Ruokasäännöt ranskalaisittain

Meidän pitäisi tutustua ranskalaisten ruokasääntöihin, sillä paljon siellä maassa tehdään oikein. Nyt se on helppoa. Voit lukea selostukseni ja innostua asiasta!

 

 

Kanadalainen professori Karen Le Billon on tutustunut ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Äsken Atena kustansi hänen uusimman kirjansa käännöksen Suomen kielelle. Kirja on poikkeuksellisen kiinnostava. Suosittelen.

Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? professori Le Billon kysyy ja biljoona kertaa törmättyäni ranskalaiseen paradoksiin minunkin mielenkiintoni herää.

Kirjassa kootaan hyvin yhteen ranskalaisten ruokailuun liittyvät säännöt ja käytännönläheiset vinkit. Puskalandia ei ole näitä sääntöjä juurikaan noudattanut, onhan rasvakammo edelleen vallitseva piirre maassamme. Voiko sellainen kirja olla minkään arvoinen, jossa lapsi saa kehotuksen syödä täysrasvaisia juustoja? Eikö sen pitäisi olla rypsiöljyllä terästettyä kevytjuustoa? Voiko lapsesta asti käyttää ihanaa voita ruoanlaitossa, eikö Puska vaihtanut voit margariineiksi?

Tervetuloa toisenlaisen valistuksen maailmaan! Ranskalaisessa ruokakulttuurissa on sisäänrakennettua tervettä järkeä, jota ei kukaan virallinen ravitsemusterapeutti Itä-Suomen Aliopistosta, ole ampunut tohjoksi. Esimerkiksi Ranskassa vanhemmat ovat vastuussa lastensa ruokailukasvatuksesta. Lapset, joiden vanhemmilla on selkeä auktoriteetti, syövät muita enemmän kasviksia, terveellistä ruokaa luonnollisia rasvoja kaihtamatta ja tämän seurauksena he ovat useimmiten normaalipainoisia.

Ranskalainen on ystävällinen, mutta luja lapsilleen. Määrätietoisesti hän vie lastaan/lapsiaan terveiden ruokailutottumusten äärelle: terveellinen ruoka on hyvää, lapselle opetetaan mikä on oikea annoskoko, oivalletaan yhdessä mikä on nälän tunne ja miten se nälkä tyydytetään ruoalla. Toisin sanoen, lapsille opetetaan syömisen taito. Terveellinen ruokailu ei ole vain sitä mitä syödään, vaan myös sitä miten, milloin ja miksi syödään.

Vanhemmat luovat yhdessä lasten kanssa ruokailun säännöt: onko lupa napostella vapaasti (EI)? ; sanotaanko lapselle, että tulisiko hän jo vähitellen syömään (EI) ; olisiko parempi vain todeta, että nyt on ruoka-aika, nyt syödään (KYLLÄ)! ; houkuteltaisiinko lapsi parhaiten syömään ruokaa toiveikkaalla lausunnolla, että nyt on äiti laittanut tosi herkullista ruokaa (KYLLÄ)! ; Ranskassa ei toimi supisuomalainen suostuttelukutsu lapselle, että maistaisit nyt edes vähän tätä ruokaa (EI).

Le Billon väittää oivallisesti, että ruoka ei ole lohduke, ei ajanvietettä, ei lelu, ei lahjus, ei palkinto, ei edes kurinpidon korvike. Sulosoinnut jatkuvat: opeta lapsesi odottamaan hyvää ruokaa pikemminkin kuin välttelemään huonoa ruokaa (huomaatko pienen, mutta tärkeän eron?) ; älä anna lapselle karkkia palkinnoksi äläkä lohdutukseksi ; rohkaise lastasi ammentamaan aisti-iloa ruoasta (supisuomalaisen sanoessa lapselleen, että einesmössö on pahaa, ranskalainen kysyy lapseltaan miltä einesmössö tuntuu kielellä, massussa ja tuleeko siitä hyvä olo ; vastaus on EI).

Ranskalaisten itsehillintä on ihailtavaa. Siellä syödään useimmiten kolme ateriaa päivässä ja hätävarana yksi laadukas väli- tai iltapala. No, eikö lapsilla ole kiljuva nälkä? Saattaa olla, jos ovat syöneet huolimattomasti esimerkiksi lounaan. Lohduttaako silloin ranskalaisäiti ja -isä nälkäistä lastaan rasvattomilla napostelutuotteilla niinkuin Suomessa valitettavan usein on tapana? Ei taatusti lohduta. Antaa lapsen odottaa seuraavaan ateriahetkeen, sillä kokemus on ranskalaisille osoittanut, että nälkäinen lapsi syö kiltisti. Suomessa nälkäiselle lapselle on liian usein tarjolla elintarviketeollisuuden uusimpia kotkotuksia. Herää Suomi!

Kun lapsi saa osallistua pöydän kattaukseen, ruoan valmistamiseen, ruoan aikataulutukseen yms., silloin säännöllisten ruokailurutiinien syntyminen on mahdollista. Pöydässä pitää olla terveyttä tarjolla, vaikka elämässä olisi kuinka kiirettä.

Älä pakota lapsia syömään lautasta tyhjäksi. Anna lapselle pieniä annoksia ruokaa ja suo hänelle mahdollisuus ottaa tai pyytää lisää. Tästä professori Le Billonin selkeästä ohjeesta seuraa tällainen ihanuus: Lapsi hallitsee omaa syömistään jo pienestä pitäen ja kasvaa aikuiseksi, jolla on terveelliset ruokatavat.

Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, eli parhaimmillaan perheenjäseniä yhdistävä rituaali. Lapset kuulevat vanhemmiltaan tarinoita maailmanmenosta, opitaan yhdessä tärkeitä sosiaalisia taitoja kuten esim. väittelemisen taidon loukkaamatta ketään. Siinä ruokapöydän ääressä porkkanapalan jauhautuessa takahampaiden varassa kystään hyviä kysymyksiä ja odotetaan omaa puheenvuoroa. Le Billon pyytää luomaan perheen sisällä omia ruokapöytärituaaleja. Yksi näistä voisi olla se, että jokainen kertoo päivällisen aikana mitä jännää päivän aikana on tapahtunut.

Hidas ruoka on onnen ruoka! Lapset syövät luonnostaan hitaasti. Mitä jos me aikuiset sovittaisimme tahtimme lasten mukaiseksi? Kiitä niitä jotka syövät ruokansa hyvin, älä rankaise huonommin syöviä. Vältä ylipäänsä kielteistä tunnelatausta ruokapöydässä. Tee ruokapöydästä juhlava paikka!

Minua on pyydetty kirjoittamaan lyhyempiä kirjoituksia. Tämä oli nyt tässä. Jos haluat lukea pidemmän version omasta jaarittelustani ja lisää analyysiä Karen Le Billonin kirjasta, lähetä silloin sähköpostia (christer.sundqvist@ravintokirja.fi) ja minä lähetän sinulle lisää luettavaa!