Liikuntaa arjessa huumorilla

Turpaduunarin terveysohjeet jatkuvat. Nyt on jaossa 6. ohje. Se on viimeinen ilmaiseksi jaossa oleva terveysohje. Toimi alla olevien ohjeiden mukaisesti, jos haluat lukea terveysohjeita jatkossakin.

Tämän viikon teemana on: LIIKUNTAA ARJESSA HUUMORILLA

Turpaduunari Christer Sundqvist jakaa terveysohjeita terveystietoisille ihmisille. Ohjeita tulee kerran viikossa niin kauan kuin niitä riittää. Arvioni mukaan varastossani on terveysohjeita noin kymmenen vuoden jakelua varten.

Osa terveysohjeista on jaossa ilmaiseksi ja ilmestymispäivänä ilmaiset terveysohjeet ovat mahdollisesti myös jakelussa sosiaalisen median välityksellä. Kiitos saamastani palautteesta! On ollut kiva kuulla, että ohjeista on pidetty.

Osa terveysohjeista on maksullisia. Voit varmistaa kaikkien terveysohjeiden saannin sähköpostiisi 20 euron vuosimaksua vastaan (6 ensimmäistä terveysohjetta ja vuoden 2015 aikana ainakin 1 terveysohje/kuukausi ovat ilmaiseksi jaossa).

Toimi siis näin, jos haluat vuonna 2015 kerran viikossa lukea ja mahdollisesti myös noudattaa terveysohjeitani:

Maksa 20 euroa tilille FI94 5723 3320 0772 65 (OKOYFIHH), Christerin Akatemia. Kirjoita viestikenttään sähköpostiosoitteesi.

52 terveysohjetta vuodessa – kerää koko sarja!

Maksulliset terveysohjeet ovat erityisen kiinnostavia! Maksuttomat/maksulliset terveysohjeet voit tilata lähettämällä tilausviestin sähköpostiin: christer.sundqvist@ravintokirja.fi

Aiemmin ilmestyneet terveysohjeet:
1.12.2014 HANKI TEHOSEKOITIN! http://turpaduunari.blogspot.fi/2014/12/turpaduunarin-terveysohje-numero-1.html
8.12.2014 JUO LAADUKKAITA MARJAMEHUJA! http://turpaduunari.blogspot.fi/2014/12/turpaduunarin-terveysohje-numero-2.html
15.12.2014 JÄTÄ PIKKUISEN VAJAAKSI! http://turpaduunari.blogspot.fi/2014/12/jata-pikkuisen-vajaaksi.html
22.12.2014 HUOLEHDI ITSESTÄSI! http://turpaduunari.blogspot.fi/2014/12/huolehdi-itsestasi.html
29.12.2014 UUSI VUOSI – UUDET KUJEET! http://turpaduunari.blogspot.fi/2014/12/uusi-vuosi-uudet-kujeet.html

**********************************************************

Turpaduunarin terveysohje numero 6
Jakelupäivä maanantaina 5.1.2015

LIIKUNTAA ARJESSA HUUMORILLA
Minusta tuntuu, että monet liikuntaohjeet ovat niin monimutkaisia, ettei niitä sen takia noudateta. Nyt tulee sikermä erinomaisen helppoja, kuntoa kehittäviä liikuntasuoritteita, joita kuka tahansa voi opetella ja ottaa päivittäiseen käyttöön.

Hampaiden harjaus jalkalihaksia vahvistaen
Kun seuraavan kerran harjaat hampaasi tee se niin, että harjatessasi vasempaan suuntaan nouset varpaillesi ja harjan mennessä oikealle nouset kantapäille. Hampaiden harjaus on silloin ilta- ja aamutoimi, jolla samalla vahvistetaan jalan pieniä lihaksia, nilkan seutua ja pohkeita. Kolme minuuttia kun harjaa tällä tavalla, niin hampaat tulevat puhtaiksi ja jalkojen voima lisääntyy. Tästä on olemassa video eräältä luentokeikaltani: https://www.youtube.com/watch?v=4yAHf0Dv01M

Ota aina rappuset, hissi on varattu liikuntaesteisille
Kokous on talon 10. kerroksessa? Menetkö sinne hissillä? Useimmat menevät. Mutta tästä lähtien sinä etsit aina ensin rappuset. Kävelet tai juokset rappuset ylös kokoustiloihin (tai minne sinä suinkin olet menossa monikerroksisessa talossa)! Saat silloin todella upean liikuntapanoksen ja jaksat paremmin arvostaa mahdollista pitkääkin istumista (istuminen on todettu erityisen vaaralliseksi!).

Mene yksi pysäkinväli pitemmälle bussilla tai raitiovaunulla
Jos asut kaupungissa, joka saa nauttia hyvästä joukkoliikenteestä, voit tehdä niin, että astutkin liikennevälineestä pois yhden tai useamman pysäkin myöhemmin/aikaisemmin kuin olisi optimaalista. Tällaisessa tapauksessa saat kävellä hiukan pidemmän matkan ja saat kuin vaivihkaa lisäliikuntaa sinä päivänä. Tämä keino ei välttämättä toimi maaseudulla, jossa pysäkinväli voi olla useita kymmeniä kilometrejä. Mutta kaupunkilaiselle tämä mahdollisuus on useasti tarjolla.

Harrasta muurahaispesäkävelyä
Tämän liikuntanumeron olen ideoinut mahtavan mukavan kilpakävelijäyhteisön kanssa. Se toimii kävelyn ryhdikkyyttä korostaen. Harjoittele tätä ensin rauhassa vaikkapa olohuoneessa ja ota se käyttöön vasta sitten kylän raitilla kävellessäsi. Kuvittele, että olohuoneen nurkassa on muurahaispesä. Istahdat muurahaispesään, tunnet miten muurahaiset kiipeävät pitkin koipiasi ja takapuolessa pistelee. Vähän matkan päässä on vilvoittava järvi (keittiön taaimmaisessa nurkassa). Matkalla sinne huiskutat muurahaisia pois takapuolestasi. Vaistomaisesti kävelet hyvällä ryhdillä olkapäät taakse vedettyinä ja varsin reippaasti edeten, sillä takapuolessa pistelevät tuhannet muurahaiset. Harjoiteltuasi tätä muurahaispesäkävelyä, voit ottaa tämän ryhdikkään kävelymuodon käyttöösi kylänraitilla, kadunpätkällä, siellä missä vain haluat esittää miten ryhdikkäästi kävelet! Huiskuttele muurahaisia pois omasta takapuolestasi! Tästä on olemassa lyhyt videopätkä: https://www.youtube.com/watch?v=wTr9SVY_Wyo

Onnea ja menestystä liikuntaharrastuksessasi!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s