Pyörällä päästään: paikoillenne, EPO, doping!

Moskovassa viikonloppuna alkavat yleisurheilun MM-kisat ja varsinkin karkeloiden doping-testaus, kerää taas urheiluhullun kansan katseet.

 

Kannattaa muistaa, että Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) Lausannen testilaboratorion osoite on Ristin tie 22 eli Chemin Des Croisettes 22. Ristin tietä kulkiessa tässä tulee mieleen Joseph Heller ja Catch-22.

Onko tämä doping-talonmies Alpo Nyrönen kenties käynyt Ranskassa? Näitä viinimaassa pyörällä sotkeneita alkaa kärytä kuin leppälastut savustuspöntössä. Kata(ja)inen kansa saa ihmeissään lehdistä lukea, että esimerkiksi australialainen olympia-mitalisti Stuart O’Grady oli kertonut EPO-seikkailuistaan ensin äidilleen ja isälleen sekä sen jälkeen soittanut lehdistölle.

On se omatunto sitten omituinen asia: joittenkin ihmisten toimintaa ohjaa välitön tietoisuus oikeasta ja väärästä, toiset ryhtyvät lääkäreiksi, juristeiksi ja poliitikoiksi. Niinpä näistä lepänlastuja imitoineista ja sponsoriensa maineen tuhonneista käännykkäistä muodostuu jo aika pitkä nimilista. Tunnetuimmasta päästä löytyy Lance Armstrong ja Tyler Hamilton (Trek U.S. Postal -tallista), Jan Ullrich ja Bjarne Riis (Pinarello Telekom), Marco Pantani (RIP; Bianchi Mercatore Uno) ja Richard Virenque (Peugeot Festina).

Asia jäi vaivaamaan mieltäni. Miksi Tour de France ja erytropoietiini näyttävät muodostavan erottamattoman yhteyden? Päätin kilauttaa kaverille. Ostin kaksi vokaalia ja arvasin yhden konsonantin sekä kysyin ranskalaisittain lausuen: ”EPO”?

Harmaapartainen frendini Birdie vastasi Nokia-puhelimeensa ja ulotti selityksensä peräti 1800-luvulle. Tätä pölyistä historiaosuutta lyhennän hieman ja siirrän lukijani kohtaan missä Birdie kysyi minulta, tiedänkö keitä olivat ”Monsieur Chrono” ja ”Mr 60%”? Minulla ei ollut asiasta aavistustakaan, joten vastasin, että tottakai minä nyt nuo tunnen! Kaikki tuntevat.

Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 myöskin ajanut Jacques Anquetil (RIP) sai aikanaan lempinimen ”Monsieur Chrono” ajotyylinsä takia, mutta tämän tarinan kannalta on oleellista, että hän treenasi korkealla vuoristossa. Omalla epätieteellisellä tavallaan kyseessä olisi siis yksi korkean paikan leirityksen pioneereista.

Koska korkealla vuoristossa on vähemmän happea kuin merenpinnan tasolla, elimistö sopeutuu tilanteeseen niin, että happea kuljettavien veren punasolujen määrä lisääntyy. Tätä punasolujen suhteellista määrää veressä ilmaisemme termillä hematokriitti.

Tavallisen kaduntallaajan veressä on punasoluja likimain kuin viskissä voltteja ja hyväkuntoinen voi päästä peräti Tanqueray No. Ten ginin arvoihin. Danske cyklist Bjarne Riis sai kuitenkin lempinimen ”Mr 60%” siitä, että hänen verensä oli täpäkkää kuin Stroh 60%, jota saa täältä monopoli-kaupasta. Tällaiset hematokriitti-arvot saavat jo sinisilmäisen pohjoismaalaisenkin epäilemään pientä avustavaa kemiallista toimintaa.

Viisas lukija, ja niitä minulla riittää, on tässä vaiheessa jo huomannut, että oma kroppa toimii siis päinvastoin kuin suomalainen yritysjohtaja. Kun firman asiakkaiden määrä laskee kuin lehmän häntä, niin Aleksanterinkadulla Yrjö Antero Kopra laatii äkkiä johdon optio-ohjelman, jolla loputkin asiakkaat karkoitetaan, asiakaspalvelu ajetaan alas säästösyihin vedoten ja ay-pomot saavat lisää liksaa.

Kroppa sen sijaan ei toimi Kopran lailla, vaan asiakasystävällisesti alkaa kilpailla niistä vähistä happimolekyyleistä ja toimittaa lisää taksikuskeja eli punasoluja. Osa kuskeista on kuitenkin aina väärässä paikassa ja hapen saaminen perille on systeemin päätehtävä, eikä siis kuskien stressissä pitäminen. Palvelu pelaa ja homma hoituu. Kroppa on viisaampi kuin Kopra, M.O.T.

Juuri EPO-hormoni on se viestinviejä, joka kertoo punasolutaksitehtaalle, että kyytipelejä tarvitaan äkkiä lisää, muuten menee kalpeaksi koko touhu. Mormonit eivät taaskaan liity asiaan mitenkään vaikka juuri ovikelloa soittavatkin.

EPO-hormonit singahtavat heti punasolutehtaalle kun munuaiset jäävät vaille happea. Siitä se veri sakenee ja happi kulkee. Vaarana on tietenkin, että se punainen liemi menee ihan puuroksi ja röörit tukkoon. Tällaistakin on toki pyöräilypiireissä sattunut. Vuosina 1987-1990 peräti 18 pyöräilijää kuoli mystisellä tavalla. Tim Noakesin mukaan eloon jääneiltä pyöräilijöiltä mitattiin hematokriittejä Korpikuusen kyyneleiden verran, eli jopa 73 prosenttia. Siinä on rööreissä kulkenut jo aika jäykkää kamaa.

AMGEN on amerikkalainen lääkeyhtiö, joka valmistaa laboratoriossaan tätä ihme-EPOa kaikille anemiasta kärsiville. Ainetta kaipaavia ovat siis potilaat, joiden munuaiset on väärällä lääkityksellä korvennettu sekä tietenkin kaikki menestystä hakevat huippu-urheilijat. Kuka sitä nyt viitsisi harrastaa veritankkausta tai mennä korkean paikan leirille Espanjaan jonkun baskin seuraksi? Lentokoneet ovat niin pahoja ilmastollekin.

EPO on vihreä vaihtoehto ympäristötietoiselle urheilijalle. Maailma pelastuu ja maailmanennätykset rikkoutuvat. Eiköhän aleta ajamaan lääketieteen Nobel-palkintoa Francesco Conconille ja Michele Ferrarille ansioistaan dopingin edistämiseksi? Jarmo Punkkinen on varmaan samaa mieltä.

”Live High – Train Low” oli vuoristoleirityksen perusidea, jolla punasolujen tuotanto piti saada samalle tasolle kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Oikeasti tämä tarkoitti, että asuttiin korkealla, mutta treenit tehtiin alempaa niin, että saatiin kunnon rääkit aikaiseksi. Näin elimistö vedettiin kunnolla jojoksi ja punasolut lisääntyivät kuin Australian kanit.

Suomalaisten huonon kieli- ja viinapään ansiosta tämä Hi-Lo kääntyi härmässä muotoon ”Elä Hienosti – Harjoittele Huonosti”. Niinpä nykypäivän suomalaisella urheilijalla on pankkilainat ja urheiluautot, kun taas arvokisamitalit ovat aivan muilla mailla norjilla.

Kirjoitukseni viimeisen neljänneksen lävähtäessä näkösälle liikemieslukijani ovat varmaan jo pyörtyneet oppiessaan ihmisruumiin epärationaalista toimintaa tajuamaan, mutta lisää järkytyksiä on vielä luvassa. Eihän EPOa edes tarvittaisi! Jos kroppa parantaisi rakettibensiini-hiilihydraattien käyttöään saataisiin energiaa vähemmällä hapella kuin dieseli-rasvalla. Tehostettu hiilihydraattitankkaus eli pastanjauhanta in excelsior pelastaa Pekka Puskan mielestä kokonaisia kansakuntia.

