Pidä huolta

Sairaanhoitajapäivät on Suomen suurin hoitotyön koulutustapahtuma ja merkittävä foorumi tiedon vaihtoon. Kävi ilmi, että Suomi ei ole valmis. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on paljon hyvää jaossa, mutta vielä on paljon kehitettävää.

shpaivat_merja_meraston_ottama_kuva

Paneelikeskustelusta (Pidä huolta potilaasta – Parempaa hoitoa uusilla tehtävillä!), luennoilta ja keskusteluista jäi mieleen seuraavat lentävät lauseet. Pohditaan näitä sairaanhoitajien oivalluksia yhdessä.

Kokeneet sairaanhoitajat ottavat enemmän vastuuta potilaastaan. Jos tehtävät määritellään uudelleen ja jos sairaanhoitajille lisätään vastuuta, niin näkyykö tämä konkreettisesti palkassa? Oman työn kehittäminen ei maksa laskuja tai asuntolainaa. Jos tehtäviä lisätään niin se on nähtävä myös palkassa. Jos emme itse arvosta työtämme ei sitä kukaan muukaan tee.

Palkka (heh heh)! Keskitytäänkö nyt ensin miettimään, miten toimintaa voidaan kehittää. Palkkakeskustelu tappaa yleensä kehittämisen alkuunsa. Jos vastuuta lisätään lääkäreiden töiden siirrolla sairaanhoitajille, pitäisi palkkaa nostaa! Ei pidä unohtaa palkitsemista!

Hyvä hoitaja hoitaa tunteella ja tiedolla. Ammattitaito syvenee kokemuksen myötä. Työyhteisön kaikkien jäsenten työtä arvostamalla pääsee pitkälle.

Minun mielestäni sairaanhoitaja saa liian vähän palkkaa raskaasta työstään. (piste) Palkka on korvaus sairaanhoitajan työpanoksesta. Siitä hän saa toimeentulon ja sillä tavalla hänen arvostustaan mitataan. Rohkeasti sanoisin, että huono palkka aina luo paineita siihen suuntaan, että työpanostusta ei arvosteta ja silloin ei auta vaikka juhlapuheissa toistuisi vaikka kuinka monta kertaa, että sairaanhoitajan työtä arvostetaan. Terveydenhoitojärjestelmän näkökulmasta sairaanhoitajalle maksettava palkka on yksi harvoja tapoja näkyvästi palkita henkilökuntaansa. Tulee vielä se hetki, jolloin osaavista sairaanhoitajista kilpaillaan hyvin rajusti täällä Suomessa ja joudutaan väkipakolla hilaamaan tämän ammattikunnan palkkatasoa ylös, sillä palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmien on laajasti todettu vaikuttavan ammattitaitoisen henkilöstön saamiseen, työpaikassa pysymiseen ja työssään kokemaan innostukseen. Ei sairaanhoitaja voi olla poikkeus. Tai sitten on ikävänä vaihtoehtona, että sairaanhoitaja on pelkkää edullista, monikansallista tuontitavaraa.

Eihän kyse voi olla pelkästään työnjaosta, vaan myös järkevistä ja vaikuttavista toimintaprosesseista ja hoitokäytännöistä. Toki kaikkien asiantuntijuutta tulee arvostaa ja käyttää, mutta kyse ei ole vain tehtäväsiirroista. Miten saadaan eri professiot samaan pöytään ja kehittämään työjakoa?

Professioiden on aika kaivautua poteroistaan… Asiakas keskiöön! Siinä se!

Sairaanhoitajien laajeneva työnkuva tarkoittaa paljon muutakin kuin lääkkeen määräystä.

Vahvasta kutsumustyöstä on siirrytty elämyksellisyyttä korostavaan sairaanhoitoon. Ehkä liian nopeasti. Kaavoihin kangistuneet byrokraatit eivät pysy perässä? Ainoa ohjeeni on: Kuunnelkaa kentän ääntä…

Parempaa hoitoa uusilla tehtävillä – entä nykyisten tehtävien vaikuttavuuden ja laadun tarkistaminen? Eli nykyisten tehtävien syventäminen?

Lisäkoulutus perusterveydenhuollossa/vanhustenhuollossa ei tuo sairaanhoitajalle mitään muutosta vaan koulutus mielletään lähinnä ”harrastukseksi”.

Tuovatko kliiniset urapolut lisää vetovoimaa alalle?

Sairaanhoitajan urakehitysmahdollisuudet Suomessa ovat vähintäänkin surkeat.

Yksi asia on varma: Koko terveydenhuoltomme elää suurta muutosten aikaa.

Olisiko pakko hyväksyä se seikka, että kaikki eivät halua olla mukana jatkuvassa muutoksessa? Ehkä aika moni sairaanhoitaja näkee turvan vanhoissa käytännöissä. Tutussa on turvallisuus. Eikö hänelle voitaisi sallia tällainen konservatiivinen asenne työhön? Ei kaikista ehkä ole moniammatilliseen ryhmätyöskentelyyn. Sekin pitää ottaa huomioon.

Työmotivaation ylläpito edellyttää työtehtävien muutoksia ajoittain – motivoitunut hoitaja on myös potilaan etu. Suurin este järkevän työnjaon kehittämiselle on työnantajan haluttomuus maksaa palkkaa tehtävien siirrosta ja tehtäväkuvien laajentamiselta.

Työtovereiden kateus (palkka, resurssien ja huomion saanti) valitettavasti vaikeuttavat toisinaan työn kehittämistä.

”Oman työn kehittämisen kannalta”. Missä kulkee raja? Kun teet yhden jutun, olettaa työnantaja että teet toisen ja viidennenkin asian ihan vain oman itsesi hyväksi. Potilaita siellä hoidetaan ja siitä työnantajan pitää maksaa.

Lisääntyykö työ, jos se kehittyy? Työ voi myös helpottua kun sitä kehittää?

Uupunut sairaanhoitaja ei voi auttaa ketään. Peräänkuulutan tervettä itsekkyyttä myös sairaanhoitajilta ja realismia pomoilta.

Voidaanko omaishoitajat saada terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyökumppaneiksi?

Hyvin monella omaisella on tiukka paikka edessä kun äiti, isä, puoliso, oma tytär tai poika sairastuu. Kykenenkö hoitamaan sairasta läheistäni kotona, jos niin haluan? Sairaanhoitajapäivillä oli puhetta siitä, että hoidon ammattilaiset eivät riittävästi arvosta omaishoitajia. Omaishoitajia ei haluta mukaan hoitoyhteisöön. Tärkeää pohdintaa kuultiin tästä!

Itsensä kehittäminen sairaanhoitajana on meidän kaikkien mahdollisuus, oikeus ja velvollisuus. Olisi hullua olla tarttumatta siihen. Hands on-työnkuva lisäkouluttautumisen jälkeen kuulostaa ajatuksena mielenkiintoiselta.

Arjen työssä uupuvat hoitajat eivät ehkä jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan muutaman kerran torjutuksi tultuaan. Vanhusten hoidossa ei työnkuvia ehdi miettiä. Täysi työ, että saa kaikille edes jotain tehtyä. Esimiehen viesti: hoitakaa vähemmän. Yön tunteina ajatus: mistä löytäisin uuden työn…

Jatkuvan kehittämisen esteenä hoitajien liian suuri työmäärä. Kaikki energia menee työpäivästä selviytymiseen. Kehittäminen vaatii tilaa vapaaseen ajatteluun. Esimerkiksi yhdessä työyksikössä kuusi hoitajaa 24:stä opiskelee työn ohessa uutta alaa!

On myös työnantajia/esimiehiä, jotka haluavat yhdessä työntekijöiden kanssa kehittää ja luoda uusia toimintamalleja, mutta työntekijät haluavat pitäytyä vanhassa ja eivät halua katsoa prosessejaan uusin silmin.

Niinkin yksinkertainen asia kuin työparityöskentely oli joillakin osastoilla ihan uutuutena kokeilussa. Työparien työskennellessä aina yhdessä kannettiin myös yhdessä vastuuta potilaasta. Osaaminen ja työn kuormittavuus jakautuivat tasaisemmin kuin jos toimittiin pääosin yksin osastoilla. Havainto oli, että työparityöskentely paransi työhyvinvointia osastoilla.

Byrokratian kasvattaminen tappaa kaiken luovuuden – ”sääntökirjaa” pitäisi ohentaa eikä aina vain laajentaa- yritysmaailman opit käyttöön!

Se on tosi että täyden työpäivän jälkeen ei jaksa innovoida. Se on eri asia kuinka töitä voisi uudelleen organisoida että työpäivä menisi järkevämmin. T: tarjoilija-sihteeri-sairaanhoitaja yht’aikaa

Ikävää, että esimiehet ja johtajat syyllistetään työyhteisöjen työn kehittämättömyydestä. Kehittäminen vaatii sitoutumista ja vastuunkantoa ja siksi siitä työntekijätaho usein itse vetäytyy. Pienetkin jutut arjessa ovat kehittämistä ja se hoituu työn tekemisen ohessa. Lisäksi on edelleen ’meillä on aina tehty näin’ ilmapiiri varsin yleinen.

Oli vaikuttavaa kuunnella puhetta unen tarpeesta kolmivuorotyötä tekevän sairaanhoitajan elämässä. Vuorotyöhön sopeutumisessa näyttäisi olevan hyvin vahvasti esillä perinnöllinen tausta. Toiset vaan ovat syntymästään paremmin varustautuneet olemaan vuorotyön sankareita!

Ei ole ihme, että muistisairautta sairastavat ihmiset täyttävät sairaalat, koska kuntoutus ei koske heitä? Jos kuntoutetaan niin säästöjä kyllä syntyy ja heidän elämänlaatu nousee ja väärien palvelujen käyttö laskee.

Alzheimerin tautia sairastava äitini asuu palvelukodissa, jossa on 20 vanhusta. Heitä hoitaa kerrallaan kaksi hoitajaa ja täysinäiseksi hoitajaksi luokitellaan filippiiniläinen hoitaja, joka osaa suomea tasan kolme sanaa.

Joku sanoi oivallisesti: Eihän ikääntyminen ja kehon rappeutuminen ole sairaus! Miettikääpä sitä!

Osa sairaanhoitajista vartioi omaa tehtäväkenttäänsä mustasukkaisesti. Toisaalta esimiehet eivät välttämättä osaa hyödyntää lähihoitajien osaamista.

Ehdoton EI sille, että palaamme vuosia taaksepäin ja siirrymme takaisin tehtäväkeskeiseen työtapaan!!!! Potilaan turhaa pomputtelua ammattilaiselta toiselle tulee välttää. Kannatan laaja-alaisia työnkuvia lain sallimissa rajoissa.

Ennaltaehkäisy ja potilaan vastuuttaminen omaan hoitoonsa ovat varmasti myös tulevaisuutta. Asiantuntijasairaanhoitajia tarvitaan. Todella tärkeää, että potilas tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi ja potilaan omat tavoitteet huomioidaan!

Hiljaisen tiedon siirtäminen pysähtyy lähijohtamiseen. Eläköityvä sairaanhoitaja painaa 100% loppuun asti eikä työtaakkaa kevennetä, jotta hän voisi toimia nuorelle ammattilaiselle mentorina.

Antakaa minun tehdä työni ja kehittää sitä omassa yksikössäni. Horisontaalista urakehitystä siis. Ei kierrätykselle!

Esimiestyö on erittäin vaativaa työtä. Ei meistä kaikista ole siihen ja hyvä esimies on näköjään suuri harvinaisuus. Harva esimies osaa seilata vähenevien resurssien keskellä monenlaisten arvojen, tavoitteiden ja tarpeiden ristiaallokossa. Oli hälyyttävää kuulla, että hieman yli 37% sairaanhoitajista oli kertonut todistaneensa säännöllistä ja jatkuvaa kollegaan kohdistuvaa kiusaamista ja muuta häiriökäyttäytymistä työpaikalla.

7 kommenttia artikkeliin ”Pidä huolta

  1. Jaa, niin mikähän tämän postauksen sanoman kärki tai edes näkökulma oikein on? – En vaan ymmärtänyt. Kenties joku kommentoija osaa tiivistää. -Kiitos etukäteen!

    Tykkää

  2. Oli miten oli, Sari Sairaanhoitajalla on kuitenkin aikaa roikkua facebookissa ja omassa sähköpostissaan yöllä.

    Kun taas Yrjö Ylilääkärit hiihtelevät toimettomana työtossuissann käytävillä pitkin päivää.

    Mistä pirusta kullekin oikein maksetaan? Siitäkö kun on kerran liian kalliilla koulutettu on myös velvollisuus pitää kiinni laiskan lassen lepotuolissa?

    Tykkää

  3. Mikä on sinun vastuusi, kun julkaiset näitä lääketieteen vastaisia blogejasi? Maksatko lääkkeiden käytön lopettaneille korvauksen, jos he vammautuvat nuevojesi vuoksi?

    Entä maksatko epätieteellisten neuvojesi vuoksi kuolleiden ihmisten perillisille korvauksen?

    Tykkää

  4. Kommenttien taso on mahdollisesti alittanut alkuperäisen kirjoituksen tason?

    En oikein ymmärrä mikä tässä kirjoituksessani oli lääketieteen vastaista?

    Hyvää päivänjatkoa!

    Tykkää

  5. Ymmärrettävää tekstiä, joskin olen hieman eri mieltä siitä, että palkkojen nostaminen lisäisi laatua.

    Perustan kommenttini seuraaviin faktoihin:

    1. Mikäli nostat hyvää laatua ja suoritusta tekevän (sairaanhoitajan) palkkaa, palkkatiedot saatuaan alkaa ammattiliiton luottamusmies vaatia samaa korotettua palkkaa myös niille, jotka eivät ole suoriutuneet yhtä hyvin.
    2. Vaikka palkkauksessa olisikin liikkumavara työsuoritteen laadulle, ovat mittarit yleensä ympäripyöreitä ja suurimmalla osalla henkilökohtainen lisä on lähellä maksimia.
    3. Sairaanhoitajien ja lääkäreiden palkkoja on nostettu merkittävästi, mutta samalla laatu ja todellinen työsuorite on laskenut.
    4. Sairaanhoitajien henkinen jaksaminen ei korjaannu palkkoja nostamalla, vaan paremmalla johtamisella, erityisesti työilmapiirin parantamisella ja kunnioituksella ihmisiä kohtaan.
    5. Byrokratia on lisääntynyt ja tietojärjestelmät (Käypä Hoitoineen), joilla byrokratiaa pyöritetään, on suuren imbesillilauman kehittämiä ja tilaamia. Yksinkertaistaminen pitäisi olla avainsana kaikessa, tällöin myös prosessien hahmottaminen olisi mahdollista.

    Sairaanhoito perustuu edelleen pitkälti hierarkiseen organisaatiomalliin, jossa ylhäältä kerrotaan mitä alhaalla pitää tehdä (kuva aiheesta http://imgace.com/pic/2011/09/the-best-flow-chart-ever/)

    Tiimityöskentely (~matriisi) on tulossa, mutta sekin on hieman jäljessä aikaansa, kun nyt pitäisi jo miettiä enempi prosesseja ja oikeastaan ”muurahaismallia”, jossa jokainen tietää mitä tekee ja miksi.

    Esimerkiksi ensiavussa on olemassa toimintamallit, joissa on selkeitä prosessikuvauksia vastuineen (esim. sydänkohhtaus), mutta onko näin joka sektorilla?

    Palkkakuitissa pitäisi näkyä se mitä saadulla palkalla (= työsuoritteen vastikkeella) ollaan todella saatu aikaan. Tällä tavoin ihmiset myös motivoituisivat prosessiin, jonka päämäärät ovat tiedossa.

    Yrityksen tarkoitus on tehdä lisäarvoa (voittoa) omistajilleen, mutta mikä on sairaanhoitojärjestelmän tarkoitus?

    ”Esimiestyö on erittäin vaativaa työtä. Ei meistä kaikista ole siihen ja hyvä esimies on näköjään suuri harvinaisuus.”

    Persoonan lisäksi tarvitaan osaamista, alaisten kunnioittamista ja kokemusta.

    Kaikista ei ole vain ole esimieheksi.

    Aikoinaan JOKO:ssa luennoi mielestäni edelleen yksi parhaista esimiestyön ammattilaisista, Pekka Järvinen. Hänen kirjojaan kannattaa lukea ja soveltuvin osin oppeja jalkauttaa omaan esimiesduuniin.

    Hyvään esimiestyöhön kuuluu vuoropuhelu alaisten kanssa joka päivä, eikä vain kerran vuodessa kehityskeskustelussa. Vaikka alaisten kanssa ei voi olla kaveri, voi silti mennä vaikka tupakkapaikalle keskustelemaan epävirallisesti asioista.

    Usein nämä (tupakkapaikalla kuullut) hiljaiset signaalit ovat niitä, joihin tulisi puuttua.

    Suurin osa ihmisistä toimii kuitenkin siten, että virallisesti ei uskalleta tuoda epäkohtia esille (kasvojen menettämisen uhalla). Tästä syystä myös kyselyt ovat täyttä ajan haaskausta: fiksut vastaa (aasialaisittain) ”kaikki on hyvin” siksi, ettei vain tulisi uutta turhaa työryhmää ja tyhmät vastaa siten kuin tuntevat siinä hetkessä asioiden olevan (usein ennen kyselyä voi ostaa pisteitä, eli muuttaa tunnelmaa, vaikkapa mansikkakakulla). Tai sitten voi painostaa (Best Place To Work-malliin) ihmisiä vastaamaan ”kaikki on hyvin” sitouttamalla kyselytuloksen bonuksiin.

    Lähimpänä totuutta ollaan silloin kun alaiset uskaltavat olla sitä mieltä kuin aidosti ovat, eikä sitä mieltä mitä (virallisesti) saa olla.

    Ikävintä on se, että leimaamme ”poikkimielisen” kyseenalaistajan lukkohenkilöksi (ilman syvällistä pohdintaa) ja suosimme ”perseen nuolijoita”, eli niitä, jotka eivät aidosti uskalla sanoa mitä mieltä ovat.

    Tämä vie myös johtamista harhaan, mutta on johtamisen ongelma, mikäli työpaikalla ei saa kyseenalaistaa joutumatta syrjityksi tai seuraavalle YT-lukkohenkilölistalle (irtisanottavaksi).

    Tulisi muistaa, että lähes kaikki nerotkin ovat vaikuttaneet todella hulluilta, kunnes myöhemmin ollaan tajuttu mikä sitä neroutta on ollut.

    ”Uupunut sairaanhoitaja ei voi auttaa ketään.”

    Voit korvata sairaanhoitajan sanalla ihminen.

    Tätä varten on kyllä kehitetty kaikenlaista esimiestyösälää Enneagrammeista lähtien, mutta faktat ovat ne, että a) uupunut pedantti perfektionisti duunari ei tunnista itse olevansa uupunut (koska stressi on kroonisoitunut osaksi elämää), b) esimies ei uskalla puuttua alaisensa uupumukseen ennen kuin on liian myöhäistä (eli ollaan puoli vuotta pilleripurkki kourassa sairauslomalla ICD koodilla F32) ja c) työterveyshuollon intresseissä on pitää työntekijä vaikkapa pillereillä töissä kuin myöntää faktat.

    Hulluimpia ovat työpaikat, joissa sairastavuus(indeksi) on osa bonusta. Sellaisissa sairaatkin haetaan duuniin sairaina, ettei vain bonukset menisi. Toki tämä auttaa raportointia ja saadaan tilastot näyttämään paremmilta kuin ovat, mutta pitkällä aikavälillä voipi olla ”vähän” väärä periaate.

    Koska esimies ei voi alkaa psykologiksi, eikä työterveyshuollon intresseihin kuulu työntekijän etujen ajaminen, tulisi jokaisella työpaikalla mitata kortisolitasot ja mielellään sydämen sykevälivaihtelut, joiden perusteella työntekijä päästettäisiin töihin. Etenkin sellaisissa ammateissa, joissa voi aiheuttaa vamman tai kuoleman uupumuksen vuoksi.

    ”Oli hälyyttävää kuulla, että hieman yli 37% sairaanhoitajista oli kertonut todistaneensa säännöllistä ja jatkuvaa kollegaan kohdistuvaa kiusaamista ja muuta häiriökäyttäytymistä työpaikalla.”

    Tämä ei ole uutta tilanteessa, jossa ihmiset kilpailevat olemassaolostaan (= työpaikastaan). Muisteleppa pankkitoimihenkilöiden reaktioita 1990-luvun laman alussa. Kun alettiin lahtaamaan ihmisiä konttoreista pihalle, tuli työkavereista välittömästi vihanaisia.

    Ihan sama (kilpailu)periaate on edelleen olemassa jokaisella työpaikalla. Tämä on oikeastaan tarkoituksellistakin, sillä työpaikan menettämisen pelottelu nostaa työtehoa hetkellisesti, kunnes ihmiset alkavat massoittain sairastua (tässä kulminaatiopisteessä elämme juuri tällä hetkellä). Näytti tilastot mitä hyvänsä.

    Tykkää

  6. Tyypillinen Sundvistin juttu, jossa ei selvitetä faktoja, vaan kuunnellaan yhtä osapuolta, eikä katsota kokonaisuutta.

    Ensinnäkin sairaanhoidossa hoitajien palkan määrää lääkärien palkat; eihän se käy, että lääkäri saa vähemmän kuin hoitaja. Myös lääkärien palkat ovat matalat sairaaloissa. Heillä tosin on mahdollisuus tehdä privaattia ja siten päästä hyville tuloille.

    Entä sitten muut alat? Kirjastonhoitajat ovat varmasti yhtä tärkeitä (tosin eri tavalla), ja heidän palkkansa on surkea verrattuna koulutustasoon. Yleensäkin valtion leipä on kapea, paitsi hallinnossa ja ICT:ssä joissa ne on kohtalaisella tasolla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s