Kännykkä, asbesti ja tupakka

Aikakone on siirtänyt meidät Aholaan (entinen UKK-kansallispuisto), jossa legendaarisen tamperelaisen tutkijan Mikko Ahosen pojanpojanpojanpoika Micco Aksonen kertoo siitä mitä ammoisina aikoina tapahtui sellaiselle museolaitteelle kuin kännykkä.

.

.

.mobilephone

Vuonna 2118 olemme Aholan itsenäisen valtion jylhän kauniissa päärakennuksessa. Edessämme avautuu metsäinen näkymä pieneen asutuskeskukseen. Ihmisiä kävelee hiljakseen pitkin kylänraittia. Tunnelma on hyvin seesteinen, ihmiset hymyilevät ja aurinkokin näyttäytyy tunturien takaa. Miten tähän on tultu? kysyy hullunhauskan turpaduunarin tyttärentyttärentyttärentytär.

Micco kertoo: Sen jälkeen kun Suomessa kiellettiin kännykän käyttö kokonaan vuonna 2090 tänne Aholaan perustettiin Suomen ensimmäinen täysin kännykkävapaa alue. Aivokasvainleikkauksista toipuvat ja kännykkäriippuvuudesta eroon pyrkivät asettuivat tänne pitkiksi ajoiksi asumaan. Jotkut jäivät tänne pysyvästi koska sähkömagneettisesta säteilystä vapaa alue koettiin niin tervehdyttäväksi. Alueen merkitys on vain vahvistunut sen jälkeen kun Suomen eduskunta vuonna 2110 myönsi Aholan alueelle suvereenin, itsenäisen valtion oikeudet. Kännykkäähän ei käsittääkseni Suomen valtakunnassa kukaan enää käytä, se on liian vaarallinen laite puhumiseen.

Sefariina (turpaduunarin tyttärentyttärentyttärentytär): Olen ymmärtänyt, että kauan sitten elänyt AhosMikko käynnisti aikoinaan tämän Ahola-hankkeen. Kerro vähän siitä!

Micco: Mielelläni kerron AhosMikon aikaansaannoksista. Puhuttuaan kauan kännykän käytön vaaroista hyvin uskottavasti ja kerättyään kännyköiden käytön vaaroista hyvin vakuuttavaa näyttöä, hänen sallittiin tehdä hyvin merkittävä koesarja ihan eläkepäiviensä kynnyksellä. Turpaduunariksi kutsuttu veijari oli nimittäin saanut aikaiseksi hankkeen, jossa eduskuntaan valitut 200 kansanedustajaa velvoitettiin osallistumaan tarkoin valvottuihin ihmistesteihin. Olihan heillä erittäin korkea palkkio tästä luvassa ja maan paras työterveydenhuolto. Kansanedustajilla testattiin satunnaisilla kaksoissokkotesteillä uusia rokotteita, lääkkeitä, kosmetiikkaa ja sitten meidän iloksi myös kännykänkäytön riskejä testattiin AhosMikon johdolla. AhosMikon ja Lennox Härdellin testit 200:lla suomalaisella kansanedustajalla osoittivat, että kännykät aiheuttivat monenlaisia sairauksia pään alueelle ja niiden käyttö olisi syytä kieltää kokonaan. Nature -lehdessä julkaistu tutkimus herätti erittäin suurta huomiota maailmalla ja siinä menivät operaattoreilla ja laitevalmistajilla jauhot suihin. Kännykkäteollisuus ei koskaan toipunut iskusta ja operaattorit sekä vakuutusyhtiöt kärsivät suunnattoman suuria tappioita ihmisten noustessa puolustamaan oikeuksiaan joukkokanteissa ympäri maailmaa.

Sefariina: Mitä tapahtui STUKille, eli Suomen säteilyturvakeskukselle? Siitä on monta tarinaa levityksessä. Mikä on totuus?

Micco: STUKin tarina on erityisen kiehtova! Korruptio oli jo pitkään rehoittanut tuossa valtionlaitoksessa, mutta se mikä käynnisti laitoksen lopullisen tuhon oli laboratorionjohtaja Tommi Toivosen esiintyminen sosiaalidemokraatti Eeva-Johanna Elorannan järjestämässä keskustelutilaisuudessa 6.5.2014. Tämä toivoton Toivonen vakuutti siellä, että kännykät ovat turvallisia ja vähätteli matkapuhelinten säteilystä aiheutuvaa haittaa. Hän hyvin lapselliseen tyyliin viittasi kintaalla kaikille niille tutkimuksille, jotka osoittivat päinvastaista. Tästä tapahtumasta suivaantuneet suomalaiset ottivat yhteyttä laitoksen terävään päähän, eli johtajiin, ja vaatimalla vaativat tarkkoja tutkimuksia kännyköiden mahdollisista vaaroista. Toivonen puolusti jääräpäisesti omaa kantaansa, mutta STUKin maine kärsi tästä niin kovia kolauksia, että kaikki STUKin lausunnot leimattiin hölynpölyksi. Mitä virkaa sellaisella laitoksella on, josta ei ole mitään hyötyä laitoksen alkuperäistä tarkoitusta toteuttamaan, eli asiantuntijalaitos, joka tutkii säteilyä ja sen vaikutuksia, arvioi säteilyriskejä sekä valvoo yhteisen elinympäristömme säteilyturvallisuutta? Niinhän siinä aika yllättäen kävi, että STUK lakkautettiin ja tilalle tuli AhosMikon johtama puolueeton säteilyturvainstituutti, IIRS eli International Institute of Radiation Safety, joka paljon paremmin valvoi näitä säteilyturvaan liittyviä asioita. Kansanedustaja Eloranta myötävaikutti hyvin paljon siihen, että AhosMikon suunnittelemat ihmistestit kansanedustajilla saatiin käyntiin ripeään tahtiin. Koko kansanedustajalaitos koki melkoisen mullistuksen! Siirryttäessä 2020 -luvulle kansanedustajien työn halveksunta oli sitä luokkaa, että oli vaikea saada kokoon vaadittavaa edustajamäärää. Kansanedustajien suosio nousi kuitenkin huippulukemiin sen jälkeen kun Perussuomalaiset määrättiin osallistumaan kaksoissokkotutkimukseen missä testattiin aiheuttaako aspartaami ylivilkkautta. Big Brother Timo Soinin puhetulva ei ollut tyrehtyä hänen suostuttuaan lisäainecocktailtutkimukseen, jossa tutkittiin 100 elintarviketeollisuuden käyttämää lisäainetta ja niiden yhteisvaikutusta. Perussuomalaisten kannatus lähti aivan huimaan nousuun.

Sefariina: Todella mielenkiintoista! Millaisena näet Aholan tulevaisuuden?

Micco: Ahola elää tällä hetkellä historiansa hienointa aikaa. Kännykkäteollisuudelta ja operaattoreilta ohjautuvat pakolliset haittamaksut mahdollistavat Aholan suvereenin valtion kukoistuksen. Meille muuttaa sankoin joukoin ihmisiä lyhyiksi ja pitkiksi ajoiksi turvaan sähkömagneettiselta säteilyltä. On upeaa nähdä miten lyhyessä ajassa ihmiset tervehtyvät! Uskoisin, että hyvin monelle ei loppujen lopuksi tullut yllätyksenä se miten korruptoitunut STUK oli aikoinaan ja miten harhaan kännykkäteollisuus ja operaattorit meitä veivät näissä säteilyyn liittyvissä asioissa. Olihan tuoreessa muistissa miten oli aikoinaan käynyt asbestin ja tupakan vaaroista informoitaessa. Noissakin tapauksissa viitattiin kintaalla kaikille varoittaville äänille, mutta lopulta oli kasassa niin vakuuttava näyttö terveyshaitoista, että teollisuuden puolustustaistelu päättyi noloon häviöön. Onneksi näin kävi myös kännyköille.

Sefariina: Onhan se ihanaa kun vanhat kunnon lankapuhelimet ovat taas vilkkaassa käytössä! Ja ihanaa miten ihmiset saadaan vieroitettua kännykän käytöstä.

Micco: Näin on! On säälittävää, että kännykänvalmistajille suotiin mahdollisuus tuoda markkinoille vuonna 2057 ns. light-kännykkä, jonka väitettiin teollisuuden tekemien koesarjojen mukaan vähentävän riskiä saada aivokasvain. Olihan ne varustettu erityisillä filttereillä, joissa säteilyannosta keinotekoisesti vähennettiin ja kehuttiin light-puhelimen turvallisuutta näiltä osin. Onneksi otettiin kaikella vakavuudella vastaan raskas tieto kevytkännyköiden vahingollisuudesta ja saatin nuo terveydenvahingoittajat pois markkinoilta. Microsoftin kekseliäs yritys tuoda markkinoille erityinen terveyskännykkä, joka väitteiden mukaan paransi aivokasvaimia samalla kun anopin kanssa jutteli, päättyi myös nolosti kun aina valpas tutkija Dariusz Leszczynski paljasti tuon laitteen ympärillä rehottavan korruption ja suoranaisen valehtelun.

Sefariina: Minä kiitän sinua antoisasta jutteluhetkestä ja toivotan onnea ja menestystä Aholalle!

Disklaimeri, eli vastuuvapauslauseke: Jutussa mainitut nimet ja laitokset eivät oikeasti liity tähän kuviteltuun tarinaan. Jos minua syytetään kunnianloukkauksesta, niin haluan sanoa, että kyllä on joillakin ihmiksillä pipo tosi tiukalla! Ottakaa hvät ihmiset iisimmin, mutta jo nyt kannattaa kännykän, mokkulan, läppärin ja muiden elektronisten laitteiden terveysriskeihin suhtautua vakavasti. Aholan valtakuntaa odotellessa, ottakaa tavaksi viettää kännykkävapaita päiviä!

44 kommenttia artikkeliin ”Kännykkä, asbesti ja tupakka

  1. Mitä mieltä olet sinapista?

    Voisikohan sekin olla jonkin lääketeollisuuden kavalan huijauksen osatekijä? Se näytti aivan uskomattoman uhkaavalta lojuessaan pitsani päällä, jonne varmaankin jokin mieltäni muokkaava Orionin luoma hirviö oli saanut minut pursottamaan sitä?

    Pitäisiköhän minun hakeutua lääkäriin vai suosittelemaasi vaihtoehtohoitoon? Mitä arvelet, onkohan minulla nyt diabetes, jota haluaisit hoitaa miljoonalla eurolla?

    Tykkää

  2. Liike, kiitos taas aivopierusta. Sinappi on kovasti samannäköistä kuin suoltamasi kommentti. Käytä varoen. Väkevyytensä takia sinappi lienee hyvinkin terveellistä. Kaikki väkevähän on julistettu terveelliseksi ja hyödylliseksi. Hyvin väkevä aloituksesi blogini kommentoinnissa ennustaa taas suurta näkyvyyttä kirjoituksilleni. Väkevä kiitos, Liike! Sinunlaisiasi tarvitaan!

    Tykkää

  3. Kovaa tekstiä ja pitäisi kyllä herättää kysymyksiä varsinkin pienten lasten vanhemmille. STUK sen sijaan on osoittanut epäluotettavuutensa Tshernobylin katastrofista lähtien.

    Tykkää

  4. Todellista populistista soopaa. Jos kännykkäsäteily olisi niin vaarallista, että vaarat voitaisiin havaita 200 ihmisen (koe aika max 4 v)otoksella, niin ne olisi kielletty jo ajat sitten. Etenkin kun aivovaikutuksien mittaaminen täysin aivottomilla on mahdotonta (Tämä viimeksi mainittu perustelu on Sundqvist-tasoinen argumentti).

    Muutenkin juttu on täyttä huuhaata. Suhteutetaanpa asioita: Jos tomaatti olisi keinotekoinen tuote, eikä luonnontuote, sitä ei saisi tuoda markkinoille sen aiheuttamien riskien takia. Keinotekoisille aineille annetut riskirajat ovat n. 1000 kertaa kovemmat kuin keinotekoisille. Jos tomaatti aiheuttaa n. 2%lle ongelmia, niin se tarkoittaa 4 kansanedustajaa. Vastaavasti muut kosmetiikka aiheuttaisi .004 kansanedustajalle.

    Tykkää

  5. Margariinin ystävät kirjoitti
    ”https://sateileeko.wordpress.com/2014/04/23/15-myyttia-sahkomagneettisesta-sateilysta/

    Tästä löytyy perusteltuja vastauksia näiden foliohattukukkakeppikeptikkosatusetien väitteisiin. Tästä löytynee vastaus useampaan kommenttiin.”