Ja eikös joku ökyrikas pörssipeluri David Ricardo kirjassaan ”On the Principles of Political Economy and Taxation” keksinyt tämän härmäläisen termin ”suhteellinen kilpailuetu”, eli lontooksi ”Comparative Advantage”? Keskittyminen ydinasioihin näkyy esimerkiksi siinä, että Suomessa keskitytään Jyrki Kataisen opein tuottamaan kusipäisiä virkamiehiä kun taas teollinen tuotanto siirretään kiinalaisille.

Ei, ei, ei ja vielä kerran eu. Kroppa toimii toisin. Kestävyysharjoittelun perusidea on kehittää sitä missä ollaan tehottomia ja huonoja, eli siis rasvan käytössä energiaksi. Ruohonjuuritason perustuotanto on se kaiken alfa ja omeletti. Ne sokerinkäytön supermolekyylit kyllä sitten hoitavat loppukirin kun sen aika tulee. Niclas Sandells kyllä tietää tämän. Jopa Tim Noakes on alkanut diabetes-ongelmiensa takia karpata ja danske videnskabsmand Arne Astrup on syönyt sanansa ja alkanut kehua voita.

Huiput on huippuja eikä niitä tule lisää hallinnollisin päätöksin, mutta perusjengi pitää saada skulaamaan yhteen maaliin. Kaikki pelaa – se on se idea EPOn takana. Talouselämän hematokriitti pitää saada yhtä korkealle kuin Viagra-myyjien ansiot Pfizer-yhtiössä. Tämä on taas todistettu – Aamen.

En suoranaisesti kaipaa kommentteja omasta hiusmuodistani. Keskitytään olennaiseen epoiluun. Näin etukäteen ennen virallistamistaan onnittelut ystävälleni ja kananmunanpopsija Olli-Pekka Karjalaiselle Euroopan mestaruudesta. Eihän siinä mennyt kuin 7 vuotta ennen kuin mitali tuli oikealle miehelle! Nytkin kotikatsomoissa saadaan Moskovan MM-mitalijakoa jännittää muutamia vuosia. Puhtaat urheilijat saavat kiltisti odottaa ehkä 2020-luvulle asti röyhkeiden huijaajien vietyä ensin päähuomion ja mitalinkin.

Lopuksi ajattelin pubivisan hengissä esittää kaksi yleisökysymystä:

1) Miten jänikset liittyvät veritankkauksen historiaan?

2) Ketkä kaksi suomalaista naista liittyvät oleellisesti erytropoietiinin historiaan?

Anonyymit tietäjät saavat nuolla näppejään kun nimensä ilmoittavat saattavat päästä kirjapalkinnon omistajiksi.

 

Mainokset

14 thoughts on “Pyörällä päästään: paikoillenne, EPO, doping!

Add yours

  1. Ikään ei anaaliini ole stereota painettu! Kaikki itseni poisrepiminen tästä maailman mielettömyydestä, olen tehnyt C2H5OH aineella.
    Se on mukavaa! Siinähän näyttää olevan pari hiiltä yhdessä viiden vetytytön kanssa ja hengaavat Suomen lentotunnuksen happivedyn kanssa.
    Aina olen pitänyt viinana vaikutuksesta. Teille raittiille, suurimmalle osalle lukijoista, voin kertoa, että siinä niiku toi mieli kevenee, pussi kevenee ja ajattelu kevenee. Lopulta rakkoakin kevennetään säännöllisesti.
    Aina olen pitänyt viinan kirkkaasta väristä. Meillä oli lapsuuden kotikaivon vesi aina harmaata, joten ikävuoteni 2-15 kaipasin kirkasta!
    Aina olen pitänyt viinan hajusta. Koskenkorva minusta on maailman ihanin haju! Sitä kannattaa hoivata ja viljellä 2-3 vuorokautta vanhalla vuorokausikossulla. Peittää siitä pikkuisen hieman uudella neitseellisellä kossupinnalla. Tositekijät vielä röyhtäisee siihen mahahappoa, sinappia ja matjes-silliä. Silloin kyllä jo puhutaan kaltaisestani ”osaajasta yli tavanomaisista”.
    Aina olen pitänyt viinaan sammumisesta! Se on kuin myöhäishavainto äidin kohdusta. Kossuun kuolemista en pelkää! Siinä täyttyy luonnonlain kolmannen ja neljännen pykälän tavoitteet. ”Puhdas liemi -mädäntyvässä raadossa!”
    Uralin Perhosen poikakaveri Mannerheim, muotoili sen slouganin ensin ”Tuppiani en rectumista hevin revi pois” Muutti sitten 1945 pressavaaleihin ”Puhtain asein puhtaaseen asiaan!”

    Tykkää

  2. Hyvä kolumni uimalakittoman miehen kutreja kadehtii kutrittomat naiset. Espanjasta moukari vai mitä miehiä ne oli niin ne posahti Ranskalaisille tullimiehille. On ne sitten helvetin tyhmiä kun olisivat reilusti vaan menneet lääkäriltä hakemaan reseptin niin ei olisi tullut mitään juttua ja hormoonit olisivat olleet apteekkitavaraa kun on sekin vaara olemassa, että ampullit on menneet merkintävaiheessa sekaisin ja piikittävät naishomonia roppaansa niin on käynyt tiedän sen. Bassosta koloratuuriksi ja rinnat kuppikokoon xlxlxl CCC.
    Ja mulukunnuppi se vaan katselee varpaita. Kysymyksiin jänikset sopii punaviinin kanssa veret pois ja riiputetaan.
    Kysymys 2 Kaksi lähetysseurakunnan naistyöntekijää Eritrean pääkaupungissa Erytropoietiinissa keksivät paikallisesta kasvista joka kuuluu poyetiinien piikikkääseen lajiin uuttivat siitä rohtoa joka auttoi vaihdevuosien aiheutamaan epävakaaseen käyttäytymiseen paikallisten salskeiden miesten seurassa,, sitä se on sano minun sanoneen.

    Tykkää

  3. Raha ja doping ovat ammatti-urheilun siiamilaiset kaksoset, joita ei voi onnistuneesti erottaa toisistaan. Ja onhan mielenkiintoista nähdä, millaisia urheilun superihmisiä doping tulee jalostamaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Muutenhan ennätyksiä ei enää synny, sillä ihmiskunta on oikeasti degeneroitumisvaiheessa. Karvapeite on jo lähes kokonaan kadonnut, käsivarret ja jalat ovat ohentuneet ja pää on kasvanut. Lihaksisto rapistuu ja rasvasolujen määrä lisääntyy. Perintötekijät, vaikakin luonnon valinta vielä panee kampoihin, heikkenevät heikkenemistään. Ja vaikka pään koko kasvaa, nin senkin sisältö muuttuu mössöksi, kun sitä riittävän kauan viinassa marinoi. Tämän osoitttaa todeksi pimppamaisen aulin tasaiseen tahtiin sekavammiksi muuttuvat kirjalliset delirium-treemensit.

    Tykkää

  4. Vittumaine Aulis ei pääsisi Olympialaisten ampumalajeihin tykätessään kossusta.
    Pienistä alkoholimääristä voi olla hyötyä erilaisissa tarkkuuslajeissa, kuten jousiammunnassa.
    Alkoholi on kiellettyjen listalla, ei olisi uskonut että se voi parantaa suorituskykyä:)

    Tykkää

  5. Olihan Suomessa erään kerran eräs dobingkyttääjä-ihminen, kun ajeli autolla pikkuhiivoissa. Menikö siinä jopa entisajan puhelinkoppikin nurin.
    Vahinkoja sattuu.
    Olisipa ollut nykykännykkäaika, niin olisi säästytty siltäkin vauriolta, kun kopit on purettu pois. Silloin autoon lommoja ja koppi kärsi kohtelusta
    Ajoivathan Bultti-boysit Kalliala ja Petelius-lappalaisetkin kerran linja-autolla metsään.
    Alkoholilla ei kuitenkaan ollut osuutta asiaan.
    Näin se Petelius huuteli sieltä linja-auton ovelta tienposkessa.

    Kyttäysekspertti on aina ekspertti ja hommapeli jatkuu kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tieteen tekeminen on joskus hankalaa. Urheilija juoksee pakoon, mutta tieteentekijän huippupalkka juoksee myös.

