Kolesterolipommi jäi suutariksi!

Parempi alaston totuus kuin peitelty valhe. Käyttäkööt lääketehtaat mitä tahansa lipevää sanahelinää. Totuus on, että niiden valmistamien lääkkeiden tavoiteltu vaikutus on tuottaa lääkeyhtiölle liikevoittoa. Haittavaikutukset eivät haittaa.

 

Lukijapalautteen johdosta (kiitos!) aloitan terveyssatiirini tällä kertaa lääkärislangin oppitunnilla. Duodecim ja Suomen Apteekkariliitto ovat julkaisseet tästä omituisesta murteesta oppikirjan, jonka otsikko on lupauksia herättävästi ”Lääkärinkielen sanakirja”. Warelius -palkittu turkulainen professori Pentti Huovinen on toimittanut ja kirjoittanut esipuheen tähän opukseen, joka meinasi viedä lukijaltani hengen.

Pahaa aavistamaton lukijani oli eräänä päivänä sattunut avaamaan sanakirjan H-kirjaimen kohdalta. Hän oli vain vaivoin välttynyt suuremmalta sydänkohtaukselta rauhallisen joogahengityksen, aspiriinin ja nitron voimin. Traumaattisen kokemuksen aiheuttaja ei ollut niinkään yksittäinen sana, vaan tällä kertaa sanan puute. Kirjassa ei nimittäin ollut lainkaan sanaa ”haittavaikutus”. Kun lukijani oli tärisevin sormin selaillut S-kirjaimen kohdalle, hän oli löytänyt sanan ”sivuvaikutus” = esim. lääkkeen muu kuin tavoiteltu tai odotettu vaikutus.

Suomessa voi siis turkulainen (tosin Helsingissä syntynyt) professori saada lukuisia tietokirjailijoiden palkintoja väittämällä, että lääkkeillä ei ole haittavaikutuksia. Tarkastellaanpa tätä logiikkaa tarkemmin ottamalle kohteeksi statiinit, eli nuo yleiset kolesterolilääkkeet.

Tässä vaiheessa lukijani varmasti luulevat, ettei Suomessa lainkaan enää käytetä statiineja. Yleisradion MOT-dokumentit ”Rasvainen kupla” ja ”Kolesterolipommi” räjäyttivät hölmöt lääkärit sinne Junttilan tuvan seinille. Rasvahypoteesi haudattiin kuuden jalan syvyyteen ja sillä selvä.

Mutta eihän siinä näin tietenkään käynyt. Ohjelmista tehtiin kantelu Julkisen Sanan Neuvostoon ja toimittaja Martti Backman sai lääketeollisuudelta kuulla kunniansa. Ihmisiä statinoidaan yhä. Vuodesta 2011 vuoteen 2012 statiinien kulutus, hinnat ja annostelu olivat taas kasvaneet. Vuonna 2012 statinoitiin 663 195 potilasta Suomessa.

Aina kun oli tarve todistaa, että statiinit ovat maailman ihanin, suorastaan fantastisin, lääkeryhmä, geriatrikko-professori Timo Strandberg kutsuttiin paikalle. Strandbergin lausuntoautomaatti julisti: ”statiinien sivuvaikutuksia pelätään turhan paljon”. Muisti pätkii kuin Uuno Turhapurolla, eikä palaile edes pätkitellen.

Professori Martti J Tikkasen ”luuppi” iskettiin epäilevän Tuomaan kouraan: LDL-rajat on kirkossa kuulutettu, eli normiväestö tavoitelkoot LDL-rajaa 3,0 ja diabeetikot innostukoot alemmasta hoitotavoitteesta 2,5 mmol/l.

Harmaapartainen ystäväni Birdie kiinnitti huomiotani enemmän tähän viralliseen sivuvaikutuksen määrittelyyn kuin haittavaikutus -sanan deletoimiseen lääkäreiden murteesta. Aion siis tavoilleni uskollisena purkaa kummatkin käsitteet palasiksi statiineita hyväksikäyttäen.

Mutta väliin pieni kevennys. Esimerkki käytännön potilastyöstä. Kun Pirkko Pilleri-Koura saapui pari kuukautta sitten tilaamalleen arvauskeskuskäynnille, häntä tervehti huonosti ilmastoidussa ja homeongelmista kärsivässä tutkimuskomerossa valkotakkinen Dimitri Hyde Dokdoriev. Tämä ihmiskaupan uhrina Suomeen raahattu eläjä hoiteli siellä hänelle varatussa komerossaan potilaitaan. Huimauksesta kärsivä, mutta muodollisesti pätevä naispotilas sai nopeasti kokea rintojen palpaation mahdollisten kyhmyjen varalta lääkärin julistaessa Itä-Suomen murteella ”Privet! Snimi svoyu odezhdu. Davai, davai!”, eli stadiksi käännettynä ”Hopi, hopi kledjut veke”. Perusteellisen rintatutkimuksen jälkeen diagnoosi oli lopulta kohonnut kolesteroli ja niin statiiniresepti pujahti Pilleri-Kouran käsilaukkuun. Lipitor odotti noutajaansa.

Takaisin asiaan, eli puhutaan nyt siitä sivuvaikutuksesta. Niin se on, että Suomen lääketilastoa selailemalla huomaa, että vaikkapa nämä useissa tutkimuksissa eniten kolotuksiin yhdistetyt statiinit atorvastatiini ja rosuvastatiini löytyvät kohdasta HMG-CoA-reduktaasin estäjät. Kolotukset johtuvat siitä, että liian paljon kyseistä entsyymiä estämällä elimistöstä hupenee kolesteroli, testosteroni, aldosteroni, ubikinoni ja moni muu aine. Potilaalle siunaantuu tämän farmakologis-biologisen estoprosessin johdosta lihaskipuja, muistihäiriöitä ja 2-tyypin diabetesta sekä lukuisia muita ongelmia.

Mutta nyt tarkkana kuin porkkana! Sanaselitykseen liittyy kielipommi (huhuu, näkeekö CIA, NSA, GCHQ?): Jos HMG-CoA-reduktaasin esto on täysin outo ja ei-tavoiteltu vaikutus lääkkeelle, jonka luokittelu on HMG-CoA-reduktaasin estäjä, niin mikä ihme on se lääkkeen tavoiteltu vaikutus?

Avuksi kannattaa ottaa amerikkalainen talousalan julkaisu Fortune -lehti. Sen jokavuotinen listausnumero Fortune 500 sisältää suurimpien amerikkalaisten yritysten tulokset ja liikevaihdot. Asia selvenee nopeasti: Osakeyhtiölain hengen mukaisesti lääkkeiden tavoiteltu vaikutus on tuottaa lääkeyhtiölle mahdollisimman paljon liikevoittoa. Vuonna 2008 Yhdysvallat kävi romahduksen partaalla kun rahoitusalalla Bear Stearns ja Lehman Brothers alkoivat kompuroida ja kaikki 500 suurinta yritystä tahkosivat voittoa vain 98,9 miljardia dollaria. Tosin tämäkin tulos on kaksinkertainen verrattuna Suomen valtion vuosittaiseen budjettiin, mutta vuosi oli siis romahdus Jenkkilässä. Miten lääkeyhtiöt pärjäsivät? Niillä ei kovinkaan huonosti sujunut. Yhdeksän suurinta lääkeyritystä teki enemmän voittoa kuin ne kaikki loput 491 muuta yritystä yhteensä! Tajuatko? Bisnes se on kuin kannattaa ja erityisesti juuri lääkebisnes. Eikä tässä vielä kaikki. Neljä suurinta lääkefirmaa teki yli kolmanneksen koko Fortune 500 listan nettotuloksesta. Se on jo melkoinen voitto se. Pelkästään atorvastatiinin valmistaja, eli Lipitor-firma Pfizer teki Amerikan lamavuonna 2008 enemmän voittoa kuin Suomen kaikki 500 suurinta yritystä yhteensä Euroopan lamavuonna 2009. Ja täytyy muistaa, että Crestor rosuvastatiinin valmistaja AstraZeneca taas on ruotsalais-englantilainen, eli se ei edes näy tällä Amerikan Fortune 500 -listalla.

