Kärsimys ei jalosta nuorta syöpäpotilasta

Kokonaisvaltainen terveys: lepo ja uni – rentoutuminen – fyysinen ravinto – psyykkinen ravinto – liikunta – elämän haasteet

 

Reisiluuhun pesiytynyt luusyöpä vei nuoren lääketieteen kandidaatin Laura Saven ennenaikaiseen hautaan. Luin hänen päiväkirjamerkintöihin perustuvan koskettavan romaanin.

 

WSOY lähetti minulle arvioitavaksi Laura Saven (1983-2012) kirjan ”Paljain jaloin”. Se kertoo osteosarkoomapotilaan koskettavan tarinan, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien ja nopeasti ehtyvien päivien merkityksestä. Suosittelen!

Se löytyi magneettikuvasta. Se syöpä nimittäin. Laura temmattiin kertaheitolla ulos elämästään. Kello pysähtyi. Kalenteri ei täyttynyt kevään luentomerkinnöillä.

Apua! Tämä on painajaista. Se on totta. Lauralla on syöpä! S-Y-Ö-P-Ä! Ne soittivat Lauralle: Osteosarkooma… hoidot ovat rankat… ei tarvitse amputoida… laitetaan uusi polvinivel… keuhkoissa näkyy jotain, mitä ei vielä tiedetä… sairauslomalle opinnoista… nyt on kiireinen aikataulu… täytyy tehdä luustokartta… ensi viikolle on paikka sytostaattihoitoihin osastolla.

Syöpäpotilaan iloja Lauran mukaan:

  • voin tuntea itseni kohtalokkaaksi
  • saan lääkärin luvalla lisätä jokaiseen ruokaan kermaa ja suklaata
  • voin ostaa itselleni arkiperuukin ja juhlaperuukin, toisen oikein maksusitoumuksella
  • itsesäälistä löytyy uusia tasoja
  • tunteet vaihtelevat ääripäästä toiseen sekunnissa – kokemus sekin
  • saan tarvittaessa keskusteluapua mihin vuorokauden aikaan hyvänsä
  • minun ei tarvitse enää pelätä sairastuvani syöpään
  • voin heittäytyä toisten palveltavaksi
  • voin iloita tuhatkertaisesti siitä, että olen elänyt rohkeaa ja omannäköistä elämää

 

Iltavuoroon tullut hoitaja hiipi äsken Lauran vuoteen viereen, vilkaisi ympärilleen, laittoi sormen suunsa eteen vaikenemisen merkiksi, laski peitolle paperilapun ja lähti vähin äänin pois. Paperilapussa luki hoitajan anteeksipyyntö siitä kun Lauraa oli hoidettu epäinhimillisen huonosti epiduraalipuudutuksen aikana.

Hoitaja kirjoitti muun muassa näin: Olen pahoillani siitä, miten epiduraalisi kanssa meneteltiin. Uskoin alusta saakka, että kipusi olivat aitoja ja olin erimielinen vakituisen hoitajan kanssa, mutta en vain osannut toimia oikein. Anna anteeksi!

Laura oli uskomattoman ilahtunut kirjeestä! Vanhempi hoitaja ei koskaan pyytänyt tapahtunutta anteeksi tai osoittanut minkäänlaista empatiaa häntä kohtaan.

Äiti kävi tapansa mukaan tuomassa Lauralle sairaalaan isot laatikolliset marjoja. Mitä jos se oikeasti uskoo, että paranen niitä syömällä? Laura pohti.

Lauran vieressä oli potilas, josta oli vaikea sanoa, elääkö enää pitkään. Kortisonit olivat turvottaneet kasvot pyöreiksi. Onko tällainen ihmisarvoista elämää? Laura synkisteli.

Kirjassa on huumoria synkistelyn lomassa. Luusyövän edetessä hoidoista huolimatta, joudutaan sen ikävän tilanteen eteen, että Lauran on luovuttava jalastaan, amputaatio. Hän kirjoitti ystävilleen seuraavan kirjeen:

Hyvät ystävät! Tervetuloa hyvin palvelleen vasemman jalkani läksiäisiin perjantaina 26.2. klo 17.30-20 osoitteeseen Myllynotkontie 19.

VP. Nyyttärit. Pientä ohjelmaa. OJM (*). Laura.

PS. Jalasta luopuminen on tuskallista sekä henkisesti että fyysisesti, ja edessä on väistämättä pitkä sairaala- ja kuntoutumisjakso. Haluan lähettää jalan matkaan niiden kanssa, jotka ovat tukeneet vaikeaa yhteistä taivaltamme.

PPS. Älä missään nimessä tule kipeänä! En saa sairastua ennen leikkausta.

(*) Omat jalat mukaan!

Laura saa kokea jotain ihan uutta: napapiikki, katetri, biopsia, injektio, intubaatio, tiputus, nukutus, magneettikuvaus, TT-kuvaus, luustokartta, dreeni, tekonivelen asennus, verensiirto, kriisiterapia, fysioterapia, perheterapia, epiduraalipuudutus, laskimoportin asennus, amputaatio, rotaatioplastia, sytostaatit, syöpä. Kyllä elämässä pitää olla räimettä ja rähinää!

Laura ei kestä sitä, että ihmiset jäävät suremaan häntä. Hän ei kestä sitäkään, että hänen tuntemisestaan, hänen kanssaan suhteeseen ryhtymisestä jää käteen kasa romahtaneita unelmia ja kamala ikävä. Yksi helvetin kananlento tämä elämäni, Laura puuskahtaa.

Laura miettii tietenkin kuolemaa hyvinkin usein. Kun mieliala on pohjalukemissa, hän yrittää elää tässä ja nyt. Kuolema tulee sitten kun se tulee. Tulisipa jokin suuri asteroidi ja kaikki menisi kerralla!

Kuolemanhetkeä hän ei pelkää. Laura ajattelee sen olevan kuin nukahtamista. Siinä vaiheessa kun kuolema tulee, se saattaa jopa vetää puoleensa. Vaikka Laura kyllä sitten toisaalta pelkää, että hän ihmiselle luontaiseen tapaan yrittää pyristellä vastaan.

Laura pelkää sitä, että kaikki on nyt ohi. Hän pelkää luopumisen hetkiä. Sitä, ettei uutta nousua pedistä enää tule.

Vaikeaa oli juttelu Terhokodista. Sieltä saisi huonepaikan aika helposti, koska vaihtuvuus oli niin suuri. Heh. Vaihtuvuus oli kuolleisuus. Keskimääräinen ”vierailuaika” Terhokodissa oli kaksi viikkoa.

Laura muisti miten hän lääketieteen opintojen yhteydessä oli vieraillut Terhokodissa. Hän kertoi siitä miten hän haluaisi ehdottomasti kuolla siellä. Hups, kolme vuotta eteenpäin ja tässä sitä oltiin! Laura huudahti.

Lauralla oli taas huono hetki. Hän ei voinut hyväksyä sitä asiaa, että juuri hän oli sairastunut syöpään. Hän oli jotenkin luullut, että syöpään sairastunesta ihmisestä tuntuisi oikeasti siltä, että nyt ollaan syöpään sairastuneita. Mutta eihän Lauralla ollut sellaisia tuntemuksia. Ei ollut kipuja, vain epämääräistä tunnetta rinnassa.

Laura ei voinut käsittää, että tämä saattaisi olla hänen viimeinen joulunsa. Uusi takki päällä hän ajatteli, että tämä oli nyt sitten se viimeinen takki, jonka hän itselleen osti. Hänestä ei koskaan tulisi keski-ikäistä, hän ei loisi uraa, hän ei pääsisi eläkkeelle, hän ei kokisi vanhuutta, hän ei näkisi lapsensa kasvavan.

Jotkut lääkärit olivat aiheuttaneet Lauralle lisäahdistusta yltiöpositiivisilla lausumillaan: Lääkkeitä kehitellään koko ajan ja sieltä voi koska vaan tulla jokin uusi lääke, joka sitten mullistaakin kaiken, eihän sitä koskaan tiedä!

Lääketieteen opiskelijana Laura tiesi, että tuo oli toiveajattelua. Todennäköisyys tuollaiseen oli mitätön.

Muiden syöpäpotilaiden kanssa oli antoisaa jutella sairauden eri vaiheista ja käytännön asioista. Ilman minkäänlaisia kauhistusreaktioita ja yltiöpositiivisuutta.

Valitsin itselleni hautakiven, kertoi Laura. Ihan vitun kalliin!

Laura ei kauheasti uhrannut energiaansa ”mitä olen tehnyt väärin” -mietintöihin. Johonkin on jokaisen kuoltava ja hänellä tämä näyttäisi olevan syöpä. Jos hän oli elänyt 1300-luvulla, hän olisi saattanut kuolla ruttoon. Ei olisi ollut kovinkaan houkutteleva tarjous sekään!

Syöpä on saanut Lauralta paljon. Jalan, terveyden, juoksemisen hurman. Se on vienyt ystävän, lapsuuden unelman ja haavoittanut vakavasti hänen elämänsä rakkautta. Silti hänellä on oikeus toivoon. Oikeus yrittää vielä kerran ja uskoa taistoonsa.

Laura laittaa kämmenensä kylkiluiden kummuille ja hengittää syvään.

 

 

 

 

Advertisements

4 thoughts on “Kärsimys ei jalosta nuorta syöpäpotilasta

Add yours

  1. Olen myös lukenut kirjan. Kirja tosiaan oli blogimaista ja päiväkirjamaista tekstiä. oli myös surullista lukea välistä, kun syöpähoidot olivat tehonneet ja Laura oli hetken aikaa terve kunnes taas oli menossa hoitoihin..Elämänhalua hän ei tainnut kadottaa edes lopussakaan vaikka syöpähoidot olivat rankkoja. Vaikka itse en tarvitse muistutusta siitä, mikä elämässä on tärkeintä niin väkisinkin ajattelin kirjan luettuani,että pikkuasioista ei todellakaan kannataisi valittaa..

    Tykkää

  2. Syöpä on aika karsea sairaus. Monet muutkin sairaudet ovat. Siksi kannankin kaulassani kapselia jolla pääsee ajasta ikuisuuteen silmänräpäyksessä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ylös ↑

%d bloggers like this: