TV-tohtori House pelasti potilaan

Pitäisikö Suomen palkata TV-tohtori House käsikirjoittajatiimeineen laatimaan Suomen sote-uudistusta ja kohentamaan Käypä hoitosuosituksiamme? Homma hoituisi näin ehkä paremmin kuin nykyporukoilla.

 

 

Nyt kaikki lukijani: silmät selkoselälleen ja korvat hörölle! Tämä on käsky! Tämä on tosijuttu siitä miten yliopiston sydänspesialisti viittaa kintaalla kaikille perinteisille selityksille sydänsiirron tarpeellisuudesta ja pelastaa potilaan ottamalla ennakkoluulottomasti oppia juristin kirjoittamasta suositusta TV-sarjasta ”House M.D.” Tämän sarjan lääketieteellinen asiantuntija on sanomalehden kolumnisti – ei mikään lääketehtaan palkkaama haamukirjoittaja.

Lääkäri- ja lääketehdasmafian laatimat ohjeistukset sydänspesialisti ohittaa ja ajattelee omilla aivoillaan. Pitäisikö tällaiselta sydänspesialistilta viedä lääkärinluvat ja kiiruusti?

Onneksi tämä ei tapahtunut Suomessa. Olisi silloin Valvirassa puhelin soinut alta aikayksikön ja lääkärikollegat käräyttäneet tällaisen ruodusta lipevän virkaveljen. Viitata nyt kintaalla pyhille Käypä hoitosuosituksille! Mikä se sellainen toiminta on?

Pyhäinhäväistyspaikkana ei siis ollut Meilahti vaan Marburgin yliopistosairaala Saksassa. Ruodusta livennyt sydänspesialisti on professori Jürgen Schaeffer. Niin innostunut tämä proffa on tohtori Housesta, että hän käyttää sarjan jaksoja opetusmateriaalina huippusuosituilla luennoillaan. Taisi olla Oscar Wilde, joka sanoi, että todellisuus jäljittelee taidetta.

Näin omituisten tositapahtumien edessä turpaduunari näkee parhaaksi kilauttaa kaverille, eli Birdien selityksiä kaivataan. Hän saa luvan kertoa tärkeimmät nippelitiedot tapauksesta ja siihen liittyvästä tiedehistoriasta. Terveysjuomaa kului molemmissa päissä taas paljon.

House M.D. on siis tämä legendaarinen TV-tohtori-sarja. Sen pääosaa näyttelee englantilainen Hugh Laurie. Aivan oikein, sama mies näytteli brittikomediasarjassa ”Jeeves & Wooster” eli savoksi ”Kyllä Jeeves hoitaa”.

Hugh Laurien isä oli lääkäri William ”Ran” Laurie, olympiamitalisti Lontoon kisoista vuodelta 1948. Kovin paljon enemmän suhteita ei sitten viriteltykään koululääketieteen suuntaan.

House-sarjan pääaivot, eli showrunner, ja vetojuhta oli David Shore. Hän oli koulutukseltaan juristi. Yhdessä Paul Attanasion kanssa he saivat idean tähän sarjaan niistä sanomalehtijutuista, joita vuonna 1994 edesmennyt toimittaja Berton Roueche oli aikansa kuluksi kirjoitellut ”The New Yorker” -lehteen.

Roueche keksi nerokkaan idean: erotusdiagnoosi on kuin salapoliisitarina. Dekkari ihmettelee mikä pöpö on tehnyt mitäkin, onko steptokokilla alibi, mitä raskasmetallit puuhailevat elimistössä ja onko syyllinen sittenkin itse lääkäri. Hui hai, niin se käy.

TV-hahmo Gregory House lähtee liikkeelle aina kahdesta oletuksesta: Ihmiset valehtelevat ja kaikki muut ovat aina väärässä. Housen mukaan potilaalle tehty diagnoosi ei tietenkään vielä tarkoita, että potilaalla olisi diagnoosin edellyttämä sairaus. Ainoastaan parantuminen vahvistaa diagnoosin (”The proof is in the patient, not in the pudding”).

Olisikohan yllämainittu havainto syy siihen miksi niin monet lääkärit reaalimaailmassa eivät näytä pitävän sarjasta. Erotusdiagnoosin tekeminen ja virheiden myöntäminen ei kuulu siihen pirtaan, että ensin tehdään hallinnollinen päätös siitä mitä lääkettä halutaan käyttää ja sitten vedetään hatusta jokin syy miksi moiseen hoitoon on kulloinkin ryhdytty. Esimerkiksi aiemmin olen tässä terveyssatiirien sarjassani kertonut miten Markku Laakso ja Leif Groop kehuvat Duodecim-lehdessä, että diabetes-diagnoosi on aina hallinnollinen päätös eikä siihen välttämättä liity mitään patofysiologista perustetta. Hui hai, niin se käy.

Tavallinen kansa on aina rakastanut House-sarjaa. Niinkin suuri menestys tämä sarja oli, että sitä saatiin tehdä monen monta kautta. Yleisen käsityksen mukaan sarjan olisi voinut lopettaa neljännen tai viidennen tuotantokauden jälkeen, mutta tämän kirjoitukseni aiheena olevan 55-vuotiaan saksalaismiehen pelasti lopulta seitsemäs kausi ja jakso nimeltä ”Family Practice”. Jakso suomennettin jostain syystä näin: ”Luulosairautta ja alkoholismia”. Jakson käsikirjoitti Harvard-juristi Peter Blake.

Mutta siirrytäänpä taiteen parista nyt siihen tiedeosioon. Vedän lonkalta pari uutista. Saksalainen professori ja kardiologi Jürgen Schaeffer oli Lancet-lehdessä kehunut omaa House-tietämystään kobolttimyrkytyksen tunnistamisen helpottajana. Larry A. Allen voivotteli The New England Journal of Medicine -lehdessä, että vasta tehtyään sydänsiirron, hän tajusi potilaan mineraaliarvoissa olleen jotain häikkää. Sekä Schaefferin että Allenin tapauksessa oli syyllisenä useita satoja kertoja korkeampiin mineraaliarvoihin rikkoutunut lonkkaproteesi, jonka metalli oli imeytynyt elimistöön. Hui hai, niin se käy.

Mietitäänpä hetki mitä siellä kansakoulussa turpaduunarille aikoinaan opetettiin metalleista. Siirtymämetallit muodostavat sekalaisen seurakunnan. Erilaiset värilliset ionit tuotetaan näillä. Tämän jutun yhteydessä merkityksellinen koboltti sisältää uloimmalla elektronikuorella kaksi elektronia aivan kuten on laita myös raudalla ja nikkelillä. Kuten nimestä voi päätellä, niin syanokobalamiini eli B12-vitamiini sisältää myös kobolttia. Metallijauheen muodossa elimistö ei kuitenkaan oikein diggaa sitä.

Juuri tässä kohtaa päättelyketjua Allen törmäsi seinään kuin maratoonari 35 km kohdalla. Kun koululääketiede on niin tottunut kuskaamaan elimistöön kaikenlaisia molekyylejä, jotka syrjäyttävät toiminnallisen biologian (esimerkiksi statiinit), niin on vaikea keksiä, että ongelmana tässä voisi olla miten vierasaineita saadaan kropasta ulos. On siis kyseessä kusetus, koska ratkaisuna on kusetus. Potilas pitää saada kusemaan koboltti ulos ja ratkaisu on kelaatio (ei siis fellaatio). Hui hai, niin se käy.

Sivistyssanojen käytössä menee usein senat sakaisin ja kelaatio ja fellaatio eivät muodosta poikkeusta. Kieltämättä eräänlaisia imutuksia molemmat. Kohteen ympärille muodostetaan tötterö, jonka avulla kohteen toimintaa voidaan hallita. Kelaatiossa esimerkiksi dimerkaptopropanyylisulfaatti kuljettaa koboltin ja kromin vessaan tai puskaan. Aine on muuten keksitty Kiovan yliopistossa. Rauhoittakaa rähinöitsijät vaikkapa ahkeralla fellaatiolla! Suomi voisi lähettää sinne avustustehtäviin pari sataa kettutyttöä.

EDTA eli etyleenidiamiinitetraetikkahappo on tuttu kelaatioaine Yhdysvaltain laivaston tutkimusten ansiosta. Norman E. Clarke keksi Detroitissa, että sillä paranee myös muisti, näkö ja kuulo. Siksi sitä ei käytetä Suomessa. Hui hai, niin se käy.

Heti täytyy sanoa, että onneksi Suomessa on turvallisia lonkkaproteeseja, joissa koboltit ja kromit eivät vaadi kelatoitumista. Esimerkiksi DePuy-skandaali (KVG.fi!) ei tietenkään koske Suomea. Virallisten tilastojen mukaan vuonna 2011 vain 0,8% lonkkaproteesien uusimisista johtui siitä syystä, että proteesi olisi murtunut. Tämä kuulostaa ensin kovin hyvältä, mutta tässä ei ole koko totuus.

Birdie laski samoista tilastoista hieman toisenlaisia tunnuslukuja: 47,3% proteeseista uusittiin syystä joka oli merkattu tiedolla ”puuttuva tieto” ja kohtaan ”muu syy” mahtui 11,4% uusimisia. Toisin sanoen yli puolella potilaista (58,7%) ei ollut harmainta aavistusta miksi juuri heidän proteesinsa vaihdettiin.

Mitä ihmeen hyötyä on tällaisilla tilastoilla, jotka ovat yhtä paljon hatusta vedettyjä kuin suomalaiset kuolinsyytilastot? Eikö lauantai-illan lottoarvonnassa voisi arpoa nämä asiat yhtä hyvin ja yhtä luotettavasti?

Vuonna 2011 lonkkaproteesin uusintaleikkauksia oli Suomessa 1559 kpl. Luku ei kuulosta hirveän isolta, mutta asetetaan tämä luku oikeisiin suhteisiin: primaarileikkauksia tehtiin vain 7923, uusintaleikkausten syistä ei ole luotettavaa tietoa ja pelkät uusintaleikkaukset aiheuttivat 10 miljoonan euron kustannukset.

Homma ei mene ihan putkeen, tai sitten se menee hukkaputkeen. Protelos soikoon kun ne metallit eivät pysy kasassa sen paremmin kuin strontiumilla vahvistetut luutkaan.

Uutta terveyssatiiria pukkaa, sitten kun runosuoni taas sopivasti sykkii. Nauttikaa terveistä päivistä, käyttäkää maalaisjärkeä, tutustukaa elinehtoisiin hoitomuotoihin ja pistäkää tarvittaessa terveysviranomaiset tiukille. Suomi ei ole valmis – vielä.

Kuvalähteet: Wikimedia Commons