Nyt sitten palaan tähän haittavaikutuksien puuttumiseen. Koska kolotukset eivät siis ole haittavaikutuksia, nekin ovat tietenkin suunniteltu osa lääkestrategiaa. Aivan kuten ruokakaupoissa ihmisille tarjoillaan ilmaisia näytepaloja, jotta asiakkaat lopulta ostaisivat sen perhekoon jättipussin, samoin lääkärit tunkevat ennaltaehkäisevän lääketieteen nimissä ihmisille halpoja lääkkeitä, jotka aiheuttavat kolotuksia, joita sitten hoidetaan kalliimmilla lääkkeillä. Statiinit ovat halvimmasta päästä käytetyistä lääkeryhmistä ja niiden epämääräisiä oireita aiheuttavat vaikutukset lisäävät lääkeyhtiöiden strategian mukaisesti masennuslääkkeiden, unilääkkeiden, diabeteslääkkeiden, dementialääkkeiden, kipulääkkeiden ja monien muiden kalliimpien lääkkeiden myyntiä.

Kolotusten määrä johtuu sekä yksilöllisistä, perinnöllisistä tekijöistä (maksan sytokromi P450 -entsyymien polymorfismi) että tietenkin lääkkeiden annostelusta ja puoliintumisajoista. Helpointa yliannostelu on tietenkin voimakkaalla lääkkeellä, jolla on pitkä puoliintumisaika. Näitä ovat atorvastatiini ja rosuvastatiini.

Birdie teki minulle taulukoita, joissa vertailtiin potilaiden toteutunutta lääkekulutusta (RDD, recorded daily dose) määriteltyyn lääkekulutukseen (DDD, defined daily dose). Tällaisia tunnuslukuja ei Suomessa yleensä käytetä, koska ne vaativat runsaanlaista lukujen pyörittelyä. Esimerkiksi kaikki 663 195 vuonna 2012 statiineja käyttänyttä eivät tietenkään käytä lääkettä vuoden jokaisena päivänä, koska osa potilaista kuolee ja uusia potilaita tulee kun joku saa ensimmäisen reseptinsä vaikkapa joulun alla.

Mutta pitemmittä puheitta, Birdien taulukoiden pariin. Tulos oli juuri sellainen kuin saattoi odottaa: voimakkaimpia lääkkeitä yliannostellaan ja laimeampia lääkkeitä aliannostellaan. Eli juuri päinvastoin kuin olisi tarkoitus, mikäli potilaan terveys olisi etusijalla. Esimerkiksi Crestor rosuvastatiinia myydään neljää eri pillerivahvuutta: 5 mg, 10 mg, 20 mg ja 40 mg. Rosuvastatiini on kaikista statiineista voimakkain ja sen DDD eli määritelty päiväannos on vain 10 mg. Atorvastatiini on myös rajua kamaa, sillä sen DDD on 20 mg. Vastaavasti fluvastatiini on todella mieto statiini ja sen DDD on peräti 60 mg. Pravastatiinin DDD on 30 mg ja sen vaikutuksia pidetään asiantuntijoiden mielestä kaikkein pienimpänä. Julkisuuteen kauhukokemuksillaan astunut diplomi-insinööri Leino Utriainen sai pahimmat kolotuksensa vasta kun pravastatiini vaihdettiin atorvastatiiniin ja vieläpä erittäin isolla annostuksella 40 mg. Lääkemerkin vaihdossa lääkkeen tarkoitettu teho siis moninkertaistettiin. Monessa maassa tätä pidettäisiin pahoinpitelynä tai ruumiinvamman tuottamisena.

Olen tässä kirjoituksessani käyttänyt taistelussani lääketeollisuutta vastaan sitä ainoaa asetta mitä minulle on suotu: Totuutta. Lääketeollisuuden voittoa tuottavat rakenteet ovat sellaisia, että ne eivät kestä päivänvaloa. Seuraa jatkossakin tätä kirjoitteluani, sillä nyt on vain alustavasti raotettu hieman verhoja. Kunhan pääsen kunnolla vauhtiin, niin sitten tulee todella raskauttavia paljastuksia. Annetaan totuuden valon paistaa sisään paljastaen suomalaisille mitä lääkeyritysten pimeissä onkaloissa on puuhailtu.

