Marihuana ja uudet ravitsemussuositukset

Turpaduunari paljastaa tässä kirjoituksessa miksi esimerkiksi marihuanaa tai mäkikuismaa ei voi ostaa luontaistuotekaupasta. Lisäksi selviää miten tämä asia liittyy äskettäin julkistettuihin kansallisiin ravitsemussuosituksiin.

 

 

Oletko miettinyt miksi sata vuotta sitten huumerikollisuus oli tavattoman harvinaista? Vuonna 1914 ei juurikaan esiintynyt liikalihavuutta. Nykyään ei voi ostaa mäkikuismaa eikä marihuanaa luontaistuotekaupasta. Oletko miettinyt liittyvätkö nämä asiat millään tavoin toisiinsa? Turpaduunari paljastaa nyt mikä yhteys näillä asioilla on.

Vienosti hymyillen voita käyttäville alamaisilleen dosentti Ursula Schwab julisti uusien kansallisten ravitsemussuositusten 8-vuotiskauden avatuksi torstaina 23. tammikuuta 2014. Suositukset tuotiin koko kansan töllisteltäväksi ja ihmeteltäväksi Helsingin Säätytalossa. Sijainti oli sopivasti Suomen Pankkia vastapäätä, ettei pääsisi unohtumaan, että Suomessa raha voittaa aina tieteen puolueettomuuden. Lobbarit sanelee ja kansa vikisee. Professori Mikael Fogelholm näyttää muuten vain hämmentyneeltä.

Suomen arktisissa ilmasto-olosuhteissa takinkääntämistä pidetään kovin häpeällisenä, ehkä jopa kalseana touhuna. Häpeällisenä takinkääntäminen pysyy suomalaiselle vaikka koko muu tiedemaailma tekisi täyskäännöksen aivan kuten Napoleon Venäjän retkillään vuonna 1812. Suomessa ei ole tapana oppia virheistä, vaan kielletään, että virheitä olisi koskaan tehtykään.

Takin käänsi kuitenkin nurin Tanskan oma pekkapuska, eli Arne Astrup. Myös hänen tuttunsa Harvardista, Walter Willett on pannut takin nurin päälleen. Urheiluravitsemuksen parissa hääräilevät ihmettelevät ravintoguru Timothy Noakesin takinkäännöstä: pastaparty muuttui poistapastaksi ja rasvassa ilakoinniksi. Nämä veikkoset lähes kilvan kehuvat ravintorasvoja, jopa niitä tyydyttyneitä rasvoja, joista Ursulamme käyttää markkinatermiä ”kova” rasva. Ursulalla on pokkaa määrätä kaikki elossa olevat suomalaiset syömään rypsimargariinia ja käyttämään rasvatonta maitoa. Nyt ihan heti kaikki jyväjemmarit ostamaan kanadalaista Apollo-siementä kylvettäväksi sinne suomalaispellolle. Teollisuus on puhunut.

PaRas ruokavalio -kirjasta (Sundqvist, Atar 2011) saamme lukea seuraavaa:

Aika usein keskustelussa käytetään termejä ”kovat” ja ”pehmeät” rasvat. Pidän ”kovaa” aika epäonnistuneena rasvan olomuodon määrittelynä. Tätä ”kova” -sanaa on käytetty markkinointiterminä kun halutaan korostaa ”pehmeiden” (pitää olla juokseva!) kasvirasvojen erinomaisuutta verrattaessa eläinrasvoihin ja joihinkin kasvirasvoihin (esim. kookosrasva). Eikö kiinteä rasva olisi paljon parempi ilmaisu? Käyttäkää tekin sitä ilmaisua!

Kiinteillä rasvoilla tarkoitetaan huoneenlämmössä kiinteässä olomuodossa olevia rasvoja kuten esim. voita, läskiä ja talia. Juoksevilla rasvoilla tarkoitetaan sellaisia öljyjä kuten esim. useimmat kasviöljyt ja kalaöljyt.

Kasviöljyistä löytyy toki kiinteässä olomuodossa olevia kuten esim. trooppiset kasviöljyt kookosrasva ja palmuöljy. Kiinteiden ja juoksevien rasvojen väliin sijoittuvat puolikiinteät rasvat, kuten esim. margariinit ja kevytlevitteet.

Suurin osa kiinteistä tyydyttyneistä eläinrasvoista on kiinteitä huoneenlämmössä, mutta juoksevia ruumiinlämmössä. Luonto on näin halunnut rakentaa runsaat eläinrasvavarastomme. Lujuutta ja haurautta tilanteen ja tarpeen mukaan.

Kasvit tuottavat suurimman osan maailman ravintorasvoista ja ihminen sekä monet eläimet ovat täysin riippuvaisia kasviöljyistä energialähteenä ja välttämättömien rasvahappojen saantilähteenä. Kasvirasvojen suhteen kannattaa suosia valinnoissa juoksevia, kylmäpuristettuja öljyjä, pähkinöitä ja siemeniä.

 

Maailmalta kiirii hälyttäviä viestejä margariiniuskoville, voi voi sentään! Piipaa-auto tulee ja vie vikisevän verryttelypukuisen professorin loitommalle ettei paljastuksesta tule hänelle sydäriä. Saippuayhtiö Unilever jysäyttää nimittäin uutispommin: Johtaja Paul Polman (oikealta nimeltään Paulus Gerardus Josephus Maria Polman) on pessyt suunsa saippualla ja lakannut kiroilemasta voin nimeen. Margariini ei enää eurooppalaisille maistu kuin entiseen malliin ja Suomessa pääjohtaja meni eläkkeelle. Unileverin uusi hieno Creme Bonjour voi-rypsiöljy-levite on päässyt leivän päälle. Ylähuuli tuntee voin suloisuuden. Siinä missä Maitokolmion Bellariini (vai mikä se nyt oli?) ja muut rasvayhdistelmät valtaa markkinoita kuuluu Bonjour-viesti yhä kirkkaammin. Kohta Unilever näkee faktat: Jos ei voita, niin häviää!

Kansa saa jokapäiväisen voinsa kun tiedemiehet sen nykyään sallivat. Yhdysvalloissa voin käyttö on saavuttanut huippunsa: neljäänkymmeneen vuoteen ei ole voita myyty näin paljon! Samalla margariinin käyttö laskee kuin lehmän häntä: Margariinin käyttö on alimmillaan seitsemäänkymmeneen (70) vuoteen! Walter Willett ja Harvard ovat puhuneet ja kansa kuuntelee sekä laihtuu. Sokeria ja varsinkin fruktoosia pitää välttää. Rasva ei lihota.

Tässä touhussa, jota Valtion ravitsemusneuvottelukunta ei näytä tajuavan, on kyse politiikasta ja juridiikasta. Kun neuvottelukunnat, viranomaiset, professorit ja dosentit käsittävät vapaan markkinatalouden Pohjois-Korean tyylisesti, niin kuka kantaa vastuun lihovasta kansastamme ja onnettomista ihmisistä, joita tässä touhussa jalostuu?

Nykyisellä korruptiolla on jo pitkät juuret. Juurikasvu ylettyy 1930-luvulle. Tavoitteena oli aikaansaada lääkärimafia ja huumekartellit. Kaksi rikollisjärjestöä, joista toinen luokiteltiin lailliseksi ja toinen laittomaksi. Tulotaso kasvoi kummassakin ja Suomessa ensimmäinen merkkipaalu muuttuvista ajoista oli vuoden 1935 apteekkitavaralaki.

Vuonna 1240 (nyt upotetaan juuret tosi syvälle!) Saksan ja Italian keisari Fredrik II julisti Salernon lait. Niissä muun muassa erotettiin kilpailusyistä toisistaan apteekkitoiminta ja lääkäritoiminta. Siksi satojen vuosien ajan kuka tahansa mökkiläinen sai vapaasti ostaa lääkkeitä apteekista. Jos mieli teki heroiinia, niin ei muuta kuin apteekkiin. Lääkäri taas ei saanut myydä lääkkeitä, vaan terveyspalveluja.

Markkinatalouden kielelle käännettynä: Apteekki myi lääketuotteita, lääkäri terveyspalveluja kuten esimerkiksi kirurgiaa ja konsultaatiota, ja kuluttajalla oli valinnanvapaus hankkia tuotteensa ja palvelunsa mistä huvitti.

Kansa sai hyötyliikuntaa työpaikalla ja ahkerimmat jopa urheilivat ulkona auringonvalossa. Vuoden 1928 kesäolympialaisissa Amsterdamissa Suomen joukkueen koko oli 69 urheilijan suuruinen ja mitaleja tuli 25. Vuonna 1924 Pariisista oli tullut 37 mitalia. Nykyään puhutaan tehokkuudesta koko ajan. Saa nähdä kuinka valtavan mitalisaaliin satapäinen talviurheilijoiden joukko tuo kesäkaupunki Sotshista nyt talvella 2014.

Mutta sitten poliitikot keksivät, että kansalla ei pidä olla omia mielipiteitä. Se on perin juurin haitallista. Virkamiesten kuuluu päättää mitä kansa syö ja mitä lääkkeitä käyttää. Siksi ei voi mökkiläinen eikä kemisti ostaa mäkikuismaa eikä marihuanaa luontaistuotekaupasta. Täytyy mennä finninaamaisen arvaustieteen maisterin vastaanotolle jos kaipaa troppia. Samalla maisteri kertoo, että ruoanlaitossa ei saa käyttää suolaa ja rasvainen maito kuuluu vaihtaa rasvattomaan.

Yhdysvalloissa käänteentekevä laki oli Durham-Humphrey -lisäys vuodelta 1951. Sikäläinen lääkäriliitto AMA nelinkertaisti lyhyessä ajassa sponsoritulonsa lääketeollisuudelta. Lääkemyynti tuli silloin nimittäin reseptipakon alaiseksi kartelli-toiminnaksi.

Reseptipakon myötä viranomaisvalvonta, lääketehtaat, lääkärit ja apteekkarit muodostivat omat kiinteät salaseuransa. Lääkärien tulot nousivat niin, että korvissa humisi. Suomessa heroiini poistui apteekeista vuonna 1957 ja amfetamiinijohdoksia saa nykyään myydä vain ADHD-lapsille.

Aivan kuten saimme kuulla Säätytalon salissa dosentin ja professorin suulla, ruokapuolella Suomessa Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) otti suvun isoäidin paikan ruokaneuvojana. Teollisuudelle on toki halvempaa lahjoa yksi lautakunta kuin kaikki maalaisjärkevät isoäidit. Isoäiti viedään vanhainkotiin ja pumpataan täyteen rauhoittavia. Kansa pumpataan täyteen vehnää ja sokeria. Vehnän, maissin ja glukoosi-fruktoosisiirapin turvottamat homo sapiensit ovat sopivia valistustyön uhreja. Bruttokansantuote kasvaa ja Säätytalolla on kivaa.

Kansanravitsemuskomitea ja Artturi Ilmari Virtanen (se AIV-mies) sai vuonna 1940 aikaan komiteamietinnön, jonka mukaan kansa saa liian vähän A-, C- ja D-vitamiineja sekä jodia, mutta vuodesta 1987 lähtien komiteamietinnöt ja suositukset ovat epäterveellisyydessään hiponeet ennätyksiä.

Tarjolla on toki viranomaissäätelyä, jota voisi pitää järkevänä. Parhaasta päästä on Hotellingin malli (KVG, eli Katso V*ttu Googlesta) uusiutumattomista luonnonvaroista. Periaate on simppeli ja järkeenkäyvä tällaiselle perusbiologillekin. Jos jonkun varannon tiedetään loppuvan, sen verotusta pitäisi vuosi vuodelta kiristää. Jos joku varanto yleistyy, niin sen verotusta kevennetään. Siis öljyn verotusta kiristetään vuosittain ja ihmistyön verotusta lasketaan vuosittain.

Tiedätkö mitä, rakas lukijani? Kasvaa se kaura siellä viljapellolla ilman virkamiehiäkin. Ja mummo sitten pitää voista lämpimän kauraleivän päällä! Ja siten vielä vähän kinkkua päälle! Ja pinaattia suoraan pellolta. Ja mäkikuismateetä jos masennus vaivaa. Ja mitä me seuraavaksi keksitään? Vaikka mitä! Pysy lähettyvillä! Lisää ruokaohjeistusta tulossa.

 

197 kommenttia artikkeliin ”Marihuana ja uudet ravitsemussuositukset

  1. ”hekottaa” kirjoitteli ”No huppa puppa taisi tuottaa ns todistetun väitteen -> statiinit tappaa ja korkea kolestroli on turvallista.”

    Kuollessa voipi olla, että on ihan kaikki arvot sekaisin. Meinaan, ennen kuin henki lähtee, adrenaliinia pumpataan vereen niin maan pahuksen paljon ja yritetään pitää kroppa hengissä. Ehkä jos verrattaisiin aivonsa pellolle ampuneita, statinoituja ja ilman, voisi tehdä vertailun mikä sen kolesterolin merkitys on. Muuten tuollaisesta ei voi sanoa mitään.

    Mikäli haluaa elää pitkään, kannattaa lihoa, jos tätä on uskominen http://yle.fi/uutiset/laihuus_on_iakkaille_ylipainoa_suurempi_riski/7065768

    Eli ei muuta kuin kolesterolit ja paino tappiin, niin hyvin menee 🙂

    Tykkää

  2. Turpaduunari kysyy: Olisiko Hesarin pitänyt julkaista Antti Heikkilän mielipidekirjoitus.
    Lukekaa koko blogijuttu:
    http://www.anttiheikkila.com/blogi/ruokateollisuus-tarvitsee-suosituksia/

    Mielipidetoimituksen tehtävänä on mielipiteiden manipulointi, joten on luonnollista, että kirjoitusta ei julkaistu. Vahinko vaan, että manipulointi osuu omaan nilkkaan ja manitloppuu koko Hesarilta.

    Tässä nyt tarvitaan mie puolustelemaan Schwabia ja Fogelholmia.

    Tykkää

  3. ”Mie” elää vähän vanhoissa teksteissä kun viittaa http://www.alanaragonblog.com/2010/01/29/the-bitter-truth-about-fructose-alarmism/ blogiin.

    Onhan niitä tuoreempiakin tekstejä, kuten tämä http://advances.nutrition.org/content/4/2/246.full jossa myös asiaa kritisoidaan.

    Pointti on edelleen se, että fruktoosin haitat (liikaa käytettynä ja liian pitkään) terveydelle on suurempi kuin rasvojen.

    Määrien suhteen voi olla montaa mieltä. Jos jossain muutaman kuukauden experimentissä ei tule vaivoja kuin viisinkertaisilla määrillä, niin se ei kerro mitään pitkän ajan käytöstä.

    Mielenkiintoista olisi tietää minkä verran rahaa on poltettu rasvojen haittojen tutkimukseen versus sokereiden haittojen tutkimukseen.

    Tykkää

  4. hyvä tuomari,

    ilmeisesti kirsikan poiminta on kivaa, vaikkei VHH:lla saisi ajatella kirsikoita 🙂

    Niin olisit nyt kopioinut koko ajatuksen. Tosiaan statiineja ei kannata syöttää statiinien syöttämisen takia, jos et nyt sattunut ymmärtämään pointtia.

    Välillä tuntuu, että tilanne on vähän samaa kuin A. Heikkilä blogeja lukien, pitäisi suomessa palata lypsykarjallakin pelk’lle ruoholle, tippuishkohan maidon juonti kolmannekseen hinnan takia, lihakin olisi varmaan samassa kuin 80-luvullatai no ehkä 50 mk/ kilo vs nykyinen 6-10 euroa/ kilo. Apropoo, voisi tapahtua tämä jussipussin haluama hintasopeutus -> niin ja ylipainokin tiåahtaisi ihan huomaamatta.

    Tykkää

  5. Tutkimuksia näyttää tulevan ulos ja niitä uutisoidaan esim. näin http://www.iltalehti.fi/terveys/2014020418005530_tr.shtml

    ”Tästä näkyy selvästi, että suuri sokerin kulutus on yhteydessä kasvaneeseen sydänkohtauksen riskiin. Se korostaa sokerin vähentämisen tarvetta, jotta liikalihavuutta sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä saadaan vähennettyä.”

    Kuten Lustig ennusti, tästä tulee samanlainen sota kuin tupakkateollisuuden kanssa.

    ”Mien” linkittämään Alanin blogiin Lustigin kommentti näyttää olevan se, että hän on akateeminen, eikä ala internetissä olevien trollien juttuihin vastailla. Eli sama linja, kuin Fogelholmilla ja kumppaneilla.

    Syövän lisääntyminenkin on nyt WHO:n tapetilla http://yle.fi/uutiset/who_varoittaa_syopien_yleistymisesta_-_elintavat_suuri_syy/7067422

    Lihavuutta kyllä syytellään, mutta ei tajuta kahden edellisen uutisen merkitystä: syöpäsolukin tykkää sokereista. Esimerkiksi http://www.sciencedaily.com/releases/2013/09/130916103646.htm

    Sinänsä huvittavaa miten emme näe metsää puilta: sokereita ja proteiineja ei passaisi päästää yhteen glykolysaation (maillardin reaktion, AGE-yhdisteiden) vuoksi (niin kuin tätä ei olisi tiedetty jo 100 vuotta). Silti viranomaiset sallii sokerin dumppaamisen lihatuotteisiin (fosfaattien lisäksi) mm. ”mehevyyden” ja ”ruskistuvuuden” parantamiseksi. Ei ihme, että punainenkin liha on vaarallista.

    Onkohan kukaan tutkinut syöpää sairastavia sukuja ja diabetestä sairastavia sukuja?

    Mahtaako olla niin, että diabetestä sairastavissa suvuissa ei ole syöpää ja diabetestä sairastamattomissa suvuissa on syöpää?

    Otsikko tälle blogille on ”Marihuana ja uudet ravitsemussuositukset”.

    Otsikointi ei voisi olla oikeampi, kun pähkäilee tuon ruokakolmion vaikutusta mm. aivojen kannabisreseptoreihin, eli siihen, joka saa ihmisen syömää liikaa (= dopamiinin kanssa yhdessä tuottaa mielihyvää ja addiktoitumista).

    Hiilariaddiktiosta mediassa:

    Heikkilä Studio 55 vuonna 2010: http://www.studio55.fi/terveys/article/hiilihydraatit-ovat-kuin-huumetta/124286

    Makuja vuonna 2013 http://www.makuja.fi/artikkelit/1795015/tiesitko/hiilihydraateilla-hurja-vaikutus-aivoihin-valta-naita-ruokia/

    Sokeriaddiktiosta PubMedissä:

    vuodelta 2005 tämä artikkeli http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16669597 jota vahvistaa vuodelta 2007 tämä artikkeli http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17617461

    vuonna 2013 ollaan edelleen sitä mieltä, että sokeriaddiktio on totta ja johtunee evoluutiosta (niin kuin tätäkään ei olisi tiedetty) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23719144

    Jännä on maailma, jos edelleen tärkeintä on välttää (eläin)rasvoja, ottaa karppaajien lapset huostaan ja pitää D-vitamiinin saanti miljoonasosassa siitä mitä saa tunnissa auringossa.

    Tykkää

  6. Hyvä ”hekottaa”,

    ”ilmeisesti kirsikan poiminta on kivaa, vaikkei VHH:lla saisi ajatella kirsikoita :)”

    Enpä tiedä, eiköhän kirsikat ilman sokerilientä ole ihan jees?

    ”Niin olisit nyt kopioinut koko ajatuksen.”

    My bad, sorry.

    ”pitäisi suomessa palata lypsykarjallakin pelk’lle ruoholle, tippuishkohan maidon juonti kolmannekseen hinnan takia, lihakin olisi varmaan samassa kuin 80-luvullatai no ehkä 50 mk/ kilo vs nykyinen 6-10 euroa/ kilo.”

    Hmm .. no, 50 mk on 8,4 euroa, joskin rahan arvon kerroin on tässä välissä muuttunut siten, että 1980-luvun 50 mk on nyt 22,51 euroa (elinkustannusindeksi noussut 651:stä arvoon 1743).

    Silti, enpä usko, että hinta niin järkyttävästi nousisi vaihtamalla rehut omatekoiseksi heinäpohjaiseksi rehuksi.

    Nythän iso osa elukoiden ravintokustannuksista menee näille eläinrehujen ja eläimille syötettävien lisäaineiden valmistajille.

    Äkkisiltään voisi kuvitella, että itsetehtynä rehu olisi halvempaa. Ehkä joku luomutuottaja osaisi vastata tähän.

    Tykkää

  7. “Strandperki ei ole vielä kuullut, että Amerikassa “paha LDL”-suositus on pompannut 130->190(4,90)”

    P-teippi kirjoitti:
    Sanottakoon, että itse en oikein innostu ideasta että statiiniterapia voidaan aloittaa automaattisesti pelkän LDL-arvon perusteella. Suomessa painotetaan nähdäkseni perustellusti KOKONAISriskiä.
    …………………………………………………..
    Kräh..kräh..tulihan se sieltä! Luulin jo,että olet ihan dorka? Mutta se olikin Strandperki itte! Onneton haluaa painaa statiineilla suomalaisten LDLn tasolle 1,5 mmol/l..hähähä..
    ……………………………………………
    “….voi vain sanoa, että jäämme odottavalle kannalle….mutta tattis vaan tulkinnasta!”

    P-teippi kirjoitti:
    Ei taida tässäkään antaa luonto periksi myöntää että tulit mokanneeksi
    ……………………………………………….
    Kertoisitko omin sanoin mitä mokasin? Mihähän kiitin kohteliaasti ”tulkinnasta”?
    ………………………………………………….
    P-teippi kirjoitti:
    Ei liiku ei mutta osaa lukea Lustigin kirjoitusten ja kommenttien saamaa palautetta Esim. täällä
    ………………………………………………..
    Nyt tajuan ,missä piireissä peräteippi liikkuu?
    Juu..Kehonrakennuksen lisäksi Alan Aragon kirjoittaa myös suositussa homomiehille suunnatussa Men’s Health Magazine lehdessä! Riekkimäinen tyyppi?

