Arjen sankareita, sankari numero 1

Kauan mielessäni muhinut hanke esitellä suomalaisia, pysähdyttäviä arkisia tekoja, hankkeita, projekteja, onnistumisia ja mahdollisesti myös epäonnistumisia, nytkähti käyntiin omaishoitaja Petter Pulkkisen otettua ystävällisesti yhteyttä minuun. Tutustutaan arjen sankariin numero 1, omaishoitaja Petter Pulkkiseen.

Kuvassa Eeva ja Petter Pulkkinen. Kuvan otti Heikki Kahrama
Kuvassa Eeva ja Petter Pulkkinen. Kuvan otti Heikki Kahrama

”Petter Pulkkinen on yksi Suomen 300 000 omaishoitajasta. Hän hoitaa kotona muistisairasta Eeva-vaimoaan täyspäiväisesti voimanaan positiivisuus, huumori ja toivo.” Seura -lehti numero 23, sivut 56-57, 2014

Kun tutustuu omaishoitaja Pulkkiseen ei voi muuta kuin hämmästellä. Pulkkisen kantavana voimana on aulis, epäitsekäs, jalo, puhdas, uhrautuvainen, vilpitön RAKKAUS puolisoonsa.

Petterin ja Eevan haasteena on herra Alzheimer. Petter hoitaa Eevaa 24/7 ilman mitään vapaapäiviä Eevan sairauden vakavuudesta johtuen. He liikkuvat kaikkialla yhdessä.

Eevan sairauden takia Petter on 7 vuotta pitänyt puhelimet mykkinä. Hänelle voi lähettää tekstiviestejä, joihin hän vastaa sitten kun siihen avautuu mahdollisuus (Eeva nukkuu).

Öisin Eevan nukkuessa Petter tekee omia töitään: Vastaa sähköposteihin. Kirjoittaa lisää tietoa Elämänlaatu -sivustolle.

Rakas lukijani saa itse käydä Elämänlaatu -sivustolla ammentamassa arkeensa sisältöä. Aloita vaikkapa katsomalla huumorivideo, jossa on puolen tunnin esitys (linkki: http://www.elamanlaatu.fi/76967191). Petter on Eevan kanssa yhdessä esiintymässä Muistiliiton Muistihoitajaseminaarissa Lahdessa lokakuussa 2011. Aiheena oli ”Muistisairaat – sankareita tahtomattaan: Eevan ja Petterin elämänlaatumallin arvoista ja hyödyistä”. Seppo Soittila huolehti esityksen yhteydessä, musiikista, yhteislaulusta ja muistamattomuudella herkuttelevasta huumorista.

Luennon järjestäminen voi olla haasteellista, mutta vetoan kaikkiin teihin, jotka olette kiinnostuneita aiheesta, olemaan yhteydessä Petteriin. Suosittelen lämpimästi luentoa! Ottakaa sellainen mahdollisuus huomioon, että Petterin ja Eevan yhteisesiintyminen voi tuoda ihan ainutlaatuista näkökulmaa omaishoitajan ja muistisairaan arkeen.

Petter kertoo minulle, että hän on Eevan kanssa moneen otteeseen saanut ”jatkoaikaa”. Heitä on pyydetty puhumaan eri tilaisuuksiin ja tähän mennessä kuulijoita (lääkäreitä, asiantuntijoita, omaishoitajia, muistisairaita ym.) on ollut yhteensä yli 900.

Joka tilaisuuteen Petteri valmistelee kuulijoille mahdollisimman hyödyllisen esityksen ja sellaisen Powerpointin, jossa on sitä ”punaista lankaa” juuri sopivasti. Hyödyllistä ja konkreettista tietoa. Voitte tiedustella materiaalia Petteriltä, sillä tutustuttuani materiaaliin uskon, että tässä on erittäin arvokasta tietoa kaikille niille, jotka elävät sairauden ja omaishoitajan arjen keskellä.

Viimeisiin puhetilaisuuksiin on jouduttu menemään pyörätuolin kanssa. Kahdessa tilaisuudessa on ollut myös viittomakielinen tulkkaus. Kauimmaiset esiintymispaikkakunnat ovat olleet Las Palmas/Kanarian saaret (Suomi-Kerho, 2014), Göteborg (Mångkulturella Folkghögskolan ja Suomiyhdistys Souvarit, 2 tilaisuutta, 2013), Sodankylä (Kotona paras –hanke, Sodankylän kunta ja Suomen Muistiasiantuntijat, 2011) ja Oulu (Oulun Seudun Muistiyhdistys, 2 tilaisuutta, 2012 ja 2013).

Kaikki tilaisuudet ovat raskaudestaan huolimatta suuresti voimaannuttaneet pariskuntaa ja antaneet siten paljon lisävoimia ”sinnitellä” Alzheimerkosken kuohuissa.

Ylpeänä esittelen muutamia Petterin keräämiä ja itse kehittämiä elämänohjeita ja vinkkejä (löytyvät täältä: http://www.elamanlaatu.fi/ ; vasemmasta marginaalista valitse esimerkiksi Jaksamisesta, Elämänlaatumalli ja Elämänohjeita).

Viisi ilmaista resurssia: positiivisuus, huumori, kiitollisuus, toivo ja ilo

Meidän kaikkien käytettävissä on niin halutessamme viisi ilmaista resurssia, eikä niitä rahalla voi edes ostaa.

Jotta paremmin muistaisimme nämä resurssit, olen kytkenyt ne kätemme sormiin, jotka ovat aina mukanamme muun käytön ohella muistuttamassa meitä näistä resursseista.

Peukalo: Positiivisuus. Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Rikas elämä ei maksa paljon (Pirkko-Liisa Perttula: Aurinkoinen mieli).

Etusormi: Huumori, sodassakin mitä kovempi paikka, sitä kovempi huumori. Hyvä huumori on ryhmää tai yhteisöä yhteen ”hitsaava” ja voimia antava ja antaa rohkeutta kamppailla viimeiseen saakka myös mahdottomien tehtävien kohdalle sattuessa. Huumori on arvo, resurssi ja arvojen ”kasvualusta”. Vaikka meillä olisi miten hyvät arvot tahansa, niin vasta oikea huumori saa ne toimimaan kunnolla eli saamme ”turbon” päälle.

Keskisormi: Kiitollisuus tarkoittaa sitä, että olemme saaneet jotain, mitä emme ole ansainneet. Kiitollisuus on lyhin tie onneen. Kiitollinen ihminen ei voi olla onneton (surullinen kylläkin). Kiitollisuus on elämän kultareunus (Matti Otala). Ainoa tapa levittää onnellisuutta on jakaa se jonkun kanssa (”Aug Hepoaho”).

Nimetön sormi: Toivo . Pentti Haanpää on sanonut: ”Toivo on resurssi, jonka varassa astumme huomiseen.” Silloin kun menetämme toivon, meille käy huonosti, vaikka meillä olisi miten hyvät edellytykset selviytyä. ”Hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen.” Olen aikaisemmin suhtautunut ehkä vähän huvittuneestikin tähän sanontaan, mutta en suhtaudu enää. Nyt se voisi mielestäni pikemminkin olla: ”Hukkuva jaksaa sinnitellä pitempään, jos hän tietää, että ylävirralta on edes oljenkorsi tulossa.”

Pikkusormi: Ilo, joka voimien hiipuessa muuttuu rauhaksi. Yksi ilo hajottaa sata surua. (Kiinalainen viisaus)

Oivallinen tapa muistaa asioita on todellakin oman käden sormien liittäminen muistitapahtumaan. Ihanuutta on nähdä millä tavalla jokaisella sormella on oma tarinansa kerrottavana. Kuulkas suomalaiset! Tällaisessa ajattelussa on toivoa! Sitten katsomme Eevan ja Petterin elämänlaatumallia:

EEVAN JA PETTERIN ELÄMÄNLAATUMALLI

Tässä tarkastellaan muistisairaan elämänlaadun mahdollisimman korkealla pitämistä kaikissa vaiheissa. Tätä elämänlaatumallia voidaan hyödyntää ja tarvittaessa tarkentaa asiantuntijoiden ja analogian avulla soveltumaan myös muille henkilöryhmille ja henkilöille. Tällaisia ovat ne, joiden elämänlaatu on sairauden, onnettomuuden, vanhuuden tai jostakin muusta syystä ”romahtanut”. Tällöin joudutaan toimimaan elämänlaadun palauttamiseksi tai ”käymään viivytystaistelua” elämänlaadun tekijöiden vääjäämättä huvetessa.

Elämä on niin monimutkaista, että siinä pitää olla jokin järjestys. Jos saisit elämässä kaiken, minkä haluat, minne sen laittaisit? (Pirkko-Liisa Perttula: Aurinkoinen mieli)

1. Oman elämänlaatumme optimointimalli ja sen hyödyntäminen lähimmäistemme auttamisessa ja tukemisessa
2. Vakavasti muistisairaalle jaksohoidot eivät sovi, koska hänelle tulevaisuus on nykytilan jatkumo
3. Elämänlaatumalli (10 osatekijää)
4. Jokaisella on oma rankinglista – miten sillä voi päästä ylöspäin?
5. Milloin meillä on parhaat edellytykset toimia lähimmäistemme hyväksi?
6. Elämänlaatu muodostuu asioiden hallinnasta, vapaudesta, turvallisuudesta ja ilosta
7. Taistelu herra Alzheimeria vastaan on häviöön päättyvää viivytystaistelua
8. Onko omaishoitaja hoitanut parhaansa mukaan hoidettavaansa, jota herra Alzheimer on parhaillaan tuhoamassa tai jo tuhonnut
9. Lääkärien, tukipalvelujen ja vertaistuen tärkeydestä

Tässä vielä Pulkkisten eväät arkeen (ilmestynyt Iltalehden jutun yhteydessä 8.1.2011)

pulkkisten_eväät

koskenlaskijat
Petter on Eevan kanssa laskenut vuodesta 2004 lähtien Alzheimer-koskea tukilla. Yhtä hyvin piirros sopii kuvaamaan ketä tahansa sairauden tai muiden vaikeuksien kanssa nykyisellään tai tulevaisuudessa kamppailevaa. Eevaa ja Petteriä voimaannuttavia asioita ovat ”lohet”, joita yritetään pyytää. Koskenlaskijat=Souvarit Piirros: Tuomo Veijanen

 

45 kommenttia artikkeliin ”Arjen sankareita, sankari numero 1

  1. toivottavasti tänne tulee edes jokunen viesti.

    Tärkeintähän omashoitajalle on se, ettämuistaa ottaa myös omaa aikaa, viimeistään siinä vaiheessa kun hoidettava alkaa ns hankaloitua, ei päästä enää oheistoimintoihin… Niin silloin kannattaa nukkua yöt samaan aikaan kuin hoidattavakin eikä vastailla sähköpostiin tai muuta kivaa, parempi hankkia tarvittava palvelu esim päiväksi.

    Tykkää

  2. Onhan se jaloa, mutta mitä hoivattava ajattelisi asiasta, jos olisi täysin järjissään? Ainakin itse toivon, että kukaan ei uhrautuisi takiani noin. Jokaisella ihmisellä on oma elämä, eikä kenelläkään ole oikeutta viedä sitä oman sairautensa takia. En toki epäile, että potilas on niin tehnyt, mutta niin tuntuu käyneen syystä syystä tai toisesta.

    Tykkää

  3. Hei. Kiitokset mielenkiinnosta omaishoitajuuteen. Jaksamiseeni liittyen kerron, että saatuani Eevan nukkumaan illalla vastailen sähköposteihin kahvia juodessani, jos olen riittävän virkeä. Jos yöunet jäävät liian vähälle, niin sitten otan seuraavana päivänä unet Eevan kanssa samaan aikaan. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on todella tärkeää.

    Uhrautuminen ei todellakaan ole hyvä vaihtoehto, koska se syö molempien jaksamista ja elämänlaatua ja hoidettavan osalta vielä enemmän.

    Vietämme Eevan kanssa hyvin rauhallista ja leppoisaa elämää. Eeva ja muut muistisairaat kamppailevat herra Alzheimerin kanssa, joten he ovat sankareita. Minä ja muut omaishoitajat olemme huoltojoukkoja, jotka ovat sodassakin tärkeitä, mutta sankareita ovat muistisairaat.
    Ystävällisin terveisin
    Petter Pulkkinen

    Tykkää

  4. Ymmärrän ”Vanhuuden höperön” kommentin hyvin.

    Isänikin aina sanoo, että jos hän joskus joutuu avuttomaksi, on tärkeämpää, että pidän omasta perheestäni hyvää huolta kuin uhraan elämäni hänen hoitamiseen. Toiveena olisi kuolla kotona luonnollisesti, eikä missään ikävissä sairaaloissa tai vanhainkodeissa.

    Ymmärrän myös hyvin sen, että jotkut haluavat hoitaa omaistaan. Se on hyvin jaloa ja antaa hyvän mielen jälkeen jääville. Yhteiskunta säästää todella paljon tällaisten jalojen ihmisten vuoksi. Hoitajilla tulisi olla myös hyvä tukiverkosto, sillä vaikeasti sairaan (lapsen) hoitaminen lyhentää telomeerejä suhteessa 1:7, eli jokainen vuosi hoitoa vähentää elämää 7 vuotta. Hyvät sosiaaliset verkostot taas palauttaa telomeerien pituutta (telomeraasi).

    Ennen kuoltiin torppaan jossa koko suku asui ja kuolema oli luonnollista.

    Kaikki olivat automaattisesti omaishoitajia, koska ei ollut sairaaloita, jonne kuolema on nyt ulkoistettu. Siksi kuolemasta onkin tullut myytti, jolla on helppo pelotella. Samaan tapaan kuin monet muut luonnolliset asiat.

    En tiedä onko tämä ollut tahallinen vai tahaton kehitys. Pelollahan ihmisiä on helpompi ohjata, malliin ”syö voita niin kuolet”.

    Muistisairaiden osalta olisi hienoa kehittää ”tulkkauslaite”, joka osaisi kääntää muistisairaan ”kontekstissa” olevat käsitteet muiden ymmärtämäksi.

    Tarkoitan vaikkapa sellaista kännykkäsovellusta, joka oppisi kuulemansa ja kääntäisi jutun selkokielelle. Esimerkki:

    A) Muistisairas näkee kuvan linnusta ja hän ”mongertaa” jotain -> laite oppii ”mongerruksen” mutta tietää kyseessä olevan lintu.
    B) Lyhytmuistin korvaus kännylällä, ts. kännykkä kokoaisi päivän highlightit (kuvat, videot, tapahtumat) ja toistaisi niitä tarvittavin väliajoin. Näin ne siirtyisivät myös aikanaan pitkäaikaismuistiin.

    Siitä vaan kehittelemään. Royaltini voitte lahjoittaa vaikkapa nutriepigenomiikan tutkimukseen 🙂

    Tykkää

  5. Tämä oli hieno kirjoitus.

    Aihe on tärkeä ja suurten ikäpolvien vanhentuessa omaishoito tulee olemaan entistäkin merkittävämpi ja koko yhteiskunnalle tärkeä aihe.

    Tykkää

  6. sorry vaan tuomari, näyttää, että sotket puheentuottamisen ongelmaiset ja ns vammaiset muistisairaisiin. Niin ja varmaan jo nyt on eriasteisia aplikaatioita henkilöille, joille on puheentuottamisessa vaikeuksia.
    Niin ilmeisesti muistisairaat eivät muista asioita, mutta kyllä ne puhua osaavat, enne viimeisiä vuosia.

    Niin Petter, hyvä ettet tuon enempää valvo. Oma äitini poltti itseään loppuun -> sai isän nukkumaan 18.00 – 19.00 aikaan, nukkumisen sijaan otti aikaa itselleen -> no 24.00 – 01.00 monasti raahasi isäukon keinusta sänkyyn. Ihmetteli sitten kun omien lyhyiden yöunien jälkeen siippa heräili 04.00 – 05.00 aikoihin. Harmi ettei kukaan hänen kavereistaan neuvonut järkevämpää vaan taisivat lähinnä glorifoida hänen jaksamistaan.

    p.s. niin ja hyvä vanhuuden höperö, sitä kutsutaan rakkaudeksi. Toki voihan sen siipan laittaa hoitoon heti hoitokotiin siipan eläkkeellä ja nauttia itse omasta eläkkeestä tai tulevasta eläkkeestä, tai no vapaudesta.

    Tykkää

  7. ”ihmetellen” … en tarkoita varsinaisesti dysfasiaa, vaan sitä vaihetta, kun ihmiseltä alkaa kadota sanat kun hän yrittää kertoa jostain. Usein ne sanat myös sekoittuvat malliin ”lintu” = ”kevyt”.

    Pointti oli siis se, että sovellukselle voisi opettaa ”uuden kielen” josta sitten sovellus osaisi tulkata sen ymmärrettäväksi.

    Esimerkiksi Android-puhelimissa on jo hyvin toimiva puheentunnistus (mm. Google haussa).

    Se perustuu joihinkin algoritmeihin, joiden perusteella puhelin kykenee tunnistamaan puheen. Samalla tavoin luulisi kyseisen algoritmin mukautuvan myös ”mongerrukseen”?

    Tykkää

  8. Alzheimer on T3-diabetes,mutta sitä ei saa sanoa ääneen Suomessa?

    Ihan hyvää lukemista omaisille: http://coconutketones.blogspot.com.es/

    ..ja sieltä löytyy myös linkki:

    Here is a link to a very thorough and highly researched article by Dr. Stephanie Seneff of MIT discussing the importance of fat and cholesterol, how they work in the brain, why statin use may be counterproductive for people at risk for and dealing with Alzheimer’s, the function of beta amyloid and why a high fat diet may be beneficial
    http://coconutoil.com/the-clue-to-why-low-fat-diet-and-statins-may-cause-alzheimers/

    Tykkää

  9. Näitä sinänsä humaaneja ja traagisia juttuja lukiessani minulle tulee mieleen asia jonka Kaari Utriokin otti jokunen vuosi sitten esille pienehkön ja nopeasti vaietun kohun myötä, eli niin sanottu ”Armon Pilleri”. Kuolemankapseli, joka olisi saatavilla ihmiselle joka on saanut varmuudella kuolemaan johtavan sairauden /taudin diagnoosin.

    Ihmiselle joka haluaa lähteä kunniakkaasti vielä siinä vaiheessa kun oma järki ja fysiikka pelaa.

    Ihmiselle joka ei halua jäädä elämään zombiena ja makuuhaavaisena raakkuna muiden ”riepoteltavaksi” pahimmillaan vuosikymmenten ajaksi.

    Olisi se minun mielestäni ainakin parempi vaihtoehto kuin ne 70-80 % itsemurhat rekkojen nokkakolareista tai 95% junan allejäämisistä…vai?

    Millään tavalla omaishoitajia mollaamatta.

    Tykkää

  10. ”Vapautta pitäisi olla valinnankin vapaus.” kirjoitti aiheellisesti mm. ”Olisi se minun mielestäni ainakin parempi vaihtoehto kuin ne 70-80 % itsemurhat rekkojen nokkakolareista tai 95% junan allejäämisistä…vai? ”

    Olen samaa mieltä.

    Oli todella ahdistavaa mennä ”pelastamaan” naista, joka tahallaan ajoi edessäni tukkirekan keulaan sillä seurauksella, että aivot olivat konepellillä.

    Tai katsoa ihmistä, joka on mennyt junan alle siten, että kaula on mennyt poikki (ihme kyllä verta on tosi vähän kun jarruttavan junan pyörä koaguloi suonet kiinni leikatessaan pään irti). Tässä vain pari esimerkkiä kohdaltani.

    Minun mielipiteeni on se, että jos haluaa tappaa itsensä siten, että vahingoittaa jotain toista, olisi paras hakea sellainen kohde joka muuttaisi maailmaa. Junan kuljettaja (tai matkustaja) eivät ole sopiva kohde, ellei sitten kyydissä ole jokin päättäjä, joka voisi asioita muuttaa. Kamikazeilla oli selkeä ja ylevä päämäärä.

    Kuoleman pilleri kuten arseeni kuulostaa aika ikävältä tavalta lähteä.

    Paras tapa on käsittääkseni typpi. Typpeä on hengittämässämme ilmassa muutenkin ja ihminen ei tunne kipua mikäli typen osuus kasvaa (toisin kuin esim. CO2). Ihmisestä tulee iloinen typpinarkoosissa ja kuolema koittaa hymy huulilla.

    Typpeä esitettiin aikoinaan Yhdysvaltoihin vankien teloitustavaksi, mutta koska se on liian ”onnellinen tapa lähteä”, se hylättiin. Vangit halutaan kärsivän ennen kuolemaansa.

    Tykkää

  11. Takaisin asiaan….

    Borde vi kalla Alzheimers sjukdom för typ 3-diabetes? I Ett sötare blod kan du läsa om att forskare under senare tid har hittat starka samband mellan metabolt syndrom, typ 2-diabetes och utvecklingen av demens. En dement hjärna reagerar till exempel sämre på det blodsockersänkande hormonet insulin.
    http://ettsotareblod.se/typ-2-diabetes-kopplat-till-ett-snabbare-forlopp-av-alzheimer/

    Biologi Ann Fernholm kirjoittaa:

    ”Alzheimer on tyypin 3 diabetes? Uusin tutkimus on löytänyt vahvoja yhtymäkohtia metabolisen oireyhtymän,t2-diabeteksen ja muistisairauden kehittymisen välillä. Dementikon aivot reagoivat heikommin verensokeria laskevaan insuliinihormoniin”

    Tykkää

  12. Walma, todella mielenkiintoista tietoa. Kiitos. Olen samaa mieltä Ann Fernholmin kanssa. Tasainen verensokeri ja low-carb-ajattelu palvelee taatusti parhaimmalla mahdollisella tavalla dementikkoa.

    Tykkää

  13. Sydänliitossa,Valtion Ravitsemusneuvottelukunnassa ja Itä-Suomen Yliopistossa touhuava agronomi Ursula Schwab suhtautuu tunnetusti kaikkiiin lisäravinteisiin kielteisesti. Tässä pari uutta tutkimusta, jotka eivät tue Ursulan mututietoa:

    D-vitamiinivaje lisää Alzheimerin taudin riskiä 50–125 prosenttia sen mukaan, kuinka suuri puute on, ilmenee uudesta kansainvälisestä tutkimuksesta. Yhteys D-vitamiinivajeen ja Alzheimerin taudin välillä on nyt varmistettu, sanoo englantilainen Exeterin yliopisto tiedotteessaan.
    http://tinyurl.com/opdtt8a

    Vähäinen seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) ennustaa aortan kovettumista ja seinämän paksuuntumista, kertoo uusi turkkilaisten sydänlääkäreiden tekemä kliininen tutkimus. Se vahvistaa käsitystä, jonka mukaan D-vitamiinivaje lisää valtimonkovettumataudin riskiä. D-vitamiinin tarve valtimotautien ehkäisyssä on moninkertainen viranomaissuositukseen nähden. Nykyinen saantisuositus onkin annettu vain luukadon ehkäisyä ajatellen.
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2658

    Petter Pulkkiselle: Arvostan suunnattomasti työtäsi rakkaimpasi hyväksi. Voin kertoa, että kamppailemme saman ongelman kanssa…

    Tykkää

  14. Walma nostaa esille tärkeän kysymyksen:

    !! MIKÄ ON SUOSITUKSIA ANTAVAN VIRKAMIEHEN TAI INSTANSSIN VASTUU? !!

    Mikäli vahvistuu, että moni alzheimer- ja diabetestapaus olisi vältetty paremmilla D-vitamiinisuosituksilla, kuka kantaa vastuun siitä ettei näin toimittu?

    Pitäisikö olla jokin välimiesoikeusmenettely, jonne kuka tahansa kansalainen voisi nostaa kanteen virkamiehestä/instanssista käsiteltäväksi siten, että maan (ja vaikutuspiirien) ulkopuolelta tulisi asiantuntijat, joiden perusteella ratkaisu tehdään? Eli siten, ettei ”hyvä veli” verkosto pysty suojelemaan.

    Tykkää

  15. tjooh,

    voisko olla mahdollista, että kun henkilö siirtyy sinne a-heimer kotiin. Ulkoilutetaan tarpeeksi useasti, onko ulkoilutus kärryssä 20 min/potilalas kärryssä, vai ?

    Saadaan tapeellinen ulkoilutussuositus.

    Tykkää

  16. Walma sanoo Alzheimerin taudin olevan tyypin 3 diabetes. Miksi Alzheimerin tauti alkoi yleistymään sen jälkeen, kun yli 60-vuotiaille alettiin tarjoamaan influenssarokotteita ja pneumokokkirokotteita? Neurokirurgi Russell L Blalylock on vuosien ajan tutkinut aihetta ja tuossa Blaylockin suomennetu artikkeli Rokotteet, aivotulehdus, masennus:
    http://elamakasissamme.blogspot.fi/2014/02/rokotteet-aivotulehdus-masennus.html

    Kertainjektiona annettava aine voi saada aivojen immuunijärjestelmän aktiiviseen tilaan yli vuodeksi:
    Ann Neurol. 2003 Nov;54(5):599-604.
    Presence of reactive microglia in monkey substantia nigra years after 1-methyl-4-phenyl-1,2,3,6-tetrahydropyridine administration.
    McGeer PL, Schwab C, Parent A, Doudet D.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14595649

    Aktivoidun mikroglian rooli Alzheimerin taudissa ja Parkinsonin taudissa:
    J Neurosci. 2005 Oct 5;25(40):9275-84.
    Central and systemic endotoxin challenges exacerbate the local inflammatory response and increase neuronal death during chronic neurodegeneration.
    Cunningham C, Wilcockson DC, Campion S, Lunnon K, Perry VH.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16207887

    Aktivoidun mikroglian neurotoksisuus:
    Nat Rev Neurosci. 2007 Jan;8(1):57-69.
    Microglia-mediated neurotoxicity: uncovering the molecular mechanisms.
    Block ML, Zecca L, Hong JS.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17180163

    Mikroglian aktivointi ja krooninen neurodegeneraatio:
    Neurotherapeutics. 2010 Oct;7(4):354-65. doi: 10.1016/j.nurt.2010.05.014.
    Microglial activation and chronic neurodegeneration.
    Lull ME, Block ML.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20880500

    Krooninen mikroglian aktivaatio ja progressiivinen dopaminerginen neurotoksisuus:
    Biochem Soc Trans. 2007 Nov;35(Pt 5):1127-32.
    Chronic microglial activation and progressive dopaminergic neurotoxicity.
    Block ML, Hong JS.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17956294

    Aktivoitu mikroglia voi tuottaa ja erittää myrkyllisiä aineita, jotka voivat nopeuttaa hermosolujen menetystä:
    BMC Neurosci. 2013 Oct 4;14(1):112.
    Down-regulation of microglial activity attenuates axotomized nigral dopaminergic neuronal cell loss.
    Song DY, Yu HN, Park CR, Lee JS, Lee JY, Park BG, Woo RS, Han JT, Cho BP, Baik TK.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24093518

    Mikroglian aktivointi ja sen vaikutukset aivojen sairauksiin:
    Curr Med Chem. 2007;14(11):1189-97.
    Microglial activation and its implications in the brain diseases.
    Dheen ST, Kaur C, Ling EA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17504139

    Tulehduksellinen prosessi Alzheimerin taudissa, sytokiinien rooli:
    ScientificWorldJournal. 2012;2012:756357. doi: 10.1100/2012/756357. Epub 2012 Apr 1.
    A review: inflammatory process in Alzheimer’s disease, role of cytokines.
    Rubio-Perez JM, Morillas-Ruiz JM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22566778

    Inflamm Allergy Drug Targets. 2009 Sep;8(4):277-84.
    Possible roles of microglial cells for neurotoxicity in clinical neurodegenerative diseases and experimental animal models.
    Sugama S, Takenouchi T, Cho BP, Joh TH, Hashimoto M, Kitani H.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19754411

    Hidas eksitotoksisuus Alzheimerin taudissa:
    J Alzheimers Dis. 2013;35(4):643-68. doi: 10.3233/JAD-121990.
    Slow excitotoxicity in Alzheimer’s disease.
    Ong WY, Tanaka K, Dawe GS, Ittner LM, Farooqui AA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23481689

    Alumiinin eksitotoksisuus ja hermoston autoimmuniteetti:
    Curr Aging Sci. 2012 Dec;5(3):209-17.
    Aluminum excytotoxicity and neuroautotoimmunity: the role of the brain expression of CD32+ (FcγRIIa), ICAM-1+ and CD3ξ in aging.
    Jovanova-Nesic K, Shoenfeld Y, Spector NH.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23387884

    Eksitotoksisuus: silta erilaisiin hermostoa rappeuttaviin sairauksiin:
    Eur J Pharmacol. 2013 Jan 5;698(1-3):6-18. doi: 10.1016/j.ejphar.2012.10.032. Epub 2012 Oct 30.
    Excitotoxicity: bridge to various triggers in neurodegenerative disorders.
    Mehta A, Prabhakar M, Kumar P, Deshmukh R, Sharma PL.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23123057

    Aivan kuten Russell L Blaylock sanoo, Alzheimerin tautia sairastavien aivoissa vallitsee tulehdus ja krooninen mikroglian aktivaatio:

    Int J Alzheimers Dis. 2012;2012:165021. doi: 10.1155/2012/165021. Epub 2012 May 13.
    Microglia in Alzheimer brain: a neuropathological perspective.
    Mrak RE.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22655212

    Curr Alzheimer Res. 2009 Dec;6(6):554-63.
    Microglial activation in Alzheimer’s disease.
    Schlachetzki JC1, Hüll M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19747160

    Neurobiol Aging. 2013 Jan;34(1):128-36. doi: 10.1016/j.neurobiolaging.2012.04.021. Epub 2012 Jul 26.
    Microglial activation in Alzheimer’s disease: an (R)-[¹¹C]PK11195 positron emission tomography study.
    Schuitemaker A1, Kropholler MA, Boellaard R, van der Flier WM, Kloet RW, van der Doef TF, Knol DL, Windhorst AD, Luurtsema G, Barkhof F, Jonker C, Lammertsma AA, Scheltens P, van Berckel BN.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22840559

    Mediators Inflamm. 2014;2014:465694. Epub 2014 Jul 16.
    Role of Microglia Adenosine A2A Receptors in Retinal and Brain Neurodegenerative Diseases.
    Santiago AR1, Baptista FI2, Santos PF3, Cristóvão G4, Ambrósio AF1, Cunha RA5, Gomes CA6.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25132733

    Front Integr Neurosci. 2013 Aug 13;7:59. doi: 10.3389/fnint.2013.00059. eCollection 2013.
    Inflammatory process in Alzheimer’s Disease.
    Meraz-Ríos MA1, Toral-Rios D, Franco-Bocanegra D, Villeda-Hernández J, Campos-Peña V.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23964211

    Curr Med Chem. 2009;16(6):643-51.
    Modulation of microglial innate immunity in Alzheimer’s disease by activation of peroxisome proliferator-activated receptor gamma.
    Shie FS1, Nivison M, Hsu PC, Montine TJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19199928

    CNS Neurol Disord Drug Targets. 2013 Aug;12(5):593-607.
    Innate immunity in Alzheimer’s disease: a complex affair.
    Guillot-Sestier MV1, Town T.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23574177

    Tykkää

  17. Alzheimerin tautia sairastavien aivojen hippokampuksen alueelta on löydetty alumiinia.

    Rokotteiden alumiini kerääntyy hiirten pernaan ja aivoihin, joista se havaitaan vielä vuoden kuluttua injektiosta:
    BMC Med. 2013 Apr 4;11:99. doi: 10.1186/1741-7015-11-99.
    Slow CCL2-dependent translocation of biopersistent particles from muscle to brain.
    Khan Z, Combadière C, Authier FJ, Itier V, Lux F, Exley C, Mahrouf-Yorgov M, Decrouy X, Moretto P, Tillement O, Gherardi RK, Cadusseau J.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23557144

    Alumiini aiheuttaa hermostollisia vaurioita kaneilla:
    Neurotoxicol Teratol. 1989 May-Jun;11(3):237-42.
    Aluminum produces age related behavioral toxicity in the rabbit.
    Yokel RA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2755420

    Alumiini edistää glutamaatin välittämää neurotoksisuutta:
    Folia Neuropathol. 2000;38(2):47-53.
    Aluminum enhances glutamate-mediated neurotoxicity in organotypic cultures of rat hippocampus.
    Matyja E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11057035

    Alumiini aiheuttaa kognitiivista heikentymistä rotilla:
    Int J Alzheimers Dis. 2012;2012:914947. doi: 10.1155/2012/914947. Epub 2012 Jul 30.
    Cognitive deterioration and associated pathology induced by chronic low-level aluminum ingestion in a translational rat model provides an explanation of Alzheimer’s disease, tests for susceptibility and avenues for treatment.
    Walton JR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22928148

    Alumiinin myrkylliset vaikutukset rottien aivoissa:
    Nanomedicine. 2009 Dec;5(4):473-9. doi: 10.1016/j.nano.2009.01.013. Epub 2009 Feb 13.
    Glia activation induced by peripheral administration of aluminum oxide nanoparticles in rat brains.
    Li XB, Zheng H, Zhang ZR, Li M, Huang ZY, Schluesener HJ, Li YY, Xu SQ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19523415

    Alumiinin valikoiva kerääntyminen aivovaltimoihin Alzheimerin taudissa:
    J Inorg Biochem. 2013 May 21;126C:35-37. doi: 10.1016/j.jinorgbio.2013.05.007. [Epub ahead of print]
    Selective accumulation of aluminum in cerebral arteries in Alzheimer’s disease (AD).
    Bhattacharjee S, Zhao Y, Hill JM, Culicchia F, Kruck TP, Percy ME, Pogue AI, Walton JR, Lukiw WJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23764827

    Alumiinin osallistuminen Alzheimerin taudin etenemiseen:
    J Alzheimers Dis. 2013 Jan 1;35(1):7-43. doi: 10.3233/JAD-121909.
    Aluminum involvement in the progression of Alzheimer’s disease.
    Walton JR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23380995

    Alumiini keskushermostossa: myrkyllisyys ihmisillä ja eläimillä, rokotteiden adjuvantit ja autoimmuniteetti:
    Immunol Res. 2013 Jul;56(2-3):304-16. doi: 10.1007/s12026-013-8403-1.
    Aluminum in the central nervous system (CNS): toxicity in humans and animals, vaccine adjuvants, and autoimmunity.
    Shaw CA, Tomljenovic L.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23609067

    Alumiiniadjuvantit vastasyntyneillä hiirillä yhteydessä pitkäaikaisiin neurologisiin haittavaikutuksiin:
    J Inorg Biochem. 2013 Jul 19. pii: S0162-0134(13)00177-3. doi: 10.1016/j.jinorgbio.2013.07.022.
    Administration of aluminium to neonatal mice in vaccine-relevant amounts is associated with adverse long term neurological outcomes.
    Shaw CA, Li Y, Tomljenovic L.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23932735

    Alumiini edistää amyloidi-beta proteiinin tunkeutumista aivo-veriesteestä:
    Brain Res. 2006 Oct 20;1116(1):215-21. Epub 2006 Aug 30.
    Aluminum complexing enhances amyloid beta protein penetration of blood-brain barrier.
    Banks WA, Niehoff ML, Drago D, Zatta P.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16942756

    Alumiini ja Alzheimerin tauti:

    J Inorg Biochem. 2007 Sep;101(9):1275-84. Epub 2007 Jun 12.
    An aluminum-based rat model for Alzheimer’s disease exhibits oxidative damage, inhibition of PP2A activity, hyperphosphorylated tau, and granulovacuolar degeneration.
    Walton JR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17662457

    Tohoku J Exp Med. 1994 Nov;174(3):263-8.
    Aggregation of amyloid beta-protein and its neurotoxicity: enhancement by aluminum and other metals.
    Kuroda Y, Kawahara M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7761991

    Proc Soc Exp Biol Med. 2000 Apr;223(4):397-402.
    Aluminum increases levels of beta-amyloid and ubiquitin in neuroblastoma but not in glioma cells.
    Campbell A, Kumar A, La Rosa FG, Prasad KN, Bondy SC
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10721010

    Med Hypotheses. 2012 Dec 20. pii: S0306-9877(12)00517-8. doi: 10.1016/j.mehy.2012.11.036. [Epub ahead of print]
    Aluminum may mediate Alzheimer’s disease through liver toxicity, with aberrant hepatic synthesis of ceruloplasmin and ATPase7B, the resultant excess free copper causing brain oxidation, beta-amyloid aggregation and Alzheimer disease.
    Brenner S.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23261179

    J Alzheimers Dis. 2012;29(2):255-73. doi: 10.3233/JAD-2011-111712.
    Aluminum disruption of calcium homeostasis and signal transduction resembles change that occurs in aging and Alzheimer’s disease.
    Walton JR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22330830

    Environ Health Perspect. 1985 Nov;63:149-53.
    Relationship of aluminum to Alzheimer’s disease.
    Perl DP.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4076080

    Neurotoxicology. 2000 Oct;21(5):813-28.
    The toxicology of aluminum in the brain: a review.
    Yokel RA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11130287

    J Alzheimers Dis. 2010;22(1):65-72. doi: 10.3233/JAD-2010-100486.
    Evidence for participation of aluminum in neurofibrillary tangle formation and growth in Alzheimer’s disease.
    Walton JR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20847423

    Neurobiol Aging. 2012 Jan;33(1):199.e1-12. doi: 10.1016/j.neurobiolaging.2010.06.018. Epub 2010 Jul 31.
    Aluminum induces neurodegeneration and its toxicity arises from increased iron accumulation and reactive oxygen species (ROS) production.
    Wu Z, Du Y, Xue H, Wu Y, Zhou B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20674094

    J Inorg Biochem. 2009 Nov;103(11):1579-84. doi: 10.1016/j.jinorgbio.2009.07.023. Epub 2009 Aug 15.
    Demonstration of aluminum in amyloid fibers in the cores of senile plaques in the brains of patients with Alzheimer’s disease.
    Yumoto S, Kakimi S, Ohsaki A, Ishikawa A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19744735

    Neurotoxicology. 2006 May;27(3):385-94. Epub 2006 Feb 3.
    Aluminum in hippocampal neurons from humans with Alzheimer’s disease.
    Walton JR.
    Source: Australian Institute for Biomedical Research, Sydney, NSW 2204, Australia.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16458972

    Int J Alzheimers Dis. 2011 Mar 8;2011:276393. doi: 10.4061/2011/276393.
    Link between Aluminum and the Pathogenesis of Alzheimer’s Disease: The Integration of the Aluminum and Amyloid Cascade Hypotheses.
    Kawahara M, Kato-Negishi M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21423554

    Neurotoxicology. 1988 Fall;9(3):429-42.
    Aluminum intoxication and the victim of Alzheimer’s disease: similarities and differences.
    Yokel RA, Provan SD, Meyer JJ, Campbell SR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3059244

    J Alzheimers Dis. 2011;23(4):567-98. doi: 10.3233/JAD-2010-101494.
    Aluminum and Alzheimer’s disease: after a century of controversy, is there a plausible link?
    Tomljenovic L.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21157018

    Tykkää

  18. Kookosöljy vaimentaa beeta-amyloidin vaikutuksia aivokuoressa:
    J Alzheimers Dis. 2014;39(2):233-7. doi: 10.3233/JAD-131436.
    Coconut oil attenuates the effects of amyloid-β on cortical neurons in vitro.
    Nafar F, Mearow KM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24150106

    Tohtori Mary Newport alkoi hoitamaan Alzheimerin tautia sairastavaa miestään kookosöljyllä. Muutokset olivat dramaattisia vain parin viikon jälkeen:

    Keskipitkäketjuiset triglyseridit (MCT), rasvahapot, joista kookosöljy suurimmaksi osaksi muodostuu, parantavat kognitiivista suorituskykyä iäkkäillä, jotka sairastavat Alzheimerin tautia. Ja vain yhden annoksen jälkeen:
    Neurobiol Aging. 2004 Mar;25(3):311-4.
    Effects of beta-hydroxybutyrate on cognition in memory-impaired adults.
    Reger MA1, Henderson ST, Hale C, Cholerton B, Baker LD, Watson GS, Hyde K, Chapman D, Craft S.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15123336

    Kurkuma parantaa merkittävästi käyttäytymisen oireita Alzheimerin taudissa:
    Ayu. 2012 Oct;33(4):499-504. doi: 10.4103/0974-8520.110524.
    Effects of turmeric on Alzheimer’s disease with behavioral and psychological symptoms of dementia.
    Hishikawa N1, Takahashi Y, Amakusa Y, Tanno Y, Tuji Y, Niwa H, Murakami N, Krishna UK.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23723666

    Kurkumiinista voi olla hyötyä dementiassa:
    ScientificWorldJournal. 2014 Jan 22;2014:174282. doi: 10.1155/2014/174282. eCollection 2014.
    Curcumin as a therapeutic agent in dementia: a mini systematic review of human studies.
    Brondino N1, Re S1, Boldrini A1, Cuccomarino A1, Lanati N2, Barale F1, Politi P1.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24578620

    Kurkumiini suojaa beeta-amyloidi-proteiiniin yhdistetyltä tulehdukselta:
    J Alzheimers Dis. 2010;20(4):1189-99. doi: 10.3233/JAD-2010-091336.
    PPARgamma agonist curcumin reduces the amyloid-beta-stimulated inflammatory responses in primary astrocytes.
    Wang HM1, Zhao YX, Zhang S, Liu GD, Kang WY, Tang HD, Ding JQ, Chen SD.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20413894

    Kurkumiini peruuttaa amyloidi patologiaa ja siihen liittyvää neurotoksisuutta Alzheimerin taudissa:
    J Neurochem. 2007 Aug;102(4):1095-104. Epub 2007 Apr 30.
    Curcumin labels amyloid pathology in vivo, disrupts existing plaques, and partially restores distorted neurites in an Alzheimer mouse model.
    Garcia-Alloza M1, Borrelli LA, Rozkalne A, Hyman BT, Bacskai BJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17472706

    Kaakaon flavonoidin hermostoa suojaavat vaikutukset ja sen vaikutukset kognitiiviseen suorituskykyyn:
    Br J Clin Pharmacol. 2013 Mar;75(3):716-27. doi: 10.1111/j.1365-2125.2012.04378.x.
    The neuroprotective effects of cocoa flavanol and its influence on cognitive performance.
    Nehlig A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22775434

    Suklaa ja aivot: kaakaon flavonoidien neurobiologiset vaikutukset kognitioon ja käyttäytymiseen.
    Neurosci Biobehav Rev. 2013 Dec;37(10 Pt 2):2445-53. doi: 10.1016/j.neubiorev.2013.06.013. Epub 2013 Jun 26.
    Chocolate and the brain: neurobiological impact of cocoa flavanols on cognition and behavior.
    Sokolov AN1, Pavlova MA, Klosterhalfen S, Enck P.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23810791

    Kaakaon polyfenolit voivat ehkäistä ja peruuttaa hermovaurioita Alzheimerin taudissa:
    J Alzheimers Dis. 2014;41(2):643-50. doi: 10.3233/JAD-132231.
    Cocoa Extracts Reduce Oligomerization of Amyloid-β: Implications for Cognitive Improvement in Alzheimer’s Disease.
    Wang J1, Varghese M2, Ono K3, Yamada M3, Levine S2, Tzavaras N4, Gong B2, Hurst WJ5, Blitzer RD4, Pasinetti GM1.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24957018

    Kaakaojauheella on hermostoa suojaavia ja ehkäiseviä vaikutuksia Alzheimerin taudissa:
    J Cell Biochem. 2013 Oct;114(10):2209-20. doi: 10.1002/jcb.24548.
    Cocoa powder triggers neuroprotective and preventive effects in a human Alzheimer’s disease model by modulating BDNF signaling pathway.
    Cimini A1, Gentile R, D’Angelo B, Benedetti E, Cristiano L, Avantaggiati ML, Giordano A, Ferri C, Desideri G.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23554028

    Kaakaon prosyanidit voivat suojata lipidiperoksidaatioon liittyvältä hermosolujen tuhoutumiselta Alzheimerin taudissa:
    Free Radic Biol Med. 2009 May 15;46(10):1319-27. doi: 10.1016/j.freeradbiomed.2009.02.010. Epub 2009 Feb 25.
    Cocoa procyanidins attenuate 4-hydroxynonenal-induced apoptosis of PC12 cells by directly inhibiting mitogen-activated protein kinase kinase 4 activity.
    Cho ES1, Jang YJ, Kang NJ, Hwang MK, Kim YT, Lee KW, Lee HJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19248828

    Ginsengin saponiinit suojaavat rottien gliasoluja, hermosoluja ja kognitiivisia toimintoja hermostoa rappeuttavissa sairauksissa:
    PLoS One. 2014 Jun 27;9(6):e101077. doi: 10.1371/journal.pone.0101077. eCollection 2014.
    Ginseng Rb Fraction Protects Glia, Neurons and Cognitive Function in a Rat Model of Neurodegeneration.
    Xu K1, Zhang Y2, Wang Y1, Ling P2, Xie X1, Jiang C1, Zhang Z3, Lian XY1.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24971630

    Ginsengin saponiinit lievittävät aivovaurioita ja korjaavat neurologisia toimintoja rotilla:
    J Ethnopharmacol. 2014 Jul 18. pii: S0378-8741(14)00513-3. doi: 10.1016/j.jep.2014.07.009.
    Treatment with ginseng total saponins improves the neurorestoration of rat after traumatic brain injury.
    Hu BY1, Liu XJ2, Qiang R3, Jiang ZL4, Xu LH1, Wang GH1, Li X1, Peng B1.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25046825

    Fisetiinin vaikutukset mikroglian aktivointiin:
    Molecules. 2014 Jun 26;19(7):8820-8839.
    Regulatory Effects of Fisetin on Microglial Activation.
    Chuang JY1, Chang PC2, Shen YC3, Lin C4, Tsai CF5, Chen JH6, Yeh WL7, Wu LH8, Lin HY9, Liu YS10, Lu DY11.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24972270

    Omanissa kasvaneiden viikunoiden syönti parantaa muistia, ahdistusta ja oppimisen taitoja Alzheimerin taudin hiirimallissa:
    Nutr Neurosci. 2014 Jun 18.
    Consumption of fig fruits grown in Oman can improve memory, anxiety, and learning skills in a transgenic mice model of Alzheimer’s disease.
    Subash S, Essa MM, Braidy N, Al-Jabri A, Vaishnav R, Al-Adawi S, Al-Asmi A, Guillemin GJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24938828

    Luteoliini estää solun apoptoosia hermostoa rappeuttavissa sairauksissa:
    Exp Ther Med. 2014 May;7(5):1065-1070. Epub 2014 Feb 20.
    Luteolin inhibits SH-SY5Y cell apoptosis through suppression of the nuclear transcription factor-κB, mitogen-activated protein kinase and protein kinase B pathways in lipopolysaccharide-stimulated cocultured BV2 cells.
    Zhu L1, Bi W2, Lu D1, Zhang C1, Shu X1, Lu D1.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24940388

    Tykkää

  19. Kiitos Walma D-vitamiinia koskevasta informaatiosta ja kiitos Otus useista tilannetta valaisevista tutkimuslinkeistä.

    Keskusteluissa Petterin kanssa kävi ilmi, että Eevalle on Alzheimer-hoidon suhteen mitä parhaimmat edellytykset. Ruoka valmistetaan kotona hyvistä raaka-aineista, siitä tehdään maistuvaa sekä ravitsevaa laadukkaita kasviöljyjä (kylmäpuristettu kookosöljy) ja proteiineja käyttämällä. Ympärivuotinen D-vitamiinianniostus on päällä muiden ravintolisien lisäksi. Ravitsemuspuolen informaatiosta ja ideoinnista on huolehtinut lääkäri Antti Heikkilä.

    Upea malli on löytynyt optimaaliselle Alzheimerin taudin hoidolle. Jatkan tutustumista Petterin Elämänlaatumalliin ja raportoin havainnoistani sopivaa tietoa löytäessäni.

    Lisäsin juttuni loppuun paljon ajatuksia herättävän Koskenlaskija -piirroksen kuvateksteineen. Miettikääpä sitä!

    Tykkää

  20. Tuomari: ”Mikäli vahvistuu, että moni alzheimer- ja diabetestapaus olisi vältetty paremmilla D-vitamiinisuosituksilla, kuka kantaa vastuun siitä ettei näin toimittu?”

    Minä tuolla jo aiemmassa blogissa näytin jutun, että voin ja maidon maitorasva näyttää tekevän plakkeja aivoihin ja altistavan dementialle. Ja koska margariinissa on 30 x enempi D-vitamiinia kuin voissa niin kenen vastuu ettei margariinia alettu syödä jo paljon aiemmin voin sijasta ?

    Tykkää

  21. Kiitokset Otus tuhdista tietopaketista ja kiitokset Walma tiedoista ja viestistä. Sotaveteraanien opetus on, että kaveria ei jätetä.

    Suomen Lääkärilehdessä 4.11.2011 (www.elamanlaatu.fi, 3. Lehtiartikkeleita) kerron elämänlaatumallimme rakentamisesta Espanjassa 15-29.3.2009 öisin Eevan nukkuessa. Ensimmäisen viikon aikana ahdistuin vain entisestään, mutta toisen viikon öinä kirjoitin käsin elämänlaatumallimme, 49 sivua. Vuoden 2010 syksyllä tein mallistamme yleisen kriisiajan mallin, jota voi hyödyntää muistisairauksien lisäksi myös muissa sairauksissa ja elämän kriiseissä. Matti ja Teppo laulavat: Kaiken takana on nainen. Ilman Eevaa ja Alzheimeria minulla ei olisi mitään edellytyksiä rakentaa minkäänlaista elämänlaatumallia. Vuoden 2012 helmikuussa rakensin elämänlaatumallisivumme, http://www.elamanlaatu.fi, nykyisellään yli 150 A4-sivua materiaalia.

    Jukka Pekka Kourin Aamutohtori 17.1.2013 oli ainakin minulle hyvä 12 min. tietoisku, http://karppaajansuositukset.blogspot.fi/2013/02/d-vitamiini-saantisuositus.html. Siinä mm. 1) Arvo Ylppö suositteli 1920-luvulla 100 mikrogrammaa lapsille ja 2) kesäkuussa 15 minuutin auringonotolla ilman paitaa saa jo 125 mikrogrammaa.

    Christer jo mainitsikin edellä Antti Heikkilän osuuden Eevan ravitsemuspuolen lääkärinä. Raimo Sulkava on Eevan Alzheimerlääkäri. Molempien asiantuntemus ja tavoitettavuus on meille Eevan kanssa ollut todella tärkeää näinä vuosina. Kun tässä keskustellaan D-vitamiinista, niin kerron, että annan Eevalle suihkeena kielen alle kaksi kertaa 75 mikrogrammaa päivässä. Eeva pitää mintun makuisesta suihkeesta.

    ”Sinnittelyterveisin”
    Petter Pulkkinen
    http://www.elamanlaatu.fi ja Googlesta hakusanalla elämänlaatumalli

    Tykkää

  22. ”Ja koska margariinissa on 30 x enempi D-vitamiinia kuin voissa niin kenen vastuu ettei margariinia alettu syödä jo paljon aiemmin voin sijasta ?”

    Margariinin lisätään D-vitamiinia, kuten maitoonkin. Tämä lisäys alkoi vuonna 2003. Jotta saat 100-150µg D-vitamiinia päivässä, niin laske ihan ite paljonko joudut syömään epäterveellistä margariinia ja juomaan kuollutta maitoa.

    ON ihan varma, että osa sairauksista selittyy rokotteilla ja ympäristömyrkyillä, mutta se on satavarma, että suurin osa suomalaista kärsii lukuisista eri ravintoainepuutoksista.

    Juuri eilen uutisoitiin taas uudestaan vuoden 2011 jälkeen, että lasten luunmurtumat ovat lisääntyneet, joka johtuu D-vitamiinin puutteesta, vaikka maitoo ja margariini menee kitusiin liikaakin.

    Onneksi meillä on Lääkärit Antti Heikkilä ja Matti Tolonen, jotka ovat tehneet ilmaista työtä (blogin lukeminen EI maksa yhtään mitään) jo vuosikymmeniä ja valistaneet ihmisiä ravinnosta, joka olisi ollut THL:n tehtävä sillä tasolla, että konkreettisia muutoksia olisi todella tapahtunut eikä kansan tarvitsisi lukea mitään lööppiotsikoita, jotka eivät edistä kansanteryttä millään tasolla.

    Uuden tieteenalan epigenetiikan mukaan ihminen voi vaikuttaa elintavoillaan geenien toimintaan.

    Muistisairaudet lisääntyvät kohisten ja vika ei ole ikääntymisessä, koska nuoretkin siihen sairastuvat, jopa ihan työikäiset alle 50v.

    Ravinto on suuressa roolissa sen ennaltaehkäisyssä, mutta ei viralliset ravitsemussuositukset ja/tai se mitä kansa oikeesti syö? Ihmiset tarvitsevat oikeata tietoa ravinnosta, eikä iltapäivälehti terveysjournalismia, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kansa ei tarvitse leipomoteollisuuden ja margariinitehtaiden mainoksia vaan oikeata tietoa?

    Ja yllätys yllätys. Täysin samoilla elintavoilla joilla saa muistisairauden, saa myös kaikki muut elintasosairaudet.

    Miksi media ei tee mitään?

    Pullamössömedia ei uskalla kirjoittaa totuuksia? Pelätäänkö että mainostajat häipyvät? Vai mitä pelätään? Eihän lehdet elä lehtien myynnillä, vaan mainoksilla.

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/alzheimer.htm

    Onhan medialla journalisteja, jotka työnsä osaavat, mutta onko heillä vapaat kädet?

    Tykkää

  23. Näemmä, että Valtion virallinen propaganda media YLE ja VRNn terveyspropagandan levityslaitos Duodecim ovat huomioineet uutisen!

    YLE:Brittitutkimuksen mukaan dementia saattaa kehittyä helpommin vanhuksille, joiden D-vitamiinitasot ovat alhaiset.
    http://yle.fi/uutiset/d-vitamiinivaje_voi_johtaa_dementiaan/7426104

    ..ja selityksessä löytyy

    ”Alhaiset D-vitamiinitasot voivat johtua monista sairauksista ja esimerkiksi vähäisestä liikunnasta ja ulkoilusta. Tästä syystä tutkimuksen tuloksista on vaikea päätellä liittyykö dementia D-vitamiinivajeeseen vai laskevat vitamiinitasot kehittymässä olevan sairauden myötä”

    Liikuntaa,liikuntaa lisää liikuntaa joka sairauteen…siinä taas se iänikuinen selitys ja kansalaisten syyllistämisen aihe….

    Tykkää

  24. Walma lainasi:”YLE:Brittitutkimuksen mukaan dementia saattaa kehittyä helpommin vanhuksille, joiden D-vitamiinitasot ovat alhaiset.”

    Yle uutisoi ihan oikein, syy-seuraussuhdetta eile tässä tutkimuksen kontektissa voi osoittaa vaan on löydetty assosiaatio. Tarvitaan omat tutkimukset syy-seurauushteiden toteamiseksi.

    Jokainen saa itse päättää odottaako ko tutkimusten tuloksi sitten alhaisilla vai ei alhaisilla D vitamiinitasoilla.

    Tykkää

  25. Yle uutisoi ihan oikein, syy-seuraussuhdetta eile tässä tutkimuksen kontektissa voi osoittaa vaan on löydetty assosiaatio. Tarvitaan omat tutkimukset syy-seurauushteiden toteamiseksi.
    ……………………………………………..
    Jussi olisiko tuosta nyt haittaa,jos nappaa 100 mikrogrammaa halpaa D3-vitamiinia päivässä 10 mikron sijaan?

    Liikuntakortin veto taas kerran esiin on kansalaisten naruttamista, jos ravitsemus on persiellään…

    Tykkää

  26. Mistä ihmeestä te saatte noin paljon aineita ruokiinne?Meikäläinen vaan syödä puputtaa,eikä tiedä teidän hiilareista,D-,ym vitamiineista ja muista hienouksista hevon peetä.76 vuotta on jo hyvin pärjätty ilman mitään lisäravinteita tai pillereitä.Edelleen neuvoni on;syökää,juokaa ja iloitkaa elämästä niin kauan kun se hyvältä maistuu ja jättäkää nää terveystieteilijät laskemaan omia kaloreitaan.

    Tykkää

  27. Tässä riittää tutkimista.

    ”Randomized controlled trial: Vitamin D and gene expression

    We know that vitamin D controls from anywhere between 0. 5% of the human genome to up to 5%, depending on what review one reads. New genes are being discovered every day that vitamin D either upregulates or down regulates. That is, vitamin D either increases or decreases the protein that gene transcribes.

    The authors concluded:

    “These results suggest that to maximize vitamin D’s effect on gene expression may require even higher doses than 2,000 IU of vitamin D3 daily.”

    http://tinyurl.com/mjkqpm4

    Tykkää

  28. Mistä ihmeestä te saatte noin paljon aineita ruokiinne?Meikäläinen vaan syödä puputtaa,eikä tiedä teidän hiilareista,D-,ym vitamiineista ja muista hienouksista hevon peetä.76 vuotta on jo hyvin pärjätty ilman mitään lisäravinteita tai pillereitä
    ………………………………………………
    Papparainen! Ei tässä ole mitään uutta. Toiset elää hyvin vielä 76 v. Ole tyytyväinen, että olet terve tai luulet olevasi terve?

    Toisenlainen totuus löytyy tästä linkistä:

    Turun yliopiston yleislääketieteen kliininen opettaja Janne Nurminen arvioi, että määrä voi olla jopa 14 eri lääkettä päivässä. Joukkoon mahtuu esimerkiksi unilääkkeitä, masennuslääkkeitä ja verenpainelääkkeitä. THL:n tilastot tilastojenkin mukaan vanhustenhoitoyksiköissä elävistä vanhuksista noin puolet ottaa säännöllisesti yhdeksää lääkettä tai enemmän.

    http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288728290002.html?pos=ksk-trm-life-ospu

    Tykkää

  29. Asiasta vuonna 2011 väitellyt Itä-Suomen yliopiston tutkija Johanna Jyrkkä on huomannut, että yli kymmentä lääkettä syövien kuolemanriski on kasvanut. Se voi kuitenkin johtua myös sairauksista, joihin niitä on määrätty.
    ……………………………………………..
    HS/Iltasanomat uutisesta päätellen lääkärit ovat varsinaisia ”kuoleman kauppiaita”

    Medikalisaatio on yhteiskuntamme mätäpaise numero 1!

    Koska kansa herää huomaamaan tämän hulluuden?

    Tykkää

  30. Christer aiemmin viittasikin jo ruokavalioomme ja käyttämäämme kylmäpuristettuun kookosöljyyn. Sen lisäksi käytämme voita ja oliiviöljyä.

    Niille, joille hiilijalanjäljellä on vaikutusta ruokaostoksia tehdessä, kerron asian, mikä minulle oli yllätys. Suomalaisen käyttämän rypsiöljyn hiilijalanjälki on suurempi kuin oliiviöljyn. Rypsiöljyn tuottaminen vaatii runsaasti työtä ja lannotteita ja sato ei aina onnistu Suomen oloissa. Samoista oliiviöljypuista saadaan satoa monia vuosikymmeniä ja ne tarvitsevat vähän lannotteita. Siten oliiviöljyn hiilijalanjälki Suomeen kuljetuksineenkin jää pienemmäksi kuin rypsiöljyn.

    Meillä Eevan kanssa on keskeisenä ajatuksena pääsääntöisesti ruoanlaitossa seuraavat tavoitteet: ruoka on terveellistä, maistuu hyvältä, on helppotekoista ja edullista. Muutaman esimerkin ruuistamme löydät http://www.elamanlaatu.fi:stä luvusta 11. Ruoka-asiaa. Mikäli sinulla on hyviä em. kriteerit täyttäviä ruoka-ohjeita, niin mielelläni otan niitä vastaan, kunhan muistatte varsinkin, että yksinkertaiselle miehelle pitää olla yksinkertaiset ohjeet.

    Tykkää

  31. Walma kirjoitti: ”Jussi olisiko tuosta nyt haittaa,jos nappaa 100 mikrogrammaa halpaa D3-vitamiinia päivässä 10 mikron sijaan?”

    Jokainen saa itse päättää odottaako ko tutkimusten tuloksia sitten alhaisilla vai ei alhaisilla D vitamiinitasoilla.

    Tykkää

  32. ”MrrKAT” kirjoitti aiheellisesti ”Minä tuolla jo aiemmassa blogissa näytin jutun, että voin ja maidon maitorasva näyttää tekevän plakkeja aivoihin ja altistavan dementialle. Ja koska margariinissa on 30 x enempi D-vitamiinia kuin voissa niin kenen vastuu ettei margariinia alettu syödä jo paljon aiemmin voin sijasta ?”

    Eli tarkoittaako tämä sitä, että Ursula & CO eivät suosittele D-vitamiinilisää koska sitä on jo mm. margariinissa ja maidossa tarpeeksi? Miksi he eivät sitten tuo asiaa esille siten kuin pitää?

    Maidon suhteen olen hieman skeptinen.

    Toisille se voi sopia, kun taas niille joilla on esimerkiksi laktoosi-intoleranssi tai maitoproteiiniallergia voi maito olla haitaksi.

    Pitäisi tietää, onko mahdollista plakkiintumista havaittavissa intolerantikoilla enemmän kuin tolerantikoilla.

    Kyse on tietysti maitosokeriin liittyvästä intoleranssista, ei rasva(intoleranssista), mutta voisi kuvitella, että mikäli genetiikka on adaptoitunut maitosokerille (ts. tuottaa laktaasi-entsyymiä myös aikuisena), olisi se adaptoitunut myös maitorasvalle?

    Ehkä olisi järkevää odottaa lisää tietoa ja arvioida, olisiko viranomainen voinut tässä hetkessä tehdä parempia päätöksiä.

    Mikäli osoittautuu, että D-vitamiini todella on suojaava tekijä monelle sairaudelle, eikä viranomainen tässä hetkessä suostunut korjaamaan suosituksia, tulisi niiden jotka estivät suositusten muutoksen, erota.

    Sama pätee myös muihin suosituksiin, kuten vehnään liitetyt sairaudet jne.

    Ilman selkeitä vastuita mikään ei toimi. Se on nähty.

    Tykkää

  33. Tuomari pääsee taas kerran framille.

    Niin intolerantikko, no laktoosittomiakin tuotteita on, ja ilmeisesti niitäkin tarvitaan esim Venäjällä.

    Joo, D-vitamiini, Ylpön aikoihin lähtötasot olivat valmiiksi alhaalla. Nythän riisitautisia taitaa olla vähemmin, d-vitamiiniä taidetaan mainostaa lisäksi huonon luun takia, ns luunmurtumia lapsilla, no paitsi kalsium, niin luun kuormittaminen taitaa vahvistaa luuta.

    Vanhukset/ d vitamiini ja muut, Ongelma on varmaan se, että vanhusten energiantarve vähenee, ja pienenee entistä enemmän parkkeerettaessa hoitokodin vuoteeseen, ehkä säästösyiden takia siteisiin, 21.00 siteisiin jaaamulla 07.00 pois sitesitä ja mahdollisesti vessan kautta kuiviin. Niin ja kun kuaan ei edes käytä ulkona 3*20 min että saisi lisä aurinkoannoksen vaan ompi sisällä.

    Tykkää

  34. ”Ihmetellen” pääsee ihmetellen framille, mikä on hyvä 🙂

    ”Niin intolerantikko, no laktoosittomiakin tuotteita on, ja ilmeisesti niitäkin tarvitaan esim Venäjällä.”

    Kyllä tarvitaan, koska on sielläkin intolerantikkoja. Sinänsä he lukeutuvat intolerantikoiden määrissä samaan kuin me (lähde: http://www.foodbeast.com/2012/11/21/map-of-milk-consumption-lactose-intolerance-around-the-world/) mutta me taas juomme maitoa paljon enemmän kuin he.

    Olisi mielenkiintoista ottaa tiedot noista korkean intoleranssin maista, kuten Kiinasta. Mahtaisko siellä Alzheimerin määrä korreloivan enempi maidon käytön lisääntymiseen (= tuskin) vai länsimaiseen ”höttöruokaan”? Määrällisesti siellä on jo enemmän sairastajia kuin muualla (lähde: http://www.newscientist.com/article/dn23673-chinas-alzheimers-time-bomb-revealed.html).

    Dementia/Alzheimerin osalta näytämme olevan maailman pahin maa (lähde: http://www.worldlifeexpectancy.com/cause-of-death/alzheimers-dementia/by-country/) .. joka sinänsä on mielenkiintoista, koska näyttää siltä, että missä on eniten laktoosi-intoleranssia, siellä on myös vähiten muistisairauksia.

    ”Joo, D-vitamiini, Ylpön aikoihin lähtötasot olivat valmiiksi alhaalla. Nythän riisitautisia taitaa olla vähemmin, d-vitamiiniä taidetaan mainostaa lisäksi huonon luun takia, ns luunmurtumia lapsilla, no paitsi kalsium, niin luun kuormittaminen taitaa vahvistaa luuta.”

    Totta. Tästä syystä ylipainoisilla on paremmat luut (luun tiheys).

    Tykkää

  35. Vuosi 2000
    Talviaikana D-vitamiinin puutos todettiin 68 %:lla tutkituista tytöistä ja vakava D-vitamiinin puutos 13 %:lla.

    Vuosi 2011
    0-18 vuotiaiden lasten pitäisi syödä D-vitamiinia läpi vuoden, mutta tutkimusten mukaan vain joka viides syö.

    Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi helsinkiläislasten luunmurtumat ovat selvästi lisääntyneet. Luuston haurastumisen syynä on D-vitamiinin puutos.

    Lastenlääkäri Dosentti Outi Mäkitie ennustaa, että osteoporoosista on tulossa merkittävä lastensairaus. Hänen mukaansa helsinkiläislapsista noin puolella on vakava D-vitamiininpuutos jo vastasyntyneenä. Ja hän vaatiikin, että lasten virallinen D-vitamiinin saantisuositus nostetaan 50µg:aan päivässä läpi vuoden pikkulapsilla.

    Mäkitien arvelee myös, että Suomessa on suuri joukko nuoria aikuisia, joilla on merkittävä riski sairastua osteoporoosiin jo ennen keski-ikää.

    Hauras luusto on riskitekijä osteoporoosin lisäksi myös varhaiselle nivelrikolle ja muille tuki- ja liikuntaelinsairauksille.

    Ympärivuotisen ja riittävän D-vitamiinin lisäksi luuston normaali kehitys vaatii liikuntaa.

    Vuosi 2012
    Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Vauvojen rajana EFSA pitää nyt 25 µg ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.

    Vuosi 2013
    Suuri osa lapsista ja nuorista saa liian vähän D-vitamiinia, ja moni liikkuu kasvuiässä liian vähän. Nykyiset viralliset D-vitamiinin saantisuositukset ovat liian alhaisia. Tutkimuksissa on huomattu, että lasten ja nuorten luunmurtumat ovat lisääntyneet huomattavasti. Luuston haurastuminen on asiantuntijoiden arvion mukaan syynä yli 40 000 murtumaan vuodessa. Vain 14% :lla murtumapotilaista on ollut normaali luuntiheys. Tuoreen tutkimuksen mukaan huonokuntoiset varusmiehet saavat helpommin lonkkamurtuman keski-iässä kuin hyväkuntoiset. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi C-vitamiinia, D-vitamiinia, magnesiumia sekä K2-vitamiinia. Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa parhaiten lapsena ja nuorena, mutta aikuisenakin kannattaa jatkaa liikuntaharrastusta, sillä liikunta auttaa myös tasapainon säilyttämisessä ja luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa.

    Lähde: Suomen Osteoporoosiliitto

    Vuosi 2014
    Lasten kyynär- ja olkavarsimurtumat lisääntyneet!
    Ilmeni, että matala D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä matalampaan luustontiheyteen sekä murtuman saaneilla että vertailuryhmään kuuluvilla lapsilla. Suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista lapsista veren D-vitamiinipitoisuus oli alle nykyisten suositusten 50 nmol/l (tämän tiedetään estävän riistaudin, EI vahvistavan luustoa).

    Mittään ei oo tapahtunut.

    Kuka ottaa vastuun?

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

    Syökää sitä D-vitamiinia, vaikka joku sillä rikastuukin (?).

    Tykkää

  36. Nii ja varmaan tuomari lasten luut olivat aiemmin saman takia tiheämmät, kun tehtiin muutakin kun istuttiin ipodin tai tietokoneen äärellä. Vähän sama ilmeisesti nykyisten amislaisten kanssa, ei meinaa ruuvit aueta käsivoimin.

    Tykkää

  37. Oma äitini kuoli Alzheimerin tautiin (vuonna 2006). Alzheimerin tauti tuli sillä tavalla ikävästi myös minulle tutuksi. Se on pelottava, rappeuttava sairaus, jossa sairastunut kadottaa vähitellen muistinsa, oman identiteettinsä ja puhekykynsä. Kauheinta oli se kun äiti ei enää tunnistanut lapsiaan. Äiti oli vuodeosastolla hoidossa. Ei saanut parasta mahdollista hoitoa ja pieniä selkkauksia oli hoitavan lääkärin ja muun henkilökunnan kanssa.

    Se mikä tekee kirjoitukseni päähenkilöiden tilanteen niin ainutlaatuiseksi on RAKKAUS yhdistyneenä omaisen hoitoon. Taudin syytä ei tiedetä ja parantavaa hoitoa ei tunneta. Jotain Petteri ja Eeva tekevät oikein, sillä yleensä kuolema iskee aikaisemmassa vaiheessa kuin tässä tapauksessa ja kärsimykset ovat suunnattomia. Eeva elää arvokasta elämää rakastavan miehensä kanssa. Miettikää sitä!

    Tykkää

  38. Anteeksi vaan,

    kuinka pitkä on aivojen takuu? Jos aivojen pitää kestää 100 vuotiaksi, niin aivojen heikkeneminen alle 85 vuotialla varmaan menee takuun piikkiin.

    Niin a-heimerissa jaksamaan, oma isä kuoli 2000 luvulla äidin hoitaessa. Sen puoleen toivon, että Petteri pitää omasta jaksamisestaan huolta. jos emäntä tulee 19.00 jälkeen nukkimisen jälkeen häiritsämään morsen katsomista, niin jätät sen katsomatta/ nauhalla ja menet viereen puolksi tunniksi, tai saman tien aamuun asti

    Niin kun siippa heräilee 06.00 aikoihin nukuttuaan 12.00 tuntia niin sinäkin olet saanut nukuttua ainakin 8 tuntia. Tai no raahaat siipan 02.00 sänkyyn ja nukut huonsti 3 tuntia ja siippa herättää.

    Tykkää

  39. Muistisairaudet ovat ikäviä.

    Suvussa ei ole onneksi diabeetikoita, sv-sairauksista kärsiviä eikä alzheimereita, vaikka geenitestien mukaan minullakin on 12% todennäköisyys saada Alzheimer (ikävuoden 75 jälkeen) verrattuna normaaliin 7% todennäköisyyteen. Käytännössä siis APOE4-geenin lokukset rs7412 on CC (sytosiini-sytosiini) ja rs429358 on CT (sytosiini-tymiini). Lähde riskille mm. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3044446/

    Tämä antaa osviittaa siitä, että minun on todella järkevää pohtia mitä vanhempani söivät, miten elivät jne. Ehkä muidenkin, jos on sama tilanne. Ettei riskigeeni aktivoidu.

    Dementiakodeissa olen sen verran käynyt, että tiedän, miltä muistisairaus näyttää pahimmillaan.

    Yksi saattaa lukea sanomalehden ensimmäistä otsikkoa ja aloittaa alusta minuutin välein ja joka kerta ihmettelee uutista suureen ääneen. Toinen saattaa käskyttää hoitajia koko ajan tuomaan ruokaa, vaikka on juuri syönyt jne.

    Osa on taas lääkitty niin paljon, että ei voi edes niellä.

    Eräs tapaus oli lääkitty niin ”vihannekseksi”, että nainen istui pyörätuoliin sidottuna ja syötettiin velliä. Mikäli olisi antanut mansikan, olisi hän tukehtunut. Kerroin tästä tapauksesta sukulaiselleni, joka sattumoisin on psykiatri ja hän korjasi lääkitystä reilusti alaspäin, osa kokonaan pois ja kas kummaa, ihminen pääsi kävelemään rollaattorilla ja alkoi syödä itse! Vahakasvoisuuden tilalle tuli iloiset kasvot ja ajoittaiset sanatkin.

    Omaishoitajille soisi kunnollisen lomitussysteemin yhteiskunnan varoilla. He tekevät työtänsä 24/7 ja kuten kirjoitin aiemmin, jokainen vaikeasti vammaista hoidettu vuosi lyhentää hoitajan ikää n. 7 vuotta (telomeerien pituus).

    Vertaistuki on myös erittäin tärkeää ja tietenkin rakkaus. Vaikka ihminen ei osaa ilmaista enää tunteitaan, hän kuitenkin voi aistia läsnäolosi, äänesi, eleesi ja tuoksusi.

    Potilaan kannalta hirveintä on kuolla jossain terveyskeskuksen siivouskomerosta tehdyssä saattohoitohuoneessa yksinään. Soisin mieluummin potilaan kuolevan kotonaan rakkaiden ihmisten keskellä, kuten ennenkin. Se palauttaisi meidän suhtautumisen kuolemaan normaaliksi, eikä sillä voisi pelotella abstrakteilla syillä, kuten nyt tehdään.

    Tykkää

Jätä kommentti