Nuori – ethän halua kivessyöpää?

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Missä nuoret pojat pitävät kännykkäänsä? Taskussa. Mitä siitä seuraa? Ikävyyksiä. Nuoret ovat vaarassa saada todella ikävän seuralaisen: kivessyövän.

 

Erja Tamminen on kirjoittanut Veteraaniurheilija -blogiin ajankohtaisen varoitustekstin kännykänkäytön vaaroista. Tässä Iltalehden terveysblogissa kohdistetaan valistussanoma nuoriin miehiin.

Nuorilla miehillä eniten esiintyviä syöpiä ovat kivessyöpä, lymfooma sekä aivo- ja keskushermostoperäiset syövät.

Kivessyövän kasvukäyrä ansaitsee huomiota. Se on suorastaan jyrkkä ja herättää huolta rinnastettuna ajankohtaan kännyköiden yleistymisestä.

Missähän ne nuoret miehet sitä puhelintaan säilyttävät?

Myös nuorten aivolymfooman kasvu oli esillä, kun lääkäri Pekka Niemelä kirjoitti Mediuutisten kolumnissa 2010:

Sanomalehti Kalevassa kerrottiin keväällä 2010 tehokkaasta hoitomuodosta aivolymfooman hoidossa. Syöpälääkäri ja neurokirurgi toteuttavat yhteistyössä täsmähoidon aivoihin. Syöpälääkäri kertoi, että aivolymfoomien määrä nuoremmassa väestössä on dramaattisesti noussut. Kaikkein kiivainta kasvu on ollut Oulun ympäristössä, mutta raju nousu näkyy kaikkien yliopistosairaaloiden tilastoissa. Aivolymfoomien ilmenemismäärissä näkyy 5–10 -kertaisia kasvulukuja.

Ruotsalaisepidemiologi Lennart Hardell on toistuvasti raportoinut nuorten kännykän käytön riskeistä. Heinäkuussa 2011 International Journal of Oncology -tiedelehdessä julkaistiin tutkimus, että nuorilla, jotka aloittavat kännykän käytön teini-iässä ja jatkavat sitä yli vuosikymmenen, kohoaa aivokasvainriski. Aivokasvaintyyppi astrosytooma lisääntyi 4,9-kertaisesti sillä puolella päätä, jolla kännykkää käytettiin.

Lasten kasvainriskiä selviteltiin myös kansainvälisessä, osin teollisuuden rahoittamassa CEFALO-tutkimuksessa. Hanketta koordinoineen professori Martin Rööslin mukaan matkapuhelimen käyttö ei aiheuttanut lapsille aivokasvaimia.

Lasten vanhempia rauhoittava uutinen sai ikävän käänteen, kun kanadalainen, Trentin yliopiston tutkija Magda Havas laati raportista uuden analyysin. Havas osoitti, että 2,8 vuotta kännykkää käyttäneillä lapsilla aivokasvainriski kasvoi 115 prosentilla ja riski kohosi edelleen lisääntyneen käytön myötä. Lateraalisen aivokasvaimen osalta riski kasvoi jopa 519 prosenttia.

Vaikka teollisuudelle liikevoitto onkin etualalla, Belgian matkapuhelinoperaattori, Belcom, varautuu jo tulevaisuuteen. Belcomia johtava Didier Bellens valistaa lapsia, markkinoinnin tärkeintä kohderyhmää, mutta samalla potentiaalisia tulevia gliooma-potilaita:

On parempi käyttää handsfree-laitetta, koska kännykkä kuumottaa korvaa. Säteily on vaarallista. Sulkekaa yöksi puhelin. Jos kännykkää käytetään herätyskellona, se pitäisi silloinkin kytkeä pois päältä.

Voisivatko suomalaiset oppia Bellensiltä jotakin? Viranomaisten julkaisut ohjaavat pitkälle kulutuskäyttäytymistä ja -tottumuksia. Kumpi on vastuullisempi, härkää sarvista tarttuva Belgian operaattori, vai pään pensaaseen pistävät Suomen viranomaiset?

71 kommenttia artikkeliin ”Nuori – ethän halua kivessyöpää?

  1. Muutamia tuoreita tutkimuksia on ilmestynyt kivessyövän ja kännykän yhteydestä. Tässä yksi niistä:

    Cell Biochem Biophys. 2012 Aug 29. [Epub ahead of print]

    Biophysical Evaluation of Radiofrequency Electromagnetic Field Effects on Male Reproductive Pattern.

    Kesari KK, Kumar S, Nirala J, Siddiqui MH, Behari J.

    There are possible hazardous health effects of exposure to radiofrequency electromagnetic radiations emitted from mobile phone on the human reproductive pattern. It is more effective while keeping mobile phones in pocket or near testicular organs… Testicular infertility or testicular cancer due to mobile phone or microwave radiations suggests an increased level of reactive oxygen species (ROS). Though generation of ROS in testis has been responsible for possible toxic effects on physiology of reproduction, the reviews of last few decades have well established that these radiations are very harmful and cause mutagenic changes in reproductive pattern and leads to infertility. The debate will be focused on bio-interaction mechanism between mobile phone and testicular cancer due to ROS formation. This causes the biological damage and leads to several changes like decreased sperm count, enzymatic and hormonal changes, DNA damage, and apoptosis formation. In the present review, physics of mobile phone including future research on various aspects has been discussed.

    Tykkää

  2. Veikkaisin, että keskustelu tästä aiheesta jatkuu näin: Paikalle saapuu skepsistikko, joka lausuu tieteen syvällä rintaäänellä: ”Laittakaa foliohattu päähän, jos säteily pelottaa.”

    Tykkää

  3. Mikko Ahonen kirjoittaa asiasta omassa blogissaan:

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127226-miksi-stuk-kierrattaa-sosiaalinen-median-kautta-vanhoja-aivokasvainuutisia

    Sieltä voi käydä lukemassa tilastofaktaa. STUkin toiminta tässä tapauksessa on vähintäänkin ihmeellistä.

    Lue juttu ja muodosta mielipiteesi, että onko STUK jopa korruptoituneempi kuin THL.
    Säteilyturvasta ei ole tietoakaan tämän laitoksen kohdalla.

    Tykkää

  4. Kännykän fyysisesti vaarallisin käyttömuoto liittyy kyllä liikenteeseen, tonterot.
    Toiseksi kännykän psyykkisesti vaarallisin muoto liittyy siihen kun ei ajatella mitä siihen luuriin puhuu ja kenelle. Myös kännissä rustatut tekstiviestit ja nykyään netti toilailut ovat vaarallisempia. Nykyään avioeroihin johtaa usein kännykät väärin käytettynä.
    Taloudelliset menetykset voivat olla valtavia.
    Työpaikan saantiin liittyy facebookkaukset jurrissa laitetut kuvat ja älyttömät jutut ja niin pysyt työttömänä ja sorrut huumeisiin ja kuolet kun sinulla on älypuhelin ja itse olet tyhmä.
    Omakohtaisesti voin kertoa kun minua kosi insinöörinainen tekstiviestillä kuinka helppoa olisi ollut vastata ” joo mennään vaan” pikkusoosissa ajattelematta. Patteri loppu onneksi ja aamulla olin jo järjissäni.

    Keksikää vaan pojat salaliittoteorioita niin kukaan ei kosi ei ainakaan insinöörit.

    Tykkää

  5. On monta hyvää syytä suojata aivoja kännykän mikroaaltosäteilyltä:

    – EU:ssa on jo ennakkotapaus, jossa työnantaja määrättiin korvaamaan
    työntekijälle työkännykän käytöstä aiheutunut kasvain. Tarkemmat perustelut ja lisäinfo aivokasvaimien riskistä. Kännyköiden valmistajat kehottavat pitämään kännykkää vähintään 1 sentin etäisyydellä päästä.

    – Lasten riskit ovat moninkertaiset aikuisiin verrattuna. Sekä aikuisilla, että lapsilla ovat keskushermoston sairaudet kasvussa.