    Tykkää

  8. Nimimerkki ”Mie” voisi denialisoida, anteeksi, prosessoida tämän uunituoreen tutkimuksen http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1819573

    Minä kun en sinun mielestäsi tutkimuksista mitään ymmärrä, niin onko tämä nyt sitä sinun kannaltasi katsottuna olevaa roskaa? Mitä tässä tutkimuksessa on sitä roskaa, joka ei täytä sinun/tieteellisen yhteisön kriteereitä?

    Tästä en ainakaan löytänyt Lustigin nimeä mistään. Näyttäisi tekijät olevan Atlanta/Georgia ja Boston/Massachusetts suunnilta.

    Tykkää

  9. ”Walma”

    ”Kertoisitko omin sanoin mitä mokasin? Mihähän kiitin kohteliaasti “tulkinnasta”?”

    Kyseessä ei ole tulkinta, vaan tosiasia. Sinulla ei vain riitä pokkaa tunnustaa sitä.

    ”Nyt tajuan ,missä piireissä peräteippi liikkuu?
    Juu..Kehonrakennuksen lisäksi Alan Aragon kirjoittaa myös suositussa homomiehille suunnatussa Men’s Health Magazine lehdessä! Riekkimäinen tyyppi?”

    Homofobiaa? Enpä yllättynyt ”Walman” kohdalla.

    Tykkää

  10. ”Tuomari”lla” näkyy olevan edelleen ongelmia luetunymmärtämisen kanssa:

    ”Onhan niitä tuoreempiakin tekstejä, kuten tämä http://advances.nutrition.org/content/4/2/246.full jossa myös asiaa kritisoidaan.”

    Puhe oli Lustigin fruktoosialarmismin kritiikistä johon kys. blogiteksti nimenomaan keskittyi. Siteeraamasi artikkeli ei fokusoidu Lustigiin.

    ”Pointti on edelleen se, että fruktoosin haitat (liikaa käytettynä ja liian pitkään) terveydelle on suurempi kuin rasvojen.”

    Järjetön vertaus. Rasvat tuppaavat olemaan pikkaisen moniulotteisempi asia eikä moiseen kärjistykseen ole aihetta. Fruktoosin liikasaannin haitoista olen jo todennut olevani samaa mieltä, mutta kun kyse EI olekaan tästä vaan Lustigin höpinöistä.

    ”Jos jossain muutaman kuukauden experimentissä ei tule vaivoja kuin viisinkertaisilla määrillä, niin se ei kerro mitään pitkän ajan käytöstä.”

    Ja mitkähän ovat ne mekanismit jotka eivät ilmene muutaman kuukauden kokeissa (kliininen merkitys on toki asia erikseen)? Vetelet väitteitäsi taas ihan stetsonista vaikka tässä vaiheessa pitäisi olla taas pokkaa sanoa että ”ok, olin väärässä”.

    Tykkää

  11. ”Tuomari”

    ”Totta. Linkitetyn artikkelin idea oli tuoda esille se, että ihmiskokeita on tehty. Väitit aiemmin, että kyse on vain rottakokeista.”

    Voi reppanaa, kokeillaanpa uudestaan. Minähän annoin SAMASSA viestissä viitteet ihmisillä tehdyistä tutkimuksista tehtyihin meta-analyyseihin. Nämä ”tuhannet tutkimukset” joihin teikäläinen Lustig-päissään viittailee ovat niitä fruktoosialarmistien rottakoejuttuja, se oli viestini pointti.

    Minkä sitten toit oivasti esiin … no, viittaamalla artikkeliin joka jätti relevantit meta-analyysit sikseen ja esitteli etupäässä eläinkokeita…

    ”Eikö tämä ole selvää että realisoituu?”

    Vrt. ne meta-analyysit. Miten selität näiden tarkoin kontrolloitujen syöttökokeiden löydökset?

    ”Miksi WHO on päätynyt 10% ellei sitten he ole päätyneet samaan kuin Lustig? Miksi ei voisi olla vaikka 25%?”

    Voi reppanaa, osa 2. Lisätyn sokerin kohdalla sen energiaosuuden kasvattaminen syö terveyden kannalta hyödyllisten vaihtoehtojen osuutta plus saantilähteet (limsa, karkit, leivonnaiset tms.) sisältävät muutakin ei-niin-edullista. Ei sen monimutkaisempaa.

    ”Ja ne, jotka ovat saaneet runsaasti, eivät saisi syödä ollenkaan, eikö niin?”

    Voi reppanaa, osa 3. Mikäli nämä henkilöt vaihtavat karkit marjoihin ja hedelmiin, tästä on vain etua. Saavat siis syödä tässä muodossa.

    ”Tuskin primäärinen, mutta merkittävämpi kuin rasvat tai monet muut “lihavuusteesit”.”

    Et siis olekaan samalla linjalla kuin Lustig?

    ”Terveille.”

    Kaikille. Eritoten niille joiden on tarkoitus saada lipidiarvoja ja painoa hallintaan.

    ”Mikäli katsot asiaa lintuperspektiivistä, eikö olisi viisasta tuoda enemmän esille lisätyn sokerin (ja fruktoosin) vaaroista kuin mitä sitä nyt tuodaan?”

    Lisätyn sokerin ylipäätään, joo.

    ”Väestötasolla ei onnistu siksi, kun media ja lääkärit pelottelevat karppauksen vaaroista?”

    Ad hoc. Mene takaisin lähtöruutuun.

    ”Konteksti, eli viitekehys valitaan tutkimukseen niillä rajauksilla, jotka tuottavat “sopivan” lopputuloksen.”

    Kuten yllä. Puhe on fruktoosista, sitten päätätkin ryhtyä jauhamaan stressistä – aivan kuin tutkimus asiassa X olisi epäedullista asialle Y. Diletanttia touhua.

    ”Eli tutkimukset eivät toimi kaikille siinä missä lääkkeet toimivat miten sattuu eri ihmisille. Lähtökohtana on oltava yksilö, ei ne massat.”

    Väärä dilemma. Yksilölle toimivaa hoitoa ei saada selville ilman tutkimustyötä, pelkkä kokeilu ilman kontrollia ei kerro mitään siitä toimiiko hoito vain jokin muu seikka. Pelkän plasebovaikutuksen käyttäminen hoitona on epäeettistä.

    ”Kokonaisvaltainen. Otetaan kaikki tiedossa olevat muuttujat huomioon.”

    No daa! Ihanko tosi? Kokeilepa uudestaan: miksi katsot että lääkäreillä ei olisi tällaista näkemystä?

    ”Ehkä, mutta seuraappa millainen mainosrumba margariinien, leipien jne osalta aloitettiin heti julkistamisen jälkeen.”

    Kuten monta kertaa aiemmin, maalitolpat siirtyvät. Pelleilyä.

    Suositukset olivat vain ihmisten mielikuvan muokkaamista “terveellisestä” ja nyt sitten realisoidaan lobbaukseen käytetty raha.

    ”– en kuvittele, vaan tiedän.”

    Sotket kuvitelman ja tiedon, mikä on tullut kyllä jo selväksi.

    Tykkää

  12. ”Tuomari” huvittaa meitä vieläkin:

    ”“Mien” linkittämään Alanin blogiin Lustigin kommentti näyttää olevan se, että hän on akateeminen, eikä ala internetissä olevien trollien juttuihin vastailla.”

    Paitsi että Aragon nyt ei satu todellakaan olemaan trolli ja että Lustig olisi itse asiassa halunnut jatkaa keskustelua, muttei vain keskustelupalstalla – missä jokainen pystyisi seuraamaan sitä kuinka hän ottaa päihinsä. 🙂

    ”Sinänsä huvittavaa miten emme näe metsää puilta: sokereita ja proteiineja ei passaisi päästää yhteen glykolysaation (maillardin reaktion, AGE-yhdisteiden) vuoksi (niin kuin tätä ei olisi tiedetty jo 100 vuotta).”

    Niinkuin pihviä paistettaessa? Juu ei. 🙂

    ”Hiilariaddiktiosta mediassa:”

    Muuten hyvä mutta pieleen. Addiktion kriteerit eivät täyty hh:n tai muidenkaan energiaravintoaineiden kohdalla.

    Tykkää

  13. Saadaan tässäkin yli 200 kommentin raja rikki, kivat Christerille 🙂

    “Mie” ei vastaa kysymyksiin, vaan tukeutuu perinteisiin skepsiksen väittämiin maalitolppien siirtelystä alkaen.

    ”Nämä “tuhannet tutkimukset” joihin teikäläinen Lustig-päissään viittailee ovat niitä fruktoosialarmistien rottakoejuttuja, se oli viestini pointti.”

    Hyvä, mutta pointtihan oli se, milloin fruktoosin vaarallisuudesta on jo tiedetty? Oli ne ekat sitten rottakokeita tai mitä hyvänsä.

    Rottakokeet on toistettu ihmisillä ja todettu paikkansapitäviksi.

    ”Vrt. ne meta-analyysit. Miten selität näiden tarkoin kontrolloitujen syöttökokeiden löydökset?”

    En mitenkään. Minulla ei ole vastaavia rottia, jotta voisin itse asiaa kokeilla. Pakko uskoa jotain järkevää, kuten Lustigia.

    ”Voi reppanaa, osa 2. Lisätyn sokerin kohdalla sen energiaosuuden kasvattaminen syö terveyden kannalta hyödyllisten vaihtoehtojen osuutta plus saantilähteet (limsa, karkit, leivonnaiset tms.) sisältävät muutakin ei-niin-edullista. Ei sen monimutkaisempaa.”

    Tämä jos mikä osoittaa sinun elävän jossain 1950-luvun tieteen tasolla. Malliin Ursula (otan laspesi huostaan) Schwab ja Yrjö Mikael (vihersosialisti) Fogelholm.

    ”Voi reppanaa, osa 3. Mikäli nämä henkilöt vaihtavat karkit marjoihin ja hedelmiin, tästä on vain etua. Saavat siis syödä tässä muodossa.”

    Saako? Meinaatko, että jos vetää kaksi kiloa appelsiineja päivässä, se on ok? Oletko sitä mieltä, että fruktoosi (tai sokeri) ei sotke kylläisyyshormonia?

    ”Et siis olekaan samalla linjalla kuin Lustig?”

    Eihän Lustigkaan väitä, että ainoastaan fruktoosi on ongelma? Hän korostaa aina sitä, että on monia muitakin tekijöitä, mutta fruktoosin merkitys on huomattavasti suurempi kuin sitä on annettu ymmärtää. Opettele lukemaan, tai ainakin ymmärtämään lukemasi.

    Sinun olisi hyvä tajuta myös se, että joskus on pakko ylikorostaa asioita, jotta ne tulevat huomatuksi. Samalla tavoin on puoli vuosisataa ylikorostettu eläinrasvoja, käsillä olevin tuloksin.

    ”Kuten yllä. Puhe on fruktoosista, sitten päätätkin ryhtyä jauhamaan stressistä – aivan kuin tutkimus asiassa X olisi epäedullista asialle Y. Diletanttia touhua.”

    Aivan. Kuvaa juuri kyvyttömyyttäsi ajatella holistisesti.

    Mitä ihmeen järkeä on tutkia asiaa X, jos se on epärelevantti löydös otettaessa merkitsevämmät tekijät, kuten stressi, huomioon?

    Tämä on just sitä ”pienempi penis, isommat tulos”-tyyppistä tiedettä, joka tosiaan sopii enemmän anaalirauhasten pyyhkimiseen kuin väestötason sääntelyyn.

    ”Väärä dilemma. Yksilölle toimivaa hoitoa ei saada selville ilman tutkimustyötä, pelkkä kokeilu ilman kontrollia ei kerro mitään siitä toimiiko hoito vain jokin muu seikka. Pelkän plasebovaikutuksen käyttäminen hoitona on epäeettistä.”

    Väitän, että tutkimuksissa ei vielä pitkään aikaan saada psykosomaattisia tekijöitä mitatuksi. Mutta fiksu holistinen lääkäri voi hoitaa potilaansa kokemukseensa pohjaten, ilman tutkimustuloksia, menestyksellisesti.

    ”No daa! Ihanko tosi? Kokeilepa uudestaan: miksi katsot että lääkäreillä ei olisi tällaista näkemystä?”

    Siksi, että heidän koulutukseensa ei kuulu holistisuus. Esimerkiksi monellako ravitsemustieteen tunnilla yleislääkärin tulee persettään kuluttaa?

    ”Kuten monta kertaa aiemmin, maalitolpat siirtyvät. Pelleilyä.”

    Olet siis pelle maalitolpilla? Minkäs minä sille voin?

    Ymmi Hinaajan sanoin, ”mistä minä sinulle tutkimukseksi muutun, eihän maailma toimisi, jos kaikki vain tutkimuksiin uskoisivat”.

    ”Paitsi että Aragon nyt ei satu todellakaan olemaan trolli ja että Lustig olisi itse asiassa halunnut jatkaa keskustelua, muttei vain keskustelupalstalla – missä jokainen pystyisi seuraamaan sitä kuinka hän ottaa päihinsä.”

    Onhan hän samanlainen trolli kuin kuka tahansa muu bloggari?

    Ei se, että osaa kirjoittaa hienosti tarkoita sitä, että olisi oikeassa. On hänellä ihan hyviä pointteja, mutta hänkään ei oikein tajua kokonaisuuksia. Valitettavasti.

    Miksi olisi edes tärkeää nähdä miten Lustig saa päihinsä? Eikö se ole aika narsistis-sadistista?

    Jos mietit Lustigia ja vaikka Fogelholmia, niin vaikka toivon, että Schwab ja Fogelholm tulisi tänne kommentoimaan, en silti lähde siitä, että tavoitteeni olisi voittaa heidät tieteellisessä väittelyssä.

    Heidän tehtävänsä olisi vakuuttaa minut siitä, että he ovat oikeassa, eikä taustalla ole politiikkaa tai muita sidonnaisuuksia.

    Lustig ei tätä tee, koska olisi sama kuin heittäsi lampaan susien joukkoon. Samasta syystä täällä ei näy Fogelholmeja tai muitakaan. Energiaa olisi hukattu hemmetisti, mutta mikään ei muuttuisi kuitenkaan.

    ”Muuten hyvä mutta pieleen. Addiktion kriteerit eivät täyty hh:n tai muidenkaan energiaravintoaineiden kohdalla.”

    Mitä ihmettä nämä tutkimukset sun muut täällä Pubmedissä oikein on http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=sugar+addiction ??

    Mitä tarkoitat sillä, ettei addiktion kriteerit täyty?

    Selitäppä reppanalle, mitkä ne kriteerit sitten tulisivat olla. Kiitos etukäteen.

    Tykkää

  14. ”Nimimerkki “Mie” voisi denialisoida, anteeksi, prosessoida tämän uunituoreen tutkimuksen http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1819573

    Minä kun en sinun mielestäsi tutkimuksista mitään ymmärrä, niin onko tämä nyt sitä sinun kannaltasi katsottuna olevaa roskaa?”