Mutta hei – Suomessa lääkkeillä ei ole haittavaikutuksia. Suomen terveydenhoito toimii niin kuin sen on tarkoituskin toimia: Sängyssä makaava potilas ei vastusta vallanpitäjiä turhilla katumellakoilla.

 

Advertisements

15 thoughts on “Kolesterolipommi jäi suutariksi!

Add yours

  1. Totuus

    Tämä Christer näyttää ihan samanlaiselta kuin 60/70-luvulla bluesiin hurahtaneet pitkätukat. Eli äitiensä tukemilta sivareilta. Mutta jäbässähän on oikeasti munaa! Ja ihanteena totuuden esille kaivaminen.
    On hienoa ettei mies ole jämähtänyt kylvämään mielipahaansa, vaan etsii ja tuo esille faktoja sekä poliitikoille arkaluontoisuuden ja kytköksien vuoksi täysin mahdottomia asioita edes keskusteltavaksi. Todennäköisesti mies mestataan noiro/orion-nimisen lyhtypylvään varjossa.
    Lisää!
    Hyvä Iltalehti, että annat väkesi puhua ja etsiä totuutta. Mutta valitettavasti tai todennäköisesti kukaan ei välitä, kansa ei reagoi, eikä nouse vastarintaan ennen kuin seiväs on omassa perseessä!

    Tykkää

  2. Kumma muuten, että ainakin useamman statiini käyttöohjeissa on mainittu iso kasa erilaisia sivu-/ haittavaikutuksia.

    Niin no tämä on tietenkin sivuseikka, muutenhan ei blogikirjoittaja saisi raflaavaa kirjoitusta aikaiseksi.

    Tykkää

  3. Hienoa Christer että pöyhit tätä lääketeollisuuden mädännäisyyttä sekä annat ihmisille oikeaa tutkimustietoa asioista! Suomessa kuten muuallakin maailmassa lääketeollisuus on susi lampaan vaatteissa. Vähän niin kuin suomessa tuo istuva hallitus…

    Tykkää

  4. Olisi jo aika paha, että lääkefirmat ja lääkärit eivät tietäisi haittavaikutuksista, mutta kun he tietävät ja ihmisetkin tietävät.
    Miksi siis? Siksi että osa lääkkeistä oikein annosteltuina ja oikeaan aikaan toimii.

    Vedän hatusta, että statiineista se olisi 10 – 20 prossaa ja muista lääkkeistä jopa puolet tai enemmänkin.

    Loput sitten myydäänkin myymisen ilosta ja senkin lekurit tietävät.

    Omasta terveydestään vastuunottaneita lajitovereita on aivan liian harvassa, joten kauppa käy.

    Kyllähän jokainen lukutaitoinen suomalainen tietää, että d-vitskuja popsimalla ja höttöhiilareiden popsimalla jättämisellä voi hyvinkin välttää joutumasta killumaan loppuiäkseen lääkekoukkuun, mutta tekevätkö lähimmäisemme niin.

    No eivät ja aivan vapaasta tahdostaan.

    Tykkää

  5. Kävin laajassa verenkuvauksessa ja kaikki oli lähes kondiksessa kihti arvo oli korkea kun olin syönyt ennen koetta puolikiloa langostineja siihen määrättiin sitten kihtilääke ehkä juuri siksi koska syön langostineja voisin tietysti syödä vain 200 g jatkossa mutta nyt on sitten kihti ilman kihtiä joka vaivaisi mitenkään.
    Kolestrooli ylitti ja alitti riippuen siitä mistä kolestroolista oli kyse. No minusta tuli heti ylipainoinen olenkin noin 15 kg jos verrataan laiheliinien mittatikkuun olen syönyt lihaa aivan liikaa sen tiedän itsekkin voisin syödä vähemmänkin no nyt on lääkitys siihenkin kolestrooli vaivaan. Muija sanoi ,että tohon kyllä kuolee ennen aikojaan minusta on kyllä parempi kuolla hiukan ennenaikojaan kuin liian myöhään. Minä popsin niitä kolestroolilääkkeitä ja olo muuttui aivan karseeksi väsytti ja vitutti ihan kuin ei muutenkin olisi vitutuksen aiheita tarpeeksi.
    Sitten leguri oli puhunut liikunnan lisäämisestä no sitähän on tehty mutta eihän jumalauta voi itseään kiusata vielä liikunnalla tollaisen lääkityksen kanssa helvetin vastenmieliseltä tuntui.
    Siis lopetin ja ajattelin ruveta vetää terveellisempää ravintoa paremminkin luovuin vain joistakin elintarvikkeista. Siis paras konsti oli sen lääkityksen lopettamisen jäkeen mennä ruokakupaan ja tehdä erilaisia ostoksia siksi toiseksi tuli halvenmaksikin.

    Tykkää

  6. Asiakirjoitus. Kiitos.

    Lääkkeiden puoliintumisajoista ja haittavaikutuksista tuli mieleen pari pikkujuttua, jotka tyhmää kansalaista arveluttaa: mihin ne ihmisten syömät miljoonat lääketonnit lopulta päätyvät? Menevätkö ne lääkkeiden hajoamistuotteet jätevedenpuhdistamoiden läpi luontoon vai haihtuvatko ne jotenkin oudosti ilmaan vai siirtyvätkö ne vaikkapa rasvakudokseen? Miten lääketeollisuus ottaa tämän huomioon ja mikä on heidän vastuu? Miksi lääkkeen haittavaikutuksiin ei kirjoiteta, että lääkettä syötyäsi ulosteesi on luonnolle vaarallista?

    Tuntuu jotenkin tyhmältä, että ihmisten pitää ostaa pienimmällä moottorilla varustettuja Nissan Micran kokoisia autoja, joilla ei voi edes rekkaa ohittaa siksi, että emme saastuttaisi maailmaa CO2:lla, samaan aikaan kun ulosteissamme on niin paljon myrkkyjä, että tulevaisuuden lapset ovat homoseksuaaleja autisteja.

    Tykkää

  7. Edes satiiri ei ole arvon blogistin laji, valitettavasti. Tragikomedia voisi olla. Ja taas kerran liian pitkä teksti blogikirjoitukseksi, kun se mielikuvitus tuppaa laukkaamaan ylenmäärin…

    Tykkää

  8. Tässä vielä kopio MOT – Kolesterolipommi -ohjelman johdosta tehdystä kantelusta ja vapauttavasta päätöksestä:

    *******

    Vapauttava 4430/YLE/10
    Vastaaja: Yle TV1, MOT
    Ratkaistu: 30.12.2010

    Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä koskevassa asiassa. Ohjelma kyseenalaisti yleisen sairauden vallitsevat hoitokäytännöt, joten se oli aiheeltaan yhteiskunnallisesti merkittävä. Myös puolustus sai puheenvuoron.
    Kantelu 8.11.2010
    Kantelijan mukaan 26.10.2010 lähetettiin MOT-ohjelman jakso ”Kolesterolipommi”. Sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ei ole noudatettu tässä ohjelmassa. Kansalaisten terveys on vaarannettu ja vaarannetaan yksipuolisella tiedolla pelottelemalla statiinilääkkeiden haitoilla. Kantelija pyytää Julkisen sanan neuvostoa arvioimaan ohjelman sisällön ja sen kansanterveydellisen merkityksen sekä toimittajien eettisen vastuun asiassa.

    MOT -ohjelma vetää kantelijan mielestä lokaan asialliset tutkimukset ja tuo paikalle yksittäisiä ajattelijoita. Kantelijan tietojen mukaan MOT ei ollut myöskään suostunut suoraan lähetykseen, vaan oli edellyttänyt nauhoitusta. Kun ammattilaiset eivät suostuneet nauhoitukseen, oli joidenkin aiempia esiintymisiä leikattu ohjelmaan väliin. Käypä hoito -työssä tuodaan esiin sidonnaisuudet, mikä on kantelijan mielestä tärkeä asia ja korostaa avoimuutta. Nyt MOT esitti, että sidonnaisuudet automaattisesti vievät asiantuntijuuden. Kumpi tietää enemmän kolesterolilääkkeistä: 1) sekö, joka on tutkinut eri kolesterolilääkkeitä useissa sokkoutetuissa lääketutkimuksissa, osallistunut tutkimusten suunnitteluun ja analysointiin ja tehnyt lisäksi kliinistä työtä, mutta lääketutkimusten rahoitus on tullut lääketeollisuudelta, vai 2) sellainen lääkäri, joka ei ole tehnyt mitään kolesterolilääketutkimusta eikä ole hoitanut kolesterolipotilaita? Ja olennaisinta kantelijan mielestä on, että tiedon tulee perustua tieteelliseen näyttöön, mikäli asiasta sellaista löytyy.

    Ylen vastaus 22.11.2010
    Kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki vastaa, että kantelusta ei käy selkeästi ilmi, mistä hyvän journalistisen tavan loukkauksesta kantelija Yleisradion MOT -ohjelmaa syyttää, eikä se, mihin journalistin ohjeiden kohtaan hän moitteensa perustaa. Kirjelmässään kantelija arvostelee ohjelmaa ”epäasiallisuudesta”. Hän pyytää neuvostoa ”arvioimaan ohjelman sisällön, sen kansanterveydellisen merkityksen sekä toimittajien eettisen vastuun asiassa”. Näin yleisen arvostelun sekä pyynnön perusteella on sekä neuvoston että vastaajan vaikeaa ottaa kantaa kanteluun.

    Kantelija selittää tyytymättömyyttään sillä, että ”sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ei olisi noudatettu”. Hän viittaa myös ”yksipuolisen” tiedon välittämiseen. Journalistin ohjeiden johdannossa mainitaan, että ohjeiden tarkoituksena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä. Ohjeissa täsmennetään, että ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”. Jos välitetty tieto on oikeaa, ei vastuu kansanterveydestä kuulu toimittajalle.

    MOT:n raportti ravintorasvojen ja valtimosairauksien yhteydestä, sekä kolesterolin osuudesta sydänsairauksiin ja kolesterolin alentamisesta statiinilääkityksellä on pyritty tekemään em. ohjeen hengessä. Näkökulma oli siinä mielessä tavanomaisesta poikkeava, että nyt välitettiin sellaista lääketieteellistä tietoa, joka ei yleensä pääse julkisuuteen. Tätä ohjelmakohtaista yksipuolisuutta on kuitenkin arvioitava sitä taustaa vasten, että virallisen linjan mukainen näkemys ravintorasvoista ja kolesterolista saa lääketeollisuuden massiivisen markkinoinnin tukemana runsaasti tilaa kaikissa tiedotusvälineissä, myös Yleisradion ohjelmissa. Tämä ns. valtavirran näkemys tuotiin myös itse ohjelmassa selkeästi julki.

    Lääkärit käyttävät yhteiskunnassa poikkeuksellisen kovaa valtaa. He päättävät ihmisten terveydestä, elämästä ja kuolemasta. Vielä suurempi on koko lääketieteellisen yhteisön ja sen mielipidejohtajien valta. Sen piirissä muotoutuvien teorioiden sekä hoitokäytäntöjen pohjalta tehdään päätöksiä miljoonien ihmisten kohtaloista ja käytetään suuria summia sekä julkista että yksityistä rahaa. Siksi lääketieteellisen vallan käytön tulee kuulua normaalin, kriittisen journalistisen tarkastelun piiriin.

    Toinen asia on, että tieteellisen kritiikin on luonnollisesti perustuttava tieteellisiin lähteisiin. Tästä MOT-ohjelmassa onkin huolehdittu tarkasti. Kaikki tutkimukset, joihin viitattiin ohjelmassa, ovat randomoituja, sokkoutettuja tutkimuksia. Ne on julkaistu kaikkein arvostetuimmissa lääketieteellisissä julkaisuissa. Lääketieteellisinä asiantuntijoina ohjelmassa esiintyi kaksi ulkomaalaista kardiologi/tutkijaa, joista kummallakin on vaikuttava lista julkaisuista arvostetuissa lääketieteellisissä lehdissä.