    Katsoin sivustoa. Se on mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Jos ei tiedä asioista juuri mitään, niin se voi vaikuttaa pätevältä, mutta todellisuudessa kyseessä on tarkoituksen hakuista soopaa.
    Hyvä esimerkki siitä on ensimmäinen myytti, jossa verrataan tupakan ja kännykkäsäteilyn tapauksia toisiinsa. Tupakassa on yli 500 potentiaalisesti karsinogeenistä ainetta. Mikä, tai mitkä niistä aiheuttavat syövän, on tieteellisesti haastava juttu. Kun vaadittiin lakituvassa riittäviä todisteita, jouduttiin kehittämään uusia epidemiologisia tekniikoita. Se kesti kauan. Toisekseen olemme ajallisesti tilanteessa, joka vastaa sitä kohtaa tupakalla, jossa vakuutusyhtiöt havaitsivat ongelman. No vastaavaa kännyköiden suhteen ei ole havaittu vakuutusyhtiöissä.

    Tämä riittänee kertomaan sivujen luotettavuudesta niille, jotka katselevat asioita avoimin silmin.

    Tykkää

  6. Christer totesi:

    ”Liike, kiitos taas aivopierusta.”

    Taitaa mennä osastoon ”takes one to know one”. 🙂

    Kännykkäsäteilyhömppä alkaa jo kyllästyttää, mutta tuskin tulee koskaan häipymään. Huonolla tieteellä on taipumus elää yllättävän pitkään.

    Mitä Margiksen linkkiin tulee, niin jaksoin lukea viisi ekaa väitettä – jotka olivat kaikki näennäisesti päteviä mutta lähemmällä tarkastelulla puutteellisia. Sen jälkeen lakkasin haaskaamasta aikaani. Lyhyesti kommentteja:

    1) Joo, yleisyys ei välttämättä todista harmittomuutta. Haitat vain pitää todistaa väestötason näytöllä (tällaisessa asiassa vertailevien trialien teko on käytännössä mahdotonta). Ja kuinka ollakaan, Tanskanmaalta löytyy tällaista:

    http://www.bmj.com/content/343/bmj.d6387

    Tulokset: kännyköiden käyttö ei yhdisty kasvaneeseen riskiin. Tupakkavertailu on irrelevantti. Niin tässä kuin muissakin kohdissa. Samoin viittaus vakuutusyhtiöihin: niiden kriteerit eivät ole tiedettä sillä kyse ei ole vertaisarvioidusta tieteellisestä näytöstä.

    2) Pitkä syövän puhkeamisaika –> ongelmia tutkimuksissa: totta sinällään. Tätä voidaan kyllä lieventää käyttämällä tarpeeksi isoja otantoja, joista sitten löytyy kyllä niitä syöpätapauksia (”keskimääräinen puhkeamisaika” kun tarkoittaa sitä, että osalla syöpä puhkeaa NOPEAMMIN). Toisekseen, tarkastelu voidaan rajoittaa myös syövän esiasteiden ilmaantumiseen.

    Viittaus Davis (2013) johdattaa meidät … Niin, tuttuihin Hardell et al. tapaus/verrokkitutkimuksiin, joiden kohdalla arvo on jokseenkin … No, kuriositeetti, sillä ne eivät metodologiansa ja otantakoon puolesta voi kertoa käytännössä mitään.

    3) Oksidatiivinen stressi & välilliset vaikutukset: juu. Taas kerran, kyse on MAHDOLLISUUDESTA. Oksidatiivista stressiä aiheuttaa paperilla aika moni asia joka ei sitten väestötasolla/kliinisissä kokeissa osoittaudukaan ongelmaksi. Toisekseen, oksidatiivinen stressi ei kaikkinensa ole pahasta, esim. lyhytaikaisesti. Tässä(kin) kohtaa kännykkäsäteilyn haitallisuus pitäisi näyttää toteen tapausspesifisti, yl. mekanismin toteaminen ei vielä riitä.

    4) Hardellin tutkimukset ovat laadukkaita koska … Eräs erikoislääkäri niin toteaa? ”Hassua” kyllä, blogisti ei mainitse mitään siitä että ne ovat tapaus/verrokkitutkimuksia jotka ovat ns. tieteellisen evidenssihierarkian pohjalla. Eikä siitä, että kyseessä eivät ole tutkimuskentän ainoat tulokset – monissa muissa on tultu vastakkaisiin johtopäätöksiin. Perusteita Hardellin tuotosten korkeammalle laadulle ei myöskään anneta. Rahoitustausta ei ainaakaan ole primäärinen kriteeri laatua arvioitaessa, mikä kirjoittajan pitäisi tietää.

    5) Ensinnäkin, tässä osiossa mainittu lähdeviite on kelvoton sillä se ei johda tiettyyn tutkimukseen vaan populäärisivustolla julkaistuun vertaisarvioimattomaan raporttiin. Toisekseen, primääriongelma ei poistu mihinkään: ym. Hardell et alin kaltaiset tutkimukset ovat asian tarkastelun kannalta likipitäen hyödyttömiä. Kirjoittaja ei myöskään kommentoi tutkimusnäytön (esim. INTERPHONE) ristiriitaisuutta vaan esittelee ”evidenssinä” auktoriteettiargumentaatiota ym. erikoslääkäriltä. Tutkimusnäytön kasautuminen on tottakai oikea huomio, mutta ei liity spesifisti tähän.

    Näyttäisi siis siltä, että kirjoittaja on päättänyt valikoida heikkotasoisia argumentteja vaan hyökätä niitä vastaan. Mikäpäs siinä, mutta ei muuta itse asiaa.

    Ikävä yllätys oli se, että kirjoittaja oli Juhana Harju joka ainakin taannoin kirjoitteli sinällään fiksuja ravitsemusaiheista. Sääli että hän on päättäny hypätä tähän hömppään mukaan.

    Tykkää

  7. Mietippä Christer seuraavia kysymyksiä.

    Me kaikki tiedämmme, että Hiroshimaan puditettiin uraani pommi ja Nagasakiin plutonium pommi. Miten on mahdolista, että molemmissa kaupungeissa asuu satoja tuhansia ihmisiä, eikä esiinny terveydellisiä haittoja sen enempää kuin muuallakaan?

    Myös Nevadan ydinpommikoealueella turistit saavat ihmetellä rauhassa maailman isoimman ydinpommilla tehdyn kraaterin laidalla ihmettä. Miksi he eivät sairastu ja saa oireita?

    Bikinien Atolleillakin voi jo asua, mutta ei voi syödä paikallisia kookospähkinöitä niiden cesium pitoisuuden takia.

    Kaikissa tapauksissa tunnetustu plutoniumia ja cesiumia ja jo muutaman kymmenen vuoden päästä asumiskelpoisia. Missä ovat ne sadat tuhannet ja miljoonat vuodet kun puhutaan ydin säteilystä?

    Myös kännykän aihauttama epidemia olisi jo näkyvissä jos sellainen olisi tulossa.

    Miksi te tahallaan aiheutatte mielisairaille ihmisille lisää turhaa ahdistusta? Tekosi on vihamielinen yhteiskuntamme heikoimpia ihmisiä vastaan. Aiheuttamasi paho olo saattaa aiheuttaa jopa itsemurhia jo valmiiksi ahdistuneissa henkilöissä. Tekosi ovat harkittua.

    Tykkää

  8. Keptikko kirjoittaa:
    ”Toisekseen olemme ajallisesti tilanteessa, joka vastaa sitä kohtaa tupakalla, jossa vakuutusyhtiöt havaitsivat ongelman. No vastaavaa kännyköiden suhteen ei ole havaittu vakuutusyhtiöissä.”

    On havaittu vakuutusyhtiöissä. Esimerkiksi Swiss Re luokitteli radiotaajuisen säteilyn ylimpään riskiluokkaan.

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154835-vakuutusjatti-swiss-re-mikroaaltosateily-korkeimpaan-riskiluokkaan

    Ja Mie jatkaa perusteluja entiseen tyyliin. ”En lukenut loppuun asti, kun kirjoitus ei miellyttänyt minua.”

    Tykkää

  9. Margis,

    valehtelu on rumaa. En lukenut loppuun asti siksi, että jo alku oli sen verran heikkotasoista. Kerroin perustelut sille miksi se oli mielestäni heikkotasoista.

    Tykkää

  10. Margis kirjoitti, että SM-kentät on havaittu
    havaittu vakuutusyhtiöissä. Esimerkiksi Swiss Re luokitteli radiotaajuisen säteilyn ylimpään riskiluokkaan.
    Kannattaisi lukea alkuperäinen uutinen. Siinä sanottiin jotain avain muuta: Kymmenen vuoden kuluttua voi tulla vaikeuksia, jos WHO:n varaus, että SM-säteily on potentiaalisesti vaarallista, on totta. Tämä on siis puhdasta spekulaatiota, kuten muutkin riskit, joista paperissa puhutaan.

    Tykkää

  11. Mie, se ruma valehtelu oli pienimuotoinen provokaatio. Siksi, että perustelusi oli, että MIELESTÄSI kirjoitus oli huono. Olisit kysynyt jonkun toisen mielipidettä. Jonkun muun mielestä kirjotus on erinomainen.

    Keptikko, vakuutusyhtiö Swiss Re on ilmiselvästi varautunut siihen, että riskit realisoituvat. Voisivatko edes raskaana olevat naiset ja pienten lasten vanhemmat – STUKin neuvomina – varautua siihen, että riskit realisoituvat.

    Ai niin. STUK suojelee teollisuutta eikä lapsia.

    Tykkää

  12. Margis,

    Älä viitsi selitellä toistuvaa asiatonta käytöstäsi. Valehtelu ja provoaminen eivät ole sama asia.

    Mitä itse kirjoitukseen tulee, puutteet Harjun argumentaatiossa ovat niin perustavanlaatuisia, että nähdäkseni mihinkään muuhun johtopäätökseen kirjoituksen laadusta ei voida tulla. Palaan asiaan jos ja vain jos sinä tai joku muu ottaa asiakseen selittää juurta jaksaen Harjun tekstin ansiot.

    Mitä vakuutusyhtiöihin tulee, niin nehän varautuvat tasan tarkkaa bisneksen tekoon, so. siihen mistä ne voidaan laittaa korvausvastuuseen ja/tai haastaa oikeuteen. Nämä seikat eivät oletusarvoisesti perustu luonnontieteelliseen näyttöön, sillä oikeustieteellinen prosessi ja päätöksenteko eivät ole sama asia kuin luonnon-/lääketieteellinen evidenssi.

    Tykkää

  13. Hauska kirjoitus.

    Mielestäni topicci liittyy olennaisesti aistiyliherkkyyteen, jota tuntuu sairastavan aina vain enemmän ihmisiä. Heille suotakoon oma ghettonsa – tai asumus kanaverkolla vuoratussa, selektiivilaseilla varustetussa, homeettomassa talossa, josta ei mene minkäänlainen rf-signaali läpi (faradayn häkki).

    Tärkeintä on havaita se, että ihminen on sairas jos hän tuntee itsensä sairaaksi. Vaikka sairauden syytä ei voitaisi osoittaa.

    Mikäli sairaus paranee sillä, että pukeutuu folioon,niin mitä sitten? Ehkä emme vain vielä osaa mitata niitä asioita, jotka todistaisivat folion toimivuuden.

    Asian suhteen voi olla myös skeptinen. On silti tyhmää olla ottamatta asiaa tosissaan niiden kohdalta joilla herkkyyttä on. Talon jne. suunnittelussa ja lasten suhteen on fiksua ottaa tämäkin asia huomioon.

    Kännykkävalmistajat varoittelevat käyttöohjeissaan vaaroista (juuri tämän vastuukysymyksen vuoksi, ei voida syyttää kun on varoitettu). Sama pätee langattomien verkkolaitteiden valmistajiin.

    Oma juttunsa ovat tukiasemien ja sähkölinjojen lähellä asuvat, PLC-sähkömittareista oirehtivat jne jne.

    Lääketieteen kannalta ongelma on ratkaistu leimaamalla aistiyliherkät mielisairaiksi. Lääkkeenä masannuslääke. Omaa ICD-luokkaa pohditaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/ICD). Jottei tarttis antaa maksullista sairauslomaa (vähän kuin diagnoosit jotka alkaa Z).

    Sähkömagneettisten kenttien osalta entiset kuvaputkitelkkarit tuottivat enempi kenttää kuin nykyiset vastaavat laitteet. Nykyinen keski-ikäinen sukupolvi on töllöttänyt sekä TV:tä että vanhoja monitoreja iät ja ajat. Osa meistä saa syövän, osa ei. Osalla on amalgaamit suussa ”antennina”, osalla ei ole amalgaameja. Osalla on verenkierrossa sellaisia aineita, jotka reagoivat sähkökenttiin ja osalla ei. Miten tällaisesta aineistosta voisi ottaa väestötasoisen otannan jolla voisi osoittaa sähkömagneettisen säteilyn haitat? Ei mitenkään.

    Ihan sama kuin ruokavalion suhteen: jos et tiedä yksilön genetiikkaa, henkilön kehon (ml. bakteerit ja muut meissä asustavat ei-ihmisperäiset asukit) adaptoimaa biokemiaa, et tee ruokavaliotiedolla juuri mitään.

    Tutkimuksissa keskitytään absorboituvaan energiaan. Sen perusteella absroboituva energia ei saa aikaan dna:n rikkoutumista, ts. kovalenttisten sidosten hajoamista.

    Haluaisin nähdä oikeasti ne punasolut sellaisessa suurtaajuuskentässä, joissa ne alkavat hajota (siten kuin väitetään tapahtuvan). Mielestäni vaatii joko niin suuren lämpötilan, että proteiinit alkaa hajota tai sitten niin suuren absorboituvan energian, että kovalenttiset sidokset hajoaa. Tällä tietämyksellä.

    Tietysti voi olla jokin sellainen tekijä, jota emme vielä ymmärrä. Vähän sama kuin Ayrton Sennan sielun poistuminen ruumiista Sid Watkinsin mielestä (agnostikko lääkäri) … http://www.mtv.fi/sport/f1/uutiset.shtml/2014/05/1887909/f1-laakari-tunsin-kun-sennan-sielu-lahti … kaikkea emme vain voi ymmärtää vaikka kuinka haluaisimme.

    Tämän neurokirurgin mielestä veriaivoeste läpäisee paremmin tauhkaa sähkömagneettisessa kentässä http://www.youtube.com/watch?v=E_WJ_aJPWIA … ja ties mitä muuta. Onko hän jotenkin höperö esittäessään julkisesti tällaisia asioita?

    RF-suojaus alkaa olemaan myös kohtuullinen business. Esimerkiksi sivustolla http://www.rfsafe.com/ on paljon jänniä laitteita ja hyvää pohdintaakin.

    Se, että vaikka sähkömagneettinen säteily todettaisiin terveydelle vaaralliseksi tuskin muuttaisi mitään.

    Sokeriakin tullaan syömään samaan tahtiin kuin ennen, vaikka tiedetään sen olevan vähintään yhtä vaarallista kuin alkoholi. En usko, että nykyteinit luopuisi iPadeistään ja muista langattomista vermeistään. Vaikka henki menisi. Sama pätee energiajuomiin ja muihin mieltä (= dopamiinirataa) stimuloiviin juttuihin. Pässiä vedetään narusta, ihmistä aivokemiasta 🙂

    Tykkää

  14. Liitteestä:
    ”Kiinnostavinta on peroksinitriitin (ONOO−) lisääntyminen typpimonoksidin (NO) reagoidessa superoksidin (O2−) kanssa. Peroksinitriitti vahingoittaa useita keskeisiä aineenvaihduntatoimintoja ja solun osia, koska peroksinitriitin puoliintumisaika on suhteellisen pitkä.”

    Click to access Itavallan-laakariliiton-suositukset.pdf

    Ja miten voi vaikuttaa:

    ”Interactions of peroxynitrite with uric acid in the presence of ascorbate and thiols: implications for uncoupling endothelial nitric oxide synthase.

    Urate partially prevented this effect of ONOO- while treatment of BAECs with the combination of either urate with ascorbate or urate with cysteine completely prevented eNOS uncoupling caused by ONOO-. We conclude that the reducing and acidic properties of urate are important in effective scavenging of peroxynitrite and that cysteine and ascorbate markedly augment urate’s antioxidant effect by reducing urate-derived radicals.”

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15963955

    Tykkää

  15. Mie kirjoitti: ”3) Oksidatiivinen stressi & välilliset vaikutukset: juu. Taas kerran, kyse on MAHDOLLISUUDESTA. Oksidatiivista stressiä aiheuttaa paperilla aika moni asia joka ei sitten väestötasolla/kliinisissä kokeissa osoittaudukaan ongelmaksi. ”

    Tuossa yllä listaamassani on mahdolliset mekanismit ja niihin ”vastalääkettä”.

    Ei tarvitse yksilön aina odottaa väestötason ongelmia näkyviksi.

    Tykkää

  16. ”Jos Itävallan lääkärit ovat päättäneet jättää huomiotta todisteiden puutteen, se on heidän häpeänsä”, kirjoittaa Mie. Tyypillistä säteilydenialismia.

    Kas kummaa, luulin, että olet vain lääketeollisuuden taustajoukoissa, mutta onko kytköksiä myös mobiiliteollisuuteen.

    Ilmiselvästi Itävallan lääkärit haluavat auttaa potilasta. Suomessa kesti kohtuuttoman kauan, ennen kuin homeoireet ryhdyttiin ottamaan edes osittain todesta.

    Tykkää

  17. Margis jatkaa valehtelusta eteenpäin, tällä kertaa vuorossa on väärien todistusten antamista lähimmäisestä:

    ”Kas kummaa, luulin, että olet vain lääketeollisuuden taustajoukoissa, mutta onko kytköksiä myös mobiiliteollisuuteen.”

    En työskentele kummallakaan alalla, kuten olen aiemmin todennut. Mutta koskapa vastustan huuhaata, olen tietenkin sekä lääkefirman palkkalistoilla että puhelinvalmistajan X edustaja. Muistatko kun taannoin paheksuin antisemitististä höpinääsi? Tarkoittaako tämä sitä, että olen myös juutalainen?

    Asiaan: kun sähköyliherkkyydestä kärsivinä itseään pitäviä on tutkittu, ovat tulokset olleet … No, ne voi lukea itse täältä, käsittääkseni tuorein ja kattavin katsaus kontrolloiduista kokeista

    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/bem.20536/abstract;jsessionid=CD6942EBE4C14097603AED94FCF7CA67.f04t03

    Näyttöä siitä, että nämä henkilöt saisivat oireita sähkömagneettisille kentille altistettaessa ei ole. Viitteitä ns. nosebo-ilmiöstä – eli esim. siitä, että kun koehenkilöille kerrotaan että nyt on kenttä päällä niin oireita alkaakin ilmaantua – puolestaan on.

    Ts. näiden ihmisten AUTTAMISEKSI täytyy nyt selvästi tehdä jotain muuta kuin jatkaa vellomista tässä hömpässä.

    Tykkää

  18. MIE: Näyttöä siitä, että homeella altistuneet ihmiset saisivat siitä oireita, ei ole. Jotkut tosin muuttavat jonnekin hirssimökkiin asumaan, kun eivät muualla pysty elämään.

    Näyttöä siitä, että homealtistuneet oikeasti kärsivät homealtistuksesta, ei ole. Näytöksi ei riitä kymmenet tuhannet sairastuneet ihmiset Suomessa.

    Tätä on tiede nykypäivän Suomessa. Money talks and money rulettaa.

    Tykkää

  19. Nyt kun vielä selviäisi miksi ”Margis” jauhaa homeesta vaikka kukaan muu ei ole siitä keskustelemassa eikä myöskään blogipostin aihe sitä kosketa. Olettaako hän että minun mielestäni pitkäkestoinen homealtistus ei aiheuta terveysongelmia? En ole missään välissä esittänyt tuollaista väitettä.

    Tykkää

  20. Kyllä homealtistumisista on olemassa ”todellistakin” dataa, samoin kuin MVOC-yhdisteistä yleensä (ftalaattien aiheuttamat haitat jne).

    Maksabiopsioilla voidaan osoittaa selkeästi solutuhot, mutta tällaisia tietoja ei saa tuoda julkisuuteen. Kuopiossa ainakin on tehty leikkauksia homealtistuneille, siis maksan korjausleikkauksia.

    Elektromagneettiset kentät ovat vähän hankalampi juttu. Niistä kun ei välttämättä jää soluvaurioita.

    Sinänsä hassua, että ECT-hoito toimii 80%:lle masentuneista, vaikkei syytä tiedetä. Ilmeisesti pieni aivojen buuttaus ”puhdistaa” aivojen respeptorit jolloin aivokemikaalit (hormonit) alkavat toimia paremmin? Tavallaan me kaikki elämme ECT-hoidossa kun höpötämme luuri korvalla. Mahtaako masennuksen lisääntyminen jollain tapaa korreloida kännyköiden lisääntymiseen?

    Mikäli ihmisistä otettaisiin kudosnäytteet kuoleman yhteydessä, varastoitavaksi syväjäässä, voitaisiin tulevaisuuden analytiikalla paremmin hahmottaa miksi ihminen sairastui. DNA-näytteitä otetaan jo nyt, miksei sitten kudosnäytteitäkin?

    Homeista jne ei tulla keskustelemaan sillä tasolla kuin pitäisi niin pitkään kunnes homeisiin liittyvän busineksen arvo ylittää mm. paskarakentamisen arvon (tai kuntien talous kestäisi kerralla oikein tekemisen). Tai muuten käy kuin eräälle firmalle, joka toi esille formaldehydin haitat .. meni omakin business alta.

    Tykkää

  21. Mie ei ymmärtänyt pointtia home- ja sähköherkkyysoireiden vertailussa.

    Seuraukset ovat samanlaiset: eniten altistuneet ihmiset ihmiset muuttavat mökkiin asumaan, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Sähköherkät lisäksi korpeen.

    He tekevät tämän siitä huolimatta, että sinä sanot että tämä on luulotautia.

    http://yle.fi/vintti/yle.fi/atuubi/atuubi.yle.fi/node/24963.htm

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118420-sahkoa-paossa-it-alan-ammattisairaus

    Mobiiliteollisuuden rahoittama tiede tuskin koskaan löytää juuri mitään haittavaikutuksia mobiililaitteista. Tarvitaan puolueetonta tutkimusta. No, Suomessakin teollisuuden talutusnuorassa oleva STUK erotti parhaan tutkijansa ja lopetti tutkimuksen.

    http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/12/19/stuk-sulki-rahahanat-kannykkaprofessorilta/201244100/12

    Hei. Nokia on myyty. Voisiko kulttuuri muuttua?

    Tykkää

  22. Margis,

    ”Mie ei ymmärtänyt pointtia home- ja sähköherkkyysoireiden vertailussa.”

    Aluksi laitoit sanoja suuhuni ja nyt lässytät ymmärryksestä?

    Otetaan tämän jälkeen alkeislogiikkaa: jos ja kun sähköyliherkkyys aiheuttaa oireita, oireiden pitäisi näkyä näitä testaavissa tutkimuksissa. Tämä on ENSISIJAINEN kriteeri. Vertailut eri ilmiöön (sisäilmaongelmat) eivät ole millään tavalla relevantteja.

    Ja loppuun vielä se, että termisi ”luulotauti” on jokseenkin junttimaisen loukkaava. Psykosomaattiset oireet eivät ole mitään simppeliä ”luulottelua”. Enkä ole todellakaan sanonut mitään tuollaista.

    Jos seuraavassa viestissäsi jatkat samalla törkylinjalla, saat minun puolestani jatkaa tästä eteenpäin puhinaa itseksesi.

    Tykkää

  23. Vaikea keksiä, miten kirjoittaisi ihmisille, joiden elämää hallitsee kännyköiden ja muiden radiotaajuisten laitteiden pelko. Yritetään kuitenkin. Annan sen verran löysää, että aloitan GSM-verkoista, jotka avautuivat maassamme 90-luvun alussa. Vasta niiden myötähän kännykät yleistyivät hurjasti. Väistämättä maassamme on suuri joukko ihmisiä, jotka ammattinsa puolesta ovat työuransa viimeiset kaksikymmentä vuotta puhuneet kännykkään valtavan määrän puheluminuutteja. Puhun nyt ihmisistä, jotka ovat vajaassa parissa vuosikymmenessä imeneet kehoonsa monta kertaa enemmän kännykän aiheuttamaa säteilyä kuin normaalit käyttäjät tulevat saamaan koko elämänsä aikana.

    Missä ovat näiden tehokäyttäjien kasvaimet ja syövät? Ovatko nämä ihmiset kuolleet suurin joukoin, mutta kuolinsyy on Supon päätöksellä salattu ja heidät on haudattu salaisin menoin joukkohautaan keskelle synkkää metsää? Onko heidän omaisensa tapettu myös tämän karmivan totuuden peittelemiseksi? Ovatko STUKin ja VTT:n tutkijat maksettu hiljaiseksi? Vai ovatko he paholaisen kanssa liiton tehneitä vampyyrejä, joiden suunnitelma tuhota kuolevaisten valtakunta tulee toteutumaan kännykkäverkkojen avulla?

    Tykkää

  24. niin vai onko tutkimuksen loppumisen syynä yksinkertaisesti nykytilanne, telealakaan ei enää rahoita haittavaikutustutkimuksia.

    No salaliittoteoriat on mukavampia, myyvät paremmin.

    Tykkää

  25. Asiantuntijat ovat täysin erimielisiä homeherkkyyksistä. Ilmeisesti Miekin luokittelee itsensä asiantuntijaksi, mutta millä perusteella juuri hän on oikeassa?

    Markku Sainio (Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri) leimaa ne ensisijaisesti psyykkiseksi vaivaksi, Tuula Putus (työterveyshuollon ja työlääketieteen professori) taas sanoo, että ”aika hullu pitää olla, jos ei siinä kohtaa huolestu ja ahdistu, kun terveys ja koko omaisuus on mennyt”.
    http://www.greenspot.fi/jussihirvi/blog/?p=209

    http://yle.fi/uutiset/homeherkkyys_jakaa_asiantuntijoiden_mielipiteita/6958304

    Tutkimuksen mukaan sähköherkkyyteen ei auta psykoterapia. Sähköherkkyys ei siis ole luulotauti.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23557856

    ”76 % vastaajista katsoi, että säteilyn välttäminen tai vähentäminen auttoi toipumisessa. Ruokavalion muutos auttoi 69 %, ravintolisät 68 % ja liikunta 62 % vastaajista.

    Virallisesti suositeltujen hoitojen ei juuri koettu auttaneen. Kaksi prosenttia koki saaneensa apua psykoterapiasta. Lääkityksen osalta luku oli –4 %, eli lääkityksen koettiin haitanneen toipumista.”
    http://www.greenspot.fi/jussihirvi/blog/?p=199

    Tykkää

  26. TiedeMielle vielä tämä:

    Sähköherkkyystutkimus on huonon tieteen saastuttamaa, sanoo Säteilyturvakeskuksen viime vuodenvaihteessa irtisanottu tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski kirjoituksessaan.

    ”Kaikkein naurettavin tieteellinen argumentti, joka esitetään usein julkisesti, on se, että sähköherkät ihmiset eivät kykene erottamaan altistuvatko he säteilylle vai eivät. Tämä esitetään usein ikään kuin perimmäisenä todisteena siitä, että sähköherkkyyttä ei ole olemassa ja sähköherkkyysoireet ovat ei johdu sähkömagneettisista kentistä. Se on todella huonoa tiedettä.”

    http://sateileeko.wordpress.com/2014/05/11/sahkoherkkyystutkimus-on-huonon-tieteen-saastuttamaa/

    http://betweenrockandhardplace.wordpress.com/2014/04/06/conclusions-of-the-canadian-report-confirm-that-ehs-research-and-its-review-are-polluted-by-the-bad-science/

    En kyllä enää kommentoi Mien väitteitä.

    Tykkää

  27. En tiedä miten Mie onnistuu loihtimaan tänne blogiini niin aggressiivisen ilmapiirin.

    Alkaa olla selviö, että voimakas altistus kännykän säteilylle (ahkera puhuminen siihen hyvin monen vuoden ajan) näkyy suurempana riskinä saada aivokasvain nimeltään gliooma (erittäin huonon selviytymisennusteen omaava syöpämuoto, vaikea leikata, levittää lonkeronsa joka puolelle aivoja).

    Viimeisin näyttö tästä on tiedelehti Occupational and Environmental Medicine 9.5.2014 julkaistu juttu.

    Abstract
    The carcinogenic effect of radiofrequency electromagnetic fields in humans remains controversial. However, it has been suggested that they could be involved in the aetiology of some types of brain tumours.

    Objectives The objective was to analyse the association between mobile phone exposure and primary central nervous system tumours (gliomas and meningiomas) in adults.

    Methods CERENAT is a multicenter case-control study carried out in four areas in France in 2004–2006. Data about mobile phone use were collected through a detailed questionnaire delivered in a face-to-face manner. Conditional logistic regression for matched sets was used to estimate adjusted ORs and 95% CIs.

    Results A total of 253 gliomas, 194 meningiomas and 892 matched controls selected from the local electoral rolls were analysed. No association with brain tumours was observed when comparing regular mobile phone users with non-users (OR=1.24; 95% CI 0.86 to 1.77 for gliomas, OR=0.90; 95% CI 0.61 to 1.34 for meningiomas). However, the positive association was statistically significant in the heaviest users when considering life-long cumulative duration (≥896 h, OR=2.89; 95% CI 1.41 to 5.93 for gliomas; OR=2.57; 95% CI 1.02 to 6.44 for meningiomas) and number of calls for gliomas (≥18 360 calls, OR=2.10, 95% CI 1.03 to 4.31). Risks were higher for gliomas, temporal tumours, occupational and urban mobile phone use.

    Conclusions These additional data support previous findings concerning a possible association between heavy mobile phone use and brain tumours.

    http://oem.bmj.com/content/early/2014/05/09/oemed-2013-101754.abstract

    Tykkää

  28. ”Margis” päätti jättää valehtelun sikseen, toivon mukaan lopullisesti. Katsotaan sitten hänen uusimpia kommenttejaan:

    ”Tutkimuksen mukaan sähköherkkyyteen ei auta psykoterapia. Sähköherkkyys ei siis ole luulotauti.”

    Kyseinen tutkimus karkoitti sähköyliherkkyydestä väitetysti kärsivien vastaajien omia subjektiivisia MIELIPITEITÄ siitä mikä auttaa tähän ongelmaan. Tällainen asetelma tekee siitä täysin hyödyttömän tarkasteltaessa sitä mikä tämän väitetyn tilan oikeasti aiheuttaa.

    Mitä Leszczynskin kommenttiin altistuskokeista tulee, niin hänen päättelyssään on aika ammottava aukko. L:n mukaan se, että altistuskokeessa oletetusti sähköyliherkkyydestä kärsivä henkilö ei kykene sanomaan onko sähkömagneettinen kenttä päällä vaiko ei on huonoa tiedettä. Ehhhehe? Jos ja kun henkilö OMIEN SANOJENSA mukaan kärsii oireista aina kentän ollessa päällä, pitäisi näitä oireita ilmaantua laboratorio-olosuhteissa jos ja kun kenttä ON päällä –> ts. henkilön pitäisi oireiden perusteella kyetä kertomaan onko kenttä päällä vai ei. Esim. allergia-altistuskokeissa allergiasta kärsivä koehenkilö todellakin saa havaittavia oireita mikäli joutuu tekemisiin allergeenin kanssa.

    L:n loppukommentit ovat kyllä paljonpuhuvia.

    ”Electromagnetic hypersensitivity must exist. We do not have yet scientific proof of it because wrong research was, and is, pursued. However, even without the ultimate scientific proof, the existence of EHS is a simple fact of life.”

    Mitä tekemistä tällaisella asenteella jossa ilmiön X olemassaolo on päätetty vaikkei sitä ole millään tavoin todennettu on tekemistä tieteellisen ajattelun kanssa?

    ”En kyllä enää kommentoi Mien väitteitä.”

    Ethän sinä ole tehnyt sitä tähänkään asti. Olet floodannut blogiposteja ja esittänyt valheellisia väitteitä/laittanut sanoja toisten suuhun.

    Tykkää

  29. Christer:

    ”En tiedä miten Mie onnistuu loihtimaan tänne blogiini niin aggressiivisen ilmapiirin.”

    Minäkään en tiedä miksi olet noin ilmiselvän puolueellinen tarkastelussasi. Minä kun en ole esim. esittänyt täällä toisista käyttäjistä valheellisia väitteitä.

    ”Viimeisin näyttö tästä on tiedelehti Occupational and Environmental Medicine 9.5.2014 julkaistu juttu.”

    Siis jälleen yksi tapausverrokkitutkimus? Tiedäthän näiden paikan evidenssihierarkiassa?

    Tykkää

  30. Mie kirjoitti:
    ”Ikävä yllätys oli se, että kirjoittaja oli Juhana Harju joka ainakin taannoin kirjoitteli sinällään fiksuja ravitsemusaiheista. Sääli että hän on päättäny hypätä tähän hömppään mukaan.”

    Tässä mielestäni hyvä kirjoitus Juhana Harjulta:

    ”Ravitsemus Skyllan ja Kharybdiksen välissä”

    Tykkää

  31. Vaikka ”Mien” mukaan oxidatiivinen stressi on vain hyvästä, niin mite hän pureskelee tämän paperin http://www.scopemed.org/?jft=65&ft=65-1394615302 jossa käsittääkseni ydinlause on ”We analyzed peer reviewed publications on oxidative effects of RFR and found altogether 80 currently available papers, of which a remarkable part, 76 papers (92.5%), reported the detection of significant oxidative stress. ”

    ”These effects most often included overproduction of ROS, lipid peroxidation/
    increased concentrations of malondialde hyde, protein peroxidation, increased concentrations of nitric oxide (NO) and changes in the activity of antioxidant enzymes”

    Jos nyt unohdetaan ne syövät, niin mitenkä kännyköiden lisääntyminen korreloi aivoihin kohdistuviin sairauksiin aspergerista parkinsoniin?

    Tykkää

  32. ”Sääli että hän on päättäny hypätä tähän hömppään mukaan.”

    Jos olen hänen kirjoituksista oikein ymmärtänyt, hän on päättänyt hypätä tähän hömppään, koska hän ryhtyi lukemaan alan tutkimuksia saatuaan sähköherkkyysoireita. Mien mukkaan siis psykosomaattisia oireita. Onko tämä Mie joku lääkäri, kun on näin varmaa tietoa terveysasioista.

    Tykkää

  33. Antti Heikkilä blogikirjoittaa uusimmassaan osuvasti:

    ”Kliininen kokemus ja osaaminen on jotain aivan muuta kuin jotkin keinotekoiset hajanaiset tutkimukset, joihin media usein vetoaa. Niillä ei useinkaan ole mitään yhteyttä ihmisten todellisuuteen. On arvioitu, että vain vajaa 20 % lääkärin kliinisesti työstä perustuu jonkin asteen tutkittuun tietoon. Muu on kliinistä kokemusta.”

    Itävallan lääkäreille on ilmeisesti kertynyt kliinistä kokemusta, kun osasivat antaa hoitosuosituksia muillekin. Kliininen kokemus voi syntyä vaikkapa näin: Kun vähentää säteilyaltistusta, oireet vähenevät.

    Tällaisia lääkäreitä, jotka perustavat hoitotyönsä vain tutkimuksiin – ei kokemuksiin – voidaan kutsua nimellä kirjanoppineet.

    Tykkää

  34. ”Tuomari”,

    jospa pysyttäisiin taas siinä mitä OLEN sanonut ja mitä EN. En todellakaan ole todennut, että oksidatiivinen stressi on vain hyvästä – minkä saat selville lukemalla viestini.

    Mitä linkittämääsi paperiin tulee, palaan asiaan jos ja vain jos selvität omin sanoin sen merkityksen tässä asiassa.

    ”Margis”,

    olen tuonut julki nykykäsityksen. Tämä selviää kyllä tutustumalla vaikka ym. katsaukseen jonka linkitin. Tätä ei kumota tai edes kritisoida Heikkilän asiaan liittymättömillä blogikommenteilla kliinisestä kokemuksesta vs. tutkimustyö. Pitäisin ”hajanaisista tutkimuksista” puhumista Heikkilän suusta tulevana vielä todella, todella tahattomana ironiana, kys. herra kun perustaa käytännössä kaikki kannanottonsa nimenomaan valikoituihin tutkimuksiin joista hän esittää omat, valikoidut tulkintansa.

    ”Kliininen kokemus voi syntyä vaikkapa näin: Kun vähentää säteilyaltistusta, oireet vähenevät.”

    Mikäli muiden tekijöiden – alkaen ihan plasebo/nosebo-ilmiöstä – rooli kyetään minimoimaan ja/tai vakioimaan pois. Tämä vaatii nimenomaan vertailevaa tutkimusnäyttöä sillä valikoidut tapaukset valikoidulta lääkäriltä eivät tällaiseen missään nimessä kykene.

    Tykkää

Jätä kommentti