Kaunis hauras elämä

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Elämä on kauniin hauras näytelmä. Elämässä on tarjolla yllätyksiä, joita ei etukäteen kerrota edes päänäyttelijälle. Ehkä parempi niin. Mitä sinä sanoisit yllätyksestä keuhkosyövän muodossa?

 

Päivi Ruotsalaista yskittää vajaan viikon verran. Kurkkua kutittaa. Hän pakkaa laukun, valmistautuu sairaalareissuun. Päivystykseen on lähdettävä.

Nyt jo henkeä ahdistaa ja hengästyttää. Onkohan keuhkokuume? Keuhkokuumeen aiheuttama astman paheneminen?

Päivi otetaan osastolle tutkimuksiin. Päivi läähättää ja läkähtyy. Aivan uusi kokemus. Tämä on jotain muutakin kuin astmaa. Hengästyttää yhä pahemmin. Pelottaa.

Röntgenkuvien tutkailemista jatketaan. Vahvistuu, että kaikki ei ole hyvin. Keuhkoissa näkyy muutoksia. Näkyy pumpulipilviä, höttösiä, kuten lääkäri sen ilmaisi.

Keuhkojen tähystys. Meinaa taju mennä. Keuhkot ovat ihan piipussa. Ysköspurkkeja, näytteitä, kokeita sinne tänne. Vastauksia odotellaan. Viipyy. Toivonkipinöitä. Jospa muutokset olisivatkin sellaisia että paranisivat kortisonilla?

Kontrollikuvassa toinen pumpulipilvistä osoittautuu teräväreunaisemmaksi. Se ei ole hyvä merkki.

Yskösnäytteestä tulee vastaus. Kolmannen luokan syöpäsoluja. Minussa on syöpä, keuhkosyöpä, Päivi tajuaa.

Otetaan lisää kokeita. Astman hoitoa ja irtosolunäytteiden tulkintaa. Tutkimuksia. Odottelua.

Päivi on oppinut, että odottavan aika on pitkä, mutta mitä väliä sillä! Päivin aika on pysähtynyt.

Mielen vuoristorataa. Päivi ei juurikaan itke. Ei sure itseään. Näin vain kävi. Huoli nousee läheisistä. Miten he ottavat vastaan tämän vakavan sairausviestin?

Liikaa stressiä. Päivillä on epätodellinen olo. Onko tämä unta? Heräänkö kohta?

Tapahtuu ystävien lopullinen karsinta. Vain läheisimmät, jotka ovat aidosti mukana pääsevät Päivin lähelle vaikka se heille onkin äärimmäisen raskas paikka. Loppupelissä näkee sitten kuinka moni jaksaa loppuun asti.

Luovuttaa ei saa. Mitään Päivi ei kadu miettiessään elämää sairaalaan hiljaisina ja työntäyteisinä hetkinä. Päivi kokee, että hän on saanut elämässään kaiken sen mitä on siitä kaivannut. Jotenkin on liian valmis olo.

Näin se vaan menee ja minulla on rauhallinen hyvä olla, Päivi tuumii. Täysillä mennään loppuun asti. Otetaan kaikki apu vastaan mitä tarjotaan ja niillä eväillä mennään mitä saadaan. Jumala voimia läheisilleni antakoon!

Facebookissa Päivi pohtii:

Oletko koskaan miettinyt, ketkä sinua oikeasti pitävät kaverinaan tai ystävänään? Ketkä ovat aitoja ystäviäsi, eivätkä ystäviä vain silloin, kun ketään muita ei ole enää jäljellä, tai muut eivät ole vain tavoitettavissa­?

Keitä oikeasti kiinnostaa miten sinulla menee, tai miten oikeasti voit? Ketkä kuuntelevat sinua? Ketkä iloitsevat ja surevat kanssasi, eivätkä vain pyöri oman itsensä ympärillä ja etsi silloin sinulta lohtua, kun muilta sitä ei enää saa?

Ketkä kysyvät välillä sinunkin kuulumisia oma-aloitteises­ti, eivätkä vain vastakysymyksen­ä, koska se on tapa ja myös kohteliasta?

Ketkä pysyvät rinnallasi, vaikka tekisit mitä tahansa? Ketkä seisovat rinnallasi oli sinulla sitten hyvä tai huono päivä? Ketkä jaksavat kannustaa sinua loppuun saakka sanomatta, että sinusta ei ole siihen?
Keihin voit oikeasti luottaa?

Ketkä tarkoittaa oikeesti sitä kun sanovat: ”oot mulle kaikki kaikessa.”

Päivi on näitä asioita pohtinut useankin kerran.

Tähystyksen tulokset ovat valmiina. Lääkärinkierrolla selviää, että enää ei voida jäädä odottamaan syövän laatua ja levinneisyyttä. Otetaan ohutneulanäyte vaikka siinäkin on oma riskinsä.

Mielen vuoristorata jatkuu. On rauhallisia hetkiä, itkukohtauksia, tunnepurkauksia, väsymyspiikkejä, kauhea myllerrys. Kestä kehoni, kestä mieleni rauhallisena, pysy koossa, älä hajoa, Päivi hokee.

Aviomies on yhä vahvemmin mukana ajatuksissa. Rakkautta, uskollisuutta, luottamusta ja ymmärrystä toinen toistamme kohtaan. Asiat ovat muuttuneet. Meitä ei enää ole kaksi. Väliimme on tullut Mr. Cancer, joka on kuin pikkupiru terävine hampaineen kimpussamme.

Mieli maalaa outoja näkyjä. Päivi seisoo kädet suorana kannatellen lilanväristä, herkästi särkyvää ”diskopalloa”. Tekisi mieli hajoittaa se, mutta hän ei pysty liikkumaan.

Seuraavana päivänä Päivi näkee seisovansa samassa asennossa. Pallo ei ole enää kädessä. Pallon väri on muuttunut syvemmän lilan väriseksi, eikä muistuta enää niin paljon sitä diskopalloa, vaan muoto on hieman pehmeämpi. Pallo ei kosketa maata, vaan on ikään kuin paikallaan ilmassa ja odottaa jotakin.

Lisää tutkimuksia. On tehty thorax-röntgenit, varjoainekuvaukset, bronkoskopiat, yskösnäytteet, huuhtelunäytteet, verikokeet, karkeaneulanäytteet.

Odotellaan tuloksia. Viikko vielä niin oltaisiin aika loppusuoralla. Alkaa ahdistaa. Jospa mitään ei olekaan tehtävissä? Toisaalta Päivi odottaa tuloksia, mutta toisaalta hän toivoo, että aikaa vain menisi ja jonain päivänä joku sanoisi taikasanat: olet terve! Taitaa olla turha toivo. Tulevaisuus pelottaa.

Psykologin luona käyntejä. Ensin ihan vaan varmuuden vuoksi. Myöhemmin ihan tarpeeseen. Psykologia tarvitaan kun menee työ, työkyky, terveys, ystävät karsiutuvat, suku hajoaa ja riitelee. Eikä tautia voida parantaa.

Päivi haluaa entisen elämänsä takaisin, mutta siihen hän ei enää pysty. Pitäisi hyväksyä nykyinen tilanne ja sopeutua. Aiemmin hän oli syöpälehdistä ohittanut aina ne kohdat mitkä koskivat perhettä, sukua tai seksuaalisuutta. Nyt hän lukee ne sivut tarkasti.

Päivi haluaa onnellisen, tasapainoisen kodin. Perheen. Totuus on, että talous on kuralla. Sossutädit selvittelevät asiaa. Suku riitelee.

Kuka auttaa vois? Kukaan ei ota vastuuta, ei auta, ei ole tukena. Omakuva murenee päivä päivältä. Päivi kokee olevansa epämääräinen möhkäle, joka on täynnä virheitä, vikoja, arpia, muhkuroita, tunnepuutosalueita. Välillä lähes kalju, välillä töyhtöpää. On kadottanut naiseutensa, minuutensa, kaiken.

Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken, Päivi kysyy. Sinnittelyä jatkuu päivästä toiseen. Silti päällimmäinen ajatus on vain se ja miten ja milloin sen toteutan. Ei minusta ole enää eläjäksi. Olen vain taakaksi. Pääsisi jokainen jatkamaan omaa elämäänsä. Anteeksi ettei voimavarat riitä. Yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Mitään ei ole tuotu eikä viedä.

Jos Päivi olisi terve hän tekisi kotityöt. Nurisematta, mieluusti. Syöttäisi kissan ja koiran lisäksi kaikki muut. Kiertelisi kirppareita, tekisi automatkoja sinne tai tänne, minne tie milloinkin veisi.

Nyt on aika tunnustella tunteita, kuunnella sisintään, olla rehellinen. Lupasit olla ja katsoa tämän kanssani loppuun asti, mutta kestätkö, Päivi kysyy, ja rukoilee läheisilleen ja itselleen voimia.

Eheytyminen alkoi. Asioiden hyväksymisestä ja niiden läpikäymisestä se syntyi. Se levollinen ja hyvä mieli. Päivi saa jopa nukuttua. Rentoutuskasetteja kuunnellaan ja ennen kaikkea Päivi kuuntelee itseään.

Takki oli tyhjä ja nyt sen voi täyttää hyvillä asioilla. Stressi väistyköön!

Päivi tajuaa olevansa kuin keskellä korttipeliä, jossa jaettiin hänelle huonot kortit. Yhtenä hetkenä hän on valmis luovuttamaan ja toisena hetkenä valmis taistelemaan.

Periksi ei anneta. Nyt eletään hetki ja päivä kerrallaan, askel askeleelta. Päivi uskoo ja toivoo, että kaikella on aikansa ja merkityksensä. Se merkitys jää usein huomaamatta, ymmärtämättä, hyväksymättä. Mutta on asioita joille emme voi mitään ja asioita joille voimme tehdä jotain. Elämä on täynnä valintoja.

 

Miten Päivi voi nyt?

Päiviltä poistettiin vasemman keuhkon adenokarsinooma. Leikkauksen jälkeen hän on saanut 4 sytostaattihoitoa. Kontrollin yhteydessä valitettavasti todettiin etäispesäkkeitä vasemmassa keuhkossa. Tilanne on siis radikaalisti muuttunut. Päivin syöpä on metastasoinut. Hänellä on tauti, jonka suhteen ei ole parantavia hoitoja. Nykyhoidoilla pyritään pitämään tautia kurissa.

Lääkärislangilla ilmaisten: En suosittele potilaalle enää sytostaatteja tässä vaiheessa… tehdään TT-kuvaus (joka onkin tehty)… tarkistetaan oliko hyötyä raskaasta kahden kombinaation sytostaateista toisen linjan jälkeen. Tarkistetaan koko yleiskunto ja mikäli edelleen progressio tai taudin merkkejä, suositellaan, että aloitetaan Tarceva tabletti lääkitys.

Keskustellessani Päivin kanssa tilanne valkenee minullekin. Päiville tehtiin siis vain yksi leikkaus. Uusi leikkaus, sädehoito tai sytostaattikuuri ei hänen kohdallaan ole enää mahdollinen. Uusi leikkaus ”räväyttäisi” taudin joka paikkaan elimistössä. Sädehoito kohdistuisi liian suurelle alueelle ja sytostaatteja hänen elimistönsä ei enää kestä. Lohdutonta tekstiä. Mutta totta.

Seuraavaksi hän menee syöpälääkärin luo ensi viikolla. Peukut pystyyn ja kädet ristiin Päiville!

 

Voit tutustua Päivi Ruotsalaisen kertomukseen hänen omassa blogissaan, joka on täynnä eheytymisen mukanaan tuomaa lohtua, ymmärrystä, taistelua. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Päivin tervehtymisennuste ei ole kovinkaan hyvä.

Sosiaalinen media ja vertaistuki ovat osoittautuneet erittäin tärkeiksi. Päivi ilmaisee sen näin:

 

Keuhkosyöpä on vakava sairaus. Yksin ei jaksa. Jokainen syöpään sairastunut tarvitsee vertaistukea. Toivottavasti täältä löytyy jokaiselle jotain, joka auttaa eteenpäin, askel askeleelta, päivä kerrallaan.

Joka päivä on uusi mahdollisuus.