    MOT-ohjelma lähetetään aina nauhoitettuna. Suoran lähetyksen mahdollisuudesta ei ole voinut olla edes keskustelua. Käypähoitotyöryhmän sihteerinä toimivan professorin eräästä aikaisemmasta tv-esiintymisestä oli leikattu lauseen mittainen katkelma ohjelmaan.

    MOT ei ole esittänyt, kuten kantelija tulkitsee, että sidonnaisuudet veisivät automaattisesti lääkäriltä asiantuntijuuden. Sen sijaan MOT kiinnitti huomiota siihen, mitä näin vahvat ja pitkäkestoiset taloudelliset sidonnaisuudet merkitsevät asiantuntijalääkärien objektiivisuudelle sekä uskottavuudelle.

    Ratkaisu
    Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (JO 2). Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8).

    Yleisradion MOT -ohjelmassa esiteltiin tutkimuksia ja mielipiteitä, joissa suhtauduttiin kriittisesti vallitseviin tietoihin kolesterolin merkityksestä verisuonisairauksiin ja statiinilääkityksen tehoon sydän- ja verisuonitautien hoitomuotona. Ohjelmassa kuultiin niin kriittisiä kuin puolustaviakin näkökantoja.

    Julkisen sanan neuvoston mielestä ohjelman aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä, koska kyse on ihmisten terveydestä ja sairaudesta sekä niihin käytettävistä suurista rahasummista. Myös lääkeyhtiöiden ja lääketieteellisen tutkimuksen mahdolliset kytkökset korostavat yhteiskunnallista merkitystä.

    Kriittisyys ja vallitsevien käsitysten kyseenalaistaminen ovat asiajournalismin perusedellytyksiä. Ohjelmassa kuitenkin myös kuultiin statiinilääkitystä puolustavia tahoja, joten vastakkaiset käsitykset tulivat esille. Neuvoston saaman käsityksen mukaan ohjelmassa ei ollut asiavirheitä, vaan kyse on erilaisista painotuksista ja mielipiteistä. Yhdeltä ohjelmalta ei voi edellyttää, että se antaisi täydellisen kuvan näin monitahoisesta ongelmakimpusta. Toimitus käyttää ohjelmassa niitä asiantuntijoita, jotka haastatteluun suostuvat.

    Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

    Ratkaisun teki:
    Puheenjohtaja Risto Uimonen

    Tykkää

  9. HYVA HYVA, mutta hieman liian pitka kolumni !

    Ei tassa lantisessa øljyvaltiossakaan laakkeilla ole haittavaikutuksia. Norjassa puhutaan sivuvaikutuksista (sidueffekt) tai lisavaikutuksista (bivirkning).—- Pfizer, se Lipitorin valmistaja nayttaa myøs tassa maassa saalistavan suurimmat dollarit valtion laakekorvauksista ja asiakkaiden lompakosta.

    Taalla kuhisee pinnan alla. Low Dose Naltrexon on pikku hiljaa tulossa laakarikunnan tietoisuuteen. Siina vasta hyva, vanha, halpa ja monipuolinen laake. Suomi tulee tassa asiassa jalkijunassa
    Suomenkielista tietoa
    http://ldn.gehennom.org/

    Norjaksi
    http://www.ldn.no

    Englanniksi
    http://www.ldnscience.org

    Tykkää

  10. Syvä on se hattu, josta tämä ”Suomen suosituin terveysbloggaaja” juttunsa vetelee. Kuten hänen moni aiempi teksti, tämäkin alkaa sillä, että ensin laitetaan jonkun ”lääketeollisuuden puolustajan” suuhun väite, mitä he eivät ole sanoneet, ja sitten ammutaankin jo kaikkiin ilmansuuntiin. Totuus ottaa kuolettavan osuman viimeistään neljännen kappaleen alussa, mutta kohdeyleisöä se ei tunnu taaskaan häiritsevän.

    Tykkää

  11. Äskettäin kansainvälisessä tiedetoimittajien konferenssissa Fogelholm puhui jotenkin siihen suuntaan, että kaiken maailman blogistien ja sosiaalisen median takia pari prosenttia ihmisisistä on jättänyt statiinit ottamatta.