    Denialismista puhuminen on salaliittoteoreetikon suusta kieltämättä hupaisaa. Noh, kyllähän se kaikenmaailman fasistitkin ovat kautta aikain esittäneet olevansa ”sorron uhreja”.

    Asiaan. Kys. seurantatutkimuksen mukaan saantivälillä 10 – 25% kok.E:stä lisätystä sokerista riski sv-tautikuolleisuuteen kasvoi 30% (verrattuna niihin jotka nauttivat lisättyä sokeria 10% tai alle) ja yli 25% kok.E:stä sitten toikin jo 2,7-kertaisen riskin.

    Indikoi aika selvästi LIIKASAANNIN riskejä, eikö totta? Ei myöskään liity mitenkään hedelmien ja marjojen kulutukseen, mikä sinua noin foobikkona saattaa harmittaa (lisätty sokeri kun on eri asia).

    Tykkää

  15. Tosiaan tuomari, ehkäpä olisi mukava syödä kesäisin maitoa euron sijaa 2-3 euroa/ litra. ja ehkäpä loka -huhtikuun välissä maitojauhetta veteen sekoitettuna. Miksi jauhetta ? kun viimeiset maidot alkutalvelta hyytyy niin nestemäinen varmaan pilaantuu.

    Niin jostain lukaisin, että ruoholla 80 kilolla saatettaisiin päästä pariin kymmeneen kiloon kuin 10 kilon väkirehulla jopa 40 kiloon.

    Juu ja lihan tuotanto, on varmaan aikas tehdasmaista, enää ei varmaankaan kannata odotella possujen varttumista teuraalle asti. Niin oisko possuilla 2-3 porrasta ennen teuraalle menoa.

    Tykkää

  16. ”Mie” prosessoi pyydetysti ja totesi ”Indikoi aika selvästi LIIKASAANNIN riskejä, eikö totta? Ei myöskään liity mitenkään hedelmien ja marjojen kulutukseen, mikä sinua noin foobikkona saattaa harmittaa (lisätty sokeri kun on eri asia).”

    Kyllä, terveillä, joista tuli sairaita sokerin vuoksi.

    Mutta entäs sitten ne, jotka ovat jo sairaita sokerin vuoksi? Meinaatko, että fobiastani olisi jotain haittaa diabeetikoille, sydänsairaille tai lihaville, eli leptiiniresistenteille?

    Korjaan aiemmin antamaani väärää mielikuvaa: luonnosta kerätyt marjat ovat sokereiden puolesta jees, mutta sokeripommeiksi muokatut hedelmät eivät.

    Tykkää

  17. ”hekottaa” toi esille tehotuotannon edut,

    ”ehkäpä olisi mukava syödä kesäisin maitoa euron sijaa 2-3 euroa/ litra. ja ehkäpä loka -huhtikuun välissä maitojauhetta veteen sekoitettuna. Miksi jauhetta ? kun viimeiset maidot alkutalvelta hyytyy niin nestemäinen varmaan pilaantuu.”

    Tuorerehua on tullut itsekin tehtyä, ja syötettyä lehmille (pienenä poikana sukutilalla). Kyllä se traktorilla tampattuna kestää talven yli. Ehkäpä nykyiset säilöntäaineet voisi korvata jollain muulla?

    Jauheessa ei ole enää maidon luontaisia entsyymejä, mutta toisaalta, kaipa sitä ilman maitoakin pärjää (aikuiset nisäkkäät pitäisi pärjätä).

    ”Niin jostain lukaisin, että ruoholla 80 kilolla saatettaisiin päästä pariin kymmeneen kiloon kuin 10 kilon väkirehulla jopa 40 kiloon.”

    Hieno esimerkki siitä miten massa vaikuttaa enemmän kuin laatu.

    ”Juu ja lihan tuotanto, on varmaan aikas tehdasmaista, enää ei varmaankaan kannata odotella possujen varttumista teuraalle asti. Niin oisko possuilla 2-3 porrasta ennen teuraalle menoa.”

    Sitä luokkaa. Broilerin elinikä sen sijaan on noin kuusi viikkoa. Tässä ajassa se kasvaa yli 2 kiloiseksi jättiläiseksi. Kiitos tehotuotannon.

    Tykkää

  18. Mie Kirjoitti(Tuomarille):

    ”Asiaan. Kys. seurantatutkimuksen mukaan saantivälillä 10 – 25% kok.E:stä lisätystä sokerista riski sv-tautikuolleisuuteen kasvoi 30% (verrattuna niihin jotka nauttivat lisättyä sokeria 10% tai alle) ja yli 25% kok.E:stä sitten toikin jo 2,7-kertaisen riskin.

    Indikoi aika selvästi LIIKASAANNIN riskejä, eikö totta? Ei myöskään liity mitenkään hedelmien ja marjojen kulutukseen, mikä sinua noin foobikkona saattaa harmittaa (lisätty sokeri kun on eri asia).”

    Monesti unohtuu että vaikutukset elimistössä yleensä eivät ole lineaarisia vaan ”lineaarisen ja logaritmisen välimuotoja”. Elimistöllä on ”takaisnkytkentäsysteemit” joilla se pystyy säätelemään/adaptoitumaan yleensä kohtuulliseen ali tai ylisaantin mutta sitten kun mennään ”yli säätörajojen” niin ”kone ryntää ja ravista lipsahtaa laukalle”. Eli grammat ja prosentit käsitetään monesti lineaarisina myös elimistön kannalta mitä ne ei välttämättä ole.

    Tykkää

  19. “Kuvan 5 tulkinnan suhteen ongelma on taas Utriaisen ymmärryksessä”
    ……………………………………………………
    Entäpä,jos ongelma onkin ”eräiden toisten” ymmärryksessä?

    Joten..pistetäänpä vielä linkki tähän(klikkaa vasemmassa laidassa nr.7)
    https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=sites&srcid=ZGVmYXVsdGRvbWFpbnxsZWlub3V0cmlhaW5lbnxneDozMzM2YTVmOTY1NDFmYmM3
    ………………………………………………….
    ”Eivät statiini poista kuolleisuutta, vaan vähentävät sitä”
    …………………………………………………
    Vähentävät..tai sitten eivät?

    Odotellaan vaan rauhassa, jos vaikka Utriaisella olisi muita paukkuja takataskussa? Eihän tuota koskaan tiedä, mitä insinöörit vielä keksivät?

    Mutta ennenkaikkea lukekaan ihmeessä Utriaisen kirja ”Statiinin uhrit”
    https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=sites&srcid=ZGVmYXVsdGRvbWFpbnxsZWlub3V0cmlhaW5lbnxneDoyMWU4MWFkNDFmMDc5YzRk

    …ja liittykää ”vastarintaliikkeeseen”! Ei maksa mitään!
    https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=sites&srcid=ZGVmYXVsdGRvbWFpbnxsZWlub3V0cmlhaW5lbnxneDo0NjNhZGQyZWQwZDBkNTgy

    Tykkää

  20. MrrKAT kirjoitti: ”Eli margariini on terveellisempää kuin voi.
    Ja vielä sitä terveellisempiä on kasviöljyt.”

    Siksi käytän parhaita lähteitä eli kulmäpuristettuja kasviöljyjä.

    Tässäkin toimii Ruokavalion komponenttien yksinkertaistaminen terveellisimpiin. Vähemmän mutta laadukkaampaa.

    Tykkää

  21. Tästä ”apteekista” ei saa kohta enää tupakkaa..

    ”CVS to stop selling cigarettes, tobacco products

    ..but pulling tobacco will cost the firm $2 billion in annual revenues, or 17 cents a share annually. President Barack Obama said in a statement: ”I applaud this morning’s news that CVS Caremark has decided to stop selling cigarettes and other tobacco products in its stores, and begin a national campaign to help millions of Americans quit smoking instead.” CVS shares were down 1.7% in light premarket trade.”

    http://www.marketwatch.com/story/cvs-to-stop-selling-cigarettes-tobacco-products-2014-02-05?dist=lcountdown

    Tykkää

  22. Huvittaa, kun puhutaan margariinista tai kasviöljystä, kun on aika laajakäsite ja sisältää sekä hyviä, että huonoja ravinnonlähteitä, joilla on jokaisella erilainen omega3/omega6 suhde. Margariinikaan ei ole samaa kuin viime vuosituhannella.

    Sitä paitsi tehotuotetut tuotantoeläimet täytetään omega6 voittoisella ravinnolla, joten se maito ei ole samaa kuin pari kymmentä vuotta sitten. Asianlaita on sama kanamunissa, kasvatetussa lohessa, lihassa jne, mitkä on kyllästetty halvalla rehulla.

    Suosittelen esim käyttämään rypsipossua, jos haluaa terveellisempää. Nyt trendi on taloudellisesti ajatellen pahasti Omega6 voittoinen, mutta säästetään safkassa, niin saadaan paljon terveyshöpöttäjiä ja tieteilijöitä. Tietenkään juuri syyhyn puuttuminen tuntuu olevan aika hiljaista, ehkä sitten kun elintasotaudit karkaa käsistä ruvetaan ajattelemaan myös muutakin kuin kustannustehokkuutta.

    Omega3/Omega6 suhde on saatava tasapainoon.
    http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/saamme-aivan-liikaa-omega-6-rasvahappoja

    Tietoa Omega 3 määrästä eri ravintoaineissa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Omega-3-rasvahapot#Omega-3-rasvahappojen_l.C3.A4hteet

    http://en.wikipedia.org/wiki/Ratio_of_fatty_acids_in_different_foods

    MIKSI ”KOLESTEROLI AIHEUTTAA SEPELVALTIMOTAUDIT” TEORIA ON VÄÄRÄ
    http://www.prometheus.fi/terveys/kole.htm

    Tykkää

  23. MrrKat kirjoitti:Voissahan on sitä sydämelle hyin pahaa transrasvaakin, jota Suomen margariineissä ei ole.

    Ei pidä täysin paikkaansa

    Teollisuusuppopaistorasva ykkösenä, teollisuusmargariini kakkosena, kolmantena voitakinarasva

    16,1/100g, 6,7/100g ja 4,7

    http://tinyurl.com/mgel8kf

    Margariineissahan oli näitä pahoja transrasvoja noin 100 vuotta , miksi niistä ei kerrottu kuluttajille? Eikö kemiaa osattu vielä tuolloin?

    Onko kukaan tutkinut montako ”ylimääräistä” kuolemaa kumulatiivisesti ko ajan yli eri tuotteiden transrasvat ovat aiheuttaneet?

    Tykkää

  24. Asiaa puhuu asiaa liittyen tehotuotantoon.

    joo, muuten ihmetyttää, kun puhutaan kasvirasvojen hyvyydestä, jos ollaan myönteisiä niin kehutaan kasviöljyjä, paitsi rypsiä, jos ollaan samoista kasviöljyista negatiivisiä, puhutaan tranrasvoista ja margariineistä, siis eikun ns pehmeistä rasvoista tai hyvistä rasvoista, niin ne ovat huonoja.

    Niin tehotuotanto, ilman sitä, jääkaapissa ei olis n. 1,5 kiloa lihaa/ kalaa/ kanamunia ym eläinproteiinia, ehkä pari sataa grammaa lihaa + toiset kalaa., ehkä tupla hinnalla tähän aikaan vuodesta.sama proteiini ja energiamäärä saataisiin kasvikunnan tuotteista. No kilohinnta nykylihallakin n. 6 – 7 e/ kilo, kasviksia myynnissä 1 – 1,5 e/kilo. Tulispahan syksyn marjat ja sienet poimittua tehokkaammin.

    Tykkää

  25. Walmalle ja muillekkin

    Tällä voitte lyhentää pitkät osoitteet lyhyemmiksi. Pysyy saitti siistimpänä. Terveisin huoltopuolen pojat.

    http://tinyurl.com/
    ……………………………………………
    Jussipusi kiitos! Kokeilin ja hyvin toimii!

    http://tinyurl.com/qctre4s

    Kas vaan Uffe Ravnskov päässyt BMJn ja kirjoittaa yhdestä statiiniveikosta:

    In their paper Ebrahim et al refer to the 2013 Cochrane report as an argument for primary prevention with statins. The fact is that no such trial has succeeded in prolonging the life of the participants and this is also what can be deducted from the meta-analysis by the Cholesterol Treatment Trialists (CTT) Collaboration.
    http://www.bmj.com/content/348/bmj.g280/rr/685032

    Tykkää

  26. Saas nähdä mihin toimiin johtaa, meillä ja muualla.

    ”Added Sugar Intake and Cardiovascular Diseases Mortality Among US Adults

    Conclusions and Relevance Most US adults consume more added sugar than is recommended for a healthy diet. We observed a significant relationship between added sugar consumption and increased risk for CVD mortality.”

    http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1819573

    ”Tutkimus perustuu suuren NHANES III -terveystutkimuksen aineistoon, josta tähän tutkimukseen poimittiin 31 000 aikuisen ruokavaliotiedot ja 12 000 kuolleisuustiedot.

    Osallistujia seurattiin noin viidentoista vuoden ajan, ja tuona aikana riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin oli selvästi suurin osallistujilla, joiden ruokavaliossa lisättyjä sokereita oli eniten.”

    http://www.iltalehti.fi/elintavat/2014020618014245_el.shtml

    Tykkää

  27. ”Tuomari”

    ”Hyvä, mutta pointtihan oli se, milloin fruktoosin vaarallisuudesta on jo tiedetty?”

    Ei, vaan se mitä tämä ”vaarallisuus” on. Liikasaanti? Juu. Fruktoosi per se? Ei.

    ”En mitenkään. Minulla ei ole vastaavia rottia, jotta voisin itse asiaa kokeilla. Pakko uskoa jotain järkevää, kuten Lustigia.”

    Uskonasia siis? En yllättänyt.

    ”Tämä jos mikä osoittaa sinun elävän jossain 1950-luvun tieteen tasolla.”

    Kerro toki miksi.

    ”Saako? Meinaatko, että jos vetää kaksi kiloa appelsiineja päivässä, se on ok? Oletko sitä mieltä, että fruktoosi (tai sokeri) ei sotke kylläisyyshormonia?”

    Eipä taida löytyä sellaista henkilöä joka söisi kaksi kiloa appelsiineja päivässä osana normaalia, terveellistä ruokavaliota? Yhtä hyvin voisi esim. kritisoida karppausta ad hoc tyyliin ”onx ok vetää 1,5 kg pekonia päivässä”.

    ”Eihän Lustigkaan väitä, että ainoastaan fruktoosi on ongelma?”

    Keskustelusta tulee mahdotonta jos et lue toisten viitteitä. Vrt. mitä Aragon esittelin Lustigin kirjoittaneen.

    ”Sinun olisi hyvä tajuta myös se, että joskus on pakko ylikorostaa asioita, jotta ne tulevat huomatuksi. Samalla tavoin on puoli vuosisataa ylikorostettu eläinrasvoja, käsillä olevin tuloksin.”

    Ts. koskapa reduktio tyydyttyneeseen rasvaan ei tuottanut toivottuja tuloksia, on siis perusteltua toistaa samat virheet?

    Järjenkäyttö sallittua, ”Tuomari” hyvä. Koska et selvästikään pysty siihen itse, hommaa jostain joku tukihenkilö joka pystyy.

    ”Mitä ihmeen järkeä on tutkia asiaa X, jos se on epärelevantti löydös otettaessa merkitsevämmät tekijät, kuten stressi, huomioon?”

    Toisinsanoen fruktoosista puhuminen on turhaa. Ok, sopii minulle.

    ”Väitän, että tutkimuksissa ei vielä pitkään aikaan saada psykosomaattisia tekijöitä mitatuksi.”

    Ööh, plasebo? Nosebo?

    ”Ei se, että osaa kirjoittaa hienosti tarkoita sitä, että olisi oikeassa. On hänellä ihan hyviä pointteja, mutta hänkään ei oikein tajua kokonaisuuksia. Valitettavasti.”

    No mutta tämänhän voit osoittaa itse kertomalla mikä Aragonin kommenteissa oli pielessä. Ole hyvä.

    ”Miksi olisi edes tärkeää nähdä miten Lustig saa päihinsä? Eikö se ole aika narsistis-sadistista?”

    Tämä siis henkilöltä joka puhuu ”anaalirauhasista” ja milloin mistäkin …

    ”niin vaikka toivon, että Schwab ja Fogelholm tulisi tänne kommentoimaan, en silti lähde siitä, että tavoitteeni olisi voittaa heidät tieteellisessä väittelyssä.”

    Heh, tästä ei kyllä olisikaan pelkoa. 🙂

    ”Mitä ihmettä nämä tutkimukset sun muut täällä Pubmedissä oikein on http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=sugar+addiction ??”

    Kuinka moni esim. noista 1. sivun tutkimusviitteistä kertoo näkemyksesi mukaan sokerin aiheuttavan addiktiota? Kerro toki.

    ”Selitäppä reppanalle, mitkä ne kriteerit sitten tulisivat olla. Kiitos etukäteen.”

    http://knowledgex.camh.net/primary_care/toolkits/addiction_toolkit/fundamentals/Pages/faq_dsmiv_criteria.aspx

    Tykkää

  28. ”Walma”

    ”Kas vaan Uffe Ravnskov päässyt BMJn ja kirjoittaa yhdestä statiiniveikosta:”

    Joo, ja roskaa kuten Uffe yleensäkin.

    1) Matalan riskin primääripreventioon ei statiineja ole perusteltua suositella kategorisesti. Alun pointti menee siis metsään.

    2) Primääripreventiossa hyödyt ovat tunnetusti vaatimattomammat kuin jo sairastuneilla. Kuolleisuuden ohella kannattaa siis huomioida myös ei-letaalien päätetapahtumien väheneminen ja leikkaushoidon tms. tarpeen väheneminen, jotka puoltavat statiineja.

    3) Uffe viittaa 3. kappaleessa wanhempaan (v. 2009) CTT:n metaan, vaikka uusin

    http://summaries.cochrane.org/CD004816/statins-for-the-primary-prevention-of-cardiovascular-disease

    selvästi puoltaa statiineja primääripreventiossa.

    4) Yritys yhdistää HPS:n ja 4S:n syöpätilastot on silkkaa ”cherry-pickingiä”. Jos katsotaan tutkimuskenttää, niin sitten sitä katsotaan KAIKKIEN relevanttien tutkimusten osalta. Eipä ole havaittu statiinitrialien meta-analyyseissä syöpäriskin tai -kuolleisuuden kasvua, ei.

    Jne.

    Tykkää

  29. ”Walma”

    ”Entäpä,jos ongelma onkin “eräiden toisten” ymmärryksessä?

    Joten..pistetäänpä vielä linkki tähän(klikkaa vasemmassa laidassa nr.7)”

    Päätit toistaa linkin ilman että kritisoisit selitystäni siitä missä Utriainen menee metsään?

    Joo, vahvaa on vhh-äärilaidan meno …

    Tykkää

  30. ”Tuomari”

    ”Meinaatko, että fobiastani olisi jotain haittaa diabeetikoille, sydänsairaille tai lihaville, eli leptiiniresistenteille?”

    Sikäli kun mielipiteesi on varmaan herttaisen yhdentekevä … no, kaikille muille, niin tuskinpa vain. Yleisemmällä tasolla tästä voi toki ollakin haittaa, siis siitä että ryhdytään välttelemään terveellisiä tuotteita perusteettomista syistä.

    ”… mutta sokeripommeiksi muokatut hedelmät eivät.”

    Eipä näy tämäkään fobia väestötason datassa.

    Tykkää

  31. Mie on suomen läskitilanteen ylläpitäjä. Outoa pätemistä ja kitinää ympäri somen aivan jokaisesta kommentista, vaikka kommentit sisältävät päteviä helposti toteutettavia ihranpoisto ohjeita arkeen. Silti mie ymmärtää väärin ja pätee pilkkua itselleen.

    Tykkää

  32. Joo, läskitilannehan pysyy olemassa sillä että mielestäni – kuten tässä ketjussa olen todennut – kannattaa syödä hedelmiä ja marjoja, tiedostaa että terveellisiä ruokavalioita on muitakin kuin karppaus ja että ravitsemussuositusten ydin (ruokavalio jossa on hh:n lähteet kunnossa, tarpeeksi rasvaa ja proteiinit hyviksi tutkimuskirjallisuudessa havaituista lähteistä) on validi.

    Not.

    Mitä hyvänsä poltteletkin, lopeta se.

    Tykkää

  33. Johtunee siitä, ettei omalla alallaan toimivien lääkkeiden valmistamista ja käyttöä kannata lopettaa.

    Ellei sitten satu olemaan ihmisvihaaja ja/tai ”heikot hautaan” henkinen 30/40-luvun trollipeikko kuten ”Tuomari”.

    Tykkää

  34. Antajee luonnontuotteet kauppoihin vapavasrti
    – ja ilmahan hintaa siis valtiolta vapavasti -sis verot valtion maksettavasti majkavaa

    Tykkää

  35. Laita myöskin whishywesi tuolle listalle, sillä kaliumia ja natriumia ei saa pelkästä kraanavedestä – haikujen jälkeen – vai kuinka?

    Tykkää

  36. ”THL:n tehtävänä on ohjata ihmisten mielipidettä. Suomessa se hoidetaan pelottelulla ja tullaan vastakin hoitamaan pelottelulla.”

    Tuntuisi kuin YLE:n ja HS:n mafia vaikuttaisi …
    vain kohde on toinen.

    Tykkää

  37. ai niin, ihan kiva tietää että Chrisu on marihuanan puolella. Omassa sisarusparvessa, 4:stä ainakin kaksi käytti, toinen selvisi, toine ei, Olihan ihan kiva kun toinen mari tai muissa päissään heilui kirveen kanssa tai ainakin uhkaili. No maria kauppaan vapaasti ehkä isoveli oli sen prosentin sisässä joka sekosi tai 5%:n sisään joka sai psykooseja.

    muuta keep it going chrisu.

    Tykkää

Jätä kommentti