raija Kivimetsä kirjoittaa blogissaan Rainer Nybergin takinkäännöksestä:

    http://hidastaelamaa.fi/2014/01/kivimetsassa-pelottomasti-lasten-aivojen-puolesta/

    Lainaus:

    ”Emeritusprofessori Rainer Nyberg kertoi minulle, että hän haluaisi nyt mennä koulujen vanhempainiltoihin ja opettajainhuoneisiin kertomaan langattoman teknologian terveysriskeistä. Mutta kaikissa kouluissa ei hänen viestiään haluta kuulla. Rehtorit ovat itse niin täpinöissään langattomista kouluistaan ja oppilaille hankituista iPadeista, että varoituksen sanaa tuova kasvatustieteen professori on kuin pahanilmanlintu.”

    Tykkää

  12. ”Tuomari”

    ”Sellainen voi tietysti ollakin, mutta tutkijat on joko tapettu tai maksettu hiljaiseksi. Sitä emme tiedä.”

    Todisteiden puute ei ole todiste.

    ”Loppujen lopuksi asiaa tutkitaan todella vähän verrattuna vaikkapa siihen miten paljon rasvaa ja kolesterolia yritetään niputtaa yhteen tukemaan mielisairaiden keksimää rasvateoriaa.”

    Onneksi olkoon. Sen sijaan että pysyisit asiassa niin keskityt nolaamaan itsesi.

    ”Jotain sentään löytyy, joka antaa lähinnä osviittaa mihin pitäisi tutkimuksia ohjata:”

    Yksikään ei tarjota mekanismia kännykkäsäteilystä aiheutuvan syövän synnylle.

    Tykkää

  13. ”Jussipussi”

    ”Kysymyksesi oli tämä alla oleva alunperin”

    Niinpä oli. Vastasit siihen että

    ”laitoin rottatutkimusta indikatiivisena mahdollsista/Havaituista haittamekanismeista esimerkiksi kiveksissä. Muut liittämäni aivo ja sllmäspecifiset tutkimukset indikoi mm oksidatiivisen stressin/haittojen lisääntymistä, se on yksi mahdollinen syöpäriskiä lisäävä mekanismi.”

    Kyseessä ei siis ole se mitä pyysin. Syytän osittain itseäni, sillä luulin että ymmärsit mitä tarkoitin. Tarvetta on siis yhdessä ja samassa tutkimuksessa havaitulle mekanismille syövän synnylle: vrt vaikkapa ”lipidiarvot & ateroskleroosi”, siis se mitä on havaittu lipidiarvojen roolista aterooman synnyssä & miten niitä on tuotettu kokeellisesti tältä pohjalta eläintutkimuksissa.

    Sen sijaan tarjosit tutkimuksen jonka mukaan kännykkäsäteily aiheuttaa muutoksia oksidatiivisessa stressissä mikä sitten VOI ehkä aiheuttaa syöpää. Ikävä kyllä tämä tutkimus ei sitten tarjonnut mitään muuta kuin yhden proxyn.

    Tykkää

  14. Langaton laajakaista tunkee markkinoille lisäämään sähkömagneettista säteilyä, joka on tätä samaa kännykkäsäteilyä.

    Olisi parempi sanoa sille ei kiitos ja ottaa tilalle langallinen vaihtoehto. Tarjolla on kaapeli-tv-, puhelinkaapeli- tai valokuituyhteyksiä siellä missä niitä on – lähinnä asutuskeskuksissa.

    Monin paikoin maaseudulla ei ole tarjolla enää mitään näistä, kun ahneet puhelinyhtiöt ovat kelanneet puhelinkaapelinsa pois. Tilalle tarjotaan häiriö- ja ruuhka-altista kännykkäyhteyttä ja kännykän kautta laajakaistayhteyttä.

    Valtion käynnistämä Laajakaista kaikille -hanke tuo valoa tähän synkkyyteen siellä, missä tuo. Kannattaa ottaa valokuitu heti, kun se on mahdollista. Voi olla, että osa Suomesta jää täysin pimentoon, jos valokuituverkkoa ei nyt aleta rakentaa vähäisen kysynnän takia.

    Tänään radiossa STUK:n edustaja kertoi, että kännykkäsäteily on säädösten mukaista ja siten turvallista. Hän totesi toki myös, että STUK ei tutki kännykkäsäteilyn biologisia vaikutuksia eikä niille Suomessa ole asetettu raja-arvoja. Kukaan muukaan Suomessa ei (enää) asiaa tutki. STUK antoi potkut asiaa tutkineelle tutkijalleen. Miksi?

    Muutaman vuoden päästä olemme ehkä viisaampia kännykkäsäteilyn turvallisuudesta tai turvattomuudesta. Harvoin on niin paljon savua ilmassa ilman tulta kuin nyt tuntuu olevan. Parempi siis noudattaa varovaisuusperiaatetta.

    Tykkää

  15. STUKin hommassa savua on ilmassa jo niin paljon, että roihuaa. Euroopan korruptiontutkintavirasto nyt paikalle ja vähä äkkiä ellei sekin ole jo korruptointihommissa.

    Tykkää

  16. ”Mobile phones affect multiple sperm quality traits: a meta-analysis

    Results
    In vivo effects of mobile phone radiation

    Our analysis shows that overall, mobile phone users had significant deterioration in semen quality (Hedges’s g = -0.547; 95% CI: -0.713, -0.382; p < 0.001). There was significant heterogeneity among effect sizes (Q = 475.985, p < 0.001), which suggest that some of the semen parameters may not be affected by mobile phone exposure. "

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3752730/

    Tykkää

  17. Jos ennakkoluulot ei hyökkää liikaa vastaan niin kannattaa tutustua orgoniittiin ja sen emf-säteilyä heikentävään vaikutukseen.

    http://www.orgoniseafrica.com/orgonite-plant-growth
    Täältä löytyy testi jossa verrattiin kuinka idut kasvavat puhelimen vieressä, ilman orgoniitti ”emf-shieldiä” ja sen kanssa. Kontrollina kolmas vesilasi ilman orgoniittia ja ilman puhelinta. Emf-shieldin vieressä idut kasvoi viidessä päivässä eniten, paino 165g ja idut terveen näköisiä. Ilman orgoniittia puhelimen vieressä paino 148g, osa iduista hieman huonon näköisiä ja kontrolli-idut 150g ja idut terveen näköisiä mutta pienempiä kuin ensimmäiset.

    On tutustumisen arvoinen linkki ja paljon kuvia.

    Tykkää

Jätä kommentti