    On olemassa ilmajohdolla (air tube) varustettuja hands free -malleja. Ne ovat
    turvallisempia ja terveellisempiä, koska tavallinen hands-free johtaa radiotaajuisen säteilyn aina käyttäjän korvakäytävään saakka. On myös SAR-testattua radiotaajuiselta säteilyltä suojaavaa kännykän suojasukkaa.
    Uutuutena on Pong -suojakotelo, joka suuntaa radiotaajuisen säteilyn poispäin käyttäjästä.

    http://www.sateilykontrolli.fi/kauppa/hands-free.html

    Tykkää

  6. Syökää vain voita ja juokaa vain kermaa, lihaa syökää mielin määrin, mieluiten mahdollisimman tummaa lihaa ja kärventäkää se ennen nauttimista.

    Tykkää

  7. Se farkuntasku on aina ollut kätevin paikka kuljettaa kännykkää. Syövän yhteydessä pitäisi puhua todennäköisyyksistä. Eihän se syöpä kaikille tule, mutta valitettavasti tänne tuli. Hyvää asiaa täs nostetaan esiin.
    Tarkkailkaa pallejanne!

    Tykkää

  8. ” Paikalle saapuu skepsistikko, joka lausuu tieteen syvällä rintaäänellä: ’Laittakaa foliohattu päähän, jos säteily pelottaa.’ ”

    Niin mihin päähän? Eikös pidä laittaa tinainen munakuppi?

    Tykkää

  9. Paikalle saapuikin yllättäen Isopää ja oivalsi, mistä suunnasta kännykkä säteilee silloin, kun siihen ei puhuta.

    Skepsistikot ovat puolestaan vaienneet täysin.

    Tieteelliseen tutkimukseen vetoava ryhmä on huomannut, että tieteellistä faktaa sähkömagneettisen säteilyn vaaroista alkaa olla runsaasti. Tosin vaaratontakin säteilyä löytyy mobiiliteollisuuden rahoittamista tutkimuksista.

    Ehkäpä skepsistikot keskittyvät lääketeollisuuden etujen ajamiseen.

    Ja tämä STUK! Se vähättelee kännykkäsäteilyn biologisia vaikutuksia, mutta estää kansainvälisesti arvotetuimman tutkijansa tutkimasta asiaa.

    Asiasta kirjoitti Satakunnan Kansa näin:

    Kännykkäsäteilyn biologisiin ja terveysvaikutuksiin erikoistunut Säteilyturvakeskuksen (STUK) tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski ihmettelee, miksi teleala haluaa hiljentää hänet ja hänen tutkimuksensa. Leszczynski on yrittänyt hakea jatkorahoitusta kännykkäsäteilyn biologisia solumuutoksia selvittävälle tutkimukselleen jo vuodesta 2009 saakka, sillä hän havaitsi tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa biologisia muutoksia proteiineissa.

    Asiasta tarkemmin Mikko Ahosen blogissa:

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123511-sateilyturvallisuuskeskuksella-luotettavuusongelma-tutkimuksen-hairintaa

    Tykkää

  10. Mitä helvetin skeptikkoja tarvitaan kun on olemassa vakuutusoikeus. Lyhennettyjä päätöksiä : Päähän ammuttu luoti 300 metrin päästä ei ole voinut vaikuttaa asianomaisen työkykyyn koska asianomainen oli jo ennestään masentunut. Potilaalla myös todettu aiempaa itsemurha alttiutta.Suositellaan uudelleen koulutusta IT-Tukihenkilöksi.
    Auto-onnettomuuden jäljiltä tehdyt magneetti kuvaukset osoittavat rangan degeneraation vaikkakin useat välilevy vauriot ovat kuvaushetkellä todistetetusti peräisin akuutista tapahtumasta hylkäämistä puolletaan koska asianomainen on kaksikymmentä vuotta aiemmin ollut selkävaivojen takia sairauslomalla viikon.

    Tykkää

  11. ”Tieteelliseen tutkimukseen vetoava ryhmä on huomannut, että tieteellistä faktaa sähkömagneettisen säteilyn vaaroista alkaa olla runsaasti. Tosin vaaratontakin säteilyä löytyy mobiiliteollisuuden rahoittamista tutkimuksista.”

    Kuinka ollakaan, ”Margariinin ystäviä” kiinnostaa mikä tahansa vaihtoehtohenkinen tiede. Viis siitä, että kännykkähuruilun suhteen a) tutkimuskenttä koostuu lähinnä tapaus-verrokkitutkimuksista joiden tieteellinen arvo on mitätön, b) kunnollista mekanismia jolla kännykkäsäteily olisi riski ei tunneta ja c) ne vähänkin laadukkaammat, isommat tutkimukset ovat järjestään tuottaneet nollatuloksen.

    ”Ehkäpä skepsistikot keskittyvät lääketeollisuuden etujen ajamiseen.”

    Mitenkähän se onnistuisi KÄNNYKÖIDEN suhteen?

    ”Ja tämä STUK! Se vähättelee kännykkäsäteilyn biologisia vaikutuksia, mutta estää kansainvälisesti arvotetuimman tutkijansa tutkimasta asiaa.”

    No juuri näin. Asiahan on tottakai todistettu sillä, että esitellään toisen osapuolen haastattelu sanomalehdestä.

    Aika syvällä pseudotieteen kentällä poljetaan. Sekä kommentoijien laadun että blogistin aiheidenvalinnnan suhteen.

    Tykkää

  12. ”Muutamia tuoreita tutkimuksia on ilmestynyt kivessyövän ja kännykän yhteydestä. Tässä yksi niistä:”

    Ensinnäkin, kyseessä ei ole tutkimus vaan katsaus. Toisekseen, tutkimuskentän laadun huomioiden kyseessä on lähinnä … no, ollaan kilttejä: ei heikkolaatuisista tutkimuksista saa korkealaatuisia sillä että niitä tarkastellaan kerralla enemmän. Metodologiset ongelmat eivät mihinkään häviä.

    Tykkää

  13. Löytyihän sieltä viimeinkin skepsistikko, joka uskalsi avata suunsa tässä asiassa: Mie.

    Tällä kertaa Mie ei tuonut esille niitä vakuuttavia teollisuusrahoitteisia tutkimuksia, jotka toteavat, että ei säteile.

    Miellä ei säteile, että vielä ei ole tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    kännykkäsäteilyn riskeistä.

    Tupakin vaarallisuus on pikku hiljaa tullut todistettua, vaikka siitä ei ole kauan, kun lääkärit vielä mainostivat terveellistä Cameli-tupakkia. Tsekkaa mainos Juhana Harjun blogista (30.11.2012):
    http://ruohikolla.blogspot.fi/

    Suomen Säteilyturvakeskus teki tänä vuonna ”strategisen päätöksen” lopettaa kännykkäsäteilyn biologisia solumuutoksia selvittävä tutkimus sillä välin, kun kännykkäsäteilyn biologisiin ja terveysvaikutuksiin erikoistunut STUKin tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski oli Australiassa tekemässä kännykkätutkimuksia. Telealan edustajat vastustivat kyseistä tutkimusta voimallisesti.

    Näin siis STUK estää kansainvälisesti arvostetuimman tutkijansa työn. Mie, epäiletkö että Leszczynski valehtelee? Kysäise STUKin kanta. Voi olla, että eivät kommentoi.

    Kysynkin, että kumpaan luotat enemmän, THL:ään vai STUKiin. Minä luotan THL:ään.
    Hyvä Puska!

    Moitit blogisti, tutkija Mikko Ahosen aihevalintaa. Mistä aiheesta hänen olisi pitänyt kirjoittaa? Mikä hänen esittämänsä väite ei sinun mielestäsi pidä paikkaansa?

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123511-sateilyturvallisuuskeskuksella-luotettavuusongelma-tutkimuksen-hairintaa

    Voit kommentoida myös muita Ahosen kirjoituksia. Mikä väite on väärä?

    Mie kirjoitti:
    b) kunnollista mekanismia jolla kännykkäsäteily olisi riski ei tunneta.

    Syöpäriski ei ole läheskään ainoa riski, mutta tässä Dariusz Leszczynskin selvitys syöpään johtavasta mekanismista, mahdollinen riski:

    Click to access session8.2-leszczynski.pdf

    Ja lokakuussahan tuli Italian korkeimman oikeuden päätös, että kännykkä aiheutti aivokasvaimen:
    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121655-korkein-oikeus-aivokasvaimen-syy-kannykka

    Kyllä, Mie, ymmärrän. Sanot, että korkein oikeus ei ymmärrä mistään tieteestä yhtään mitään. Mutta lukaisepa Ahosen kirjoitus linkkeineen.

    Voisi tutustua aihealueeseen laajemminkin kommentoida:

    Click to access Langaton-teknologia-ja-terveys.pdf

    Tykkää

  14. Vuosien 1400-1500 HuuHaa-palkinto on myönnetty Nikolaus Kopernikukselle ja Galileo Galileille. Palkitsemisesta päättivät yhteistyössä katolinen kirkko ja paikallinen skepsistikkoyhdistys.

    Parusteluissa mainitaan, että Kopernikus ja Galilei ovat esittäneet täysin epätieteellisiä väitteitä, että maapallo olisi pallo eikä lätty.

    Margariinin ystävät ry onnittelee valitsijoita oikeaan osuneesta valinnasta. Ainahan on tiedetty ja tieteellisesti todistettu, että maapallo on lätty.

    Samanlainen palkinto voitaisiin myöntää myös kaikille niille tiedemiehille, jotka luulevat, että kännykkä säteilee. Kuten jo aiemmin totesin:

    Vielä ei ole tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    kännykkäsäteilyn riskeistä.

    Ei voida siis luulla, että kännykkä säteilee.

    Tykkää

  15. ”Tällä kertaa Mie ei tuonut esille niitä vakuuttavia teollisuusrahoitteisia tutkimuksia, jotka toteavat, että ei säteile.”

    Eikös margariiniseurassa opetettu tieteenteon alkeita? Keskeinen kriteeri on itse tutkimus, rahoittaja & sidosryhmät ovat korkeintaan sekundäärinen kriteeri.

    ”Miellä ei säteile, että vielä ei ole tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    kännykkäsäteilyn riskeistä.”

    No mitään sadan vuoden trialeja ei varmasti koskaan tehdäkään. Mutta jos ja kun näyttö on näin olematonta, niin onko tämä nyt jollain tapaa minun vikani? Olet kova poika (?) joustamaan kriteereistä tutkimuksen laadun suhteen silloin kun tulokset miellyttävät, eikö totta?

    Noh, sikäli kun kännyköitä on käytetty kohtsillään jo sen verran merkittävä määrä altistusvuosissa mitaten, meillä alkaa jo olla kattava pohja arvioida syöpien yleistymistä suhteessa muiden riskitekijöiden prevalenssiin ja siten alustavaa pohjaa arvioida kännyköiden roolia. Eiköhän aiheesta tehdä vielä laajoja epidemiologisia tutkimuksia lähivuosina. Ehkäpä niiden myötä tämä hysteria joka muistuttaa lähinnä takavuosien mikroaaltouunikammoa voida pikkuhiljaa hylätä.

    ”Tupakin vaarallisuus on pikku hiljaa tullut todistettua, vaikka siitä ei ole kauan, kun lääkärit vielä mainostivat terveellistä Cameli-tupakkia. ”

    Irrelevanttia asian kannalta.

    ”Näin siis STUK estää kansainvälisesti arvostetuimman tutkijansa työn. Mie, epäiletkö että Leszczynski valehtelee? Kysäise STUKin kanta. Voi olla, että eivät kommentoi.”

    L on kertonut oman kantansa. Eikös margariinitehtaalla opetettu, että missään kiista-asiassa ei kannata kuunnella PELKÄSTÄÄN toisen osapuolen näkemyksiä? Sikäli L on kuitenkin reilulla meiningillä liikkellä, että hän toteaa esim. tuossa Satakunnan kansan jutussa tutkimuskentän laadun olevan heikko, kuten se onkin.

    ”Moitit blogisti, tutkija Mikko Ahosen aihevalintaa.”

    No, heppoinen sitoutumisen eskalaation esittely ei minua miellytä.

    ”Mistä aiheesta hänen olisi pitänyt kirjoittaa?”

    Voihan Ahonen kirjoittaa tästä(kin) aiheesta, mutta kriittisyyttä olisi hyvä osoittaa.

    ”Mikä hänen esittämänsä väite ei sinun mielestäsi pidä paikkaansa?”

    Koko Ahosen positio kännykkäsäteilyn vaarallisuudesta on tähän päivään mennessä todentamaton.

    ”Voit kommentoida myös muita Ahosen kirjoituksia. Mikä väite on väärä?”

    Jospa yksilöit nyt ensin jonkun tietyn kirjoituksen johon kaipaat kommentteja?

    ”http://www.childhoodcancer2012.org.uk/slides/session8.2-leszczynski.pdf”

    Kiitoksia, kiva oppia uutta. Tämä diasarja on itse asiassa lukemisen arvoinen, siellä kun L esittelee lyhyesti tutkimuskentän tilaa eikä kaunistele asiaa. Itse mekanismiksi ehdotetaan MAPK-reittiin vaikuttamista (liittyy solujen signaalinsiirtoon), mikä on sinällään loogista sillä ongelma siinä yhdistyy kontrolloimattomaan kasvuun. Näyttöä asiasta ei vielä ole.

    Se kauhean paha ”big pharma” on muuten kehittelemässä MAPK-reittiin vaikuttavaa inhibiittoria (sorafenib). Mutta sitähän ei sitten varmaan saa testatakaan – saati sitten ottaa myyntiin – eihän?

    ”Ja lokakuussahan tuli Italian korkeimman oikeuden päätös, että kännykkä aiheutti aivokasvaimen:”

    Please. Kuten itsekin toteat

    ”… oikeus ei ymmärrä mistään tieteestä yhtään mitään.”

    ”Mutta lukaisepa Ahosen kirjoitus linkkeineen.”

    Juu, lukaistua tuli. Ajatus siitä, että yksittäisessä tapauksessa voitaisiin määrittää syy-seuraus -suhde, vielä ottaen huomioon etä kyse on aiheesta jossa tieteellistä evidenssiä mekanismin tueksi ja/tai päätetapahtumien esiintyvyyttä ei tunneta, on yksinkertaisesti … no, poliittinen. Poliittinen oli päätöskin.

    Ongelmat alalla käyvät oikein hyvin ilmi tästä Ahosen linkittämästä meta-analyysistä:

    Click to access 1476-069X-10-59.pdf

    Valtaosa tutkimuskentän positiivisesta näytöstä on peräisin pieneltä piiriltä tutkijoita (käytännössä yhdeltä, Hardellilta) ja kyse on tapaus-verrokkitason näytöstä. Kun heikkolaatuinen evidenssi poolataan, ei metaregressiomalli tietenkään muuta itse dataa mitenkään luotettavampaan ja laadukkaampaan suuntaan. Levis et al vääntävät muutenkin mutkia ”hiukan” suoriksi: Hardellin rahoitustausta kuitataan yhdellä lauseella, mutta Interphonen taustaa sitten retostellaan piiitkään – viis siitä perusperiaatteesta, että pelkkä epäilyksen esittäminen ei riitä (moiseenhan pystyy kuka tahansa) vaan pitäisi olla jotain konkreettistakin.

    Lueskelin Ahosen Uuden Suomen bloggauksia vielä enemmänkin. Mainittakoon kuriositeettina vielä Ahosen lähinnä suloisen naiivi usko siihen, että tämä Marino et alin

    Click to access 165-IntJNeurosci2011.pdf

    tutkimus on jotenkin mullistava ja/tai laadukas. Siis koe, jossa n = 1 ja jossa koehenkilö esim. raportoi 32 tapauksessa 261:sta että em-kenttä oli päällä silloin kun se todellakin oli päällä – ja 15 tapauksessa 135:stä että em-kenttä oli päällä silloin kun SE EI OLLUT päällä!

    Nyt hei oikeasti. Aikuiset ihmiset. Ei aivoja saa jättää narikkaan.

    Tykkää

  16. ”Vuosien 1400-1500 HuuHaa-palkinto on myönnetty Nikolaus Kopernikukselle ja Galileo Galileille. Palkitsemisesta päättivät yhteistyössä katolinen kirkko ja paikallinen skepsistikkoyhdistys.”

    Muuten hyvä paitsi täysin pieleen. Skeptisismissä on kyse epäilystä, tieteellisestä sellaisesta. Näin ollen Galilei olisi ollut nimenomaan skeptikko. Kuten Miekin.

    Denialismissa puolestaan kyse on aivan vastakohdasta: tieteellinen tieto kiistetään/sitä vähätellään omista ideologis-poliittis-taloudellisista näkökohdista. Kuten näyttää olevan tilanne tässä(kin) MY ry:n pohdinnassa.

    Tykkää

  17. Jaa että Mie on skepsistikko. Se selittää hänen mielipiteensä.

    Taisto Merilä kirjoittaa aiheesta tarkemmin:
    http://taistomeril.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/126347-mista-valoa-skeptikoille

    Itse havaitsin tämän Kopernikus – Galilei – skepsistiksismi -kolmiyhteyden jo kuukausia sitten, ennen kuin luin Merilän kirjoituksen:

    ”Nykyajan skeptikot (ne jotka itseään skeptikoiksi tituleeraavat) ovat samanlaisia kuin ne, jotka aikoinaan nauroivat Galileo Galileille ja ovat aina nauraneet kaikille, jotka ovat ikinä esittäneet mitään uutta, tai normeista poikkeavaa. Samanlaisia uskovaisia kuin ketkä tahansa fundamentalistit.”

    Merilä kirjoittaa myös siitä, että epäilijät eivät ikinä kyseenalaista mitään lääketehtaiden väittämiä.

    Muistissa lienee kaikilla, kuin nämä epäilijät antoivat Huuhaa-palkintonsa Rokotusinfo ry:lle, kun tämä yhdistys kyseenalaisti THL:n väitteet Pandemrix-rokotteen turvallisuudesta, tärkeydestä ja kaikkivoipaisuudesta.

    Todellinen epäilijä oli Rokotusinfo ry. Huuhaa olisi pitänyt antaa Skepsismiksiksimi ry:lle.

    Tykkää

  18. Mie kirjoitti:

    ”Koko Ahosen positio kännykkäsäteilyn vaarallisuudesta on tähän päivään mennessä todentamaton.”

    Oletko tosissasi, kun väität näin?

    Monet maat ovat tehneet tiukkoja rajoituksia kännykkäsäteilyn riskien vähentämiseksi ja erityisesti lasten suojelemiseksi; esim. Venäjä, Ranska, Italia, Itävalta, Iso-Britannia, Intia.

    Huvikseenko ne näin toimivat, vai onko niillä jotain todennettua tietoa asiasta?

    Tykkää

  19. ”Jaa että Mie on skepsistikko. Se selittää hänen mielipiteensä.”

    Termi on ”skeptikko”. Juu, varmasti osaltaan selittää. Olen kriittinen ja pyrin ajattelemaan omilla aivoillani.

    ”Taisto Merilä kirjoittaa aiheesta tarkemmin:
    http://taistomeril.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/126347-mista-valoa-skeptikoille

    Kohtuuhupaisaa. Olkiukkoja (”skeptikot eivät kyseenalaista mitään virallista”) löytyy, asiasisältöä ei. Saahan sitä jokainen toki kirjoitella – ja Uuden Suomen blogit ovat hyvä esimerkki siitä että näin tehdään vaikkei taitoa löydy.

    ”Nykyajan skeptikot (ne jotka itseään skeptikoiksi tituleeraavat) ovat samanlaisia kuin ne, jotka aikoinaan nauroivat Galileo Galileille …”

    Tämä tuli jo yllä käsiteltyä. Sikäli kun tässä meidän välisessä keskustelussa vain sinä olet keskittynyt kritiikittömään pupun esittelyyn, paavinhattu taitaa istua sinne puolelle ruutua.

    ”Merilä kirjoittaa myös siitä, että epäilijät eivät ikinä kyseenalaista mitään lääketehtaiden väittämiä.”

    Eivätpä toki. Mitäpä nyt vaikka se paha tiedeyhteisökin aikoinaan paljasti mm. Vioxxin ongelmat (vrt. THL-ketjussa kirjoittamani).

    ”Muistissa lienee kaikilla, kuin nämä epäilijät antoivat Huuhaa-palkintonsa Rokotusinfo ry:lle, kun tämä yhdistys kyseenalaisti THL:n väitteet Pandemrix-rokotteen turvallisuudesta, tärkeydestä ja kaikkivoipaisuudesta.”

    En tiedä valehteletko vai etkä vain tiedä mistä puhut, mutta totuus selviää aika helposti lukemalla ne alkuperäiset myöntämisperusteet. Tässä lainaus:

    ”Rokotusinfo ry ilmoittaa välittävänsä monipuolista rokotuksiin liittyvää informaatiota ja puolustavansa rokotusten sekä niihin liittyvien palveluiden kuluttajien etuja.

    Tiedon monipuolisuus voidaan kuitenkin hyvin perustein kyseenalaistaa lukemalla yhdistyksen julkaisemat tiedotteet. Pääosin yhdistyksen internetsivuilta saa rokotuksiin kielteisesti suhtautuvaa tietoa.

    Yhdistys ei oikaise sivuillaan julkaistua virheellistä tietoa, vaikka rokotteita koskevaa luotettavaa tieteellistä tutkimustietoa on helposti saatavissa.

    Esimerkiksi MPR-rokotteella esitetään olevan syy-yhteys autismin lisääntymiseen. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei tällaista yhteyttä voida osoittaa.

    Skepsis ry muistuttaa, että rokotusten ansiosta maastamme ovat kadonneet sellaiset taudit kuin isorokko, polio, tuberkuloosi, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko.

    Koska Rokotusinfo ry:n jäsenistöön ei ilmeisesti kuulu rokotusten asiantuntijoita eikä kenelläkään hallituksen jäsenellä ole lääketieteellistä tutkintoa, Skepsis ry ymmärtää, että virheellisen tiedon levittäminen voi olla tahatonta.

    Rokotusinfo ry:n aktiivit ovat kuitenkin esiintyneet tiedotusvälineissä asiantuntijoina, joten tiedon oikeellisuuteen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ja tuntea vastuuta niiden lasten puolesta, jotka jäävät mahdollisesti ilman rokotetta vanhempien luotettua virheelliseen tietoon.

    Skepsis ry pitää sananvapautta erittäin tärkeänä. Lääketeollisuus ja terveysviranomaiset voivat olla väärässä, kuten rokotusten vastustajatkin. Siksi Skepsis ry ei palkinnollaan halua kieltää tai estää rokotteiden kriittistä arviointia. Skepsis ry kuitenkin katsoo, että kritiikin on perustuttava tieteelliseen tutkimustietoon.”

    http://www.skepsis.fi/Toiminta/HuuhaajaSokratespalkinnot/Huuhaapalkinnot.aspx

    Taitaisi olla margariinimiehellä taas kerran anteeksipyynnön paikka perättömien väitteiden levittämisen johdosta. Ei kovin joulumaista käytöstä.

    Tykkää

  20. ”Oletko tosissasi, kun väität näin?”

    Olen. Luitko oman linkkisi (L:n diaesitys)? Siellä todetaan suoraan (6. dia) että näyttöä asiasta ei ole.

    Oletko nyt sittenkin L:n kanssa eri linjoilla? 🙂

    ”Huvikseenko ne näin toimivat, vai onko niillä jotain todennettua tietoa asiasta?”

    Tuskinpa nyt sentään huvikseen, mutta turvallisuuden maksimoinnista vaikuttaa olevan kyse. Mitään vankkaa näyttöä tämän tueksi ei ole.

    Tykkää

  21. Kommentoin nyt yhden asian, muut ehkä myöhemmin joskus.

    Mutta sen sanon, että ehdottomasti vuosien 1400-1500 huuHaa-palkinnon saajat ovat Nikolaus Kopernikus ja Galileo Galilei. He väittivät jotain sellaista, josta ei ollut mitään tieteellistä näyttöä – mitä nyt olivat tehneet omia johtopäätöksiä.

    Kolmannen kerran vielä:
    vielä ei ole tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    kännykkäsäteilyn riskeistä.

    Se, että lääkärit mainostivat aikanaan Cameli-tupakkia, kuvaa sitä, että silloin vielä ei ollut tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    tupakoinnin riskeistä. Tietoa kyllä jo oli, mutta tupakkiteollisuus pystyi pimittämään sen.

    Sama homma kännykässsä ja muussa sähkömagneettisessa säteilyssä.

    Kännykkäsäteilyn ainoa riski ei ole syöpä; se on vihonviimeinen pitkäaikaisriski. Lyhyessä ajassa ei kehity tupakinpolttajankaan syöpä.

    Muita riskejä ovat mm. päänsärky, unettomuus, masennus, DNA-vauriot, hedelmättömyys, sähköyliherkkyys, tinnitus, muistihäiriöt.. Lue lisää.

    Tutkumuksia löytyy kätevästi tästä:
    http://www.monanilsson.se/page07.htm

    Lue myös uutiset.

    Tykkää

  22. Kireät housut, jotka pitävät kivesten lämpötilan liian korkeana, on pahasta.

    Sauna on ollut kuulemma hyvä ”harjoite” ja ehkäissyt kivessyöpää.

    Luulenpa, että turvallinen, kohtuullinen nautintokin auttaa asiassa.

    Hauskaa joulua!

    Joskus meidän on kuoltava. Mitä teet sillä 30 min elämässä, jonka saat välttämällä jouluähkyä? Luit tämän kommentin?

    Nauttikaa! Kosketelkaa toisianne ja kiveksiä.

    Tykkää

  23. ”Kommentoin nyt yhden asian, muut ehkä myöhemmin joskus.”

    Tarkoitit varmaan sanoa ”jankutan”. Mutta kuvastaa nyt kyllä sitä millä tasolla mennään: minä käsittelen tutkimuskenttää, sinä horiset Galileistä.

    ”Kolmannen kerran vielä:
    vielä ei ole tehty sata vuotta kestävää pitkäaikaiskaksoissokkoverrokkitutkimusta
    kännykkäsäteilyn riskeistä.”

    Eikä tällaista tullakaan tekemään – sadan vuoden seuranta-aika on fantasiaa. Yritä nyt pysyä tämän planeetan pinnalla edes hetken aikaa.

    ”Sama homma kännykässsä ja muussa sähkömagneettisessa säteilyssä.”

    Tiedän että nämä perusteet ovat joillekin vaikeita, joten otetaan tämä yksinkertaisesti: to-dis-tei-den puu-te ei o-le to-dis-te.

    ”Kännykkäsäteilyn ainoa riski ei ole syöpä; se on vihonviimeinen pitkäaikaisriski. Lyhyessä ajassa ei kehity tupakinpolttajankaan syöpä.”

    Tajuat kai, että sikäli kun meillä on jo periaatteessa nyt mahdollisuus lukemattomiin seurantavuosiin kännykän käytön oletetuista terveyshaitoista (pelkissä vuosissa mitaten ei vielä kahtakaan vuosikymmentä, mutta käyttäjien määrästä johtuen yksinomaan esim. Pohjoismaissa miljoonia), niin mahdollisuus kattavaan epidemiologiseen näyttöön & sen keräämiseen ovat.

    Tuskinpa kestää pitkäänkään ennenkuin asiasta tehdään enemmänkin tutkimuksia.

    ”Lue lisää.”

    Luin jo näitä Ahosen suoltamia. En katso yhtään lisää ennenkuin poimit edes YHDEN tuolta uusimmalta tulokkaaltasi ja kerrot perustellen miksi katsot sen olevan merkityksellinen.

    On nimittäin tullut selväksi, ettet tiedä käytännössä mitään mistään asiasta jota kommentoit (esim. tutkimusten käsittelyn sivuutat täysin) etkä näin ollen vaivaudu tekemään paljoakaan muuta kuin kopipeistamaan toisten blogimerkintöjä aivottomasti.

    Tykkää

  24. Ensinnäkin Mie, miksi et myönnä, että Galilei ja Kopernikus ovat ansainneet huuHaansa.

    He kyseenalaistivat suurfirman/instituution (=katolinen kirkko) näkemyksen maapallon muodosta.

    He esittivät omia, poikkeavia käsityksiä ilman tiedeyhteisön hyväksymää vertaisarviointia ja ilman mitään hyväksyttyjä tieteellisiä tutkimustuloksia.

    Miksi horiset tutkimuskentästä? Avaruudessa on tutkimuskenttää ihan kylliksi, mutta jos löytää valtavirrasta, valtamediasta ja suurfirmojen eduista poikkeavia näkemyksiä,
    huuHaa on ansaittu.

    Selityksesi oli säälittävä, selityksesi skepsistikkoyhdistyksen myöntämästä HuuHaa-palkinnosta Rokotusinfo ry:lle suurena sikainfluenssavuotena 2009.

    Jaan nyt todelliset HuuHaa-palkinnot:

    vuosi 2009: THL

    perustelut: THL levitti ansiokkaasti virheellistä tietoa sikapiikin turvallisuudesta ja sikalunssaepidemian laajuudesta ja hengenvaarallisuudesta. Missä on tieteellisyys??? Rokotetta ei ollut edes tutkittu kunnolla. Ja GSK:lle annettiin vastuuvapaus kaikista haittakorvauksista. Painoiko 6 miljoonan euron tukiraha (”luentopalkkio”?) asiassa?

    vuosi 2012: palkinto jaetaan Itä-Suomen yliopiston ja THL:n kesken.

    Itä-Suomen perustelut: Tieteellisesti erinomaisesti toteutettu D-vitamiinitutkimus
    ja uraauurtavat tulokset. Muutama muukin huikea ulostulo, jonka valtamedia nieli.

    THL:n perustelut: Erinomaisen tieteellisesti julkisuuteen tuotu FINNRISKI-tutkimus.

    Palaan myöhemmin siihen, että selityksesi Rokotusinfo ry:tä vastaan ontuvat. Pahasti.
    Palaan myös joihinkin muihin kysymyksiin joskus.

    Aiheena on siis kivessyöpä. HuuHaa-palkintoanalyysi liittyy siihen, onko kivessyöpä huuhaata.

    Tykkää

  25. ”Selityksesi oli säälittävä, selityksesi skepsistikkoyhdistyksen myöntämästä HuuHaa-palkinnosta Rokotusinfo ry:lle suurena sikainfluenssavuotena 2009.”

    Jos sinussa ei ole miestä (??) tunnustaa valehdelleesi silloin kun olet jäänyt siitä verekseltään kiinni, niin tämä oli tässä. Ristiretkesi järkeä ja rehellisyyttä vastaan tulee varmasti kyllä jatkumaan, mutta saat mölistä jatkossa yksiksesi.

    Tykkää

  26. Kommentti Mielle siitä, että Skepsis jakoi Rokotusinfo ry:lle vuoden 2009 Huuhaa-palkinnon.

    Asia korjattu. Minä jaoin palkinnon THL:lle,
    katso kommentti yllä.

    Perustelit Rokotusinfon palkintoa diibadaaballa tyyliin Katainen Jyrki. Tai itse asiassa pastasit.

    Rokotusinfon puheenjohtaja Jyrki Kuoppala kirjoittaa:

    ”Saatuamme tiedon Skepsis ry:n vuonna 2009 meihin kohdistamasta huomionosoituksesta, pyysimme heti päätöksen perustelut. Vastauksena saimme perustelutekstin, jonka perusteella kommentoimme asiaa kirjoituksella, jonka sisältöä julkaistiin myöhemmin mm. Skepsis ry:n lehdessä.

    Syöttiä seurasi vaihto, joka tuli ilmi myöhemmin samana päivänä, kun Skepsis julkaisikin palkinnolleen eri perustelut mitä oli meille lähettänyt.”

    Lue Rokotusinfon kommentit tästä:
    http://www.rokotusinfo.fi/tekstit/skepsis_kommentit_20101130_html

    Rokotusinfon info on edistänyt kansakunnan terveyttä. Lue vuoden 2009 jälkimmäisen puoliskon uutisvirrasta kuinka tapahtumat etenivät. THL joutaa häpeään.
    http://www.rokotusinfo.fi/

    Huomion arvoista on, että Rokotusinfo kiinnitti huomion rokotteessa adjuvanttina olleeseen
    skavaleeniin, jonka epäillään olevan merkittävänä tekijänä aiheuttamassa narkolepsiaa.

    Tykkää

  27. Minusta hyvä että asiasta tuodaan esille näitä terveys seikkoja, mietin vain että mihin sen vempeleen oikein työntäisin.Tai, tarvinko sitä edes aina mukana koska ennenkin pärjättiin kun ei ollut edes kännyköitä.

    entä muuten induktio liedet? ja ne sellaiset uudet nokia lumioiden langaton lataus tsydeemit ? mitä kenttiä niistä sinkoaa ?

    Tykkää

  28. Induktioliesi ei liene kovin turvallinen.
    Vaaravyöhykkeessä ovat – kuten kaikessa muussakin säteilyssä – pitkäaikaisesti säteilylle altistuvat, eli ainakin kokit. Raskaana olevien kannattaa pysytellä kaukana induktioliedestä.

    Jopa STUK suhtautuu varauksellisesti induktioliesiin:
    http://www.stuk.fi/sateilytietoa/ukk/ukk/kodin_sateilevat_laitteet/muut_koti_ja_toimisto/fi_FI/muut_toimisto5/

    Lumioiden lataussysteemien säteilytasoista en tiedä, mutta kannattaa pitää noidattaa tätä:
    vältä langatonta aina kun voit. Käytä lankaa, kaapelia tai kuitua.

    PS: Kännykkä kannattaa työntää vähintään 1,5 cm:n päähän iholta ja ainakin pitemmissä puheluissa käyttää kaiutinta, jos ei omista handsfreeta.

    Tykkää

  29. Yksi asia mihin olen törmännyt on se miten taloyhtiöissä päätetään matkapuhelin tukiaseman sijoittamiseksi taloyhtiön katolle tai seinälle. Kysyn mitä asukas voi tehdä tällaisessa tapauksessa? Taloyhtiödemokratia ei oikein tunnu toimivan tässä asiassa jos kellään siellä ei ole huolta noiden tukiasemien terveys vaikutuksista.

    Eikö olisi oikeudenmukaista että olisi laki joka velvottaisi operaattorilta saamaan ensin luvan KAIKILTA asukkailta jos tukiasema olisi tarkoitus sijoittaa asuinkiinteistöön. Näin olisi ainakin asukkaalla mahdollisuus estää asennus ja vaikuttaa näin asiaan jolla voi olla kielteisiä vaikutuksia terveyteen.

    Tykkää

  30. Matkapuhelinten tukiasemien sijoittaminen taloyhtiöiden katoille menee näin:

    Operaattori esittelee asian taloyhtiön hallitukselle. Lupaa ehkä sata euroa (?) korvausta, että saa sijoittaa tukiaseman haluttuun paikkaan. Operaattori kertoo, että kaikki on ehdottoman turvallista ja laillista.

    Siinähän se vitsi piileekin. STUKin mukaan
    kaikki on turvallista, kun säteilyä on alle 10 miljoonaa (10 000 000) mikrowattia neliömetrille (INCIRP-raja-arvo)

    Kyseinen turvallisuusraja on vanhentunut ja perustuu korruptioon. Lue Mikko Ahosen kirjoitus ja tutki linkit/lähteet.

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81482-miksi-sahkomagneettisten-kenttien-icnirp-raja-arvot-eivat-suojaa-suomen-vaestoa-perustelut

    Lainaus Ahoselta:
    Saksassa rehelliset lääkärit ja tutkijat tuottivat mainion raportin ICNIRP-raja-arvojen puutteista. Ohessa kansikuva tästä raportista: ”WARUM GRENZWERTE SCHÄDIGEN, NICHT SCHÜTZEN – ABER AUFRECHTERHALTEN WERDEN. BEWEISE EINES WISSENSCHAFTLICHEN UND POLITISCHEN SKANDALS. Nimensä mukaisesti raportti kertoo, miksi raja-arvot vaurioittavat(!) kansalaisten terveyttä ja miksi niitä silti ylläpidetään. Ja miksi kyseessä on tieteellinen ja poliittinen skandaali.

    Liian suuri on ero STUKin raja-arvon ja näiden raja-arvojen välillä:
    Miksi Itavallan Salzburgissa suositus on yksi
    (1) mikrowatti neliömetrille? Ja Itävallan lääkäriyhdistyksen suositus alle 10.

    BioInitiative-tutkijaryhmän suositus sisätiloihin on 100 mikrowattia.

    Seletun Resolution, jossa mukana myös Venäjän Säteilyturvakeskuksen edustajat, suosittaa 170 mikrowattia neliömetrille.

    Kun tukiasema laitetaan kerrostalon katolle, ensimmäisiä oireita voi olla, että lähimpänä nukkuvien yöunet voivat heikentyä. Mitä sitten ovat pitkäaikaisvaikutukset, sitä ei vielä tiedetä.

    Tykkää

  31. Tuohon yllä olevaan vielä sellainen lisäys, että kun kerrostalon katolle laitetaan matkapuhelintukiasema, erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat myös viereisen kerrostalon ylimmissä kerroksissa asuvat asukkaat.

    Tukiasemien sijoittelu on salamyhkäistä hommaa Suomessa. Mistään ei voi esimerkiksi tarkistaa, missä täällä on tukiasemia.

    Tykkää

  32. Tässä on taas ikävä kyllä se klassinen kuvio, suuryrityksien etu on ainoa seikka joka painaa kun näitä asioita siellä salassa käsitellään, yksilö on arvoton ja saa kärsiä (joutuu kärsimään)

    STUK Ja THL suuryrityksien puolella, hyvinvointi Suomi 2012.

    Olisiko adressi tästä asiasta paikallaan ? Mitäänhän ei koskaan tule tapahtumaan jos odotamme että STUK itsenäisesti alkaisi suojelemaan kansalaisia säteilyltä, ironista sinänsä että sillä on nimi säteilyturva keskus koska se ei todellakaan tuo turvaa kansalaisille jos näin meidät SÄTEILYTETÄÄN.

    Hyvät linkit, kiitos Margariinin ystävät ry

    Christer kommentoi: Suomessa on käynnissä hyvin kyseenalainen kilpailu:

    Mikä näistä laitoksista huijaa meitä eniten: STUK vai THL?

    Tykkää

  33. Adressiin ei valitettavasti tulisi kovin paljoa nimiä. Ihmisillä ei ole tietoa asioista, koska valtamedia vaikenee itsensä kuoliaaksi tästä asiasta.

    Kun EU:n alueella tuli ensimmäinen oikeuspäätös korkeimmalta oikeudelta, että kännykkä oli aiheuttanut aivokasvaimen, media arveli, että asia ei kiinnosta viittä miljoonaa suomalaista kännykänkäyttäjää.

    Sanomalehdistä asian uutisoivat Aamulehti ja Iltalehti, mutta tietääkseni ei mikään ”päivälehti”. Korjatkaa, jos olen väärässä.

    Digilehdistä asiasta kertoivat myös Ilta-Sanomat ja Uusi Suomi.

    Miksi nykyään puhutaan, että unihäiriöt ovat lisääntyneet voimakkaasti. Joka kolmannella lukiolaisella on unihäiriöitä. Ei ollut muuten minun nuoruudessani.

    Olisiko sähkömagneettisella säteilyllä asian kanssa jotain tekemistä.

    Mikko Ahosen kirjoitus asiasta:
    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98163-wlan-terveysriski-koulussa-ja-unettomuuden-syy-kotona

    Lue myös kirjasta langaton teknologia ja terveys, sivulta 206 eteenpäin muutama sivu.

    Tykkää

  34. Langaton teknologia ja terveys löytyy myös netistä, täältä:
    http://www.sahkoailmassa.fi/

    Mikkö Ahonen kritisoi, että Suomessa sähkömagneettisen säteilyn terveydellisistä raja-arvoista päättävät insinöörit, muualla lääkärit.

    Luotatko enemmän STUKin insinööreihin vai esim. Itävallan, Saksan ja Venäjän lääkäreihin terveysasioissa.

    Margariinin ystävät ry:kin luottaa yleensä lääkäreihin, vaikka ei lääkefirmoihin luota
    pätkääkään.

    Tykkää

  35. Aika mielenkiintoista jos ajatellaan suurenpaa kuvaa , valtio kyllä haluaa muistuttaa kansalaisiaan alkoholin,tupakan haitoista toistuvasti, ja ihan syystäkin minusta, mutta samaan aikaan on itse osallisena näiden STUK & THL kautta hyvin moninaisten terveyteen negatiivisesti aiheuttavien ilmiöiden takana niin sana tekopyhä,kaksinaismoralismi tulee minulle ensimmäisenä mieleen.

    Tupakka oli pitkään ”turvallinen” ,kunnes tilastot kävivät liian karmeiksi ja todellisuus tupsahti silmille. Odotetaan taas kaikessa rauhassa 20-30 vuotta ja sitten ihmetellään miten näin pääsi käymään.

    Että jos se ketään lohduttaa, niin on täällä monta muutakin asiaa jotka vievät ennenaikaiseen hautaan kuin alkoholi ja tupakka , kiitos monipuolisten laitoksiemme.

    Tykkää

  36. ”Tupakka oli pitkään “turvallinen” ,kunnes tilastot kävivät liian karmeiksi ja todellisuus tupsahti silmille.”

    Ja tämän todellisuuden ”tupsautti” ilmoille nimenomaan tiedeyhteisö.

    Millä logiikalla saat tästä STUKia tai THLää koskevan ongelman?

    Tykkää

  37. ”Mikä näistä laitoksista huijaa meitä eniten: STUK vai THL?”

    Christer, se todellinen kysymyshän on se, että voiko tuon väsyneempää läppää edes heittää vai onnistutko alittamaan itsesi tulevassa kommentaarissa jonkun randomin uskomushoitojen nimeen vannovan hihhulin viestiin. 🙂

    Christer kommentoi: Ärsyttämisen taidon osaat. 🙂 Väsynyttä läppää tulee lisää.

    Tykkää

  38. ”Ärsyttämisen taidon osaat. Väsynyttä läppää tulee lisää.”

    Heh, hyvä homma että suhtaudut huumorilla. Kun lukee näitä ”THL/STUK alas, homeopatia rules” poppoon juttuja, niin ei niihin voi suhtautua 100% vakavuudella. Provoa tulee välillä heitettyä ja heille avoimesti naureskeltua. Saavat mitä ansaitsevat.

    Mutta siihen, että tarjoat tälle porukalle osaltasi ilmaisen väylän levittää uskontopuppuaan, en jaksa kaikilta osin suhtautua huvittuneesti.

    Christer kommentoi: Mie, olet ymmärtänyt minut ihan väärin, mutta se ei ole mitään uutta. Minun tarkoitukseni on kirjoittaa viihdyttävällä tavalla tieteestä ja tarjota mahdollisuutta avoimelle keskustelulle. Uusimmasta kirjoituksestani löydät varmaan (Liikaa syövät lisääntyy!) kommentoitavaa sitten kun keskustelu (toivon mukaan) käynnistyy vilkkaana.

    Tykkää

  39. ”Minun tarkoitukseni on kirjoittaa viihdyttävällä tavalla tieteestä ja tarjota mahdollisuutta avoimelle keskustelulle.”

    Eh? Millä tavalla katsot tämän olevan eri asia kuin se, että tarjoat ilmaisen väylän uskontopupun levittämiseen? En tiedä onko se nimenomaan tarkoituksesi vaiko ei, mutta nämä sähköyliherkkyyys/kännykkäsäteilyjutut yhdistyneenä aikamoisen vahvaan biasiin lisäravinne-/luontaistuotejuttujen käytöstä hoitona kaikkeen auringon alla eivät vaikuta tältä kannalta kovin lupaavilta.

    Ja ylipäätään, mitä katsot satunnaisen lukijan ymmärtävän siitä, että a) valtaosa blogisi kommentoijista näissä uusimmissa ketjuissa on nimenomaan tätä hörhöosastoa sekä b) itse blogisti ei missään välissä kommentoi hörhöosaston esim. enkelihoitopuffausta kriittisesti?

    Christer kommentoi: Hyvänen aika sinun kanssasi, Mie! Oletko ihan varma, että tuollainen meuhkaaminen on terveellistä?

    Enkelihoitoja en ole edistämässä. Se on minun mielestäni aika epätoivoista touhua ja ei istu kovinkaan hyvin länsimaiseen tiedekäsitykseen. Mutta jollekin ihmiselle se saattaa olla tärkeässä roolissa, joten miten minä vajavainen ihminen voin sellaista tuomita? Sitä paitsi tiedän ilmiöstä liian vähän, jotta voisin sen asian tuomita hölynpölyksi.

    Tykkää

  40. ”Mutta jollekin ihmiselle se saattaa olla tärkeässä roolissa, joten miten minä vajavainen ihminen voin sellaista tuomita?”

    Pitäisin tätä ennemminkin älyllisenä pelkuruutena kuin avomielisyytenä. Ajattelevan ihmisen moraalinen velvollisuus – varsinkin sellaisen joka toimii hoito-/terveysalalla – on paitsi edistää terveyttä parantavia käytänteitä niin myös paljastaa ja valistaa käytänteistä jotka eivät edistä terveyttä. Oletko tästä samaa vai eri mieltä?

    ”Sitä paitsi tiedän ilmiöstä liian vähän, jotta voisin sen asian tuomita hölynpölyksi.”

    Ehhehehe? Kyseessä on ”hoitomuoto” joka on puhdasta uskontoa. Miten ET voisi tuomita sitä hölynpölyksi? Mikä olisi edes YKSI potentiaalinen peruste sen toimimiselle?

    Toisaalta, sikäli kun totesit sen olevan ”epätoivoista” touhua, niin otit jo kantaa. Hyvä niin. En tiedä arastelitko tähän asti ”Margariinin ystävän” suhteen vai mitä, mutta … No, en yksinkertaisesti näe mitään syytä mikset voisi ottaa ILMISELVÄSSÄ hömpässä vahvaa ja rehellistä suomalaisen miehen kantaa, jos ja kun kerran manaat THL:n tms. säännöllisesti maanrakoon. Toimintasi ei tässä kohtaa yksinkertaisesti ole tasapuolisen oloista.

    Tykkää

  41. Willy Wanka totoesi:
    ”Tupakka oli pitkään “turvallinen”, kunnes tilastot kävivät liian karmeiksi ja todellisuus tupsahti silmille.”

    Tähän töksäytti Mie:
    ”Ja tämän todellisuuden “tupsautti” ilmoille nimenomaan tiedeyhteisö.”

    Tiedeyhteisöllä olisi ollut monta sataa vuotta aikaa tupsauttaa ilmoille tupakan todellisuus, mutta missä oli tieteellisyys? Kumarsi rahan suuntaan…

    Ja ne lääkärit mainostivat terveellistä Cameli-tupakkia. Olivatko ne koululääketieteen kouluttamia lääkäreitä? Mitä teki tiedeyhteisö?
    Kumarsi rahan suuntaan…

    Miksi vaahtoat sähköyliherkkyydestä. Sehän lisääntyy koko ajan. Miksi ihmiset muuttavat perheen luota kaupungista korpeen asumaan?
    Kuvittelevatko he olevansa sähköyliherkkiä?

    Katsoit varmaan Silminäkijän ”Sähköä paossa”.
    Lue myös Karjalan kuvalehden juttu sähköyliherkkyydestä, löytyy tätä kautta.

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118420-sahkoa-paossa-it-alan-ammattisairaus

    Mie, pidätkö tosiaan Suomessa noudatettavaa sähkömagneettisen säteilyn raja-arvoa (10 000 000 mikrowattia neliölle) asiallisena?

    Jaa, perustatko mielipiteesi teollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin?

    Tykkää

  42. ”Tiedeyhteisöllä olisi ollut monta sataa vuotta aikaa tupsauttaa ilmoille tupakan todellisuus, mutta missä oli tieteellisyys? Kumarsi rahan suuntaan…”

    Niinkö teki? Ja mikä olikaan se lopputulos? Mikä taho toi julki tupakan terveyshaitat?

    Tiedeyhteisö.

    ”Ja ne lääkärit mainostivat terveellistä Cameli-tupakkia.”

    Ja Suomi oli natsien liittolainen.

    Kummankin seikan relevanssi vuonna 2012?

    Sitä ei ole.

    ”Miksi vaahtoat sähköyliherkkyydestä. Sehän lisääntyy koko ajan.”

    Heh, minäkö aloitin tämä ketjun? 🙂

    ”Kuvittelevatko he olevansa sähköyliherkkiä?”

    Psykosomaattistahan se vaikuttaisi olevan. Kts. alempaa lisää.

    ”Katsoit varmaan Silminäkijän “Sähköä paossa”.
    Lue myös Karjalan kuvalehden juttu sähköyliherkkyydestä, löytyy tätä kautta.”

    Jospa tarjoaisit jotain muuta kuin telkkariohjelmia ja sanomalehtijuttuja?

    ”http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118420-sahkoa-paossa-it-alan-ammattisairaus”

    Tai näitä Ahosen jonninjoutavia postauksia joissa on … no, linkkjeä telkkariohjelmiin ja sanomalehtijuttuihin. 🙂

    Vastaa edes kommentoimalla alempaa löytyvän katsauksen antia.

    ”Jaa, perustatko mielipiteesi teollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin?”

    Lähinnä siihen, että tutkimukset ns. sähköyliherkkyydestä eivät anna olettaa moisen ilmiön perustuvan mihinkään. Tässä tuoreehko katsaus:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19681059

    jonka ydin on tässä

    ”Despite the conviction of IEI-EMF sufferers that their symptoms are triggered by exposure to electromagnetic fields, repeated experiments have been unable to replicate this phenomenon under controlled conditions.”

    Ota toki kantaa missä mennään metsään – vai mennäänkö.

    Tykkää

  43. Sähköyliherkkyydessä Mie menee pahasti metsään. Kyllä ihmisen keho tietää, milloin tuntuu pahalta, esimerkki:

    Kohtalon ivaa on kerrassaan WHO:n pääsihteeri, lääkäri Gro Harlem Brundtlandin sairastuminen sähköyliherkkyyteen: hän joutui WHO:n päämajassa Genevessä pyytämään osallistujia sulkemaan kokonaan kännykkänsä jo ennen kokoushuoneeseen tuloa. Brundtlandin diagnostisointi luulotautiseksi on mielestäni epäonnistunut, vaikka WHO ei virallisesti vieläkään tunnista sähköyliherkkyyttä.

    Päivitys: Tuore artikkeli Brundtlandin sähköyliherkkyydestä: http://www.mast-victims.org/resources/docs/The-Laughing-stock-and-pursuit-of-Gro_Plot-issue7.pdf

    Kyseinen teksti on lainattu Mikko Ahoselta.
    Lue koko juttu tästä:

    http://people.uta.fi/~mikko.ahonen/Sahkoyliherkkyys.htm

    Jos lääkäri Mie lukee hoito-ohjeet Duodecimistä, ei hyvältä näytä potilaan kannalta. Varsinkin, kun herralla on paha asennevamma.

    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127014-miksi-duodecim-sallii-sahkoyliherkkyys-tautiluokituksen-tietamattomalta

    Tykkää

  44. Huomasithan ”Margis” sen, että esittelin sinulle tuoreen katsausartikkelin?

    Ota ensin kantaa siihen, sitten voidaan jatkaa. Jos haluat.

    Tykkää

  45. Perustat mielipiteesi YHTEEN tutkimukseen!
    Tässä yhdessä tutkimuksessa ei ehkä ole pystytty luomaan täysin kontrolloituja olosuhteita.

    Jokainen sähkäallergikko, myös lääkäri Gro Harlem Brundtland, tietää itse, miltä itsestä tuntuu.

    Sinä lääkärinä passittaisit hänet psykiatriseen hoitolaitokseen. Oletko huomannut, että emme enää elä keskiaikaa.

    Ymmärrän hyvin, että Skepsis myönsi huuHaa -palkinnon Galileo Galileille ja Nikolaus Kopernikukselle.

    Onko tämäkin nainen päästään vialla:
    http://www.vihrealanka.fi/reportaasit/janssonin-kiusa

    Muuttivatko nämä miehet huvikseen korpeen:
    http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118420-sahkoa-paossa-it-alan-ammattisairaus

    Huomaa, että kirjoituksessa on uunituore päivitys sivun alaosassa.

    lainaanpa tähän Ahosen tuoretta tekstiä:

    ”Edellisessä jutussani kirjoitin Itävallan Lääkäriyhdistyksen suosituksesta pulssimaiselle, radiotaajuiselle säteilylle < 10 uW/m2. Tämä suositus siis tavalliselle väestölle, jolla on vain pieniä terveysongelmia. Osa metsäleireissä olevista ei kestä yli 0,1 uW/m2-säteilytasoja. [Tämä 0,1 uW/m2 on muuten 1 / 100.000.000 -osa Suomen virallisesta raja-arvosta radiotaajuiselle, pulssimaiselle säteilylle :-[ Raja-arvo suojelee teollisuutta, ei ihmisiä.

    Toivoisin, että ohjelman jälkeen ei julminkaan skeptokokki kehtaa enää irvailla sähköyliherkille ihmisille. Juuri nyt sairastuu siis erityisen paljon IT-alan työntekijöitä ja lasku yhteiskunnalle on työkyvyttömyyden takia erittäin suuri.

    Lopuksi: Minut on kutsuttu pitämään riskienhallintakoulutusta sairastuneiden työpaikoille. Keskeisen työntekijän menettäminen on koskenut koko yhteisöä ja ihmiset ovat heränneet kysymään: kuka meistä on seuraava?"

    Tähän lopuksi Margariinin ystävät ry esittää kysmyksen Mielle:

    Tarvitsetko vielä niitä 100 vuotta kestäviä kaksoisverrokkisokkoihmistestejä, ennen kuin alat ajatella, että jotain on tapahtumassa?

    Tykkää

  46. ”Perustat mielipiteesi YHTEEN tutkimukseen!
    Tässä yhdessä tutkimuksessa ei ehkä ole pystytty luomaan täysin kontrolloituja olosuhteita.”

    Kokeiles nyt vaikka lukea se linkki. Kyseessä oli KATSAUSartikkeli joka käsitteli koko tutkimuskenttää. Kyseessä ei siis ollut ”yksi tutkimus”.

    Yritä nyt edes. Kyllä minä myötähäpeän tunnetta kestän, mutta rajansa kaikella.

    Palataan vielä (?) asiaan sitten kun saat tutustuttua siihen artikkeliin.

    Tykkää

  47. Mie, tutkimuskatsaus on yleistä jorinaa. Sellaista tutkimustulosta ei ole saatu, että
    sähköyliherkkyyttä ei ole.

    Korpeen muuttaneet sähköyliherkät ihmiset sietävät säteilyä 0,1 mikrowattia neliömetrille, STUKin raja on 10 000 000. Siis sata miljoonaa kertaa enemmän.

    Sinä lääkärinä ohjaisit tällaiset henkilöt psykiatriseen hoitoon, koska tutkimuksissa ei ole löytynyt riittävän tieteellistä todistetta.

    Missä on lääkärin etiikka?

    Tykkää

Jätä kommentti