Ahmijoille apua

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Duodecim on julkaissut erinomaisen itsehoito-oppaan ruoan ahmijoille. Opas viitoittaa tietä kohti tasapainoisempaa suhdetta ruokaan.

 

Olin erinomaisen kiinnostavassa lehdistötilaisuudessa. Uuden kirjan ilmestyminen on aina kiinnostava hetki. Erityisen riemastuttavaksi tilaisuus muodostui sen takia kun nyt ihan oikeasti oli nähty paljon vaivaa tilaisuuden onnistumiseksi ja kirjan esittelyluennot olivat poikkeuksellisen laadukkaita.

Miksi kirja ahminnasta?

Suomesta on puuttunut suomenkielinen itsehoito-opas ahminnoista toipumiseen. Moni ruoan ahminnasta kärsivä ei tiedä, että hänen tuskallisen ruokakokemuksensa jakaa tällä hetkellä noin 100 000 muuta suomalaista. Apua on saatavilla.

Kirja on oivaltavalla tavalla kaksiosainen: 1) Askel askeleelta ahmijaa hellästi ohjataan pois ahminnan parista ja 2) annetaan laadukkaita evästyksiä sille matkalle, joka pitää ahminnan poissa pitkäkestoisesti.

Opas on tarkoitettu paitsi ahmijoille ja heidän läheisilleen myös esimerkiksi työterveydenhuollossa tai terveyskeskuksissa työskenteleville.

Kirjan parissa ovat hääräilleet enimmän ajan apulaisprofessori Anna Keski-Rahkonen, psykologi Katarina Meskanen ja toimittaja Minna Nalbantoglu.

7 askelta ahminnan hallintaan

Kirjoittajat rakentavat askel askeleelta sellaisen reitin, josta ahmija voi selvitä. Seitsenportaisen vaiheen läpi kuljettuaan hän on valmis kohtaamaan haasteellisen ahminnasta vapaan elämän.

Kirjassa on runsaasti potilaiden viisaita sitaatteja ja tuskaisia lausahduksia. Lisäksi tilaisuuteen oli saapunut potilas, jolla oli tämä ahmintahäiriö. Tässä muutamia hänen ja muiden potilaiden lausahduksia 7 askeleen reitin varrelta:

Jos ahmintani olisi kiinni tahdonvoimasta, olisin tästä sairaudesta jo aikoja sitten parantunut!

Ruuasta on tullut pakkoa enkä esimerkiksi enää oikeastaan lainkaan nauti ruoanlaitosta tai syömisestä. Jo pelkkä syömisen ajattelu saa aikaan ahdistusta. Eniten inhoan syömistä puolisoni kanssa, koska tunnen, että jokainen suupalani lasketaan. Pelkään, että hän pitää minua huonona ihmisen, jos syön liikaa tai liian rasvaista tai makeaa syötävää.

Ahmiessa sitä ajattelee, että tämä on kyllä viimeinen kerta kun syön näitä lihottavia herkkuja, sitten ei enää ikinä. Totta kai silloin pitää syödä kaikki herkut mitä on saatavilla, koska se on viimeinen tilaisuus.

Pahimmillaan söin iloon ja suruun, tylsyyteen, väsymykseen, reippaaseen oloon ja melkein mihin tahansa, mikä vaan oli hyvä syy syödä. Kun söin, niin söin paljon: kaksi kiloa mandariineja, kahdeksan leipää voilla ja leikkeleillä tai paketin keksejä tai kaksi suklaalevyä, puoli kiloa karkkia ja litran jäätelöä.

Ihan sama, ajattelin, lipesin jo tässä, niin voin yhtä hyvin ahmia koko kaapin tyhjäksi.

Väsyneenä töiden jälkeen minulla oli tapana napostella televion ääressä. Napostelut muuttuivat vähitellen ahminnaksi. Aloin neuloa televisiota katsellessani: ei tuntunut hyvältä koskea samalla ruokaan, se olisi sotkenut hienon neulelankani. Neulominen auttoi minua vapautumaan ahminnasta.

Aika harva liikuntalaji kiinnostaa minua. Jousiammunta kiehtoo vieläkin, se oli myös hyvin rauhoittavaa ja se teki hyvää selälle. Pidän jalkapallosta ja salibandystä, mutta kuntoni ei kestä pitkällistä juoksemista. Taiji kiinnostaisi, sillä minulla on hyvä tasapaino ja osaan tehdä liikkeitä hitaasti ja sulavasti.

Minulle parasta syömisen hallintaa on pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä minä ajattelen ja tunnen tänään, ja elää hetkessä, tässä ja nyt.

 

Suosittelen tätä kirjaa. Tässä on hyvä meininki!

Onko sinulla ahmintahäiriö (engl. Binge Eating Disorder, ruots. hetsätningsstörning) ja haluatko jakaa kokemuksesi tässä terveysblogissani?

 

Kirjan tiedot:

Irti ahminnasta – Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. Duodecim, Helsinki, 2013  ISBN 978-951-656-469-5

 

 

 

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Ahmijoille apua

  1. Joskus vuosia sitten kärsin ahmimishäiriöstä.
    Söin öisinkin ja ihmettelin miksi on”pakko”syödä vaikka vatsa oli aivan täysi.Lihoin lyhyessä ajassa toitakymmentä kiloa vaikka olin aina ollut ennemminkin hoikka.Olin ollut kelan kuntoutus laitoksessa Petreassa ja siellä totesivat minun sairstavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.Lääkkeeksi määrättiin seroquel lääke…. Lopetin ko.lääkkeen syömisen koska olin kuin elävä robotti eikä mikään tuntunut miltään mutta se ruokahalu oli mieletön ja tuntui kuin olisin elänyt syödäkseni. Päätin lopettaa lääkkeen oton ja jonkin aikaa oli elämä todella sekaisin kun aloin ”lääkitsemään”itseäni alkoholilla! Vaan ymmärsin mistä on kyse ja lopetin alkon oton ja siinä sivussa jäi tupakkakin jota poltin yli 40 vuotta! Nyt siitä aikaa jo pari kolme vuotta ja olo on kutakuinkin hyvä! Pituus 186cm ja paino 86kg. Väärä lääke(ehkä diaknosikin) aiheutti ahmimisen ja olo oli todella tukala.Nykyään”lääkitsen”itseäni liikunnalla,mietiskelyllä ja käyn tarpeen tullen vertaistukiryhmissä,eikä mitään suurempia ongelmia ole kuin ne tavalliset arkiset murheet.Elämä on tässä ja nyt! ❤

    Christer kommentoi: Erinomainen kommentti, Tero! Olet päässyt irti ahminnasta ja siitä saat olla tosi ylpeä. Kirjassa ei tuoda ollenkaan esille masennuslääkkeiden käyttöä ahminnan hoidossa, mutta lehdistötilaisuudessa ilmaistiin huoli siitä, että masennuslääkkeet eivät ole hyvä ratkaisu juuri tähän ongelmaan. Vertaistukea ylistettiin tilaisuudessa, mutta kirjassa siitä ei ole mainintaa.

    ”Pakko syödä” -asiaa käsitellään kirjassa erittäin asiantuntevasti ja laajasti.

    Tykkää

  2. Jaaha, kohta jokainen joka syö yhtään mitään kärsii jostaki häiriöstä. Minusta tuollaisten tutkimusten tekijät ja etenkin he (jos näin tapahtuu, en tiedä rahoitusta kuka maksoi) jotka hommaa rahoittavat pitäisi pistää pariksi vuodeksi linnaan kaikkien rahan ja ajan haaskauksesta. Joku tolku tähän terveyshulluuteen pitäisi saada. Naurettavia huuhaatutkimuksia. Lääketeollisuudella ehkä lääke tähänkin keksittyyn häiriöön joka toki pitää saada kelakorvattavaksi ja tälläiset huuhaatutkimukset auttavat asiaa?

    Voisin itsekin työkseni alkaa keksimään ihmisille sairauksia jos siitä joku maksaisi. Melikuvituksella keksii mitä tahansa.

    Ihmetyttää muuten sekin että miksi ihmisille jotka eivät koe olevansa masentuneita (eivätkä oikeasti olekaan) koetetaan puoliväkisin tyrkyttää masenuslääkitystä ja masenusta diagnoosiksi ihan normaaleihin fyysisiin vaivoihin. Kerääkö joku masennuslääkkeistä ison potin vai mistä on kysymys? Se tietysti on jo muotia nykysisin että jos elämässä tulee pieniä ja isoja vastoinkäymisiä (sairauksia, avioeroja, läheisen kuolemia ja muuta ihan normaaliin elämään kuuluvia asioita joita tulee joka ainoalle) enää ei edes oleteta että terve ihminen pääsee niistä yli kuten on satoja vuosia ollut tapana vaan heti aletaan kyselemään: oletkohan masentunut? ota tästä pillereitä niin elämä hymyilee, kela korvaa… Ja jos lääkäriltä erehtyy kysymää että eikös nämä tälläiset kuulukaan elämään ja nämä on kestettävä osana elämää jos meinaa tällä pallolla tallustaa. Onkin varma diagnoosi tohtorilla valmiina, hulluhan tuon täytyy olla jos ei pillereitä huoli.

    Mitä enemmän jostakin häiriöstä toitotetaan sitä useampi heikompi yksilö alkaa kuvitella että mullahan on oltava tuokin ja eikun apteekkiin…

    Christer kommentoi: Esa, olet kyllä nyt pihalla kuin lumiukko, mutta sehän on vain piristävää. Tässä kirjassa on nimenomaan puhe lääkkeettömästä hoitoratkaisusta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s