    Tähän minä totean, että varmaankin yli 600 000 statiininsa ottaa. Varsin mukava määrä.

    Tykkää

  12. Statiinien vaarallisin haittavaikutus on se, etä ne antavat ihmisille luvan jatkaa oman hyvinvointinsa kannalta tuhoisia elintapoja. Liian korkea kolesterolitaso on oire, merkki siitä että jossain olisi korjattavaa. Eikä se pilleripurkki muuta ruokailutapojasi paremmaksi, käy sinun puolesta lenkillä, nuku riittävästä ja jätä sitä jokailtaista sixpackia korkkaamatta.

    Terveellinen monipuolinen ruokavalio, riitävästi liikuntaa ja unta sekä maltillisuus alkoholinkäytössä poistavat käytännössä kaikki elintasosairaudet.

    Tuo ei tarkoita mitään askeettimunkiksi ryhtymistä vaan kohtuudessa pidättymistä. Voita saa syödä ja viinaryypynkin ottaa kunhan vaan tietää rajansa.

    Mikähän mahtaa olla korrelaatio ja kausaaliteetti eines- ja valmisruokien kulutuksen ja statiinien käytön välillä?

    Tykkää

  13. ”Osakeyhtiölain hengen mukaisesti lääkkeiden tavoiteltu vaikutus on tuottaa lääkeyhtiölle mahdollisimman paljon liikevoittoa.”

    Laissa ei ole mitään sellaista, tämä on osakeyhtiön omistajien toive ja tämäkin vain suhteessa sijoitettuun pääomaan. Toisin sanoen sijoittamalla rahat järkevästi tuottavuus nousee ja olemme pystyneet hankkimaan nykyisen elintason.

    ”Vuonna 2008 Yhdysvallat kävi romahduksen partaalla kun rahoitusalalla Bear Stearns ja Lehman Brothers alkoivat kompuroida ja kaikki 500 suurinta yritystä tahkosivat voittoa vain 98,9 miljardia dollaria. Yhdeksän suurinta lääkeyritystä teki enemmän voittoa kuin ne kaikki loput 491 muuta yritystä yhteensä!”

    Lääkeyhtiöt ovat defensiivisiä osakkeita. Tuotto suhteessa riskiin on kaikissa osakkeissa vakio, joten yhden vuoden nappaaminen sieltä seasta ei kerro yhtään mitään, paitsi siitä, että USA:n asuntopolitiikassa oli vikaa ja velkaantumisaste oli korkea. Tuo ei siis liity edes etäisesti lääkkeisiin. Parempaa korrelaatiota ja edes jotain totuuden siementä saa siis vertaamalla sitä kuuluisaa jäätelön syöntiä hukkumisiin.

    Kannattaa siis jättää jatkossa talousasiat siihen, mihin ne liittyvät, eli pelkästään lääkeyhtiöihin ja niistäkin vain statiinien osuuteen. Muuten koko homma alkaa kuulostaa Satu Hassilta, jonka blogin kommenttiosiossa ammutaan yleensä koko blogi alas perustellusti.

    Tykkää

  14. ”Statiinien vaarallisin haittavaikutus on se, etä ne antavat ihmisille luvan jatkaa oman hyvinvointinsa kannalta tuhoisia elintapoja. Liian korkea kolesterolitaso on oire, merkki siitä että jossain olisi korjattavaa. Eikä se pilleripurkki muuta ruokailutapojasi paremmaksi, käy sinun puolesta lenkillä, nuku riittävästä ja jätä sitä jokailtaista sixpackia korkkaamatta.”

    Jos potilas toimii näin, niin sitten hän jättää noudattamatta lääkärinsä ohjeet: lääkehoidon ohella kun kuuluu hoitosuositusten mukaan toteuttaa myös elämäntapainterventio.

    Toki se elämäntapainterventio onnistuessaan ja koko elämän ajan noudatettuna jo riittäisi. Valitettavasti sen noudattaminen tuntuu vain olevan monille likipitäen mahdotonta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ylös ↑

%d bloggers like this: