Espoolainen Aki Peltola on huolissaan pienen poikansa altistumisesta langattomille verkoille koulussa. Lapset saavat jo ala-asteella tabletin ja monella on myös älypuhelin. Näitä käytetään opetuksessa, vaikka laitteet altistavat lapsia mikroaaltosäteilylle.
Tutkimusten mukaan matkapuhelinsäteily vaikuttaa haitallisesti muun muassa tarkkaavaisuuteen, oppimiseen, keskittymiseen ja muistiin. Toisin sanoen niihin ominaisuuksiin, joita oppimisessa vaadittaisiin. Älylaitteiden tehotiheydet kasvavat erityisen korkeiksi luokkahuoneissa silloin, kun kaikilla oppilailla on laitteet samanaikaisesti käytössä, mikä on tyypillinen tilanne opetuksessa.
Lasten altistumiseen ja käytäntöihin pitäisi voida vaikuttaa, sillä lapsethan ovat tunnetusti aikuisia herkempiä radiotaajuiselle sähkömagneettiselle säteilylle. Monet viranomaistahot ja lääkärijärjestöt ovat vuosia muistuttaneet asiasta. Digiloikassa terveysnäkökohdat ovat jääneet vähäiselle huomiolle, eikä teknologian turvallisuutta ole ennalta testattu.
Aki Peltola lähestyi asiassa poikansa koulun rehtoria ja sai seuraavan vastauksen:
”Emme voi julkisena kouluna kieltää langattomien verkkojen käyttöä kunnan kouluissa.
Noudatamme Espoossa valtioneuvoston linjauksia ja kansallista opetussuunnitelmaa (OPS2014 sivut 23 ja 29) myös ns. digikasvatuksen osalta.”
Tukeeko kansallinen opetussuunnitelma, ns. digikasvatus sitten oppimista?
Pasi Sahlberg toimii vierailevana professorina Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän käytti äskettäin herättelevän puheenvuoron digitaalisen teknologian käytöstä opetuksessa. Sahlberg on erityisen huolissaan Suomen PISA-tuloksista. Matematiikassa ja äidinkielessä tasot ovat laskeneet vuoden 2009 jälkeen.
Sahlberg viittaa tuoreeseen aivotutkimukseen. Aivojen plastisuus huomioiden jatkuva internet-linkkien klikkailu, siirtyminen aiheesta toiseen voi heikentää keskittymistä ja niin sanottua syväoppimista. Nuorethan ovat internetissä paljon jo koulun ulkopuolella, miksi sitä samaa pitäisi tehdä myös kouluissa?
Sahlbergin mukaan meidän olisi syytä nyt vakavasti pohtia, mitä koululta ja opetukselta haluamme? Hän toivoo, että hänen omille pojilleen opetettaisiin koulussa perinteistä kirjojen lukemista, kriittistä ajattelua ja keskustelua. Toisin sanoen niitä asioita, joita koulussa tehtiin ennen digiloikkaa.
Kuka sitten tarvitsee digiloikkaa?
Digiloikkaa tarvitsevat lähinnä yritykset, jotka markkinoivat langattomia päätelaitteita ja kauppaavat e-kirjoja kouluihin ja oppilaitoksiin. Kyseiset firmat ovat olleet alusta asti mukana Opetushallituksen asettamissa työryhmissä ilman, että yksikään taho Suomessa olisi vaatinut päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Firmat ovat jo hankkeiden alkuvaiheissa tarjonneet koekäyttöön laitteitaan ja ujuttaneet jalkansa koulujen markkinarakoon.
Kysymys on mittaamattoman suurista taloudellisista intresseistä, joista hyödyn keräävät suuret yritykset. Terveyden ja talouden menetykset sen sijaan jäävät yhteiskunnan, eli meidän veronmaksajien, sinun ja minun, kannettaviksi. Oppimisesta puhumattakaan.
Erja Tamminen
Erja Tamminen on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen. Hän on seurannut sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia vuodesta 1997.
Turpaduunari (vanhoja kirjoituksia ; Ajankohtaisin tieto löytyy täältä: http://turpaduunari.fi/) 