    Tykkää

  6. 1) Miten jänikset liittyvät veritankkauksen historiaan? – rabbit red blood cell, eli RBC, on se jota tutkitaan magneettiresonanssilla.

    2) Ketkä kaksi suomalaista naista liittyvät oleellisesti erytropoietiinin historiaan? – Kaisa
    Varis ja Eeva Jalavisto.

    Menikö edes sinnepäin?

    Tykkää

  7. Itse aiheeseen liittyen: ovatko ihmiset niin naiveja, että kuvittelevat urheilujohdon olevan täysin tietämättömiä dopingin järjestelmällisestä käytöstä? Vaikka todistusaineistoa ei olisikaan, on syytä ainakin olettaa, että kyse on järjestelmällisestä työstä tulosten paranteluun muulla kuin luonnollisilla keinoilla. Veikkaanpa, että tällä hetkellä junioreista otetaan kovaa vauhtia sylkinäytteitä ja valitaan ne nuoret, joilla on geneettiset mahdollisuudet menestyä, urheilukoulutusputkeen. Tähän näkökulmaan Cristerin ajatus ” Puhtaat urheilijat saavat kiltisti odottaa ehkä 2020-luvulle asti röyhkeiden huijaajien vietyä ensin päähuomion ja mitalinkin” oma veikkaukseni on se, että tulevaisuudessa urheilu on urheiluun jalostettujen (mutanttien) näytelmää tai ainakin ne ihmiset, joilta puuttuu urheilijageenit, saavat jonkinlaisen tasoituksen samaan tapaan kuin golffissa.

    Jossain kirjassa oli aikoinaan mielenkiintoinen korrelaatio siitä miten urheilijoiden järjettömät palkat ennustivat koko järjestelmän kaatumista (rooman ajoilta saakka). Olemmeko nyt länsimaisen rahapolitiikan kaatumisen kynnyksellä? Aika näyttää.

    P.S. freudilainen lipsautus kohdan 2 vastauksessani … oikea vastaus on tietysti Eva Bonsdorff ja Eeva Jalavisto.

    Tykkää

  8. Tuomari on oikeilla jäljillä. Vastaus kysymykseen nro 2 on osittain oikein (Eeva Jalavisto on toinen merkittävistä erytropoietiini naisistamme).

    Kysymystä nro 1 Tuomarin pitää vielä pohtia, eli seepralle heiniä.

    Tykkää

  9. Tuomarin vastaus kysymykseen nro 2 on täysin oikein. Jostain syystä en nähnyt uutta kommenttiasi vastatessani edelliseen kommenttiisi. Sinulla on tosi hyviä ajatuksia! KIITOS!

    Tuomari voi yksityisviestillä lähestyä minua niin katson sopivan palkintokirjan (christer.sundqvist@ravintokirja.fi)

    Tykkää

  10. Aikoinaan aneemisten jänisten veriplasman huomattiin lisäävän muiden eläinten punasolujen tuotantoa, kun sitä ruiskutettiin näihin.

    Tykkää

  11. Itse olisin kyllä tiennyt tai arvannut, että jänikset ovat näitä kirittäjiä, mutta yhteyttä veritankkauksen historiaan en kyllä sitten millään olisi tiennyt enkä edes arvannut.

    Tykkää

  12. Enpä ansaitse kirjaa kun en osaa edes kirjoittaa. Kohdan 1 vastaus olisi ollut oikein, jos olisin vaivautunut copy-pasteamaan artikkelista http://intl-perspectivesinmedicine.cshlp.org/content/3/3/a011619.full oikeat kohdat, mutta sainkin aikaiseksi oikein nerokkaan lauseen ”rabbit red blood cell, eli RBC, on se jota tutkitaan magneettiresonanssilla”.

    Jotta joku lukija ei menisi ihan solmuun älyttömän vastaukseni kanssa, niin RBC on siis Red Blood Cell jota voidaan tutkia mm. ”nuclear magnetic resonance”-laitteella, kuten tässä http://www.anabolicsteroidcalculator.com/resources/articles/ebooks/doping/chapter12.pdf on selitetty.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ylös ↑

%d bloggers like this: