Muisti pätkii Kuopiossa

Alzheimerin lyhennetty oppimäärä harhaanjohdetuille suomalaisille. Jutun ydin on tämä: kehitteillä on muistia parantava rasvainen liemi, johon on lisätty kalaöljyä. Se ehkäisee muistisairauksia. Jos Kuopio muistaa kertoa.

.

.

.

Kun Kuopion kasvisruokakeskus, eli nykyiseltä nimeltään Itä-Suomen Ylilyöntiopisto, laukoo ajatuksiaan Helsingin Sanomissa huipputoimittaja Päivi Revon avittamana, voisi satunnainen median seuraaja luulla, että touhussa on jotain tolkkua.

Omassa jutussaniHelsingin Sanomat mukana Alzheimer-huijauksessa” toivon torstailta 3.4.2014 kerroin amerikkalaisesta Alzheimer-tutkimuksesta, joka oli hesarissa uutisoitu Kotimaa -osiossa. Olin silloin jättänyt pois rohvessoori Hilkka Soinisen osuuden. Otetaan se nyt tähän. Näin kirjoitti Päivi Repo timangina tiistaina 11.3.2014:

Muistisairaudet yleistyvät Suomessa nopeasti. 36 suomalaista saa muistisairausdiagnoosin joka päivä, ja määrän odotetaan kasvavan nopeasti. ”Tulokset ovat todella mielenkiintoisia”, sanoo neurologian professori Hilkka Soininen Itä-Suomen yliopistosta. ”Olisi hyvä saada jokin riskistä kertova testi. Olemme itsekin tutkineet sellaista.” Tutkijaryhmän tulokset pitää varmistaa vielä toisessa tutkimuksessa. Jos kehitetty testi osoittautuu paikkansa pitäväksi, verikoe voisi olla myynnissä muutamien vuosien kuluessa, tutkijat arvioivat.

Muistin virkistykseksi on syytä kerrata miten Päivi Repo ja Helsingin Sanomat päästivät lauantai-illan huuman irti 11.1.2014 Kotimaa-osiossa (onkohan köyhässä Sanoma-konsernissa lainkaan muita toimittajia kuin Päivi Repo, Marko Junkkari ja Saska Saarikoski?):

Pullollinen olennaisia ravintoaineita ja kehittymässä oleva varhainen muistisairaus hidastuu. Ensimmäisten tutkimusten mukaan tällainen voisi olla mahdollista. Tarkempia tietoja saadaan, kun Kuopion yliopiston professorin Hilkka Soinisen johtama ja EU:n rahoittama hanke valmistuu. Tuloksia voi tulla jo ensi vuonna. Kun Alzheimerin taudin kaltainen etenevä muistisairaus kehittyy, kehossa on pulaa tietyistä ravintoaineista.

Olen nyt tarjonnut teille nämä olennaiset dementia-lausunnot. Onkin syytä tarkastella mitä tässä ihan aikuisen oikeasti on tekeillä.

Euroopan Unionin rahoituksella on ollut käynnissä monikeskustutkimus nimeltä LIPIDIDIET (projektinumero FP7-KBBE-211696), jossa on ollut mukana myös Israel ja Suomen Kuopio. Halleluja ja shalom sekä oekeet immeiset sentään!Lipid_bilayer_Creative_Commons Kaikkien virallisten dokumenttien mukaan projektia johti professori Tobias Hartmann Saarlandin yliopistosta (Saksassa). Tarkoitus oli kehittää ranskalaiselle Danone-elintarvikekonsernille maitopohjainen energiajuoma, joka ehkäisee muistisairauksia. Turpaduunarin tutkimusten mukaan aine on jo myynnissä apteekeissa nimellä Souvenaid.

Nutricia Medical on Danonen omistama tytäryhtiö ja tämän tuotteen markkinoija. Souvenaidin markkinointimateriaalin kahlasin läpi ja mitä sieltä löytyikään? Koliini, fosfatidyylikoliini, fosfolipidi, EPA ja DHA! Kuulostaa jotenkin tutulta ainakin sinulle, joka jaksoit lukea edellisen artikkelini läpi! Siinä kerroin miten jenkkitutkija Mark Mapstone kumppaneineen oli tehnyt todellisen Alzheimer-löydön, ja jonka siis Repo oli ymmärtänyt, hesarin ravitsemuspoliittiset liturgiat huomioiden, ihan väärin. Kyse oli siis siitä, että kun noita tärkeitä ainesosia oli tutkittavalla henkilöllä vähäisiä määriä, oli suurempi riski saada Alzheimerin tauti.

Varmuuden vuoksi kerrataan vielä päähavainto: Itä-Suomen Ylilyöntiopisto ja rohvessoori Hilkka Soininen ovat ranskalaiselle Danone elintarvikeyhtiölle kehitelleet muistia parantavaa rasvaista lientä, johon on lisätty kalaöljyä.

Miten tämä käy yksiin Suomen ruokamafian virallisen linjauksen kanssa? ”Ihminen ei kaipaa eläinkunnan tuotteita”-linjauksella voidaan siis veronmaksajien rahoilla auttaa ranskalaista meijeriä! Suomalaisten pitää syödä itse niukkarasvaista kaninruokaa? Mitä Valio tuumaa tästä? Onko Arla tietoinen kusetuksesta?

Mielenkiintoista asiassa on toki se, että professori Hilkka Soininen ei itse tajunnut, että Mark Mapstone oli tullut samaan tulokseen kuin hän itse. Hilkka ei ehkä asiaa muistanut tai sitten se ei sovi ajan henkeen riehaantua eläinkunnan tuotteista. Sitä se meri-ilman, jodin ja lohiruokien puute teettää Kuopiossa. Ei aivosolut pysy käynnissä pelkällä makaronilaatikolla ja yhdeksällä palalla ruisleipää margariineineen.

Mutta hei, ei tässä mitään erikoista tapahtunut! Veronmaksajien rahoilla ei tarvitse muistaa mitä itse on tehnyt ja Helsingin Sanomat kyllä kiltisti uutisoi. Harhaanjohtaen!

92 kommenttia artikkeliin ”Muisti pätkii Kuopiossa

  1. Mie kirjoitti:”Oraalinen vs. suonensisäinen” väite on kyllä tuttua huttu Pauling-apologeetikoilta. Mm. nuo Mayo-klinikan tutkimuksissa käytetyt annokset
    olivat sitä luokkaa että suhteessa Paulingin OMIIN väitteisiin vaikutuksia olisi pitänyt löytyä. Linkittämäsi tutkimus oli in vitro joten pitoisuudet ovat luonnollisesti ihan eri luokkaa eikä suoranaista relevanssia in vivo ole.

    Tastä sinä näytät ymmärtävän todennäköisesti yhtä vähän kuin minä Faasi III jutuista.

    Ne tasot mitä suoneen annetulla c vitamiinilla saavutetaan on aivan eri luokkaa mikromooleina verenkierrossa verrattuna suun kautta saatuihin. Suun kautta ongelmana on juuri se imeytyminen verenkiertoon ja vielä se että mitä suurempi on kerta-annos suun kautta sitä huonompi on prosentuualisesti imeytyminen. Ja kuten aiemmin mainitsin tuohon vitro tutkimuksen määriin ei päästä suun kautta annetuilla c vitamiinilla mutta suonesisäisellä kyllä päästään joten siltä osin in vitro on täysin relevantti. Olellistahan siinä on se että nähdään mitä tapahtuu syöpäsoluille ko C vitamiinipitoisuuksissa ja mikä on sen vaikutuksen mekansimi. siitä sitten edetään in vivo ja kliinisiin trialeihin jne. Turvallisuustrialeitahan on jo valmistunut suonensisäisen c vitamiinin osalta. tulokset nöyttää vihrää valoa ja seuraavia tehdään sitten edelleen annokokoa suurentaen.

    Tykkää

  2. Mie kirjoitti: Voit havaita miten kävi hänen entisen työkaverinsa Robinsonin kun mies havaitsi, että eläinkokeissa suuret C-vitamiiniannokset itseasiassa LISÄSIVÄT syöpäkasvainten kehittymistä ja että suojaava vaikutus ilmeni ainoastaan annoksilla jotka olivat lähellä tappavia.

    Jos nyt katsot tätä Saksan tutkimuskoostetta suonensisisen C vitamiinin käytöstä syöpäpotilaiden ”elämänlaadun parantajana” virallisten syöpähoitojen aikana. Kuviteleko sinä että ko tutkimuksissa annettaisiin ko vitamiinia suonensisäisesti jos sen edes epäiltäisiin lisäävän syöpää ko järjestelyssä tai haittavan niissä syöpähoidoissa kaytetyjen virallisten lääkehoitojen tehoa?

    ”Intravenous vitamin C administration improves quality of life in breast cancer patients during chemo-/radiotherapy and aftercare: results of a retrospective, multicentre, epidemiological cohort study in Germany.

    CONCLUSION:
    Complementary treatment of breast cancer patients with i.v. vitamin C was shown to be a well tolerated optimization of standard tumour-destructive therapies, reducing quality of life-related side-effects.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22021693

    Mielestäni suonensisäisellä C vitamiinilla on kolme mahdollista polkua syöpähoidoissa.

    – Nykyisten hoitojen tukena ”elämänlaadun parantajana”

    – Vähentämässä sytostaattien terveisiin soluihin/kuodksiin kohdistamia haittoja.

    – Mahdolliset suorat syöpähoidot .

    Ykköskohdan osalta näyttöä on, kakkoskohdan osalta näyttöä on olemassa ”perustutkimuksessa”

    Kolmoskohta on” pisimmässä puussa”..

    Tykkää

  3. Mie kirjoitti: Vertailun vuoksi Cochrane-katsaus, Bjelakovic et al (2012), ”Antioxidant supplements for prevention of mortality in healthy participants and patients with various diseases”. Mitäpäs tästä olet mieltä?

    C vitamiini on minun foksessa , mutta katsotaan

    ”AUTHORS’ CONCLUSIONS:
    We found no evidence to support antioxidant supplements for primary or secondary prevention. Beta-carotene and vitamin E seem to increase mortality, and so may higher doses of vitamin A. Antioxidant supplements need to be considered as medicinal products and should undergo sufficient evaluation before marketing.”

    Kyllä nämä kolme on tulleet esille useammankin kerran vuosien aikan, A vitamiinia on tunne tarlkemmin mutta sillä toki rasvaliukoisuutensa takia on myrkyllinen potentiaali liiamäärinä, joka hyvinkin voisi selittää osaltaan löydöksia.

    Oletan että E vitamiini on näissä ”Vitamiinikombinaatioissa” pääsääntöisesti synteettistä/”halpaa” alfatokferolia jota nyt mielestäni ”ei saisi edes myydä synteettisessä muodossaan”. Olisi katsottava/käytettävä mieluusti kaikka kahdeksaa eri e-vitamiinimuotoa ja luonnollisina molekyyleinä. Luonnolliset lähteet tässä suhteessa selvästi parempi vaihtoehto kuin synteettinen pelkkä a tokoferoli.

    ”Useat E-vitamiinin muodot suojaavat muistihäiriöiltä
    Iäkkäillä, joilla on korkeammat seerumin E-vitamiinitasot, on vähemmän muistihäiriöitä kuin muilla, osoitti Experimental Gerontology -lehdessä hiljattain julkaistu tutkimus. Tutkijoiden mukaan E-vitamiinin useilla eri muodoilla näyttää olevan merkitystä muistitoimintojen kannalta. Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Karoliinisen instituutin ja Perugian yliopiston yhteistyönä.

    Tutkittaessa E-vitamiinin ja muistisairauksien yhteyttä on yleensä tarkasteltu vain yhtä E-vitamiinin muotoa, alfatokoferolia, jota on myös E-vitamiinivalmisteissa. E-vitamiinista on kuitenkin olemassa kahdeksan eri muotoa, tokoferoleja ja tokotrienoleja, joilla kaikilla on antioksidanttisia ominaisuuksia.”
    http://www.uef.fi/fi/uef/-/useat-e-vitamiinin-muodot-suojaavat-muistihairioilta

    Beta karoteeni,en tiedä paljoa mutta kehon muuntaa beta karoteenin A vitamiiniksi joten sama ongelma voi tulla kuin itse A vitamiinin osalla. on pompahdellut uutisissa sekä negatiivisesti että positiivisesti

    Itse näen hieman haastellisena puhua yleisnimellä antioksidantit ja yhdistaa ne suoraan esim haittaan tai hyötyyn pitäsi aina ymmärtää, tutkia ja käsitellä yksittäiset vitamiinit ja molekyyt itsessään. Ja sitten vielä erikseen niiden mahdolliset synergiat.

    Tässä näin nopeasti syynättynä.

    Tykkää

  4. Mie: Eivät lisäravinteet. C- tai E-vitamiinisupplementaatiosta on jonkinasteista hyötyä joillekin ryhmille, mutta yl. ottaen väestötasolle ei ole tarvetta (suurille) lisäravinneannoksille näissä tapauksissa.”

    Kyllähän se myös näin on mutta tämä on hyvin laaja kenttä esim C vitamiinin vaikutusten suhteen ja tutkimuksellisesti hyvinkin hajallaan.
    Tänne ketjuun aiemmin liittämäni P-Karjalan tutkimus osoittaa että vaikka meillä olisi keskimäärin OK / ” ei hälyttävä” tilanne jonkun vitamiinin tai ravintoaineen saannin suhteen meillä voi olla alueita /ryhmiä jossa tilanne on/voi olla todella kriittinen ja ne jäävät ko keskiarvojen taakse piiloon. Heidän tllanteensa ei parane ”tilastoja hoitamalla”.

    Esim olen arvioinut eri tutkimusten indikaatioista /numeroista että meillä on suomessa noin 250 000- 1 miljoona henkilöä joiden C vitamiinpitoisuus veressä on ”alle terveellisen”. Mielestäni ja tutkimusten indikaatioiden mukaan he ovat alttiita hyvinkin monille erilaisille tekijöille jotka mahdollisesti huonontavat heidän ”terveyttään pidemmässä juoksussa” ihan pelkästään tämän yhden molekyylin tason takia.

    Tykkää

  5. Mielle vieleä tästä synettisestä E-vitamiinista versus luonnollinen.

    ”On a supplement label, natural vitamin E is listed as d-alpha tocopherol, d-alpha tocopheryl acetate, or d-alpha tocopheryl succinate. In contrast, synthetic forms of vitamin E are labeled with a dl- prefix.

    Alpha-tocopherol is the most biologically active form of vitamin E, and its natural form consists of one isomer. In contrast, synthetic alpha-tocopherol contains eight different isomers, of which only one (about 12 percent of the synthetic molecule) is identical to natural vitamin E. The other seven isomers range in potency from 21 percent to 90 percent of natural d-alpha-tocopherol.

    http://www.chiro.org/nutrition/FULL/Natural_vs_Synthetic_Vitamin_E.shtml

    Ja meta-analyyskään ”itseisarvona” ei tee ”hullua hurskaamaksi” jos ei tarkkaan ymmärretä/tiedetä mistä erot varsinaisesti johtuu tai oletetaan väärin lähtötilanteita.

    Tykkää

  6. ”Useat E-vitamiinin muodot suojaavat muistihäiriöiltä

    ”Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 140 yli 65-vuotiasta suomalaista, joilla ei ollut tutkimuksen alkaessa muistiongelmia. Kahdeksan vuoden seurannassa havaittiin korkeamman seerumin E-vitamiinin kokonaistason ja erityisesti gammatokoferolin, beetatokotrienolin ja kokonaistokotrienolien tason suojaavan muistihäiriöiltä. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että koko E-vitamiiniperheellä on merkitystä muistitoiminnoille ja niiden mittaaminen kattavasti seerumista kertoo luotettavimmin, onko vitamiinitaso riittävä.

    Tutkimus oli osa laajempaa CAIDE-tutkimusta, jossa selvitetään sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden yhteyttä muistisairauksiin.”
    http://www.uef.fi/fi/uef/-/useat-e-vitamiinin-muodot-suojaavat-muistihairioilta

    ”High serum concentrations of vitamin E and cholesterol and low mortality from ischaemic heart disease in northern Finland.”

    …The serum lipid-adjusted vitamin E (alpha tocopherol) and cholesterol showed reverse trends, being higher in the Sámi area. Serum vitamin E increased with the consumption of reindeer meat. A diet-associated good vitamin E status may be one factor in the anomalous, low mortality from IHD in the North in a population with high serum cholesterol.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8900828

    Olisiko se luonnollisen E vitamiinin ”antioksidanttivaikutus” joka näissä on hyödyllinen?

    Tykkää

  7. ”Jussipussi”,

    linkittämäsi pätkät demonstroivat hyvin tämän tutkimuskentän ongelmat. Kiitos siitä. 😉

    ””Vitamin C and survival among women with breast cancer: A Meta-analysis.””

    Ei meta kliinisistä trialeista, kuten pitäisi jos ja kun vertailu käy lääkehoitoon (tai tässä tapauksessa syöpähoitoihin). Vrt. lisäksi se, että annoskoot ovat vähän niinkuin pirun paljon pienempiä kuin mitä nämä Paulingin tutkimusten mukaiset. Mitä tämä mielestäsi kertoo?

    ”Effects of vitamin C supplementation on blood pressure: a meta-analysis of randomized controlled trials.”

    Vaikutus siis samaa luokkaa kuin esim. hoitosuosituksissa mainituilla kalsium- ja magnesiumlisillä. Ok. Vaikutus päätetapahtumiin? Ei tietoa, sillä tutkimusasetelmat eivät toki tähän vastaa.

    ”Vitamin C supplementation lowers serum low-density lipoprotein cholesterol and triglycerides: a meta-analysis of 13 randomized controlled trials”

    Kuten muutkin, kestoltaan lyhyitä (3 vk – 6 kk) riskimarkkeritutkimuksia, potilaskenttä hyvin heterogeeninen. Vaikutus LDL:n suhteen pienehkö, toki tilastollisesti merkitsevä, ei tilastollisesti merkitsevyytä HDL:n suhteen. Vaikutus päätetapahtumiin? Ei tietoa. Onko siis ihme, että sen enempää kotimaisissa kuin ESC:n tai rapakon takaisissa hoitosuosituksissa ei löydy mainintaa C-vitamiinisupplementaatiosta dyslipidemioiden hoidossa?

    ”Effect of oral vitamin C supplementation on serum uric acid: a meta-analysis of randomized controlled trials.”

    Tässä tutkimusnäytön heterogeenisyys oli vielä selvästi suurempaa kuin ym. tapauksissa. Alle puolet tuotti tilastollisesti merkitsevän tuloksen –> tällaisen pohjalta päätelmien vetäminen on hyvin, hyvin vaikeaa.

    ”Jos otat nuo kolme meta-anlyysia, veren rasvat, verenpaine je uraatti , mitä laskennallisia/tilastollisia vaikutuksia sillä olisi kansallisella tasolla, montako sydäntautitapahtumaa (fataalit ja ei fataalit)” vähemmän vuodessa?”

    Taitaa olla sinun asiasi vastata tähän. Jos siis katsot voivasi ekstrapoloida luotettavasti tältä pohjalta – jos katsot, niin miksi? Itse lähtisin tällaiseen vain päätetapahtumanäytön osalta. Jos ja kun olet eri mieltä, niin selittänet miksi.

    ”Eli on näyttö patentin myöntämiseksi … ”

    Äläpäs vääristele. Kyse oli ja on edelleen tässä kohtaa Paulingin tutkimustyöstä. Sinä yritit esittää että patentin myöntäminen olisi todiste sen laadukkuudesta SIINÄ mitä Pauling esitti (C-vitamiinisupplementaatio poistaisi 75% syöpätapauksista). Näinhän ei ole, sillä Paulingin tutkimustyö TÄSSÄ kohtaa oli tieteellisesti ala-arvoista, eivätkä patentin myöntämiskriteerit tähän liity. Kliinisen näytön puute vielä vuonna 2014 ei myöskään ole merkityksellistä arvioitaessa Paulingin puoskarointia, toistettavuuden puute ja yritys vaientaa päinvastaiset löydökset ovat.

    ”Tastä sinä näytät ymmärtävän todennäköisesti yhtä vähän kuin minä Faasi III jutuista.”

    No mutta senhän voit demonstroida. Tiedän kyllä että oraalisesti annetulla C-vitamiinilisähoidolla ei päästä samoihin plasmapitoisuuksiin kuin suonensisäisellä. Ongelma on kuitenkin edelleen siinä, että Paulingin OMIEN väitteiden mukaan näillä Mayo-klinikan kokeille saavutettujen määrien olisi pitänyt riittää.

    ”Olellistahan siinä on se että nähdään mitä tapahtuu syöpäsoluille ko C vitamiinipitoisuuksissa ja mikä on sen vaikutuksen mekansimi. siitä sitten edetään in vivo ja kliinisiin trialeihin jne.”

    Ja tätä odotellaan. Edelleen.

    Jussipussi, en tiedä miten paljon tiedät potentiaalisista/sellaisena pidetyistä syöpähoidoista, mutta in vitro vaiheen positiivisista tuloksista on vähän niinkuin helvetin pitkä matka kliinisesti merkitseviin tuloksiin faasi III:n tasolla. Muistaakseni n. 90% lääketutkimuksista feilaa tällä matkalla. Tämä siis yleisesti. Puhuttaessa syövän kaltaisesta kattokäsitteestä joka pitää sisällään yli 2000 enemmän tai vähemmän toisistaan erilaista kasvaintyyppiä pitäisin jokseenkin … no, mielikuvituksellisena, että yhtä ehkä mahdollista hoitomuotoa pidetään tältä nykypohjalta jonkinlaisena ihmelääkkeenä.

    Tervetuloa takaisin maanpinnalle.

    Alfatokoferolista: ei itse asiassa hullumpi huomio. Toisaalta, tämä nyt sattuu olemaan se muoto jota ihmiskroppa suosii. Jäädään odottamaan mitä Itä-Suomessa selviää.

    Tykkää

  8. Jos ranskalaisilla on ”French Paradox” ja sveitsiläisillä ”Alpine Paradox” niin yllä olevaan viitaten meillä on sitten ”Northern Finland Paradox” ?

    Tykkää

  9. Kartenoideista, beta-karoteeni mukaan lukien.

    ”Measurement of carotenoids and their role in lipid oxidation and cancer

    Ravintoperäiset karotenoidit voivat vähentää syöpäriskiä Väitös kliinisen kemian alalta Väittelijä: Filosofian lisensiaatti Jouni Karppi Väitösaika ja -paikka 12.3.2011 klo 12, Auditorio 2, KYS, Kuopio Filosofian lisensiaatti Jouni Karpin väitöstutkimuksen perusteella ravinnosta saataviin karotenoideihin kuuluva lykopeeni voi vähentää syöpäriskiä. Miehillä, joilla seerumin lykopeenipitoisuudet olivat korkeimmat, kokonaissyöpäriski oli 45 prosenttia pienempi kuin niillä, joilla mitattiin pienimmät lykopeenipitoisuudet. Karotenoidit ovat kasvien, levien, bakteerien ja sienten tuottamia värillisiä yhdisteitä, jotka antavat värin niitä sisältäville hedelmille ja vihanneksille. Noin 10 prosenttia kaikista karotenoideista on A-vitamiinin esiasteita. Karotenoidien on esitetty toimivan elimistössä antioksidantteina ja vähentävän veren rasvojen hapettumista.”

    http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=21211

    Tykkää

  10. Mie kirjoitti: ”Tiedän kyllä että oraalisesti annetulla C-vitamiinilisähoidolla ei päästä samoihin plasmapitoisuuksiin kuin suonensisäisellä. Ongelma on kuitenkin edelleen siinä, että Paulingin OMIEN väitteiden mukaan näillä Mayo-klinikan kokeille saavutettujen määrien olisi pitänyt riittää.”

    Pulingin indikoimat testit oli tehty suonensisäsellä ja myös suun kautta oli annettu rinnalla. Mayo klinikka ei testannut suonensisäisellä. Tässä oli se ydinongelma.

    Samalla Mayo klinikan oraalista annosta vastaava suonensisäinen annos riittää yli 1000 mikromoolin tasoihin, se ei riitä oraalisena. Taso johon sillä oraalisesti päästään pyörii arviolta jossain 300 mikromoolin tasoilla
    Laitetaan mukaan pala historiaa:

    ”Cameron and Pauling (51, 52) published 2 high-profile case series that suggested gram doses of ascorbate could improve survival in cancer. Pauling (53) publicly challenged the medical establishment with resisting consideration of his findings. Charles Moertel et al. at the Mayo Clinic rose to Pauling’s challenge. To replicate the Cameron/Pauling findings, Mayo Clinic investigators conducted 2 double-blinded, placebo-controlled trials using the same ascorbate dose of 10 g/d (54, 55). The first trial showed no difference in survival, but Pauling objected, because the patients had received prior cancer treatment. The second trial was conducted on patients with metastatic colon cancer who had not received chemotherapy. Again, there was no difference in survival between treated and untreated patients, and ascorbate was deemed ineffective as cancer therapy (55, 56). Although much smoke, fire, and bad feelings were generated, the story seemed to have dead ended (53) until the bioavailability findings emerged. Ascorbate clearly was different if administered i.v. vs. orally. The Mayo Clinic investigators administered only oral ascorbate, but Cameron administered both i.v. and oral ascorbate. This difference was not recognized previously by any investigators, because no one provided plasma measurements so that the pharmacology explanation remained obscured.”

    Suonesisäisellä päästää parhaimmillaan noin 100 kertaiseen veren C vitamiinipitoisuuteen maksimaaliseen oraaliseen annokseen verrattuna.

    ”Tight control of ascorbate concentrations is bypassed with i.v. administration until renal excretion restores homeostasis. With i.v. administration, ascorbate is turned from vitamin to drug, as pharmacologic concentrations are produced that are as much as 100-fold higher than those possible with maximal oral dosing. Pharmacologic ascorbate, by acting as a pro-drug for H2O2 in the extracellular fluid, has potential in treatment of cancer, infectious diseases, and perhaps other conditions in which H2O2 may have efficacy. Ascorbate administered intravenously has already been tested in a phase I clinical trial, is in wide use by complementary and alternative medicine (integrative medicine) practitioners, and appears to have minimal side effects in patients who are properly screened.”

    Katso liittämääni graafia ja sitten sitä annosta suurentaen, mitä tapahtuisi oraaliselle , siinä tulee katto vastaan vaikka kuinka annosta kasvattaisi noin 400 mikromoolin tasoilla tutkimusten mukaan. Suonensisäisesti on annettu 24 tunnin aikana maksimissaan 450 grammaa ! Edellä liittämäni suonensisäinen käyrä oli mitattu 1.25 grammalla.

    Se on ”täysin eri pallopeli” kun siirrytään oraalisesta suonensisäiseen.

    Lainaukset on edellä liittämästäni ertikkelista.

    Niin ja tämä syöpäsoluvaikutus on vasta yksi osa suonesisäisen C vitamiinin potentiaalisista vaikutuksista. Itse näen että tätä tullaan tutkimaan tiiviisti jatkossa vakavissa bakteerin aiheuttamissa sairauksissa joissa antibiootit ovat menettämässä tehoaan.

    Signaalina:

    “We’ve discovered that vitamin C kills Mycobacterium tuberculosis cells.” TB researcher William Jacobs, with the Albert Einstein College of Medicine in the Bronx. “And in fact it works not only on the multidrug-resistant strains, but the totally drug-resistant strains as well.”

    http://www.scientificamerican.com/podcast/episode/vitamin-c-kills-tb-cells-13-05-28/

    Myös virustaudeissa jossa on rokotteille resistenttejä kantoja. Esimerkkinä vaikka polio. Ykis potentiialinen tutkimuksen aihe on myös Sepsis eli verenmyrkytys. Ja myös yleiset kehon myrkytykset/myrkytystilat. Tutkimista riittää. Tutkimusten rahoittajista on pulaa , edellä käytiin niitä läpi miksi näin mahdollisesti on.

    Tykkää

  11. Mie kirjoitti: ”No mutta senhän voit demonstroida. Tiedän kyllä että oraalisesti annetulla C-vitamiinilisähoidolla ei päästä samoihin plasmapitoisuuksiin kuin suonensisäisellä. ”

    Juurihan minä olen tässä demonstroinut, monta erillistä juttua oraalisen ja suonensisäisen eroista olen sinulle indikoinut, opiksi.

    Tykkää

  12. Mie kirjoitti: ”Ja tätä odotellaan. Edelleen.”

    Juurihan me käytiin läpi oletettavat/loogiset syyt miksi tätä edelleen odotellaan, huonokatteista businesta ja uhkaisi mahdollisesti hyväkatteisten hoitojen/lääkkeiden asemaa.

    Silloinhan me kyllä odotellan ja siksi aiemminkin on odoteltu.

    Tykkää

  13. Mie kirjoitti: Jussipussi, en tiedä miten paljon tiedät potentiaalisista/sellaisena pidetyistä syöpähoidoista, mutta in vitro vaiheen positiivisista tuloksista on vähän niinkuin helvetin pitkä matka kliinisesti merkitseviin tuloksiin faasi III:n tasolla. Muistaakseni n. 90% lääketutkimuksista feilaa tällä matkalla.

    Ymmärrän kyllä että rannalle jää suurin osa. Tässä tilanteessa emme voi tietää lopputulemaa joten keskustelu on parempi fokusoida niihin asioihin joista on tutkimusta ja trialeihin joita on suoritettu. Ei tutkijat voi antautua heti alussa ja sanoa että ”ei tämäkään toimi koska 90% feilaa lopullisissa vaatimuksissa”. Ei se näin mene. Peli pitää pelata loppuun asti.

    ”Prolongation of survival times of terminal cancer patients by administration of large doses of ascorbate.

    Abstract
    Clinical trials administering supplemental ascorbate to terminal cancer patients were conducted at two hospitals in Japan. During the period 1973-1977 there were 99 patients with terminal cancer at the Fukuoka Torikai Hospital. The average times of survival after the date of designation as terminal were 43 days for 44 low-ascorbate patients and 246 days for 55 high-ascorbate patients. Three of the high-ascorbate patients were still alive, their average survival being 1550 days, on April 1, 1980. Similar effectiveness of ascorbate was also observed at the Kamioka Kozan Hospital. There were 31 patients with terminal cancer during the period 1975-1979. The average survival times were 48 days for 19 control patients and 115 days for 6 high-ascorbate patients. One of the high-ascorbate patients was still alive, his survival being 215 days. In addition to the increase in survival times, the administration of large doses of ascorbate seemed to improve the quality of life.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6811475

    Tykkää

  14. Mie kirjoitti: Alfatokoferolista: ei itse asiassa hullumpi huomio. Toisaalta, tämä nyt sattuu olemaan se muoto jota ihmiskroppa suosii. Jäädään odottamaan mitä Itä-Suomessa selviää.

    Luit varmaankin mitä tutkijat sanoi kaikista näistä E vitamiinin luonnollisista muodoista ja varmaan ymmärsit että miksi on täysin mahdollista että syntettinen E vitamiini alfa tokoferolimuodossa ja ollessaan vaikutuksiltaan erilainen luonnolliseen muotoon verrattuna voi pompata negatiivisesti esille tutkimuksissa?

    Laiton tämän Itä -Suomen mukaan tarkoituksella kun se on sinun sydäntä lähellä.

    Tykkää

  15. Mie kirjoitti:
    ”Puhuttaessa syövän kaltaisesta kattokäsitteestä joka pitää sisällään yli 2000 enemmän tai vähemmän toisistaan erilaista kasvaintyyppiä pitäisin jokseenkin … no, mielikuvituksellisena”

    Miten nämä eri kasvaintyypit reagoi esim vetyperoksidiin?

    ”Vitamin C Injections Slow Tumor Growth in Mice

    High-dose injections of vitamin C, also known as ascorbate or ascorbic acid, reduced tumor weight and growth rate by about 50 percent in mouse models of brain, ovarian, and pancreatic cancers, researchers from the National Institutes of Health (NIH) report in the August 5, 2008, issue of the Proceedings of the National Academy of Sciences. The researchers traced ascorbate’s anti-cancer effect to the formation of hydrogen peroxide in the extracellular fluid surrounding the tumors. Normal cells were unaffected.

    The NIH researchers, however, tested the idea that ascorbate, when injected at high doses, may have prooxidant instead of antioxidant activity.Prooxidants would generate free radicals and the formation of hydrogen peroxide, which, the scientists hypothesized, might kill tumor cells. In their laboratory experiments on 43 cancer and 5 normal cell lines, the researchers discovered that high concentrations of ascorbate had anticancer effects in 75 percent of cancer cell lines tested, while sparing normal cells. In their paper, the researchers also showed that these high ascorbate concentrations could be achieved in people.”

    http://www.nih.gov/news/health/aug2008/niddk-04.htm

    Tykkää

  16. Tulis tässä mieleen Lundin Yliopiston (Ruotsi) Alzheimer/C-vitamiinitutkimukset ja Itä-Suomen Yliopiston E vitamiini/dementia tutkimukset.

    Näiden kahden ”tutkimussuunnan”/tutkijaryhmien välisillä kommunikoinneilla voisi löytyä mielenkiintoisia synergioita tutkittavien vitamiinien osalta?

    ”Interaction between vitamins C and E

    by Harri Hemilä

    Accordingly, there is experimental data indicating that vitamin C and vitamin E have a physiological interaction, but its significance is poorly understood both in experimental animals and human beings.”

    http://www.mv.helsinki.fi/home/hemila/interaction/

    Tykkää

  17. Viimeisintä koostetta:

    ”Ascorbic acid, cognitive function, and Alzheimer’s disease: a current review and future direction.

    Abstract

    This narrative review appraises the human and animal studies implicating ascorbic acid (AA) in normal cognitive function and Alzheimer’s disease. A research framework for how nutrition affects brain aging is proposed with emphasis on AA intake, status, metabolism, and transport into brain tissue. A final synopsis highlights areas for future research regarding AA nourishment and healthy brain aging.

    In summary the priorities for future research in this area include: 1) Prospective studies of the association of CSF and plasma AA with rates of cognitive decline/brain atrophy in elders with and without AD, and 2) exploratory studies of CSF and plasma AA, CSF albumin index, and SVCT-2 SNPs to examine “barrier” and “carrier” mechanisms for AA in elders destined to develop AD.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3594659/

    Nämä tutkimukset näyttävät olevan pääsääntöisesti yliopistojen harteilla?

    ”Effect of ageing on extracellular ascorbate concentration in rat brain.

    Recordings from the nucleus accumbens in 3-, 6- and 18-month-old Sprague-Dawley rats revealed an age-related decrease in basal extracellular AA concentration. The mean AA current measured in 18-month-old rats was less than 10% of the current measured in 3-month-old rats.

    …These results suggest a role for brain AA in the process of ageing.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8508318

    Tykkää

  18. Jussipussi,

    Linkittämäsi teksti kertoo jo suoraan miksi Paulingin ”kritiikissä” ei ole minkäänlaista potkua.

    Ensinnäkin, jos ja kun oraalisesti annetulla C-vitamiinilla saadaan sellaiset pitoisuudet joiden Paulingin mukaan (huom! en siis viittaa nyt siihen, että suonensisäisesti päästään ylipäätään isompiin pitoisuuksiin a la satoja grammoja päivässä, vaan Paulingin OMIIN tutkimuksiin) löytyy syöpäsoluja tappava vaikutus, niin silloin tämän olisi pitänyt näkyä myöhemmin tehdyissä kokeissa. Määränä siis tuo n. 10 g.

    Toisekseen, kuten linkitit, niin Paulingin itsensä mukaan (Cameron ja Pauling (1976), ”Supplemental ascorbate …”) Paulingin C-vitamiiniterapia oli yhdistelmä suonensisäistä ja oraalista, niin että VALTAOSA meni oraalisupplementaatiolla.

    Kolmanneksi, Paulingin höpinä siitä että ”kun ne sai kemoterapiaa”: erittele MIKSI aiempi syöpähoito olisi ollut ongelma.

    Neljänneksi, koitas nyt jo tajuta, että kritiikki Paulingin pseudotieteellistä työtä kohtaan EI OLE sama asia kuin myöhemmin C-vitamiinitutkimuksen käsittely. Sotket nämä toistuvasti.

    ”Ei tutkijat voi antautua heti alussa ja sanoa että ”ei tämäkään toimi koska 90% feilaa lopullisissa vaatimuksissa”. Ei se näin mene. Peli pitää pelata loppuun asti.”

    Ei siitä olekaan kyse. Kyse on vain siitä, että alustavista tuloksista hehkuttaminen tutkimuskentän näyttötaso ignoroiden on sellaista joka ei minua innosta.

    ”Luit varmaankin mitä tutkijat sanoi kaikista näistä E vitamiinin luonnollisista muodoista ja varmaan ymmärsit että miksi on täysin mahdollista että syntettinen E vitamiini alfa tokoferolimuodossa ja ollessaan vaikutuksiltaan erilainen luonnolliseen muotoon verrattuna voi pompata negatiivisesti esille tutkimuksissa?”

    Mahdollisesti. Tämä(kin) pitäisi tosin näyttää toteen eli mikäli uusista tutkimuksista muilla E-vitamiinimuodoilla kuin alfatokoferolipainoitteisella supplementaatiolla tulee näyttöä, niin palataan asiaan.

    ”Laiton tämän Itä -Suomen mukaan tarkoituksella kun se on sinun sydäntä lähellä.”

    Niinkö? Ajattelit regressoitua ”Walman” tasolle?

    ”Miten nämä eri kasvaintyypit reagoi esim vetyperoksidiin?”

    Kysyt vaikka pitäisi vastata.

    Hiirikoelinkkisi … Vrt. mitä aiemmin todettiin alustavista tuloksista. Tällaisia tulee aika monesta aineesta, joten kyse lienee perspektiivin puutteesta taholtasi eikä C-vitamiinista ihmelääkkeenä.

    P.S. Huomaatko: kaiken annin saa puristettua yhteen viestiin? 🙂

    Tykkää

  19. Vitamiinijulistajat tuntuvat olevan samaa porukkaa kuin lisäainehysteerikot, käänteisesti toki.

    Siinä missä lisäainehysteerikot keskittyvät johonkin lisäaineeseen, joka on yhdessä eläinkokeessa ja suurilla annoksilla aiheuttanut syöpää tai sen esiasteita(tai jotain muuta vaivaa), demonisoivat hysteerisesti koko lisäaineen vaikka samaa tulosta ei ole pystytty toistamaan. Muistaakseni jollain natriumglutamaatilla tai aspartaamilla oli tällaista historiaa.

    Sama homma on C-vitamiinihörhöilyssä, jossa yksittäisiä 70-luvun tutkimuksia ei nykytieteessä ole pystytty toistamaan. Molemmissa kaiken takana on mikäs muukaan kuin salaliitto tai lääkeyhtiöiden bisnekset.

    https://www.heart.org/HEARTORG/Conditions/Vitamin-Supplements-Healthy-or-Hoax_UCM_432104_Article.jsp

    AHA kertoo ettei vitamiinisupplementteja tarvita, jos ruokavalio on monipuolinen.
    Todettakoon myös, että supplementtien tutkiminen on hyvin vaikeaa. Vaikka ruokavalioon lisättäisiin supplementit, on silti vaikeaa todistaa, että mahdolliset terveyshyödyt johtuvat juuri supplementeista. Kuten AHAkin mainitsee.

    http://www.forbes.com/sites/stevensalzberg/2013/10/07/the-top-five-vitamins-you-should-not-take/

    ”Although Pauling was a brilliant chemist (and Nobel laureate), he was completely wrong about vitamin C, as Paul Offit explains in detail in his new book, “Do You Believe in Magic?”

    Vitamin C doesn’t prevent or cure colds. This question has been studied exhaustively: a review in 2005 covering 50 years worth of research concluded that”

    Syökää kiivi, älkää pilleriä.

    Tykkää

  20. Mie kirjoitti:

    ”Ensinnäkin, jos ja kun oraalisesti annetulla C-vitamiinilla saadaan sellaiset pitoisuudet joiden Paulingin mukaan (huom! en siis viittaa nyt siihen, että suonensisäisesti päästään ylipäätään isompiin pitoisuuksiin a la satoja grammoja päivässä, vaan Paulingin OMIIN tutkimuksiin) löytyy syöpäsoluja tappava vaikutus, niin silloin tämän olisi pitänyt näkyä myöhemmin tehdyissä kokeissa. Määränä siis tuo n. 10 g.

    Toisekseen, kuten linkitit, niin Paulingin itsensä mukaan (Cameron ja Pauling (1976), ”Supplemental ascorbate …”) Paulingin C-vitamiiniterapia oli yhdistelmä suonensisäistä ja oraalista, niin että VALTAOSA meni oraalisupplementaatiolla.”

    Sinä et näytä ymmärtävän edelleenkään oleellista. Suonensisäinen on se jolla päästään syöpäsoluja tappaaviin pitoisuuksiin, ei oraalisesti ja suonensisäistä annostelua ei Mayo klinkan tutkimuksessa tehty joten he eivät replikoineet tutkimusta siten kun ne oli aiemmin suoritettu. Joko esim ymmärtämättömyyttään tai tarkoituksella. Sitä emme tiedä.

    Katso se edellä linkittämäni kuvaaja 1.25 gramma suonensisäisesti ja mitä se mitattuna on verenkierrossa mikromooleina, yli 1000.
    10g oraalisesti päästään arviolta noin 300 mikrormoolin tasoihin, se ei riitä syöpäsolujen tappamiseen.

    Kuten mainitsin aiemmin suonesisäisellä päästään max noin satakertaisen tasoon verrattuna max oraalisen annoksen, mitattuna verenkierrossa. Olellinen on prosessi jossa suonensisäisenä nämä millimoolien/kymmenien millimoolien C vitamiinipitoisuudet muodostavat solun ulkoisessa nesteessä vetyperoksidia joka tappaa syöpäsolun mutta ei vahingoita tervettä solua. Tämä prosessi on se mikä mainitaan/on hypoteeesina / vaikuttavana mekanismina edellä liittämässäni NIH tutkimuksessa.

    Tykkää

  21. Mie kirjoitti:”Kolmanneksi, Paulingin höpinä siitä että ”kun ne sai kemoterapiaa”: erittele MIKSI aiempi syöpähoito olisi ollut ongelma.”

    Miksi erittelisin, en näe tätä mitenkään olellisena tässä käsitellä silloin kun keskustellaan oraalinen versus suonensisäinen annostelu ja niiden eroja syöpäsolujen tappamistehokkuudessa. Yritä pitää fokus.

    Tykkää

  22. Mie kirjoitti:”Ei siitä olekaan kyse. Kyse on vain siitä, että alustavista tuloksista hehkuttaminen tutkimuskentän näyttötaso ignoroiden on sellaista joka ei minua innosta.”

    Ei minua erikseen kiinnosta se mikä sinua innostaa tai ei. Tietenkin sinä saat vapaasti valita innostuksiesi kohteet.

    Tykkää

  23. Mie kirjoitti: Niinkö? Ajattelit regressoitua ”Walman” tasolle?

    Ei, tein vain oletuksen nimimerkistäsi ja Itä-Suomen yliopistosta. Tämä oli pelkkä oletus. Voin olla myös väärässä.

    Hienoa nähdä että Itä-Suomessa ymmärretään E vitamiini eri muodot tutkimusten tulosten kannalta ja niiden potentiaaliset vaikutukset. Tällainen ymmärrys ei ole vielä kovin laajalle levinnyttä.

    Tykkää

  24. Mie kirjoitti: ”Hiirikoelinkkisi … Vrt. mitä aiemmin todettiin alustavista tuloksista. Tällaisia tulee aika monesta aineesta, joten kyse lienee perspektiivin puutteesta taholtasi eikä C-vitamiinista ihmelääkkeenä.”

    Eihän tässä ole tarve keskustella ”ihmelääkkestä” vaan miten vanhojen tämän hetken tutkimusten mukaan C-vitamiini vaikuttaa syöpäsoluihin/syöpäkasvaimiin. Tämähän on tieteellistä tutkimusta, ei sen nyt luulisi kenenkään ”maailmankuvaa uhkaavan”?

    Mielestäni on ikävää että Mayo klinikan huonosti tehdyn tutkimuksen johdosta on aktiivista tutkimusta jäänyt aiheen suhteen puuttumaan näiden välissä olleiden vuosikymmenien aikana.

    Mukavaa oli nähdä NIH aktivoituminen tutkimuksen suhteen ja osoitus aidosta kiinnostuksesta testata potentiaalisia ideoita ja hypoteeseja.

    ”The National Institutes of Health (NIH), a part of the U.S. Department of Health and Human Services External Web Site Policy , is the nation’s medical research agency—making important discoveries that improve health and save lives.”

    http://www.nih.gov/about/

    Tykkää

  25. Jussipussi

    ”Sinä et näytä ymmärtävän edelleenkään oleellista.”

    Ei, kyllä tämä nyt on vain sinun ongelmasi. Viimeisen kerran, jonka jälkeen minun täytynee päätellä että et edes haluat tajuta koska … No, sinulla on sitoutumisen eskalaatio ja tosiuskovan luonne.

    ”Suonensisäinen on se jolla päästään syöpäsoluja tappaaviin pitoisuuksiin, ei oraalisesti ja suonensisäistä annostelua ei Mayo klinkan tutkimuksessa tehty joten he eivät replikoineet tutkimusta siten kun ne oli aiemmin suoritettu.”

    Tiedän suonensisäisen annostelun erot vs oraalisen annostelun erot. Kyse nyt kuitenkin on edelleen Paulingista puhuttaessa hänen käyttämistään määristä ja siitä, että Paulingin tutkimuksissa oraalinen annostus oli ajallisen keston puolesta PÄÄASIALLINEN annostusmalli. Vrt. se edellä linkittämäsi kuvaaja: katsopas sitä alareunan asteikkoa. N. 3 tunnin kuluessa ollaan 1,25 gramman annoksen kohdalla pitoisuuksissa samalla tasolla riippumatta siitä käytetäänkö suullista vai suonensisäistä annostelua. Noh, Cameron & Paulingin tutkimuksessa suonensisäistä annostelua käytettiin vain tutkimusjakson ALUKSI. Tästä seuraa se, että …

    ”Joko esim ymmärtämättömyyttään tai tarkoituksella. Sitä emme tiedä.”

    … tiedämme kyllä miksi Mayo-klinikan kokeet toistettiin näin: koska Pauling käytti oraalista annostelua merkitsevällä, silloin tutkimus toistetaan merkitsevällä tavalla. Kumpi se oli se hengissäpysymisen kannalta keskeinen osa: 10 päivän alkujakso vs 200 päivän loppujakso?

    Toisekseen, vaikka oletettaisiin suonensisäisen alkujakson olevan se kaikkein relevantein tekijä, niin tässä on siltikin TAAS yksi indikaatio siitä miksi Paulingin kliiniset yritelmät olivat ala-arvoisia: annosteluerot joiden potentiaalista merkitystä mies ei yrittänytkään selittää tai vakioida. Jo tältä pohjalta koko tutkimus on täysin hyödytön.

    ”Miksi erittelisin …”

    No ihan siksi, että olet nyt yrittänyt n viestin ajan esittää, että Paulingin puoskaroinnissa olisi ollut jotain tolkkua JA että Mayo-klinikan tutkimuksissa olisi ollut jotain pielessä. Tällöin oletus lienee se, että puolustat idolisi kantaa?

    Tykkää

  26. Laitetaan vielä tämä NIH. tutkijoiden tiivistys:

    ”The team then tested ascorbate injections in immune-deficient mice with rapidly spreading ovarian, pancreatic, and glioblastoma (brain) tumors. The ascorbate injections reduced tumor growth and weight by 41 to 53 percent. In 30 percent of glioblastoma controls, the cancer had spread to other organs, but the ascorbate-treated animals had no signs of disseminated cancer.

    ”These pre-clinical data provide the first firm basis for advancing pharmacologic ascorbate in cancer treatment in humans,” the researchers conclude.”

    Tykkää

  27. Tuolta ”Fat Mongererin” linkistä pääsee tarkastelemaan myös megasuurten C-vitamiiniannosten potentiaalisia haittavaikutuksia. ”Jussipussi” ei näistä ole pahemmin huudellut. 🙂

    Tykkää

  28. Kuten edellä oletin suonensisäisesti annosteltua tullaan mahdollisesti testaamaan jatkossa muihinkin ”kohteisiin” esim tulehduksiin joissa vetyperoksidi voisi olla toimiva ratkaisu. Ja tässäkin se oleellinen etu ettei vaikuta terveisiin soluihin haitallisesti.


    Normal cells were unaffected by 20 mM ascorbate, whereas 5 cancer lines had EC50 values of <4 mM, a concentration easily achievable i.v.

    Although ascorbate addition to medium generated H2O2, ascorbate addition to blood generated no detectable H2O2 and only trace detectable ascorbate radical."

    "Pharmacologic ascorbic acid concentrations selectively kill cancer cells: Action as a pro-drug to deliver hydrogen peroxide to tissues.

    Taken together, these data indicate that ascorbate at concentrations achieved only by i.v. administration may be a pro-drug for formation of H2O2, and that blood can be a delivery system of the pro-drug to tissues. These findings give plausibility to i.v. ascorbic acid in cancer treatment, and have unexpected implications for treatment of infections where H2O2 may be beneficial."

    http://www.pnas.org/content/102/38/13604.abstract?ijkey=cafbfc5ce193f10e9f642fd640fc614af17def0b&keytype2=tf_ipsecsha

    Tykkää

  29. Mie kirjoitti: megasuurten C-vitamiiniannosten potentiaalisia haittavaikutuksia. ”Jussipussi” ei näistä ole pahemmin huudellut.

    Nytkö pitää yrittää siirtää keskustelu sivuun jälleen, minulla on vielä kesken tämän sinun koulutus suonensiäisen C vitamiinin annostelun osalta.
    Sitten kun olet ymmärtänyt asian voidaa siirtyä
    näihin ”megasuuriin C-vitamiiniannoksiin” ja niiden väitettyihin haittoihin. Voitko listata ne tarkasti että voidaan keskustella niistä tieteellisesti. Tuollainen mielikuvilla manipuolinti ei ole oikein ole sopivaa.

    Tykkää

  30. Mie tässä alustavasti, oletan että nämä sinun väitteet haitoista(joita et itsekkään vielä tiedä) löytyvät varmaankin tästä paperista käsiteltynä, jos ei löydy katsotaan ne sitten erikseen.

    Tälla tavalla säästetään mahdollista ”ping pongia”

    Toivotaan ettei Mie sorru tähän, olehan tarkkana.

    ”Often the benefits of vitamin C observed in randomized double-blind placebo-controlled trials are disregarded, although at the same time authors may exaggerate the potential harm caused by vitamin C even when it is purely anecdotal”

    ”Safety of Vitamin C: Urban Legends

    by Harri Hemilä”

    http://www.mv.helsinki.fi/home/hemila/safety/

    Tykkää

  31. Jussipussi,

    ”Mie tässä alustavasti, oletan että nämä sinun väitteet haitoista(joita et itsekkään vielä tiedä) löytyvät varmaankin tästä paperista käsiteltynä, jos ei löydy katsotaan ne sitten erikseen.”

    Katsotaanpas tuota lähdettäsi.

    Kirjoittaja esittää, että C-vitamiinin hyötyjä vähätellään kliinisissä kokeissa & haittoja liioitellaan. Tämä perustuu näköjään siihen, että hän kritisoi KAHTA artikkelia joissa käsitellään haittoja. Kumpikaan tämän väitteen tueksi esitetty lähdeviite ei kuitenkaan ole systemaattinen katsaus tai meta-analyysi hyödyistä ja haitoista trialeissa.

    Lähteenään päinvastaiselle hän listaa joukon lähteitä (katsauksia), jotka esittävät C-vitamiinin olevan turvallista … N. 1 g/päivä suuruisiin annoksiin asti. Yhden mukaan laitetun katsauksen mukaan RDA:n voi ylittää 50-100 kertaa turvallisesti, ts. raja olisi maksimissaan 6 g / päivä.

    Huomattavaa on, että kirjoituksessa käytetyt lähteet tuppaavat olemaan kovin wanhoja. Esim. tuoretta epidemiologista dataa, kuten tätä

    http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1568519

    tai tätä

    http://jasn.asnjournals.org/content/15/12/3225.long

    joissa käsitellään munuaiskivikysymystä ei mukana ole.

    Keskeinen ongelma kannaltasi on tietenkin se, että mitään tietoa mega-annosten tilanteesta ei tuolta löydy.

    Tykkää

  32. Mie kirjoitti:

    Katsotaan hieman tarkemmin sitä munuaiskivikysymystä.

    ”Oxalate at physiological urine concentrations induces oxidative injury in renal epithelial cells: Effect of α-tocopherol and ascorbic acid.

    CONCLUSION:
    To our knowledge this is the first study demonstrates that oxalate alone (in the absence of calcium oxalate crystal formation) induced oxidative renal injury, at concentrations observed in physiological urine when endogenous antioxidants are depleted. Our data further suggests that a combination of α-tocopherol and ascorbic acid may be more effective than each individual agent in reducing oxalate-induced oxidative renal injury and subsequent calcium oxalate crystal deposition in recurrent stone formers.”
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24460843

    Tutkimus, ensimmäinen laatuaan, indikoi että sisäsyntyisten antioksdanttien vaje lisää itse oksalaatin välittämää munuaisten tulehdusta/vammaa. Alfa tokoferoli, (tarkemasta muodosta ei tietoa) ja C vitamiini mahdollisesti vahentää oksalaatin aiheuttamaa tulehdusta/vammaa ja kalsiumoksalaattikristallien munuaiskimuodostusta”

    Tutkitaan ennen kuin hutkitaan…lisää tutkimusta olisi hyvä saada jotta varmemmin ymmärretään todella mitä ja miten asiat tapahtuu.

    Tykkää

  33. Mie kirjoitti: Täältä löytyvät myös asiaankuuluvat viitteet.

    OK, Pub Medistä löytyy C vitamiista yli 50 000 eritasoista ”paperia”. sieltä voi käydä myös katsomassa, mahdolliset hyödyt ja haitat.

    Tykkää

  34. ”Jussipussi”,

    ”Katsotaan hieman tarkemmin sitä munuaiskivikysymystä.”

    No katsotaan. Mitä kyseinen tutkimus mielestäsi kertoo asiasta? Mitä siitä voi tutkimusasetelman mielestä päätellä? Miten se suhtautuu tutkimuskentän kokonaiskuvaan?

    Jatkan aiheesta jos ja vain jos osoitat kykyä ja halua käsitellä asiaa omakohtaisin kommentein, ilman linkkien floodausta.

    ”OK, Pub Medistä löytyy C vitamiista yli 50 000 eritasoista ”paperia”. sieltä voi käydä myös katsomassa, mahdolliset hyödyt ja haitat.”

    Lähdeviitteenä siis ”käy-ite-kattoon”?

    Jossain vaiheessa pystyit ihan asialliseen keskusteluun. Mitä ihmettä sinulle tapahtui tässä välissä?

    Tykkää

  35. Vielä selvennykseksi veren C vitamiinipitoisuuksista.

    Suomalaisten keskimääräinen C vitamiinipitoisuus on arviolta noin 40-50 mikromoolia litrassa.

    Oraalisesti C-vitamiinia nauttien päästään maksimissaan noin 400 mikromoolin tasoihin

    Suonensisäisenä annosteluna turvallisuustrialissa on saavutettu noin 49 000 mikromoolia. Eli noin 1000 kertaa korkeampi taso kuin keskimääräinen suomalaisten C vitamiinipitoisuus veressä.

    ”Phase I clinical trial to evaluate the safety, tolerability, and pharmacokinetics of high-dose intravenous ascorbic acid in patients with advanced cancer

    Conclusions

    Ascorbic acid administered i.v. at 1 g/min for 4 consecutive days/week for 4 weeks produced up to 49 mM ascorbic acid in patient’s blood and was well tolerated. The recommended dose for future studies is 70–80 g/m2.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3691494/

    Joten suonensisäinen annostelu on ”ihan eri pallopeli”

    Tykkää

  36. Jaa en tiennytkään, että kaikki virustaudit perustuvat Epstein-Barin pusutautivirukseen.

    Tjaah en tiennytkään, että 252 viitettä on yhtäkkiä 50000 lähdettä vaikka jussipussi kuinka niin yrittää väittää.

    Tjaah, onhan tämä ihmeellistä, että vanhusten sairastamat vanhusajan sairaudet lisääntyvät kun vanhusten populaatio lisääntyy.

    Tykkää

  37. Kumma kuinka Japanissa tämä suonensisäinen vitamiinihoito on ihan normikäytäntö jopa tavalliseen virusflunssaan. Itsekin olen sitä monasti paikallisessa sairaalassa saanut ja viimeistään seuraavana päivänä ollut tikkana töissä (vs. Suomen tilanne, Suomessa saa potea viikon ja senkin jälkeen on ryytynyt olo pitkään).

    Kas kun japanilaiset eivätten yhtään tykkää, jos ihminen ei tule töihin tai työteho laskee. Siksi tämmöinenkin hullutus kuin suonensisäinen vitamiini ym. antioksidantti -sälä ihmisiin tungetaan. Kumma juttu, että se myös tehoaa. Mutta kuten eurooppalaiset ja etenkin suomalaiset varmaksi tietävät, flunssaa ei voi hoitaa muulla kuin levolla, joten meillä Japanissa on tietenkin kyse lumevaikutuksesta, massahysteriasta ja joukkoaivopesusta.

    Onpa monia syitä olla asumatta pysyvästi Suomessa.

    Tykkää

Jätä kommentti