Terveystohtori Pekka Puskalla on asiaa

Puska pukkasi maailmaan uuden kirjan ihan itsestään. Kirjan sain arvioitavaksi äskettäin. Onneksi oli tarjolla junamatkat Vaasaan ja edestakaisin, matkaseurana ystäväni kirja.

 

Olemme monista asioista ihan samaa mieltä ja kuin samasta puusta veistettyjä: sitkeitä terveystyön tekijöitä. Joistakin asioista lausumme jyrkästi erimielisiä kommentteja. Jälkimmäinen seikka ei kuitenkaan ole rikkonut monikymmenvuotista ystävyyssuhdettamme.

Sitkeyttä Pekalta vaadittiin kun hän nuorena lääkärinplanttuna sai päähänsä opettaa pohjois-karjalaisia syömään vihanneksia (jonninjoutavaa kaninruokaa?), tumppaamaan viimeisen kerran tupakat (sinä olet tupakkamiehiä vastaan!), liikkumaan enemmän, käymään säännöllisissä terveystarkastuksissa (suomalainen mies ei mene lääkäriin kuin äärimmäisen pakon uhatessa) ja poistamaan keittiön pöydältä sen voirasian. Jälkimmäinen teko oli ilkeänkatalaa niin että pahaa tekee: Pekka otti pöydältä pois kohtuullisin määrin nautittuna terveellisen voin ja toi tilalle silloisen erittäin paljon transrasvaa sisältäneen margariinin.

Oikeaa tietoa terveydestä tarvitaan. Sitä löytyy tästä kirjasta. Pitää vihata Pekkaa oikein sydämensä kyllyydestä, jos ei mitään hyvää kirjasta löydä. Onkohan Antti Heikkilä lukenut kirjan?

Kirjan parasta antia on terveellisten elämäntapamuutosten tärkeyden esilletuonti. Tämä on Pekan vahvinta aluetta. Elämäntapamuutoksilla saadaan suomalaisille lisää terveitä elinvuosia. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvää, että tilanne jatkuu suotuisena. Pekka huomauttaa, että nuorten lihominen ja diabeteksen yleistyminen voivat hyvinkin alkaa lyhentää odotettavissa olevaa elinikäämme. Nyt yhteiskuntaan ilmaantuneet aktiiviset seniorit voivat jäädä väliaikaiseksi ilmiöksi, jota meitä suuria ikäluokkia seuraavat sukupolvet eivät enää pääse näkemään.

Pekka kirjoittaa oivaltavasti:

Kysymys ihmisten omasta vastuusta ja omien valintojensa merkityksestä esitetään yhä uudelleen ja uudelleen. Kannammeko yksin vastuun elämästämme? Mikä on ympäristön, yhteiskunnan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon merkitys elintavoillemme? Kirjan perussanoma ja oma vakaa kokemukseni on, että kysymys on molemmista. Kyse on sekä yksilön että yhteisön vastuusta – mutta ennen kaikkea on kyse niiden välisestä vuorovaikutuksesta.

Terveyden edistäjien suosikkisanoma tulee kirjan sivuilla tutuksi: ”Terveelliset valinnat on tehtävä helpoiksi.” Pekka syväluotaa tätä sanomaa ruokakauppojen laajentuneella valikoimalla, tupakoinnin ja tupakalle altistumisen vähenemisellä ja kauhistelee alkoholinkulutuksen sekä ylipainon lisääntymistä. Muutos parempaan suuntaan on hidasta siellä, missä epäterveelliset elintavat ovat juurtuneet syvälle kulttuuriin ja elinkeinorakenteeseen.

Pohjois-Karjala-projekti henkilöityy Pekka Puskaan. On mahdotonta ajatella tuota projektia ilman tohtori Helge Honkapohjan, väestötieteilijä Väinö Kanniston ja professori Martti Karvosen viitoittamaa Puskaista polkua. Karvonen oli sanonut, että hänen viisaimpia päätöksiään oli Pekan nimittäminen projektin johtoon: ”Ei siksi, että olisit ollut hyvä, vaan siksi, että olit nuori.” 27-vuotiaalle vastavalmistuneelle Pekalle aukeni tie tähtiin ja kyllähän Pekka projektiin rakastui.

Töitä tehtiin ”saappaat savessa” kaikin mahdollisin keinoin. Oli marttailtoja, lapsille suunnattuja tietoiskuja, kaupoissa mitattiin mummojen ja ukkojen verenpainetta sekä kolesterolia, metsästyseuroissa vierailtiin, sydänyhdistykset olivat mukana, kunnanjohtajien luona oltiin hattu kourassa, valtuutetut vakuutettiin, paikallinen teollisuus otettiin mukaan jne. Eräs amerikkalainen guru opasti Pekkaa ”push, push and push”. Kansainvälinen työporukka ymmärsi miksi hänen nimensä oli Pushka. Kaikki kunnia tästä Pekalle. Kukaan muu ei olisi tähän kyennyt.

Rakkaus projektiin on vuosien saatossa ollut niin syvä, ettei Pekka näe projektin ongelmakohtia. Sehän ei kestä tieteellistä arviointia. Siinä kävi nimittäin niin, että sydänkuolleisuus ensin nousi (! ) projektipaikkakunnalla ja alkoi laskea muun maan (kontrollipaikkakunnat) tavoin vasta myöhemmin. Tieteellisessä kokeessa olisi pitänyt näkyä selvä ero koepaikkakunnan ja kontrollipaikkakunnan välillä. Tätä Pekka olisi tietysti voinut edes hieman avoimemmin pohdiskella kirjassaan. Minun mielestäni on kelvotonta piiloutua sen kirjassa olevan väitteen taakse, että Pohjois-Karjala-projekti oli vain lippulaiva, ja muutoksen koko maassa sai aikaan monipuolinen terveysvalistus eri puolilla yhteiskuntaa. Mutta tieteellinen koe siis epäonnistui, eikö niin? Eikö voitaisi sopia siitä, Pekka?

Voin kulutuksen romahtamisen voi pistää Pekan piikkiin. Myös yleisen rasvahysterian siemenet hän kylvi maaperäämme. Kaiken piti olla kevyempää ja rasvattomampaa. Tämän vahingollisen tempun korjaamiseen ei taida yhden sukupolven kierto riittää. Kun nyt on virallisestikin tunnustettu, että terveytemme pahin mörkö on sokeri eikä rasva, kansan syviin riveihin on istutettu Pekan toimesta niin kauhea rasvapelko, että suunta ei muutu rasvaisemmaksi, ei sitten millään!

Tupakan kiivaana vastustajana Pekka sai tehdä pitkiä työpäiviä vakuuttaakseen epäilijät. Voidaan todeta, että tässä tapauksessa Pekka voitti ja hänen suora toimintansa on ollut ihailtavaa. Ajatelkaa, muutamassa vuosikymmenessä Suomi on muuttumassa yhä savuttomammaksi yhteiskunnaksi ja tupakoivien osuus on suorastaan romahtanut. Lobbareita on ollut liikkeellä tupakkayhtiöiden toimesta, mutta tähän on päästy! Jotenkin toivoisin terveysvalistajan innokkuudella voivani Pekan kanssa kohdata sen päivän jolloin tupakka on hävitetty Suomesta.

Kun löytyi päivänselvä yhteys tupakan ja keuhkosyövän välille alkoi Pekan taistelu tupakkayhtiöitä vastaan. Kirjassa on mielenkiintoisia käänteitä. On siinä tupakkaa kulunut kun suuret tupakkayhtiöt ovat pohtineet tilannettaan. Vasta 2000-luvulla suostuivat mokomat törkylaitokset tunnustaa tosiasiat. Toki hämäävät viestit jatkuvat. Pekka huomauttaa, että nyt markkinoidaan uusia tupakkatuotteita (nuuskaa ja sähkötupakkaa!) ja päähuomio kiinnitetään kehitysmaiden asukkaiden koukuttamiseksi tupakkaan.

Kirjan sivuilta löytää vilkasta ravitsemuskeskustelun analysointia. Pekka on kiitettävän suurella innolla osallistunut ravitsemuskeskusteluun. Välillä olemme ottaneet rajustikin yhteen, mutta aina yhteenoton jälkeen reilusti paiskanneet kättä ja kiittäneet toisiamme antoisasta keskustelusta.

Suosittelen kirjan hankkimista. Se on iso pala suomalaista terveysviestintää hyvässä ja pahassa.

Bibliografiset tiedot:

Pekka Puska. Raha tai henki. Docendo Oy, 181 sivua, 2014 ISBN 978-952-291-088-2

Vastaan kommentteihin ja saatan tarvittaessa kysyä Pekalta lisäselvityksiä.