Pyörällä päästään: paikoillenne, EPO, doping!

Moskovassa viikonloppuna alkavat yleisurheilun MM-kisat ja varsinkin karkeloiden doping-testaus, kerää taas urheiluhullun kansan katseet.

 

Kannattaa muistaa, että Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) Lausannen testilaboratorion osoite on Ristin tie 22 eli Chemin Des Croisettes 22. Ristin tietä kulkiessa tässä tulee mieleen Joseph Heller ja Catch-22.

Onko tämä doping-talonmies Alpo Nyrönen kenties käynyt Ranskassa? Näitä viinimaassa pyörällä sotkeneita alkaa kärytä kuin leppälastut savustuspöntössä. Kata(ja)inen kansa saa ihmeissään lehdistä lukea, että esimerkiksi australialainen olympia-mitalisti Stuart O’Grady oli kertonut EPO-seikkailuistaan ensin äidilleen ja isälleen sekä sen jälkeen soittanut lehdistölle.

On se omatunto sitten omituinen asia: joittenkin ihmisten toimintaa ohjaa välitön tietoisuus oikeasta ja väärästä, toiset ryhtyvät lääkäreiksi, juristeiksi ja poliitikoiksi. Niinpä näistä lepänlastuja imitoineista ja sponsoriensa maineen tuhonneista käännykkäistä muodostuu jo aika pitkä nimilista. Tunnetuimmasta päästä löytyy Lance Armstrong ja Tyler Hamilton (Trek U.S. Postal -tallista), Jan Ullrich ja Bjarne Riis (Pinarello Telekom), Marco Pantani (RIP; Bianchi Mercatore Uno) ja Richard Virenque (Peugeot Festina).

Asia jäi vaivaamaan mieltäni. Miksi Tour de France ja erytropoietiini näyttävät muodostavan erottamattoman yhteyden? Päätin kilauttaa kaverille. Ostin kaksi vokaalia ja arvasin yhden konsonantin sekä kysyin ranskalaisittain lausuen: ”EPO”?

Harmaapartainen frendini Birdie vastasi Nokia-puhelimeensa ja ulotti selityksensä peräti 1800-luvulle. Tätä pölyistä historiaosuutta lyhennän hieman ja siirrän lukijani kohtaan missä Birdie kysyi minulta, tiedänkö keitä olivat ”Monsieur Chrono” ja ”Mr 60%”? Minulla ei ollut asiasta aavistustakaan, joten vastasin, että tottakai minä nyt nuo tunnen! Kaikki tuntevat.

Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 myöskin ajanut Jacques Anquetil (RIP) sai aikanaan lempinimen ”Monsieur Chrono” ajotyylinsä takia, mutta tämän tarinan kannalta on oleellista, että hän treenasi korkealla vuoristossa. Omalla epätieteellisellä tavallaan kyseessä olisi siis yksi korkean paikan leirityksen pioneereista.

Koska korkealla vuoristossa on vähemmän happea kuin merenpinnan tasolla, elimistö sopeutuu tilanteeseen niin, että happea kuljettavien veren punasolujen määrä lisääntyy. Tätä punasolujen suhteellista määrää veressä ilmaisemme termillä hematokriitti.

Tavallisen kaduntallaajan veressä on punasoluja likimain kuin viskissä voltteja ja hyväkuntoinen voi päästä peräti Tanqueray No. Ten ginin arvoihin. Danske cyklist Bjarne Riis sai kuitenkin lempinimen ”Mr 60%” siitä, että hänen verensä oli täpäkkää kuin Stroh 60%, jota saa täältä monopoli-kaupasta. Tällaiset hematokriitti-arvot saavat jo sinisilmäisen pohjoismaalaisenkin epäilemään pientä avustavaa kemiallista toimintaa.

Viisas lukija, ja niitä minulla riittää, on tässä vaiheessa jo huomannut, että oma kroppa toimii siis päinvastoin kuin suomalainen yritysjohtaja. Kun firman asiakkaiden määrä laskee kuin lehmän häntä, niin Aleksanterinkadulla Yrjö Antero Kopra laatii äkkiä johdon optio-ohjelman, jolla loputkin asiakkaat karkoitetaan, asiakaspalvelu ajetaan alas säästösyihin vedoten ja ay-pomot saavat lisää liksaa.

Kroppa sen sijaan ei toimi Kopran lailla, vaan asiakasystävällisesti alkaa kilpailla niistä vähistä happimolekyyleistä ja toimittaa lisää taksikuskeja eli punasoluja. Osa kuskeista on kuitenkin aina väärässä paikassa ja hapen saaminen perille on systeemin päätehtävä, eikä siis kuskien stressissä pitäminen. Palvelu pelaa ja homma hoituu. Kroppa on viisaampi kuin Kopra, M.O.T.

Juuri EPO-hormoni on se viestinviejä, joka kertoo punasolutaksitehtaalle, että kyytipelejä tarvitaan äkkiä lisää, muuten menee kalpeaksi koko touhu. Mormonit eivät taaskaan liity asiaan mitenkään vaikka juuri ovikelloa soittavatkin.

EPO-hormonit singahtavat heti punasolutehtaalle kun munuaiset jäävät vaille happea. Siitä se veri sakenee ja happi kulkee. Vaarana on tietenkin, että se punainen liemi menee ihan puuroksi ja röörit tukkoon. Tällaistakin on toki pyöräilypiireissä sattunut. Vuosina 1987-1990 peräti 18 pyöräilijää kuoli mystisellä tavalla. Tim Noakesin mukaan eloon jääneiltä pyöräilijöiltä mitattiin hematokriittejä Korpikuusen kyyneleiden verran, eli jopa 73 prosenttia. Siinä on rööreissä kulkenut jo aika jäykkää kamaa.

AMGEN on amerikkalainen lääkeyhtiö, joka valmistaa laboratoriossaan tätä ihme-EPOa kaikille anemiasta kärsiville. Ainetta kaipaavia ovat siis potilaat, joiden munuaiset on väärällä lääkityksellä korvennettu sekä tietenkin kaikki menestystä hakevat huippu-urheilijat. Kuka sitä nyt viitsisi harrastaa veritankkausta tai mennä korkean paikan leirille Espanjaan jonkun baskin seuraksi? Lentokoneet ovat niin pahoja ilmastollekin.

EPO on vihreä vaihtoehto ympäristötietoiselle urheilijalle. Maailma pelastuu ja maailmanennätykset rikkoutuvat. Eiköhän aleta ajamaan lääketieteen Nobel-palkintoa Francesco Conconille ja Michele Ferrarille ansioistaan dopingin edistämiseksi? Jarmo Punkkinen on varmaan samaa mieltä.

”Live High – Train Low” oli vuoristoleirityksen perusidea, jolla punasolujen tuotanto piti saada samalle tasolle kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Oikeasti tämä tarkoitti, että asuttiin korkealla, mutta treenit tehtiin alempaa niin, että saatiin kunnon rääkit aikaiseksi. Näin elimistö vedettiin kunnolla jojoksi ja punasolut lisääntyivät kuin Australian kanit.

Suomalaisten huonon kieli- ja viinapään ansiosta tämä Hi-Lo kääntyi härmässä muotoon ”Elä Hienosti – Harjoittele Huonosti”. Niinpä nykypäivän suomalaisella urheilijalla on pankkilainat ja urheiluautot, kun taas arvokisamitalit ovat aivan muilla mailla norjilla.

Kirjoitukseni viimeisen neljänneksen lävähtäessä näkösälle liikemieslukijani ovat varmaan jo pyörtyneet oppiessaan ihmisruumiin epärationaalista toimintaa tajuamaan, mutta lisää järkytyksiä on vielä luvassa. Eihän EPOa edes tarvittaisi! Jos kroppa parantaisi rakettibensiini-hiilihydraattien käyttöään saataisiin energiaa vähemmällä hapella kuin dieseli-rasvalla. Tehostettu hiilihydraattitankkaus eli pastanjauhanta in excelsior pelastaa Pekka Puskan mielestä kokonaisia kansakuntia.

Ja eikös joku ökyrikas pörssipeluri David Ricardo kirjassaan ”On the Principles of Political Economy and Taxation” keksinyt tämän härmäläisen termin ”suhteellinen kilpailuetu”, eli lontooksi ”Comparative Advantage”? Keskittyminen ydinasioihin näkyy esimerkiksi siinä, että Suomessa keskitytään Jyrki Kataisen opein tuottamaan kusipäisiä virkamiehiä kun taas teollinen tuotanto siirretään kiinalaisille.

Ei, ei, ei ja vielä kerran eu. Kroppa toimii toisin. Kestävyysharjoittelun perusidea on kehittää sitä missä ollaan tehottomia ja huonoja, eli siis rasvan käytössä energiaksi. Ruohonjuuritason perustuotanto on se kaiken alfa ja omeletti. Ne sokerinkäytön supermolekyylit kyllä sitten hoitavat loppukirin kun sen aika tulee. Niclas Sandells kyllä tietää tämän. Jopa Tim Noakes on alkanut diabetes-ongelmiensa takia karpata ja danske videnskabsmand Arne Astrup on syönyt sanansa ja alkanut kehua voita.

Huiput on huippuja eikä niitä tule lisää hallinnollisin päätöksin, mutta perusjengi pitää saada skulaamaan yhteen maaliin. Kaikki pelaa – se on se idea EPOn takana. Talouselämän hematokriitti pitää saada yhtä korkealle kuin Viagra-myyjien ansiot Pfizer-yhtiössä. Tämä on taas todistettu – Aamen.

En suoranaisesti kaipaa kommentteja omasta hiusmuodistani. Keskitytään olennaiseen epoiluun. Näin etukäteen ennen virallistamistaan onnittelut ystävälleni ja kananmunanpopsija Olli-Pekka Karjalaiselle Euroopan mestaruudesta. Eihän siinä mennyt kuin 7 vuotta ennen kuin mitali tuli oikealle miehelle! Nytkin kotikatsomoissa saadaan Moskovan MM-mitalijakoa jännittää muutamia vuosia. Puhtaat urheilijat saavat kiltisti odottaa ehkä 2020-luvulle asti röyhkeiden huijaajien vietyä ensin päähuomion ja mitalinkin.

Lopuksi ajattelin pubivisan hengissä esittää kaksi yleisökysymystä:

1) Miten jänikset liittyvät veritankkauksen historiaan?

2) Ketkä kaksi suomalaista naista liittyvät oleellisesti erytropoietiinin historiaan?

Anonyymit tietäjät saavat nuolla näppejään kun nimensä ilmoittavat saattavat päästä kirjapalkinnon omistajiksi.